OHJELMAA
Hietikon muorin piika Laina on erikoinen olento omassa säädyssään. On jotakin hempeän liikuttavaa siinä, että hän on vain piika. Tulee ikäänkuin liian tehokkaasti mieleen tuo vanha totuus, että jaloja inhimillisiä aartehistoja voi piillä ulkonaisesti vähäisemmissäkin asemissa. Nuorella tytöllä voi olla sievät runonlahjat ja siveellisesti puhdas luonne eikä hänessä ole muuta vikaa kuin se, että hän Kohtalottaren oikusta on sattunut syntymään tehtaantytöksi tai piikatytöksi. Eihän kukaan tule tarkanneeksi sellaisen kainon tytön vienoja runoja, kun suuret ja mahtavat ammattirunoilijat itsekkäästi vetävät kaiken huomion omaan puoleensa. Monet ihanat korpien runoruusut kukkivat ikuisesti hukkaan.
Mutta Laina Katajistoa odotti tänään huomattava menestys. Saatuaan päivällispesun miten kuten loppuun oli hänellä jo hyvä kiire omiin juhlavalmistuksiinsa, sillä tämä elokuinen pyhäpäivä raukeni iltaa kohden, ja nais-ihmisellä, joka ei juuri koskaan käy iltamissa, on melkoisesti puuhaa kun hänen kerran on sinne mentävä. Laina Katajisto harsi ja silitti valkoisia alus- ja päällysvaatteitaan. Poskilla heloitti jähmeä puna ja silmien alla laajeni sinertävä suonikas ala. Vaalean kellervä tukka, jonka jakauksessa paljastui valkoinen päänahka, oli jo saanut salaiset käsittelynsä; kalsean puhtoinen naisenpää oli jo täydessä juhla-asussaan, alusvaatteillaan häärivä muu ruumis ikäänkuin riepoitti sitä mukanaan ylimpänä jatkonaan.
Iltapäivä eteni järhähtämättömästi kiihdyttäen hankkeita ja muistuttaen pääasiaa: runoa, jonka Lainan oli määrä lausua iltamissa, jotka vietettiin paloruiskun hankkimiseksi kylän vastaperustetulle palokunnalle.
* * * * *
Lainan runoilu oli pysynyt jokseenkin salaisena asiana. Hän oli hiukan häpeillen ja jännittyneenä lähetellyt tuotteitaan sinne tänne ja lopulta kokenut sen korkean hetken, että sai nähdä yhden runonsa painettuna, tosin pahoin runneltuna ja typistettynä, mutta kumminkin hänen nimellään varustettuna. Mutta lehteä ei täällä lukenut muut kuin hänen ystävänsä Anna Mäkinen, jolla itsellään taisi olla kirjallisia harrastuksia, vaikka hän ihailikin Lainaa etevämpänään. Juuri hänen totensa Laina joutui tähän tämänpäiväiseen tilaisuuteen.
Palokunta tarvitsi ruiskun ja rahat saatiin parhaiten iltamilla. Mutta vaikka iltamissa olikin pääasiana tanssi ja remseä meuhaava yhdessäolo, niin tarvittiin siinä myös ohjelmaa, sen tiesi Seet Järvinen, märkäviiksinen, rivosuinen suutari, joka oli keskeisenä henkenä palokunnassa. Järvinen piti siis kokouksen ja järjesti siellä reippaasti ohjelman. Hän oli nuorempana itse lukemattomissa iltamissa läpäissyt tuon välttämättömän pahan, oli kännissä meuhaten monet kerrat häirinnytkin ohjelmaa huudellen tankkaileville näyttelijöille karkeita kokkapuheita, niin että hänellä oli kyllä vaisto siitä kuinka oleellinen osa ohjelma on iltamissa. Tavallinen mies ei semmoisista turinoista piittaa, pikemminkin ne häntä tympäisevät, kun hän ajattelee, että iltamaherrat ja -neidit kuvittelevat hänen niitten vuoksi tulleen heille rahojansa tuomaan. Mies tulee iltamiin omaa remseyttään eikä vertaistensa lällättelyjä kuulemaan. Palokunnan iltamiin oli siis saatava satuja ja muita lausuntoja. Mäkisen Anna kyllä lupasi lukea kertomuksen, mutta tarvittiin siinä muutakin tarua. Silloin juuri Anna muisti ystävänsä Lainan ja ehdotti, että tätä pyydettäisiin lausumaan runo. Eihän Lainan kyvyistä ollut suutarilla eikä muillakaan tietoa, jonka vuoksi ehdotus ensin herätti sen mukaisia ilmeitä ja ääniä. Mutta Anna sanoi: »Se tyttö kykenee enempään kuin me yhteensä. Onkohan vaan kenenkään meidän runoja painettu sanomalehtiin, mutta Lainan on».
— Pyydä sinä sitä sitten tekemään sen esityksen, sanoi suutari. Kun tuli puhe näytelmästä, lupasi suutari yksinänsä järjestää sen. Hän tiesi, että kaupungista saa lainata naamareita ja peruukkeja ja että näytelmäksi auttaa, kun jotkut niihin pukeutuneina vähän aikaa tanssivat ja muuten kekkalehtavat.
Tärkein järjestelyseikka suutarille oli saada luontevasti päätetyksi, että hänen vaimonsa sai järjestää koko puffettikomennon. Kun se oli päätetty, oli suutari hyvin toivorikas iltamien suhteen.
* * * * *
Anna tuli Lainaa ottamaan ja ystävättäret lähtivät iltamatalolle suloisesti kiihtyneinä ja läheisesti supattaen. Anna oli joskus ennenkin esiintynyt, Laina oli ensikertalainen, ja pelkäsi kauheasti. Hänellä oli runo taskussa ja päässä, mutta se tuntui molemmissakin kovin avuttomalta tällä matkalla. Tuntui ennakolta siltä kuin olisi ollut menossa vieraalle joukolle tunnustamaan jotakin pientä ja salaista vikaansa — niinkuin kirkkoon mennessä kotoinen elämä seuraa mielessä hiukan ujostuttavana häipyvänä kajona. Tuli alinomaa mieleen runon ensi säkeet: »Tein kerran retken aatteen valtakuntaan, mua sinne kutsui oma sydämeni» — pitikö hänen sanoa semmoista tuossa talossa tuon tanssia odottavan tungoksen keskellä. Kyllä Annan kelpasi, se ei lukenut omaa tekemäänsä…
Seet Järvinen oli ilmeisesti hiukan pöhnässä nytkin, kun hän miesjoukolle sivumennen sutkauksia laskien hääri edes takaisin. Väkeä oli paljon, tytön taskussa piilevään runoon nähden oli tilaisuus suhdattoman suuri. »Terveyspuhe» oli jo ohi, sen oli suutari itse pitänyt, eikä näyttänyt yhtään sitä häpeävän. Hän meni puffettiin juomaan kahvia vain rehvastellakseen sillä, ettei tarvinnut mitään maksaa. Hän huusi Lainalle ja Annalle: »Tulkaa vaan tekin plikat, te olette kansa ohjelmaa».
»Kumpikas teistä ensin lukunsa lukee?» kysyi hän sitten. »Kumpiko paremmin osaa, ehkä toi Anna neiti alottaa». Laina kävi Annaa käsipuolesta ja yritti vetää häntä puffettikamarista pirtin puolelle ja sieltä ulos. He pääsivät jo ovensuuhun keskelle poikatungosta, kun suutari saavutti heidät ja vakavasti supattaen puhui, että Annan tosiaan nyt pitäisi pitää se esitelmänsä. »Ei se mikään esitelmä ole», tokaisi Anna. »Oli mikä hyvänsä, mutta nyt sen tarttis tulla — vai lukeeko Laina ensin esityksensä.» Ystävykset keskustelivat katseillaan, niinkuin ei suutaria olisi ollutkaan ja lähellä seisovat sällit katselivat julkeasti hymyillen noita tärkeitä henkilöitä. Anna alkoi siirtyä perälle päin, meni vihdoin pöydän ääreen ja päästi värähtävän äänensä ilmoille lukemaan kertomusta vanhasta joululehdestä. Muurin nurkassa syntyi jotakin liikehtimistä ja muuan ääni ölähti: »Älä ny perkele töni, että mä kuulen mitä toi Jutilan plikka saarnaa».
Laina runoineen oli silloin jo etäällä mäessä pensaitten varjossa. Sydän löi haljetakseen ja kasvot olivat kylmät, vaikkakin peili näytti, että ne olivat tummanpunaiset. Ajatukset takoivat valtoinaan: »Tein kerran retken aatteen valtakuntaan, mua sinne kutsui oma sydämeni» — toinen puoli ajatusta taas tuijotti tähän tilanteeseen. Valkoiset kengät, jotka Laina tätä päivää varten oli ostanut, tuntuivat ikäänkuin liian keveiltä ja hävettäviltä. Alhaalla talossa humisi iltama, josta ei ollut pelastusta. Anna siellä juuri luki kertomusta. Minä viivyn kumminkin täällä, ei minua täältä tulla hakemaan. Mitä olisi jos menisi täältä kotiin ja sanoisi, että tulin äkkiä sairaaksi? Runo vaikeni päässä ikäänkuin päätöstä odottaen, tai sanoen: »Sittenhän minä olen suotta olemassa».
Tuntui siltä kuin iltamatalossa olisi tullut hiljaisempaa. Nyt siellä odotetaan Lainaa runoineen ja valkoisine kenkineen. Odotus venyy, Laina siirtyy kauemmaksi, niin ettei näe koko taloa. Koettaa vain viivyttää, vaikka ajatus sanoo, ettei aika kulu juuri ollenkaan.
* * * * *
Lopultahan sieltä mäestä oli lähdettävä. Laina pääsi onnellisesti pirtin ovensuuhun kenenkään huomaamatta, sillä keskellä lattiaa puhui suutari eloisasti pauhaten: »Tässä tulee sitte pikkusen semmosta varietti-tanssia, että arvoisa yleisö tietää mitä se on ja tekee vähän tilaa tähän keskelle, että variettitanssijat pääsevät esitykseensä».
Kamarista tuli joukko kaapuihin, peruukkeihin ja naamioihin verhottuja olentoja, jotka alkoivat lattialle muodostuneessa silmänteessä kekkulehtaa niinkuin mielipuolet. Heille lasketeltiin tylsiä sutkauksia ja suutari nauraa hohotti kohti kurkkuaan. Hauskaahan iltamissa pitää olla.
Kun variettitanssijat olivat menneet, äkkäsi suutari Lainan ja huusi: »Missäs se neiti lymmytteli, ohjelma on ohitte jo. Menee nyt pian lukemaan sen satunsa»…
Laina esitti sydämensä kainon tuotteen sillaikaa kun iltamaväki jo liikehti tanssihurmassaan. Tanssi melkein alkoi, ennenkuin hän pääsi runonsa loppuun, sillä pelimanni ei tässä humussa oikein kuullut lausujan heikkoa ääntä. Vastaan tunkevien sällien välitse Laina puolipökertyneenä pujottelihe ulos ja suoraan kotiin, jossa tuntui erinomaisen suloiselta saada yltään kireät liivit ja niiden suojustimet. Oli myös tyynnyttävää ajatella että oli poissa iltamapaikalta, jos siellä vielä tulisi tappelu.
Ei siellä kumminkaan mitään tappelua tullut. Enemmän tai vähemmän päihtynyt iltamaväki tanssi aikansa ja siirtyi sitten jälkivaiheisiin, joissa kaikkein vähimmin muistettiin, mitä satua Hietikon muorin piika oli lukenut. Tuskinpa muistettiin Seet Järvisen variettitanssiakaan.
Iltamista oli tuloja toistatuhatta markkaa, vaikka puffetti tuottikin vähänlaisesti. Ämmät sen kuultuaan ymmärsivät kyllä syyn siihen. Sitä varten Seet oli siihen virkaan oman ämmänsä toimittanutkin, ettei se liikoja tuottaisi.