XIX.
Näytti siltä kuin heidän onnettomuutensa olisivat loppuneet noiden molempien johtajien surullisen kuoleman jälkeen. Dordrechtilta ei mennyt kuin muutamia päiviä Magalhaesin salmen loppuosan kulkemiseen. Taivas oli sininen ja meri melkein tyyni, kun he vihdoinkin ohjasivat laivansa Tyynelle merelle. Miehistönkin terveys ja mielenlaatu paranivat ja koska laivassa nyt oli tarpeeksi väkeä, täyttivät kaikki iloisesti tehtävänsä.
Parissa viikossa ehtivät he sivuuttaa melko pitkälti Etelä-Amerikan rannikkoa, mutta vaikka he olivat nähneet paljon espanjalaisia rannikolla, eivät he kuitenkaan olleet tavanneet ainoatakaan espanjalaista laivaa. Koska Filip tiesi, että heidän kimppuunsa hyökättäisiin, jos he kohtaisivat heitä paremmin asestetun laivan, oli hän harjoittanut matruusinsa hoitamaan tykkejä. Hän päätti poiketa S:a Marian saarelle saadakseen tuoreita elintarpeita, mutta illalla ennen heidän pääsyään sinne oli Krantz nojautuessaan laivanlaitaan huomaavinaan valoa, joka kumminkin heti katosi. Hänelle selveni pian, että siellä oli laiva, joka oli kääntynyt vastatuuleen noin puolen penikulman päässä heistä. Kiiruhtaessaan hakemaan kiikaria ilmoitti hän huomionsa Filipille. Kun Filip tuli kannelle, oli jo saatu selville, että laiva oli hyvin syvässä kulkeva kolmimastoinen parkki. Lyhyen neuvottelun jälkeen komennettiin miehistö kannelle ja ruvettiin toimimaan hyvin hiljaa. Takimmaiset veneet laskettiin vesille ja muutamien minuuttien kuluttua sen jälkeen kuin miehet olivat laskeutuneet niihin, oli heillä laiva hallussaan. He olivat kiivenneet sen kannelle ja sulkeneet luukut, ennenkuin kannella olijat olivat ennättäneet hälyyttää muita. Krantz vei sinne heti enemmän miehiä ja kuljetti laivan Dordrechtin viereen odottamaan päivän valkenemista. Silloin avattiin luukut ja vangit vietiin Dordrechtiin. Laivassa oli kuusikymmentä miestä, vaikka se olikin niin pieni alus.
Kun heiltä kysyttiin laivan kotipaikkaa, erosi joukosta pari miestä, joiden vaatteet ja käytös ilmaisivat heidät herrasmiehiksi. He ilmoittivat laivan olevan kotoisin S:a Mariasta ja matkalla Limaan jauholastissa. Miehistöä oli laivassa ollut, kapteeni ja perämiehet lukuunotettuina, viisikolmatta henkeä. Kaikki muut olivat matkustajia, jotka olivat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen päästäkseen Limaan. He selittivät olevansa itsekin matkustajia ja pyysivät, että laiva lasteineen heti vapautettaisiin, koska nuo kansat eivät nyt ole sodassa keskenään.
"Eivät kyllä Euroopassa, myönnän sen", vastasi Filip, "mutta asestettujen laivojenne yhä uudistuvat hyökkäykset näillä vesillä pakottavat minut kostamaan ja senvuoksi otan nyt laivanne ja sen lastin saaliikseni. Koska en kumminkaan halua aiheuttaa ikävyyksiä yksityisille kansalaisille, vien matkustajat ja miehistön S:a Mariaan, jonne aion poiketa saadakseni tuoreita ruokavaroja. Toivon saavanikin niitä nyt lunnaiksi teistä tarvitsematta käyttää väkivaltaa."
Vangit tarjoutuivat lunastamaan itsensä ja lastin vapaaksi takavarikosta, mutta Filip halusi saada mieluummin ruokavaroja. Lasti muutettiin Dordrechtiin ja laivat purjehtivat saarelle.
Päivällisaikaan ankkuroivat he satamaan ja muutamat matkustajat menivät maihin järjestääkseen muiden vapaaksilunastamisen. Iltapäivällä saapui laivan viereen kolme suurta venettä täynnä elävää karjaa ja kasviksia. Samalla tuotiin rahatkin, jotka oli vaadittu laivan lunnaiksi. Kaikki muut vangit saivat nyt lähteä Dordrechtista, paitsi muudan espanjalainen luotsi, jota Filip ei suostunut vapauttamaan, ennenkuin oli päästy pois espanjalaisten aluevesiltä. Erään matkustajan omistama neekeriorjakin sai omasta pyynnöstään jäädä laivaan omistajan vastalauseista huolimatta.
Espanjalainen laiva katosi yön kuluessa jäljettömiin, ja Filipin neuvotellessa Krantzin kanssa, mihin suuntaan heidän nyt olisi parasta lähteä, lähestyi neekeri Filipiä sanoen haluavansa ilmoittaa hänelle tärkeän asian.
Hän kertoi laivan olevan espanjalaisen hallituksen oman ja kuuluvan sen nopeakulkuisimpaan laivastoon. Useimmat matkustajista olivat olleet espanjalaisia upseereita ja lastina oli ollut kultaa ja hopeaa Limaan vietäväksi. Laivan oli sitäpaitsi käsketty ottaa selville, oliko hollantilaisia aluksia läheisyydessä ja viedä sana Limaan, jos se tapaisi jonkun. Neekeri neuvoi, etteivät he luottaisi luotsiin.
Neuvoteltuaan Krantzin kanssa ilmoitti Filip miehistölle neekerin antamat tiedot, ja kun nuo espanjalaisesta laivasta tuodut tynnyrit avattiin, huomattiin niiden sisältävän noin puoli miljoonaa espanjalaista kultadubloonia. Miehistön ilo oli tietysti rajaton. He sanoivat olevansa valmiit taistelemaan viimeiseen mieheen kaikkia vihollisia vastaan, ja senvuoksi jaettiinkin kulta heille.
Filip purjehti vielä kuusi viikkoa rannikolla ja oli jo päättänyt lähteä Bataviaan, kun huomattiin muudan laiva, joka rannan suojassa koetti päästä Limaan. Dordrecht lähti heti ajamaan sitä takaa, mutta vesi mataloitui yhä enemmän ja heidän oli pakko kysyä luotsilta, uskaltaisivatko he mennä likemmäksi. Luotsi vastasi myöntävästi selittäen veden olevan matalinta juuri sillä paikalla, jossa he nyt olivat, mutta syvenevän taasen lähempänä rantaa. Luodattiin, mutta nuora katkesi jo ensimmäisellä heitolla, haettiin uusi nuora ja Dordrecht jatkoi matkaansa pullistunein purjein. Hetkisen kuluttua ilmoitti neekeri Filipille, että luotsi oli leikannut veitsellään syvän uurteen luotinuoraan saadakseen sen katkeamaan.
Ruori käännettiin heti ylihankaan, mutta laiva raapaisi kuitenkin karia tarttumatta kiinni.
"Roisto!" huudahti Filip. "Vioitit luotinuoran! Neekeri näki sen ja hän on pelastanut meidät."
Espanjalainen hyppäsi alas tykiltä, jolla hän oli istunut, ja ennenkuin ennätettiin estää, työnsi hän puukkonsa neekerin rintaan.
Neekeri kaatui kuolleena kannelle. Miehistö, joka oli suuressa kiitollisuudenvelassa hänelle senvuoksi, että se hänen ilmoituksensa perusteella oli löytänyt rahat, vangitsi luotsin ottaen aseen häneltä pois.
"Antakaa heidän menetellä hänen kanssaan, miten he vain haluavat", sanoi Krantz Filipille.
"No olkoon menneeksi", vastasi Filip. "Älkää siinä turhaan siekailko."
Matruusit neuvottelivat hetkisen, sitoivat sitten luotsin neekeriin ja heittivät heidät laidan yli mereen. Kuului kova molskahdus, kun he katosivat laivan vanaveteen.
Filip päätti nyt suunnata laivan Bataviaa kohti. Hän oli vain parin päivän matkan päässä Limasta ja hänellä oli täysi syy otaksua, että sieltä oli lähetetty laivoja häntä takaa-ajamaan. Koska tuuli oli suotuisa, etääntyi hän nopeasti rannasta ja purjehti kolmessa päivässä melkoisen matkan. Neljäntenä päivänä, aamuhämärässä, näyttäytyi ylihangan puolella kaksi laivaa, jotka suuntasivat kulkunsa Dordrechtiin päin. Ne olivat molemmat suuria asestettuja aluksia ja kun ne kääntyessään vastatuuleen noin penikulman päässä nostivat Espanjan lipun mastoihinsa, ymmärrettiin Dordrechtissa niiden olevan vihollisia. Toinen laiva oli paljon suurempi fregatti kuin Dordrecht ja toinen kahdellakolmatta tykillä varustettu korvetti.
Tämä voimien epätasaisuus ei huolettanut ollenkaan Dordrechtin miehistöä, matruusit helistelivät vain taskuissaan olevia dublooneja ja vannoivat rientäessään innoissaan tykkien ääreen, etteivät he luovuta niitä mielisuosiolla takaisin omistajille. Vastaukseksi nostettiin nyt Hollannin lippu mastoon, ja espanjalaisia laivoja, jotka taasen olivat alkaneet lähestyä Dordrechtia, tervehdittiin muutamilla hyvin suunnatuilla laukauksilla, jotka näyttivät hieman hämmästyttävän heitä. Ne pysähtyivät noin neljännespenikulman päähän aloittaen taistelun hyvin innokkaasti fregatin purjehtiessa laitatuuleen ja korvetin sijoittuessa Dordrechtin eteen. Puolen tunnin kovan ampumisen jälkeen katkesi fregatin etumasto vieden kaatuessaan kokkapuunkin mukanaan. Tämä onnettomuus lopetti sen tulen. Dordrecht lisäsi heti purjeita hyökäten korvetin kimppuun, jonka se lannisti muutamilla hyvin tähdätyillä yhteislaukauksilla. Käännyttyään purjehti se taasen fregatin luo, jonka tuulen alla olevia tykkejä ei vieläkään voitu käyttää kaatuneen etumaston sotkeutuneen köysistön vuoksi.
Molemmat laivat olivat nyt vierekkäin noin kymmenen jalan päässä toisistaan ja taistelu alkoi uudestaan hyvin epäsuotuisissa olosuhteissa espanjalaiselle. Neljännestunnin kuluttua syttyi laivan sivulla riippuva purje ampumisesta tuleen ja liekit sytyttivät laivankin. Dordrechtista ammuttiin siihen vielä muutamia yhteislaukauksia, joihin se ei voinut tehokkaasti vastata. Koetettuaan turhaan sammuttaa tulta päätti espanjalainen kapteeni saattaa molemmat laivat saman kohtalon alaisiksi. Hän käänsi peräsimen niin, että laiva törmäsi Dordrechtiin, miehet tarttuivat siihen vielä koukkuineen koettaen kiinnittää laivoja toisiinsa. Nyt alkoi hurja käsikähmä, espanjalaiset koettivat iskeä koukkunsa niin, ettei vihollinen pääsisi pakoon, ja hollantilaiset koettivat tehdä tyhjäksi heidän yrityksensä. Molempien laivojen laidat olivat täynnä miehiä, jotka taistelivat epätoivon rohkeudella, ja kaikki kaatuneet putosivat laivojen väliin, sillä etumasto esti niitä pääsemästä lähelle toisiaan.
Filip ja Krantz eivät olleet toimettomia tämän käsikähmän aikana. Rassattuaan peräraa'at toisinpäin ja lisättyään purjeita saivat he laivansa tuulen puolelle vastustajastaan vapautuen siten savusta, joka tuotti heille hyvin paljon haittaa. Koska molemmat laivat kulkivat melko nopeasti, tekivät ne pian käännöksen, jolloin espanjalainen taasen joutui tuulen alle. Tämä soi Filipille silminnähtävän edun ja ratkaisi äkkiä taistelun. Tuli ja savu painuivat nyt takaisin espanjalaiseen laivaan, ja Dordrechtiin levinnyt tuli sammutettiin. Espanjalaiset eivät enää voineet kiinnittää laivoja yhteen, ja he peräytyivätkin lautakäytäviensä suojaan. Äärettömillä ponnistuksilla pääsi Dordrecht vihdoin vapaaksi vastustajastaan, joka oli pian kokonaan liekkien vallassa. Korvetti oli noin puolen penikulman päässä ylihangan puolella ja ampui silloin tällöin jonkun laukauksen. Filip ampui siihen yhteislaukauksen, jolloin se laski lippunsa. Taistelua voitiin nyt sanoa päättyneeksi eikä ollut enää muuta tehtävää kuin pelastaa palavan laivan miehistö. Dordrechtin veneet laskettiin vesille, mutta niistä pysyi vain kaksi pinnalla. Toinen lähetettiin heti viemään korvettiin sellaista määräystä, että se lähettäisi kaikki veneensä auttamaan fregatin miehistöä. Määräystä noudatettiinkin ja suurin osa henkiin jääneistä pelastettiin. Fregatin tykit paukkuivat vielä melkein pari tuntia liekkien kuumentaessa niitä. Kun tuli vihdoin pääsi ruutisäiliöön, lensi tuo ennen niin komea laiva ilmaan rungon vajotessa hitaasti syvyyteen.
Vangeiksi joutuneiden espanjalaisten upseerien joukossa olivat nuo oletetut matkustajatkin, eikä neekerin kertomusta voitu siis enää epäilläkään. Risteilijät oli lähetetty Limasta ajamaan Filipiä takaa, ja koska heillä oli ollut niin suuri ylivoima, olivat he olleet melkein varmat voitostaan. Neuvoteltuaan hetkisen Krantzin kanssa päätti Filip vapauttaa korvetin ja kaikki vangit, koska korvetti oli melkoisesti vahingoittunut eivätkä kansat olleet sodassa keskenään. Niin tapahtuikin, ja Dordrecht suuntasi matkansa Bataviaa kohti ankkuroiden sen satamaan kolmen viikon kuluttua taistelusta. Hän tapasi siellä laivaston muutkin laivat, jotka olivat olleet siellä jo muutamia viikkoja, purkaneet lastinsa ja olivat nyt valmiit lähtemään takaisin Hollantiin. Filip lähetti niiden mukana selostuksen matkan tapahtumista, muuttaen sitten asumaan saman kauppiaan luo, joka oli osoittanut hänelle vieraanvaraisuutta ennenkin. Hän aikoi olla maissa koko sen ajan, mikä kuluisi Dordrechtin lastaamiseen.