XXVII.
Kun Amine jälleen palasi tajuihinsa, huomasi hän lepäävänsä pienessä majassa palmunlehtivuoteella. Ruma musta lapsi istui hänen vieressään karkoittaen kärpäsiä. Missä hän oli?
Laineet olivat heitelleet lauttaa pari päivää, minkä ajan kuluessa Amine oli vuoroin houraillut ja vuoroin ollut aivan tajutonna. Tuulen ja virran kuljettamana oli lautta vihdoin ajautunut Uuden Guinean itärannikolle. Muutamat alkuasukkaat olivat löytäneet hänet sattumalta tultuaan rannikolle tekemään kauppoja Tidorin asukkaiden kanssa. Ensi työkseen anastivat he hänen vaatteensa, mutta ennenkuin he ennättivät riisua hänet yhtä alastomaksi kuin he itsekin olivat, kiinnitti muudan timanttisormus, jonka hän oli saanut Filipiltä, villien huomion puoleensa. He koettivat anastaa sen Aminelta, mutta muudan vanha nähtävästi hyvin vaikutusvaltainen akka tuli väliin muistuttaen miehiä, että kaikkien portugalilaisten pelastamisesta oli luvattu suuri palkinto. Miehet jättivät silloin Aminen rauhaan ja vaimo vei hänet omaan majaansa hoitaen häntä hyvin huolellisesti.
Eräänä aamuna tuli Amine iloisen näköisenä majasta istuutuen tavalliselle paikalleen palmujen varjoon. "Rakkahin äiti, kiitän sinua!" huudahti hän. "Olet näyttäytynyt minulle ja palauttanut mieleeni kaikki nuo taiat, jotka olin unhottanut. Jos vain voisin keskustella näiden ihmisten kanssa, saisin nyt selville, missä Filipini on."
Parin kuukauden kuluttua tuli viesti, että pelastettu nainen oli vietävä siirtolaan, missä hänen hoitajilleen maksettaisiin palkka. Sanantuojat viittasivat Aminelle, joka oli saanut takaisin entisen kauneutensa, että hän seuraisi heitä. Koska jokainen muutos oli hänelle tervetulleempi kuin jääminen nykyiseen olinpaikkaansa, seurasi hän heitä veneeseen sijoittuen miesten neuvomaan turvalliseen paikkaan.
He saapuivat seuraavana aamuna määräpaikkaansa ja Amine vietiin portugalilaiseen siirtolaan, jossa hänet otettiin hyvin ystävällisesti vastaan. Hän ilmoitti tulkin avulla, kuka hän oli, ja päällikkö, muudan pieni ja laiha portugalilainen, lupasi viedä hänet jonkun ajan kuluttua Goaan, josta hän sitten helposti voi matkustaa muualle. Hänelle annettiin asunnoksi kaunis huone ja palvelijattareksi musta neekerityttö.
Päällikkö rakastui heti Amineen silmittömästi ja Amine olisi nauranut hänelle vasten silmiä, ellei hän olisi pelännyt miestä. Hänen halunsa päästä pois saadakseen tietää jotakin Filipin kohtalosta lisääntyi päivä päivältä ja kun odotusaika oli loppuun kulunut, tähysteli hän alituisesti taivaanrannalle nähdäkseen odotetun laivan. Se ilmestyi vihdoinkin näkyviin, ja kun Amine katsoi sitä tarkkaavaisesti, vaipui päällikkö polvilleen tunnustaen hänelle rakkautensa ja rukoillen, ettei hän matkustaisikaan, vaan tulisi hänen vaimokseen.
Amine vastasi varovaisesti, sillä hän tiesi olevansa hänen vallassaan. Hän sanoi ensin haluavansa saada varman tiedon miehensä kuolemasta ja matkustavansa senvuoksi Goaan. Jos hänen epäluulonsa osoittautuisivat oikeiksi, lupasi hän kirjoittaa sieltä päällikölle.
Kuten myöhemmin tulemme näkemään, aiheutti tämä vastaus suuria kärsimyksiä Filipille. Ollen aivan varma siitä, että hän jollakin tavalla saa tiedon Filipin kuolemasta, tyytyi päällikkö tähän vastaukseen ilmoittaen saapuvansa itsekin Goaan saatuaan päteviä tietoja. Hän lopetti puheensa monilla ystävyyden ja rakkauden vakuutuksilla.
"Millainen houkka!" ajatteli Amine katsellen laivaa, joka nyt läheni ankkuripaikkaa.
Puolen tunnin kuluttua oli laiva satamassa ja matkustajat maissa. Amine huomasi heidän joukossaan muutaman papinkin, ja häntä värisytti jostakin tuntemattomasta syystä. Kun matkustajat tulivat lähemmäksi, näki hän seisovansa vastakkain isä Mathiaksen kanssa.