YHDESTOISTA LUKU
Anzion taistelu
"Me olemme joutuneet varsin kauaksi pohjoiseen", sanoi kapteeni eräänä päivänä toukokuussa. "Olemme lähellä Anziota, niin sanotuilla genovalaisilla vesillä. Jos jokin erikoinen tapahtuma on estänyt Pisania toteuttamasta aikomustaan, niin ettei hän ole voinut palata takaisin pitkin rannikkoa, tai jos hän on päässyt huomaamattamme purjehtimaan ohitsemme, on meidän asemamme varsin vaarallinen. Sillä niin pian kuin hän peräytyy, voimme olla varmat siitä, että genovalaiset kaleerit ovat heti taas liikkeellä, ja vaikkemme joutuisikaan Fieschin laivaston kanssa yhteen, niin voi joku sen risteilijöistä keksiä meidät sittenkin."
"Vaara voi kylläkin olla suuri", sanoi Francis, "mutta me olemme saaneet määrätyt käskyt. Meidän tuli purjehtia pohjoiseen, kunnes tapaisimme Pisanin, ja meidän täytyy se tehdä, kunnes Genovan muurit nousevat eteemme. Jos me silloin näemme, ettei hänen laivastoaan ole satamassa, palaamme takaisin."
"Niin, jos genovalaiset antavat meille siihen tilaisuutta, herra Francesco, mutta jo paljon ennen kuin voimme huomata, onko Pisani satamassa vai ei, näkevät he meidät kukkuloiltaan ja lähettävät sotalaivan meidän kimppuumme. Mutta meidän täytyy uskaltaa, ja jos joudumme pulaan, niin luotan teihin, te pelastatte meidät kyllä siitä."
"Parasta, ettette liiaksi luota minuun", sanoi Francis nauraen. "Ei aina käy yhtä onnellisesti kuin Girgentissä."
Vihdoin he saivat eräältä kalastajalta kuulla, että Fieschin laivasto oli edellisenä päivänä purjehtinut pohjoiseen ja oli nyt Anzion lahdessa. Koska Anzio oli vain parin mailin päässä, pitivät he neuvottelua. Jos he jatkaisivat matkaansa, he voisivat helposti joutua kiinni, mutta vaara ei näyttänyt kovin suurelta. Genovalainen amiraali ei voinut olettaa, että venetsialainen kauppalaiva purjehtisi näin lähellä Genovaa, ja ehkäpä he siksi voisivat päästä ohi häiriöttä. Toiselta puolen genovalaiset olisivat voineet kuulla, että Venetsiasta oli lähetetty muutamia kauppalaivoja viemään ruokavaroja Pisanin laivastolle, ja siinä tapauksessa he varmaankin pitäisivät kaikkia aluksia tarkasti silmällä. Mutta jos yritettäisiin välttää tätä vaaraa ja purjehdittaisiin kauemmaksi merelle, niin voisi käydä niin ikävästi, ettei tavattaisi Pisanin laivastoa, jos se olisi paluumatkalla.
"Minä luulen", sanoi kapteeni kauan neuvoteltuaan, "että on viisainta laskea ankkuri tänne maan suojaan täksi yöksi. Jollen erehdy, nousee myrsky aamupuolella. Taivas ei miellytä minua lainkaan. Huomenna saamme nähdä millainen ilma on ja sitten voimme tarkemmin päättää."
Niinkuin kapteeni oli ennustanut, alkoi aamupuolella kovasti tuulla ja meri aaltoilla vaahtopäänä. Päätettiin jatkaa matkaa maan suojassa, kunnes tultaisiin Anzion lahden suuhun ja nähtäisiin, oliko Fieschin laivasto siellä vielä. Jos niin olisi, käännyttäisiin suoraan merelle. Sitten jatkettaisiin matkaa taas pohjoiseen noin neljän tai viiden mailin päässä rannikosta, siinä toivossa, ettei genovalainen amiraali näin kovassa ilmassa lähettäisi kaleerejaan tarkastamaan ohikulkevaa laivaa.
He purjehtivat eteenpäin, kunnes saapuivat Anzion lahden kohdalle ja laskivat siitä ulommaksi merelle. Äkkiä he näkivät jonkun matkan päässä laivaston purjehtivan rannikolle päin.
"Valmiit kääntämään!" huusi kapteeni. "Genovalaiset ovat risteilleet kauemmaksi pohjoiseen ja palaavat nyt takaisin rannikolle. Tällaisessa ilmassa pitäisi Boniton voida ehtiä heitä pakoon."
"Ehkäpä se on Pisanin laivasto", sanoi Francis, kun laiva oli kääntynyt.
"Mahdollista kyllä", sanoi kapteeni, "mutta me emme uskalla viipyä niin kauan, että pääsisimme asiasta selville."
"Ei, mutta jos purjehdimme peninkulman päähän merelle, niin voimme nähdä niemen toiselle puolelle ja siten saada tietää, onko Fieschin laivasto lahdessa."
Kapteeni oli samaa mieltä. Kymmenen minuutin kuluttua kohosi riemuhuuto Boniton kannelta, sillä genovalainen laivasto näkyi lahden pohjukassa. Toinen laivasto oli siis Pisanin.
"Kas!" huudahti Francis. "Genovalaiset ovat juuri huomanneet heidät ja nostavat parasta aikaa purjeita. He lähtevät joko heitä vastaan tai pakenevat. Meidän aluksiamme on enemmän — ei, erotus ei kuitenkaan ole kovin suuri. Pisanilla on kaikkiaan neljätoista laivaa, mutta varmaankin jotkut niistä ovat jääneet jälkeen tai hävinneet. Montako te voitte erottaa kapteeni?"
"Luullakseni niitä on vain yhdeksän", vastasi kapteeni, "ja genovalaisia on aivan yhtä monta."
"Silloin Fieschin täytyy taistella, jollei hän ole arkalasta kotoisin", sanoi Matteo, "mutta miksi me siinä tapauksessa purjehdimme näin kauas ulapalle?"
"Fieschi ei suinkaan halua ruveta taisteluun ankkurissa", vastasi kapteeni, "siitä olisi meidän joukoillemme liiaksi etua, ja jos genovalaiset voitettaisiin, ei ainoakaan heistä voisi päästä pakoon. Ei, hän tekee viisaasti nostaessaan purjeet, mutta tässä myrskyssä hänen on melkein mahdoton ryhtyä taisteluun. Kaksi laivaa voi töin tuskin tällaisessa aallokossa pysyä vieretysten kaatumatta. Sitä paitsi Fieschi ei suinkaan oleta, että me tässä myrskyssä hyökkäämme hänen kimppuunsa, mutta Pisani taistelee, vaikka rajumyrsky ulvoisi."
Näyttipä todellakin siltä, kuin näin kovassa aallokossa olisi mahdotonta taistella. Bonito keinui niin pahasti, että vettä tuli sisään. Purjeita oli reivattu niin paljon kuin mahdollista, ja sittenkin laiva kallistui pahasti joka kerta, kun tuulenpuuska tarttui purjeisiin. Mutta molemmat amiraalit halusivat siksi kiihkeästi taistella, etteivät he kiinnittäneet huomiota sellaiseen vaikeuteen, vaan näyttivät heti hyökkäävän toistensa kimppuun.
"Antaisin mitä hyvänsä, jos pääsisin yhteen noista kaleerilaivoista", sanoi Matteo. "On kauheaa maata täällä toimettomana, kun tuollainen taistelu on tulossa."
"Emmekö voisi vähitellen purjehtia lähemmäksi, kapteeni?" kysyi Francis. "En tarkoita, että ottaisimme osaa taisteluun, sillä meillähän on vain sata miestä, ja kussakin kaleerissa on varmaankin kolme kertaa enemmän, mutta voisimme ainakin olla niin lähellä, että näkisimme jotakin ja mahdollisesti mennä auttamaan jotain laivaa, jonka on pakko vetäytyä pois taistelusta."
"Jos haluatte, niin voimme tehdä sen, herra Francesco", kapteeni sanoi, "mutta teidän vastuullanne; muistakaa kuitenkin, että jos maanmiehemme joutuvat tappiolle, Bonito voidaan vallata."
"En pelkää, että vihollinen voittaisi Pisanin, koska se ei ole häntä voimakkaampi", sanoi Francis; "ja vaikka genovalaiset voittaisivatkin, niin heillä on varmaan siksi paljon työtä korjaillessaan omia vammojaan ja vartioidessaan vankejaan, etteivät he ennätä ajaa takaa sellaista alusta kuin meidän."
"Onhan se totta" myönsi kapteeni, joka oli yhtä halukas näkemään taistelua läheltä kuin Francis ja Matteokin.
Molemmat laivastot olivat täysissä purjeissa, sillä soutua ei voitu ajatellakaan tällaisessa aallokossa. Niin pian kuin he ennättivät toisten kohdalle, hajaantuivat laivat, ja heti kun jokainen oli valinnut vastustajan, alkoi itse taistelu. Tällä kertaa muodostui taistelu aivan toiseksi kuin tavallisesti, jolloin taistelevat aina yrittävät hyökätä vastustajansa kimppuun ja vallata sen. Se oli nyt aivan mahdotonta, sillä laivat olisivat murskautuneet kuin munankuoret toisiaan vasten. Sen sijaan kummaltakin puolen sateli heittoaseita. Jousimiehet käsittelivät suurella taidolla jousiaan, suuret heittokoneet lennättivät heittokeihäitä ja suuria kiviä, ja siitä syntyvä ryske oli yksin myrskyn ääntä ja taistelevien huutoja voimakkaampi. Kanuunat, joita kaikissa kaleereissa oli, olivat siksi vaikeasti käsiteltäviä, ettei niitä voitu tällaisessa ilmassa käyttää.
Kun joku laivoista kohosi aallon harjalle, ja sen vastustaja painui syvälle laaksoon, saattoi edellinen tuottaa hirveää tuhoa jälkimmäisen kannella, mutta seuraavassa hetkessä olivat osat taas vaihtuneet.
Hyvään aikaan ei voitu huomata, että toinen puolue olisi päässyt voitolle enemmän kuin toinenkaan. Lukemattomia sotilaita kaatui kummallakin puolen, mutta voitto ei näyttänyt kallistuvan kummallekaan puolelle ennenkuin raskas kivi musersi erään venetsialaisen laivan maston ja alus painui kyljelleen. Se vetäytyi heti pois taistelusta, mutta sen vastustaja seurasi sen kintereillä lennättäen heittoaseita. Vesi vyöryi laivan partaan yli ja huuhteli useita miehiä mereen. Vastustaja, joka näki, että laiva oli aivan avuton, heitti sen oman onnensa nojaan, ja kääntyi Pisanin laivaa vastaan, jonka saattoi tuntea maston päässä liehuvasta lipusta. Se taisteli epätoivoisesti Fieschin laivan kanssa.
Amiraalilaivaa vastaan heitettiin nyt aseita molemmin puolin, ja kun vastustajat huomasivat, että sen miehistö joutui kovaan pulaan, valmistautuivat he valtaamaan laivan kovasta aallokosta välittämättä. Jos Pisani itse joutuisi vangiksi, niin ei olisi kuin seitsemän venetsialaista laivaa yhdeksää genovalaista vastaan, ja silloin voitto olisi varma.
Boniton kapteeni oli antanut sitoa yhteen muutamia raskaita salkoja ja heittää ne mereen, jotta ne tekisivät ankkurin virkaa; sen avulla laiva pysytteli vastatuulessa noin puolen mailin päässä taistelupaikalta. Katkeruuden ja tuskan huuto kohosi miehistön keskuudesta, kun he huomasivat, että yksi venetsialaisista laivoista joutui tuuliajolle, ja miesten kiihko yltyi äärimmilleen heidän nähdessään, miten ankarasti hyökättiin Pisanin kimppuun.
"Nyt he aikovat anastaa Pisanin laivan", sanoi Francis. "Meidän täytyy auttaa amiraalia; jos vihollinen valloittaa hänen laivansa, niin olemme hukassa."
"Minä olen valmis, herra Francesco, jos te annatte minulle valtuuden."
"Sen teen", sanoi Francis. "Yhdentekevää häviääkö Bonito tai joutuu vihollisen valtaan, kunhan Pisani pelastuu."
Kapteeni antoi käskyn leikata ankkurinuoran poikki ja purjeet nostettiin. Miehistö riemuitsi, kun se kuuli tämän käskyn. Aseita oli jaettu heille taistelun alkaessa, ja he tarttuivat nyt niihin ollakseen valmiit hyökkäämään.
Molemmat genovalaiset kaleerit olivat heittäneet veteen valtausköytensä ja laskeneet Pisanin laivan kummallekin puolelle. Partaat murskautuivat, kun laivat törmäsivät vastatusten, ja kaikkien kolmen köysistö sekaantui toisiinsa. Genovalaiset hyökkäsivät riemuhuudoin Pisanin laivan kannelle, mutta Pisani itse ja hänen elossa olevat miehensä ottivat heidät sotakirvein vastaan.
Taistelu oli yhä käynnissä, kun Bonito saapui paikalle. Purjeet laskettiin alas, laiva käännettiin kyljittäin taistelevien viereen ja sidottiin kiinni toiseen kaleeriin. Mutta tästä tempusta he eivät suoriutuneet vahingotta. Heti kun laiva lähestyi Venetsian lippu mastossaan, kääntyivät genovalaiset jousimiehet, jotka tähän saakka olivat taistelleet Pisanin miehistöä vastaan, Bonitoa kohti ja alkoivat ampua uutta vihollista. Heidän nuolensa vahingoittivat Boniton miehistöä paljon enemmän kuin panssaripukuisia sotilaita. Kapteeni kaatui kuolleena kannelle saatuaan nuolen kaulaansa, ja kymmenen tai kaksitoista merimiestä lepäsi hetken kuluttua hänen rinnallaan.
"Yhteislaukaus!" huusi Francis. "Heittäkää sitten jousenne pois ja seuratkaa minua kirveinenne!"
Samassa kun laiva laski kaleerin kylkeen, hyppäsi Francis vihollisen alukseen. Matteo oli hänen rinnallaan, Giuseppe heti takana, ja koko miehistö seurasi kintereillä. He kiipesivät ensin peräkannelle ja hyökkäsivät jousimiesten päälle, jotka lyhyen taistelun jälkeen voitettiin, sitten he kiiruhtivat välikannelle, sieltä Pisanin laivaan ja kävivät takaa genovalaisten kimppuun. Nämä yllättyivät täysin. Kokonaan kiintyneinä taisteluun he eivät lainkaan olleet huomanneet Boniton tuloa eivätkä taistelua heidän omalla laivallaan, ja luulivat sen vuoksi, että joku venetsialaisista sotalaivoista oli tullut amiraalin avuksi.
Kun he sitten yhtäkkiä huomasivat vihollisen ahdistavan heitä kahdelta taholta, joutuivat he aivan pyörälle päästään, ja Boniton miehistö tunkeutui joukkojen läpi Pisanin pienen joukon puolelle.
Amiraali kajautti sotahuudon "Pyhä Markus!" Hänen miehensä, jotka olivat jo olleet aivan toivottomia, virkistyivät jälleen saadessaan äkkiarvaamatta apua, ja yhteisin voimin he hyökkäsivät nyt genovalaisten kimppuun.
Nämä taistelivat yhä urhoollisesti ja pelottomasti Fieschin esimerkin ja kehotusten innostamina, mutta heidän voitonvarmuutensa oli kadonnut, ja vähitellen heidät karkoitettiin oman amiraalilaivansa kannelle. Täällä he yrittivät leikata touvit poikki ja irrottaa laivat toisistaan, mutta köydet ja raakapuut olivat sekaantuneet lujasti yhteen, ja venetsialaiset hyökkäsivät nyt vuorostaan Fieschin laivaan aloittaen taistelun uudelleen. Hetken aikaa ratkaisu näytti epävarmalta. Genovalaisilla oli yhä ylivoima, mutta heidän rohkeutensa oli lamaantunut sen vuoksi, että voitto, josta he olivat olleet aivan varmat, äkkiä ja odottamatta näytti menetetyltä.
Pisanin läsnäolo lisäsi myös venetsialaisten voimat kaksinkertaisiksi. Hän oli suosituin kaikista päälliköistä, ja jokainen koetti seurata hänen esimerkkiään. Taistelun jatkuttua vielä kymmenen minuuttia ei ratkaisu enää ollutkaan epävarma. Monet genovalaisista piiloutuivat kannen alle, toiset heittivät aseensa käsistään, ja kun heidän amiraalinsa näki, että kaikki vastarinta oli turhaa, laski hän maahan miekkansa ja antautui vangiksi.
Tuskin taistelu oli lakannut, niin Pisani kääntyi Francisin puoleen, joka oli taistellut hänen rinnallaan ja sanoi:
"Minä kiitän teitä omissa ja tasavallan nimissä! Miten ja mistä tulitte, sitä en tiedä. Tulitte aivan kuin suoraan taivaasta juuri sinä hetkenä, jolloin kaikki oli menetetty. Kuka te olette? Kasvonne tuntuvat minusta tutuilta, vaikka en voi muistaa, missä olen teidät nähnyt."
"Minä olen Francis Hammond! Minulla oli kunnia tavata teidät herra Polanin talossa, ja te olitte siksi ystävällinen, että tarjouduitte ottamaan minut mukananne merelle."
"Nyt minä muistan!" sanoi Pisani. "Mutta miten te tulitte tänne?"
"Minä tulin Bonito-laivalla, Polanin aluksella. Se on tuossa genovalaisen kaleerin toisella puolella. Meillä on mukanamme hiukan tavaraa teitä varten. Me katselimme taistelua jonkin matkan päästä, kunnes näimme, että jouduitte ahtaalle ja tarvitsitte apua, ja silloin emme voineet enää pysyä toimettomina. Kapteenimme sai kuolettavan haavan juuri kuin laskimme kaleerin kylkeen, ja minä olen nyt laivan päällikkö. Tämä on ystäväni Matteo Giustiniani, joka on vapaaehtoisena mukana laivassa."
"Minä muistan teidät, herra Matteo" sanoi Pisani puristaen hänen kättään. "Olen nähnyt teidät useasti isänne kotona. Minä voin nyt antaa hänelle hyvän todistuksen teistä, sillä näin teidän taistelevan urhoollisesti. Mutta siitä voimme puhua myöhemmin. Meidän täytyy nyt ryhtyä erottamaan kaleereita, muuten ne hankautuvat rikki toisiaan vasten. Sitten kiiruhdamme auttamaan toisia."
Genovalaiset vangit vietiin kahlehdittuina kannen alle, ja sitten venetsialaiset alkoivat hakata poikki köysiä ja irrottaa laivan takilaa.
Francis piti vain kaksikymmentä miestä Bonitossa, muut jaettiin molempien vallattujen genovalaisten laivojen kesken, ja amiraali käänsi nyt huomionsa taisteluun. Mutta se oli jo melkein lopussa. Genovalaiset joutuivat pakokauhun valtaan nähdessään Venetsian lipun amiraalilaivansa mastossa. Viisi heidän laivoistaan nosti heti kaikki purjeensa ja lähti pakoon, kaksi jäljellä olevaa, joita venetsialaiset kaleerit ympäröivät, laskivat lippunsa.
Taistelu oli ollut hyvin verinen, ja vain kahdeksansataa miestä oli elossa neljässä vallatussa kaleerissa.
Tämä taistelu on historiassa tunnettu Anzion meritaistelun nimellä.
Oli taisteltu kaiken päivää, ja oli jo melkein pimeä, kun venetsialainen laivasto saaliineen laski ankkurinsa maan suojaan.
Koko yö kului haavoittuneitten hoitoon, ja päivä jo valkeni, ennen kuin uupuneet miehistöt pääsivät levolle. Iltapuolella Pisani nosti merkinantolipun kutsuen päälliköt amiraalilaivaan, ja heidän läsnäollessaan hän kiitti juhlallisesti tasavallan nimessä Francista siitä avusta, jonka tämä oli tuonut hänelle kaikkein ratkaisevimpana hetkenä. Hän tunnusti, että jollei tätä apua olisi saapunut, sekä hän itse että hänen miehistönsä olisivat joutuneet hukkaan ja voitto varmaankin olisi kallistunut genovalaisten puolelle.
Kun kokous oli loppunut, hän vei Francisin mukanaan omaan hyttiinsä ja tarjosi hänelle paikkaa laivassaan.
"Jos yrittäisin palkita teidän urhoollisuutenne ansion mukaan", sanoi hän, "niin minun tulisi tarjota teille heti päällikkyys jossakin kaleerissa. Mutta sillä en tekisi teille mitään palvelusta, sillä kaikki nuoret aatelismiehet laivastossani kadehtisivat vain teitä. Sitä paitsi olette vielä kovin nuori, ja vaikka Venetsian neuvosto ei voi kieltäytyä antamasta oikeaa arvoa sille palvelukselle, jonka olette valtiolle tehnyt, niin ehkäpä se sittenkin teidän nuoruutenne vuoksi kieltäytyisi vahvistamasta sellaista nimitystä, mutta jos tahdotte ruveta minun luutnantikseni, niin voin luvata, että pääsette nopeasti arvossa kohoamaan ja saatte pian oman kaleerinkin. Me venetsialaiset emme vieroksu ulkomaalaisia. Moni ulkomaalainen on meillä korkeassa asemassa, ja joskus jopa armeijamme ylipäällikkönäkin."
Francis kiitti amiraalia sydämellisesti hänen tarjouksestaan, mutta selitti, että hän sekä isänsä tahdosta että omasta halustaan oli valinnut kauppiaan ammatin tulevaksi toimekseen. Sitä paitsi Polanin suosio teki hänen tulevaisuutensa siksi turvatuksi, ettei hän edes halunnutkaan vaihtaa sitä päällikkyyteen Venetsian valtion palveluksessa.
"Olette aivan oikeassa", sanoi amiraali. "Kaikki valtiot ovat epäkiitollisia ja varsinkin tasavallat. Siellä, missä kaikkia pidetään yhdenvertaisina, kadehditaan aina sitä, joka kohoaa toisten yläpuolelle. Joukko on vaihtelevainen ja helposti johdettavissa, ja jos onni sattuu kääntymään, niin se, joka tänään on ihailtu sankari, voi huomenna joutua maanpakolaiseksi. On hyvinkin luultavaa, että minäkin jonakin päivänä saan tutkia Venetsian vankiloiden seiniä."
"Mahdotonta, signor!" huudahti Francis. "Kansa raastaisi hengiltä jokaisen, joka uskaltaisi teitä loukata."
"Niin, tällä hetkellä, poikaseni. Mutta minä tunnen maanmieheni. He eivät ole aivan yhtä epävakaita ja ailahtelevaisia kuin genovalaiset, mutta heitä on helppo johtaa, ja yhtä valmiit he ovat huutamaan 'Alas!' kuin 'Eläköön!'. Sen saa tulevaisuus näyttää. Tänään olin vähällä joutua tappiolle, ettekä te taida aina olla käsillä apua antamassa. Mutta nyt työhön!
"Huomenna annan miesten purkaa Boniton lastin ja jakaa ruokatavarat ja aseet tarpeen mukaan. Sitten sijoitan teidän lastiruumaanne neljäsataa vankia, jotka saatte kuljettaa Venetsiaan, samalla kun viette sinne tiedon meidän voitostamme. Toiset neljäsataa vankia lähetetään Kreetaan sillä kaleerilla, jonka masto eilen taittui. Loput lähetän kotiin vallatuilla kaleereilla, ja niin pian kuin ne on korjattu ja jälleen laivastossani, koetan saada käsiini Dorian ja hänen laivastonsa. Ensin purjehdin Adrian merta pitkin siltä varalta, että hän uhkaisi siltä puolelta Venetsiaa. Silloin voin myös helpommin saada ne lisävoimat, joita minulle on varattu."
Seuraavana päivänä purettiin laivan lasti. Kun vangit oli viety laivaan, Francis käski nostaa kaikki purjeet, ja Bonito lähti kotimatkalle.
Niin pian kuin huomattiin Boniton lähestyvän, herra Polani lähti satamaan saadakseen kuulla, oliko se tavannut laivastoa. Venetsiassa vallitsi näet suuri levottomuus sen johdosta, ettei kymmeneen päivään ollut saapunut mitään tietoa siitä. Juuri kun laiva purjehti sataman suusta sisään, saapui herra Polani gondolissaan heitä vastaan. Francis astui nuoraportaiden ääreen tervehtimään häntä.
"Mitä on tapahtunut, Francesco?" sanoi Polani, kun vene laski laivan kylkeen. "Puolet laivan parrasta on poissa, ja koko kylki hankautunut. Näyttääpä siltä, kuin laiva olisi törmännyt karia vasten."
"Niin pahasti eivät asiat sentään ole, herra Polani. Laiva on hankautunut genovalaista kaleeria vasten."
"Genovalaista kaleeria vasten!" huudahti kauppias hämmästyneenä ja seisahtui keskelle nuoraportaita, jotka oli laskettu alas häntä varten. "Mitenkä se on mahdollista? Mutta kerrohan ensin, mitä tietoja sinulla on laivastosta."
"Suuria uutisia", vastasi Francis. "Amiraali kohtasi Fieschin Anziossa. Kummallakin puolen oli yhdeksän laivaa, ja taistelu tapahtui kovassa myrskyssä. Me voitimme ja valtasimme neljä genovalaista kaleeria, joissa oli Fieschi itse ja kahdeksansataa vankia. Loput pakenivat. Fieschi on minun hytissäni ja neljäsataa vankia lastiruumassa."
"Ovatpa nuo tosiaankin suuria uutisia", sanoi kauppias, "ja kylläpä
Venetsiassa nyt iloitaan. Me olimme kovin levottomia, sillä jos
Pisani olisi voitettu, ei mikään olisi estänyt genovalaisia
hävittämästä meidän rantojamme, vieläpä uhkaamasta itse Venetsiaakin.
Mutta missä on kapteeni?"
"Olen pahoillani, kun minun täytyy kertoa, että hän sai surmansa samoin kuin parikymmentä miestäkin. Sitä paitsi ovat monet muutkin enemmän tai vähemmän haavoittuneita. Minulla on kirje amiraalilta neuvoskunnalle."
"Tule heti gondoliini ja minun mukanani maihin", sanoi Polani. "Minua surettaa suuresti kapteenin ja merimiesten kuolema. Sinä saat kertoa minulle kaikki kotimatkalla, ja meidän pitää kiiruhtaa kertomaan edelleen näitä uutisia. Onko sinulla kirje?"
"On. Minä otin sen mukaani, kun näin teidän tulevan, sillä arvelin, että minun pitäisi mitä pikimmin seurata teitä maihin."
"Ja kerro nyt minulle taistelusta", sanoi kauppias, kun he olivat käyneet gondoliin istumaan. "Sanoit, että kummallakin puolella oli yhdeksän laivaa. Pisanilla oli neljätoista lähtiessään täältä; onko hän kadottanut loput?"
"Ne saapuivat paikalle vasta seuraavana aamuna", vastasi Francis. "Laivasto oli Anzion pohjoispuolella satamassa, kun saimme sanan, että Fieschin laivasto oli tullut Anzioon. Viisi laivoista oli korjattavana, eikä Pisani tahtonut odottaa, kunnes ne olisivat olleet valmiita, sillä hän pelkäsi, että Fieschi olisi voinut paeta. Hän tiesi, että genovalaisilla oli yhdeksän laivaa, ja koska hänellä itsellään oli yhtä monta taistelukunnossa, hän lähti heti matkaan. Ilma oli myrskyinen ja merellä oli kova aallokko, kun hän sai Anzion näkyviinsä. Fieschi lähti rohkeasti häntä vastaan. Taistelua kesti kaiken päivää, sillä oli melkein mahdotonta saada laivoja vallatuksi, mutta vihdoin neljä genovalaista laivaa antautui, ja muut pakenivat. Se oli hirveä näky. Näytti siltä, kuin aallot minä hetkenä hyvänsä heittäisivät laivat toisiaan vasten ja murskaisivat ne kappaleiksi, mutta sellaista onnettomuutta ei tapahtunut."
"Tuntuu tosiaan siltä, kuin olisit itse ollut paikalla näkemässä,
Francesco! Olitko tavannut amiraalia ennen taistelun alkua?"
"En, me saavuimme Anzion läheisyyteen edellisenä iltana, ja laskimme ankkurimme niemen eteläpuolelle. Aamulla nostimme purjeet, sillä aioimme laskea ulapalle päästäksemme siten genovalaisten ohi, mutta samassa näimme Pisanin laivaston lähestyvän. Kun huomasimme, että Fieschi lähti myöskin liikkeelle ja että taistelu oli tulossa, emme voineet muuta kuin odottaa, kunnes taistelu loppuisi, sillä sitä ennen meidän oli mahdoton jättää tavaroitamme Pisanille."
"Jos taistelu olisi saanut toisenlaisen käänteen", sanoi kauppias, "niin Bonito olisi varmaankin joutunut genovalaisten saaliiksi ja olisi nyt Genovan satamassa"!
"Huomasimme kyllä, että sellainenkin vaara oli, mutta arvelimme, että jos genovalaiset voittaisivat, niin heillä olisi yllin kyllin puuhaa vangeistaan ja saaliistaan, ja sitä paitsi toivoimme, että Bonito niin kovassa myrskyssä voisi purjehtia yhtä nopeasti kuin genovalaisetkin."
"Ja kerrohan nyt jotain omista kokemuksistanne, Francesco. Missä kohtasitte genovalaisen kaleerin, ja minkä ihmeen kautta te pelastuitte?"
"Se tapahtui itse taistelussa. Yksi venetsialaisista kaleereista oli avuttomana vetäytynyt pois taistelusta, ja sen vastustaja lähti auttamaan amiraalin laivaa, joka oli hyökännyt itse Pisanin kimppuun. He koettivat molemmilta puolilta vallata Pisanin laivan, ja kun huomasimme, että se oli suuressa vaarassa, arvelimme teidän hyväksyvän sen että menisimme auttamaan sitä. Sen me siis teimme ja hyökkäsimme genovalaisen kaleerin kimppuun; ja koska sen miehet olivat täydessä taistelussa Pisanin kanssa, yllätimme heidät ja saimme niin hirveän sekasorron aikaan, että Pisani voitti meidän avullamme molemmat vastustajansa."
"Se oli hyvin tehty!" sanoi Polani lämpimästi. "Se oli tietenkin vaarallinen leikki, kun te rupesitte taistelemaan genovalaisten rautapukuisia sotilaita vastaan, vaikka merimiehillä ei ollut mitään sotavarusteita. Vai sillä tavalla siis kapteeni ja kaksikymmentä miestäni saivat surmansa! Se oli varmasti kova tappelu!"
"Genovalaiset jousimiehet surmasivat kapteenin ja monta miestä, kun laskimme heidän laivansa kylkeen. Toiset kaatuivat käsikähmässä."
"Entäs sukulaiseni Matteo, mihin hän on joutunut?" kysyi Polani äkkiä. "Toivottavasti hän ei ole kuolleiden joukossa!"
"Hänelle ei ole tapahtunut mitään vahinkoa", vastasi Francis. "Hän taisteli uljaasti, ja amiraali tarjosi hänelle paikan laivassaan, koska monet vapaaehtoisista olivat kaatuneet. Matteo otti tietysti hänen tarjouksensa vastaan."
"Hänelle olisi ollut hyödyllisempää jäädä vielä pariksi vuodeksi minun laivaani, jotta hän olisi oppinut ammattinsa kunnolla. Hänestä olisi siten tullut monta vertaa parempi merimies, kuin miksi hän voi kehittyä valtion kaleereissa, mutta en uskonut koskaan, että hänellä olisi ollut kylliksi kestävyyttä. Hän ei koskaan jaksa yrittää tosissaan, ja hän varoo liiaksi vaatteitaan. Hän ei koskaan olisi voinut kestää oikean merimiehen elämää."
"Mutta hän on rohkea, ja luotettava ystävä hän myöskin on."
"Epäilemättä hän on rohkea", sanoi kauppias. "Hän on hyvää sukuperää eikä hänessä ole vähääkään pelkuria. Hyväsydäminen poika hän voi myöskin olla, ja varmaan hänestä tulee vielä hyvä kaleerilaivan päällikkökin, mutta sen pitemmälle hän ei koskaan pääse."
"Teidän tyttärenne voivat kai hyvin?" kysyi Francis.
"Erinomaisesti, mutta sinä et tapaa heitä kotoa. He purjehtivat kolme päivää sitten Lidolla Korfun saarelle. Tuo viimevuotinen juttu vaikutti syvästi heihin kumpaiseenkin, ja minä arvelin, että ilmanvaihto voisi olla heille hyödyksi. Kuuma aika on sitä paitsi kovin epäterveellinen täällä. Minä aion itsekin matkustaa sinne ensi viikolla joksikin aikaa."
He saapuivat nyt piazzettan lähelle ja Polani kertoi useille tutuilleen, joita hän kohtasi kanaalilla, että Pisani oli saavuttanut suurenmoisen voiton ja saanut vangiksi genovalaisen amiraalin sekä neljä hänen kaleeriaan. Gondolit kääntyivät heti ja seurasivat heitä saadakseen kuulla lähempiä yksityiskohtia taistelusta. Uutiset levisivät toisesta kondolista toiseen, ja kun he saapuivat piazzettan portaille, oli niiden edustalla kova tungos. Heidän noustuaan maihin, kiitivät tiedot suusta suuhun. Kauppiaat tulivat puodeistansa ja tyhjäntoimittajat kaduilta yhtyivät joukkoon, ja vain vaivoin Polani ja Francis pääsivät tunkeutumaan kiihtyneen kansanjoukon läpi dogin palatsia kohti.
Polani saattoi Francisin dogin luo, jolle tämä teki tiliä taistelun kulusta. Sanansaattajia lähetettiin heti muutamien neuvoston jäsenten luo, sillä kirje oli jätettävä heille. Niin pian kuin neuvosto oli kylliksi lukuisana koolla, saattoi dogi itse Francisin kokoussaliin.
"Ovatko ne tiedot, joita ulkona kaduilla olemme kuulleet, tosia, teidän ylhäisyytenne?" kysyi eräs neuvosherroista astuessaan sisään. "Onko meidän laivastomme voittanut genovalaiset?"
"Onneksi voin sanoa, että se on totta, mutta tämä nuori herra on tuonut kirjeen amiraalilta, ja siitä saamme varmaan yksityiskohtaisempia tietoja."
"Amiraali Pisani on valinnut omituisen sanansaattajan tuomaan siksi tärkeitä tietoja perille", sanoi muuan amiraalin vastustajista. "Tavallisesti lähetetään kokeneita upseereja tuomaan sellaisia kirjeitä, eikä minun mielestäni amiraali ole osoittanut kylliksi suurta kunnioitusta neuvostoa eikä tasavaltaa kohtaan valitessaan lähetikseen tuollaisen pojan."
"Amiraali on valinnut tämän nuoren herran sen vuoksi, että hän kapteenin kuoleman jälkeen oli päällikkönä sillä laivalla, jonka herra Polani oli antanut tasavallan käytettäväksi ja joka oli taistelussa läsnä. Amiraali aikoi heti hyökätä Dorian laivaston kimppuun eikä sen vuoksi suinkaan halunnut vähentää sotavoimaansa uskomalla tämän toimen jollekin sotalaivalle. Mutta ehkäpä asia selviää hänen kirjeestänsä."
Useat muutkin neuvosherrat olivat sillä välin saapuneet, ja kirje avattiin. Amiraalin selonteko taistelusta oli lyhyt, sillä hän oli enemmän miekan kuin kynän käyttäjä. Se loppui seuraaviin sanoihin:
"Onneksi minun ei tarvitse korkealle raadille kuvailla taistelun yksityiskohtia, koska Francesco Hammond, joka tuo perille tämän kirjeen, voi sen itse tehdä. Hän seurasi taistelun kulkua Bonito laivasta, joka samana aamuna oli saapunut Anzioon tuomaan tavaroita laivastolle. Olen sanansaattajakseni valinnut tämän nuoren herran, koska häntä saamme kokonaan kiittää siitä, etten tällä hetkellä ole vankina Genovassa, ja että tasavalta saavutti eilisen suuren voittonsa.
"Olin jo luopunut kaikista toiveista, kun Bonito reippaasti sekaantui taisteluun. Laivan kapteenin saatua surmansa herra Hammond kiiruhti merimiestensä etunenässä minun avukseni. Tämä odottamaton voimanlisäys antoi miehilleni uutta rohkeutta, sillä hekin olivat kadottaneet kaiken toivonsa. Herra Hammond taisteli rinnallani, ja vaikka hän onkin ikävuosiltaan vielä poika, osoitti hän harvinaisen suurta miekkailutaitoa, urhoollisuutta ja kylmäverisyyttä. Minä suosittelen häntä täten armolliselle neuvoskunnalle, sillä on kokonaan hänen ansiotansa, että minä kirjoitan voitonsanomaa eikä Fieschi."
Hämmästyneinä neuvosherrat kuuntelivat tätä osaa kirjeestä. Kun se oli luettu loppuun, tarttui dogi ensimmäisenä puheeseen:
"Te olette tosiaankin ansainnut tasavallan kiitoksen, herra Hammond, sillä me tiedämme, että amiraali Pisani ei turhanpäiten tuhlaa kiitostaan kellekään. Tämä tieto on minulle aivan uusi sekä myös kaikille muille, sillä herra Polani, joka saattoi teidät tänne, kertoi vain, että hänen laivansa oli ollut mukana taistelussa ja että kapteeni sekä kaksikymmentäseitsemän miestä oli saanut surmansa, mutta sivuutti kokonaan sen osan, mikä teillä oli taistelussa. Ja siksi, nuori herra, koska amiraali on käskenyt meidän kääntyä teidän puoleenne saadaksemme tarkan kuvauksen taistelun käynnistä, olemme teille kovin kiitollisia, jos tahdotte kertoa meille kaikki, mitä te olette nähnyt, jättämättä ainoatakaan sivuseikkaa mainitsematta."
Francis kertoi nyt tarkasti koko tapahtuman ja kehui varsinkin miehistönsä urhoollisuutta, kun nämä hyökkäsivät raskaasti aseistettuja genovalaisia vastaan.
Kun hän oli lopettanut, sanoi dogi:
"Me kiitämme teitä sekä selostuksestanne että siitä suuresta palveluksesta, jonka olette tehnyt valtiolle! Minun täytyy pyytää teitä poistumaan, sillä on pidettävä tärkeä neuvottelu. Pyytäisittekö herra Polania saapumaan hetkeksi tänne, sillä tahtoisimme neuvotella hänen kanssaan laivasta sekä muistakin asioista. Mitä teihin tulee, niin me kutsumme teidät pian taas sisään."
Kun Francis oli poistunut päätti neuvosto ensiksi, että viisi dukaattia oli annettava kullekin Boniton miehelle ja että kaatuneitten leskiä oli elätettävä valtion kustannuksella. Mutta Francisin palkitsemiskysymyksen he siirsivät siksi, kunnes saattoivat neuvotella siitä herra Polanin kanssa. Kun hän oli saapunut paikalle ja kun oli keskusteltu useista laivoja ja niiden varustamista koskevista kysymyksistä, niin neuvoskunta pyysi häntä sanomaan, millaista palkintoa hän ehdottaisi Francisille. Kauppiaan vastattua, ettei hän tiennyt oliko hänen nuori ystävänsä tehnyt valtiolle mitään erikoista palvelusta, luettiin hänelle se osa Pisanin kirjettä, joka koski nuorukaista.
"Poika oli yhtä vaatimaton kuin urhoollinen", sanoi kauppias, "sillä vaikka hän kertoikin, että laiva oli ollut mukana taistelussa, ei minulla ollut aavistustakaan siitä, että hän oli kunnostautunut niin erinomaisesti. Olen tosiaankin ylpeä hänestä, sillä hän on minulle yksityisestikin tehnyt yhtä suuren palveluksen, ja minä pidän häntä aivan kuin omana poikanani sekä tulevana liikekumppaninani. Niin ollen hän ei kaipaa mitään rahalahjaa valtiolta."
"Koska hän on vielä alaikäinen, ei hänellä tietenkään ole kansalaisoikeutta Venetsiassa", sanoi dogi.
"Ei, teidän armonne, mutta hän ei halua sitä myöskään. Minä puhuin kerran hänen kanssaan siitä, ja hän sanoi, että hän oli kylläkin kiintynyt Venetsiaan ja koettaisi kaikin voimin hyödyttää valtiota, mutta hän ei tahtonut luopua kansalaisoikeuksistaan eikä vannoa uskollisuutta toiselle valtiolle. Sitä paitsi hän luultavasti piankin palaa kotimaahansa.
"Minä koetin kyllä selittää hänelle, miten paljon etuja kauppiaalla olisi Venetsian kansalaisena, mutta hän pysyi päätöksessään. Jos te siis kysytte minun mielipidettäni, ettekä pitäisi sitä liiallisena, niin ehdottaisin, että osoittaisitte hänelle saman kunnian, mikä on tullut useiden kuuluisien ulkomaalaisten osaksi, nimittäin että myöntäisitte hänelle kansalaisoikeuden Venetsiassa ja merkitsisitte hänen nimensä Venetsian porvarien listaan vaatimatta häneltä uskollisuudenvalaa."
"Sellainen kunnianosoitus on hyvin suuri ja harvinainen, mutta niin on palveluskin, jonka hän valtiolle on tehnyt. Hän on kääntänyt tappion voitoksi ja pelastanut Venetsian suuresta vaarasta. Jos tahdotte poistua hetkeksi, niin julistamme myöhemmin teille päätöksemme."