II
Jumala.
Teidän velvollisuuksienne alkulähde on Jumalassa. Teidän velvollisuutenne määritelmät löydätte hänen laistaan. Hänen lakinsa asteettainen julkituominen ja käytäntöön sovittaminen on ihmiskunnan tehtävä.
Jumala on. Meidän ei tarvitse, emmekä tahdokaan todistaa sitä. Sen yrittäminen saattaisi tuntua herjaukselta, kieltäminen hulluudelta. Jumala on, koska mekin olemme olemassa. Jumala elää meidän omassatunnossamme, ihmiskunnan omassatunnossa, meitä ympäröivän maailman kaikkeudessa. Meidän tietoisuutemme huutaa hänen puoleensa surun tai ilon ylevimpinä hetkinä. Ihmiskunta on saattanut muunnella, häväistä, mutta ei koskaan poistaa hänen pyhää nimeään.
Maailman kaikkeus ilmaisee hänet sopusoinnullaan, lakiensa ja ilmiöittensä tarkoituksenmukaisuudella. Teidän joukossanne ei ole ateisteja, ja jos olisikin, olisivat he pikemmin säälin kuin kirouksen arvoisia. Se, joka saattaa kieltää Jumalan tähtikirkkaan yön kimmeltäessä, rakkaimpiensa haudan ääressä, tai marttyyrin uhrautuvaisuutta katsellessaan, on hyvin onneton tai hyvin rikollinen. Ensimäinen ateisti oli epäilemättä mies, joka oli salannut rikoksen muilta ihmisiltä ja pyrki, kieltäen Jumalan, vapautumaan ainoasta todistajasta, jolta hän ei voinut sitä salata ja tukahuttamaan häntä tuivertavat omantunnon tuskat. Tai ehkäpä oli hän hirmuhallitsija, joka oli vapauden ohella ryöstänyt puolet veljiensä sielusta ja koetti asettaa raa'an voiman kunnioituksen velvollisuuden ja ikuisen oikeuden uskon sijaan.
Hänen jälkeensä ilmeni silloin tällöin, jonkun kerran vuosisadassa, miehiä, jotka filosofiset harhat olivat vieneet ateismiin, mutta heitä oli vähän ja he olivat hyvin häpeissään. Sitten esiintyi meitä lähellä olevana aikana joukkokuntia, jotka vihasta väärää, tyhmää Jumala-käsitettä vastaan, minkä joku kasti, tai väkivaltainen voima oli omaksi hyödykseen sepittänyt, kielsivät Jumalan itsensä, mutta sitä kesti vain hetken, ja sen hetken kuluessa kunnioittivat he, niin tarpeellinen oli heille Jumala. Järjen jumalatarta, Luonnon haltijatarta. Nyt on taas olemassa ihmisiä, jotka inhoavat kaikkea uskontoa, nähdessään nykyisten uskomusten turmeluksen, eivätkä aavista tulevien puhtautta. Muttei yksikään heistä uskalla sanoa olevansa ateisti. On pappeja, jotka häväisevät Jumalan nimen rahallisilla laskelmillaan tai mahtavien vihaa peljäten. On hirmuvaltijaita, jotka pilkkaavat sitä huutaen sitä hirmutöittensä tueksi. Mutta kieltäisimmekö auringon tai sen säteiden maailmankaikkeutta elähyttävän voiman sen tähden, että sen valo joskus saapuu meille hämärtyneenä ja likaisten usvien sumentamana? Moittisimmeko vapautta sen tähden, että pahanilkiset ihmiset saattavat joskus kohottaa sen keskelle anarkian kummituksen?
Usko Jumalaan loistaa kuolemattomalla valolla kaiken pilkan ja turmeluksen läpi, millä ihmiset ovat sumentaneet hänen nimeänsä. Pilkka ja turmelus katoavat niinkuin väkivaltakin katoaa. Jumala kestää niin kuin kansakin, tämä Jumalan kuva maan päällä. Niinkuin kansa läpi orjuuden, kärsimysten ja kurjuuden valtaa askel askeleelta tietoisuutta, voimaa, vapautta, niin kohoo Jumalan pyhä nimikin turmeltuneiden uskojen raunioista sädehtiäkseen puhtaamman, tulisemman ja järjellisemmän ihannoimisen keskellä.
Minun ei siis tule puhua teille Jumalasta todistaakseni hänen olemassaolonsa, tai kehoittaakseni teitä häntä palvelemaan. — Te palvelette häntä, hänen nimeään mainitsemattakin, joka kerran kun te tajuatte elämänne ja teitä ympäröivien olentojen elämän. — Mutta minä puhun sanoakseni kuinka teidän tulee palvella häntä, puhun huomauttaakseni teille erehdyksestä, mikä johtaa useiden teitä hallitsevien miesten mieliä ja heidän esimerkkinsä mukaan monia teistäkin — erehdyksestä, joka on yhtä suuri ja yhtä vaarallinen kuin ateismi.
Tämä enemmän tai vähemmän silmäänpistävä erehdys on siinä, että Jumala erotetaan töistään, maasta, jossa teidän on vietettävä yksi elämänne ajanjakso.
Toiselta puolen sanotaan teille: "Kyllä, Jumala on olemassa, mutta te voitte vain myöntää sen todeksi ja palvella häntä. Ei kukaan osaa selittää Jumalan ja ihmisten välillä vallitsevaa suhdetta. Se on kysymys, josta teidän tietoisuutenne saa sopia Jumalan itsensä kanssa. Ajatelkaa siitä mitä haluatte, mutta älkää tyrkyttäkö uskoanne kaltaisillenne, älkää koettako sovittaa sitä tämän maailman asioihin. Politiikka on seikka sinänsä, uskonto toinen. Älkää sekoittako niitä. Jättäkää taivaalliset asiat vahvistetulle hengelliselle vallalle, oli se mikä hyvänsä, säilyttäen itsellenne vapauden olla uskomatta sitä, jos se teistä näyttää pettävän kutsumuksensa. Antakaa jokaisen ajatella ja uskoa omalla tavallaan; yhdessä täytyy hoitaa vain maallisia asioita. Uskotteko te, materialisteina tai spriritualisteina, vapauteen ja ihmisten yhdenvertaisuuteen? Toivotteko enemmistölle hyvinvointia? Haluatteko yleistä äänioikeutta? Yhtykää saadaksenne toiveenne täytetyiksi; sen tähden ei teidän tarvitse käsittää taivaallisia asioita."
Toisella puolen on taas ihmisiä, jotka sanovat teille:
"Jumala on olemassa. Mutta hän on niin suuri, liian paljon ylempänä kaikkia luotuja, että te voisitte ihmistöillä saavuttaa hänet. Maa on tomua. Elämää kestää vain hetkinen. Erottautukaa edellisestä niin paljon kuin voitte, älkääkä antako jälkimäiselle enempää arvoa kuin se ansaitsee. Mitä ovat kaikki maalliset edut verrattuina sielunne iankaikkiseen elämään? Ajatelkaa tätä, kohottakaa katseenne taivaaseen. Mitäpä väliä sillä on, minkälaisessa asemassa te elätte täällä? Te olette määrätyt kuolemaan, ja Jumala tulee tuomitsemaan teidät niiden ajatusten mukaan, jotka olette omistaneet hänelle eikä maalle. Kärsittekö? Siunatkaa Herraa, joka lähettää teille koettelemuksia. Maallinen elämä on koetuksen aikaa. Maanpäällä te olette kodittomia. Halveksikaa sitä ja kohotkaa sen yli. Kärsimysten, kurjuuden ja orjuuden kautta voitte te palata Jumalan luo, ja pyhittää itsenne häntä palvelemalla, rukoilemalla, maallisia halveksimalla, uskomalla tulevaisuuteen, joka korvaa teille runsaasti kaiken."
Näistä, jotka näin puhuvat, eivät edelliset rakasta Jumalaa ja jälkimäiset eivät tunne häntä.
Sanokaa edellisille: ihminen on yksi. Te ette voi jakaa häntä kahtia ja siten saada häntä olemaan yhtä mieltä kanssamme periaatteista, joiden tulisi säännöstää yhteiskunnan järjestely, koska hän eroaa teistä alkuperänsä, vaiheittensa ja elämäntapansa puolesta täällä alhaalla. Uskonnot hallitsevat maailmaa. Koska ihmiset Intiassa uskovat olevansa syntyneet mikä Braman, heidän Jumalansa, päästä, mikä käsivarresta, mikä jalasta, järjestävät he yhteiskunnan ihmisajatusten mukaan kasteihin, määräävät yksille perinnöksi henkisen työn, toisille sodan toimet, kolmansille orjan työt, tuomiten siten itsensä liikkumattomuuteen, mitä yhä kestää ja on kestävä, siksi kunnes usko tuohon periaatteeseen loppuu. Kun kristityt julistivat maailmalle, että kaikki ihmiset olivat Jumalan lapsia ja veljiä hänessä, eivät kaikkien antiikin lainlaatijain ja filosofien opit, jotka määrittelivät ihmisen kaksinaisen luonteen, riittäneet ehkäisemään orjuuden poistamista, orjuuden joka muodosti täydellisesti erillisen ihmisryhmän yhteiskunnan keskuuteen. Jokaisen uskonnollisten tunteiden edistysaskeleen kulussa voimme osoittaa vastaavan yhteiskunnallisen edistyksen tapahtuneen myöskin ihmiskunnan historiassa. Mutta uskonnollisen välinpitämättömyyden opille ette voi löytää muuta vastinetta kuin anarkian. Te kykenette kyllä hävittämään, ette koskaan rakentamaan, kieltäkää se, jos voitte. Mihin olette saapuneet liioittelemalla erästä protestanttiseen oppiin sisältyvää periaatetta, jonka hylkäämisen protestanttinen oppikin nykyään tuntee tarpeelliseksi — johtamalla kaikki aatteensa ainoastaan yksilön vapaudesta? Anarkian yhdyselämään: se on, heikkojen sortamiseen; vapauteen poliittisessa järjestössä: se on, heikon halveksumiseen, koska hänellä ei ole aikaa, ei tilaisuutta käyttää omia oikeuksiaan; siveelliseen itsekkyyteen: se on, heikon eristämiseen ja tuhoamiseen, kun hän ei voi auttaa itseään. Mutta me pyrimme yhdistymään, ja kuinka saavutamme sen varmasti, jollemme veljien avulla, jotka uskovat samoihin, järjestäviin periaatteisiin, jotka yhtyvät samassa uskossa, jotka vannovat samassa nimessä? Tahdomme yhteistä kasvatusta, ja kuinka voimme antaa tai ottaa sitä vastaan ilman yhteistä uskoa? Me tahdomme luoda kansakunnan, ja kuinka onnistuisimme siinä uskomatta samaan päämäärään, yhteiseen velvollisuuteen? Ja mistä voisimme me johtaa opin yhteisestä velvollisuudesta, jollemme aatteesta, jonka kehitämme Jumalasta ja hänen suhteestaan meihin? Yleinen äänioikeus on varmasti mainio asia, on ainoa laillinen keino, millä maata voipi hallita yhä uudistuvitta, raivokkaitta pulitta. Mutta yleinen äänioikeus saman uskon hallitsemassa valtakunnassa ilmaisee kansallisen pyrkimyksen kansallisen tahdon. Mutta kuinka se maassa, jossa ei ole yhteistä uskoa, voisi ilmaista muuta kuin luvultaan suuremman osan edut sortaen kaikkia muita? Kaikki uudistukset uskonnottomassa ja uskonnosta väliä pitämättömässä maassa kestävät niin kauan kuin yksityisten oikut tai edut sitä vaativat, eikä enempää. Viimeisten viidenkymmenen vuoden kokemus on vakaannuttanut meidät kylliksi tässä kysymyksessä.
Sanokaa niille, jotka puhuvat teille taivaasta erottaen sen maasta, että taivas ja maa ovat yhtä niinkuin elämä ja sen loppu. Älkää sanoko, että maa on tomua. Maa on Jumalan. Hän loi sen, että te sen kautta voisitte kohota hänen luokseen. Maa ei ole katumuksen ja kiusausten laakso, se on meidän työtämme ja itseparannustamme varten varattu paikka, kehittyäksemme korkeampaa olotilan astetta kohti. Jumala ei luonut meitä mietiskelemään, vaan toimimaan, hän loi meidät omaksi kuvaksensa ja hänessä on ajatus ja toiminta, — siispä hänessä ei ole ajatusta joka ei muuttuisi toiminnaksi. Meidän tulee, sanotaan, halveksia maallisia asioita ja hyljätä maallinen elämä pitääksemme huolta taivaallisesta; mutta mitä on mainen olo, jollei taivaallisen alkusoitto, askel kohti sen saavuttamista? Ettekö huomaa, että siunatessamme viimeisiä astuimia niissä portaissa, joita pitkin meidän kaikkien tulee nousta, taitamme tiemme ensimäisiä kiroomalla? Sielun elämä on pyhää kaikilla asteillaan, maallisella niin kuin seuraavillakin. Jokaisen asteen tulee siis olla seuraavan valmistusta, kaiken ajallisen edistyksen täytyy avustaa lakkaamatonta ylöspäin pyrkivää kehitystä ikuista elämää kohti, jonka Jumala vuodattaa jokaiseen meistä ja yhteisihmisyyteen, joka kehittyy meidän jokaisen toiminnan ohella.
* * * * *
Nyt on Jumala asettanut teidät tänne maan päälle. Hän on asettanut teidät miljoonien kaltaistenne olentojen keskuuteen, joiden ajatus saa ravintonsa teidän ajatuksistanne, joiden parantuminen edistyy tasan teidän parantumisenne rinnalla, joiden elämä hedelmöittää teidän elämänne. Pelastuaksenne erilleen jäämisestä on hän antanut teille tarpeita, joita ette yksin voi tyydyttää, ja voimakkaan yhteiskunnallisen vaiston, joka eläinten sielussa nukkuu, ja joka erottaa teidät eläimistä.
Hän on hajoittanut teidät ympäri tämän maailman, jota te nimitätte aineeksi, suurenmoisessa kauneudessaan, elämää kuohuvan, elämää, — ette saa sitä unohtaa, — joka kaikkialla kantaa Jumalan näkyvää leimaa, mutta siitä huolimatta vaatii teiltä työtä, riippuu teistä ilmaisumuodoissaan ja kasvaa voimassa sen mukaan kuin teidän toimintakykynne kohoaa. Hän on kätkenyt teihin sammumattoman osanoton vaistoja: käskenyt sääliä murehtivia, iloita hymyilevien kanssa, vihata niitä, jotka sortavat toisia, — oikeuden loppumattoman kaipuun, neron ihailun, kun se keksii uusia tuntemattomia totuuksia, innostuksen, kun joku muuttaa ne kaikille hyödylliseksi toiminnaksi, hartaan kunnioituksen niitä kohtaan, jotka kuolevat marttyyreinä, kun eivät ole saattaneet viedä totuutta voittoon, todistaen omalla verellään sen oikeutuksen puolesta. Kun te nyt kiellätte, halvennatte nämä tehtävänne merkit, jotka Jumala on teidän läheisyyteenne asettanut, huudatte te anathemaa hänen ilmestymismuodoilleen vaatien meitä suuntaamaan koko voimamme sisäiseen puhdistustyöhön, joka pakostakin tulee jäämään puolinaiseksi, mahdottomaksikin yksin jatkettuna!
Eikö Jumala rankaise sitä, joka häntä noin kiusaa? Eikö hän alenna orjaa? Eikö puolet köyhän päivätyöläisen sielusta uppoa aistillisiin haluihin, sen, mitä te aineeksi nimitätte, sokeihin vaistoihin, niin kauan kuin hänen on pakko tuhlata omaa jumalaista elämäänsä ruumiillisiin toimiin ilman sivistyksen valoa? Tapaatteko elävämpää uskonnollista tunnetta venäläisessä orjassa kuin puolalaisessa, joka taistelee isänmaansa ja vapautensa puolesta? Tapaatteko tulisempaa jumalallista rakkautta Kaarlo Albertin tai Modenan herttuan sorrettujen alamaisten parissa kuin 1100-luvun Lombardian tai 1400-luvun Firenzen tasavaltalaisten keskuudessa?
Missä hyvänsä Jumalan henki vallitsee, siellä on vapaus, on sanonut eräs mahtavimpia apostoleja, mitä me tunnemme. Hänen julistamansa oppi vaati orjuuden poistamista, sillä kukapa osaisi ymmärtää ja palvella Jumalaa oikein ryömien hänen luomiensa olentojen jaloissa? Teidän oppinne ei ole uskontoa, se on ihmisten keksimä lahko, sellaisten, jotka ovat unohtaneet alkuperänsä, unohtaneet taistelun, jota heidän isänsä kävivät turmeltunutta yhteiskuntaa vastaan, ja voitot, jotka he saavuttivat, uudistaen töillään tämän maailman, jota te, haaveilijat, nyt halveksitte. Mikä hyvänsä vakava usko nouseekaan vanhojen, pilautuneiden tunnustusten raunioista, on se uudistava nyt vallitsevan yhteiskunnallisen järjestyksen, koska voimakas oppi aina pyrkii soveltautumaan inhimillisen toiminnan kaikkiin aloihin, koska maa kaikkina aikoina on pyrkinyt mukautumaan taivaan mukaan, johon se uskoi, koska koko ihmiskunnan historia toistaa eri muodoissa, muunnellen asteettain aikojen mukaan Herran rukouksen sanoja: Tulkoon sinun valtakuntasi, niin maan päällä kuin taivaissa!
Tulkoon Jumalan valtakunta niin maan päälle kuin taivaisiin! Olkoon se, oi veljeni! paremmin käsitettynä ja käytäntöön sovellettuna kuin ennen, teidän uskontunnustuksenne, rukouksenne! Toistakaa sitä ja työskennelkää, että se toteutuisi! Älkää kuunnelko niitä, jotka koettavat saada teidät taipumaan toimettomaan alistuvaisuuteen, välinpitämättömyyteen maallisista asioista, kumartamaan jokaista ajallista, vaikkapa väärääkin mahtia, toistaen teille seuraavaa lausetta sitä ymmärtämättä: "Antakaa keisarille, mitä keisarin on, ja Jumalalle mitä Jumalan on!" Voitteko mainita jotakin mikä ei olisi Jumalan? Keisarin ei ole mikään muu kuin se, mikä on Jumalan lain mukaista. Keisari, toisin sanoen ajallinen valta, varsinainen hallitus on vain Jumalan tarkoitusten valtuutettu toimeenpanija, siinä määrin kuin hänen voimansa siihen riittävät. Jos hän rikkoo valtakirjansa, on teillä, en sano oikeus, vaan velvollisuus korjata se.
Mikä on teidän tehtävänne täällä maailmassa, jollei harjoitella kehittämään voimienne mukaan omalla alallanne Jumalan aivoituksia? Miksikä saarnaisimme ihmissuvun yhteyden oppia, joka on välttämätön seuraus Jumalan yhteydestä, jollemme työskentelisi sen toteuttamiseksi, vastustaen mielivaltaisia jaoituksia, vihamielisyyden syitä, jotka kaikkialla erottavat ihmiskunnan asuttamat alueet? Miksikä uskoisimme ihmisten yhdenvertaisuuteen, joka on välttämätön seuraus ihmissuvun yhteydestä Jumalan kasvojen edessä, jos välinpitämättömästi kärsisimme, että tuota yhdenvertaisuutta yhteiskunnan tietäen hävyttömästi loukataan? Miksikä uskoisimme ihmisten vapauteen, inhimillisen vastuunalaisuuden perustaan, jollemme työskentelisi hävittääksemme kaikki esteet, jotka häiritsevät ensinmainittua ja vahingoittavat jälkimäistä? Miksikä puhuisimme veljeydestä tietäen että meidän veljiämme joka päivä sorretaan, pilkataan ja häväistään? Maa on meidän työpaikkamme. Ei ole tarvis halventaa sitä, vaan pyhittää se. Aineelliset voimat, joita tapaamme ympärillämme, ovat meidän työvälineitämme. Ei pidä suinkaan hyljätä, vaan tulee parantaa niitä.
Mutta sitä te ette saa aikaan Jumalatta. Olen puhunut teille velvollisuuksista. Olen selittänyt, ettei ainoastaan tietoisuus oikeuksistanne riitä johtamaan teitä kestävästi hyvälle tielle, ei riitä hankkimaan teille asemanne asteettaisia, jatkuvia parannuksia, joihin pyritte. Mutta mistä johtuu velvollisuus Jumalatta? Jumalatta ette te voi millekään haluamallenne yhteiskuntajärjestelmälle keksiä muuta perustetta kuin sokean, raa'an, väkivaltaisen voiman.
Tästä ei ole poikkeusta. Joko riippuu ihmisellisten asioiden kehitys salliman laista, jota meidän kaikkien tulee tutkia ja sovittaa käytäntöön, tai nojaa se sattumaan, hetken olosuhteihin, tai henkilöön, joka paraiten osaa käyttää tuota sattumaa, noita olosuhteita hyväkseen. Joko täytyy meidän totella Jumalaa, tai palvella ihmisiä; samantekevää, yhtäkö tai useampia. Jollei korkein sielu hallitse kaikkia ihmissieluja, kuka voisi pelastua kaltaistemme mielivallasta, kun he sattumalta ovat voimakkaampia kuin me? Jollei ole olemassa pyhää, loukkaamatonta lakia, jota ihmiset eivät ole säätäneet, minkä ohjeen mukaan arvostelisimme, onko teko oikea tai ei? Kenen nimessä, minkä nimessä vastustaisimme sortoa ja vääryyttä?
Jumalatta ei ole muuta valtiasta kuin tosiasia, tosiasia, jonka eteen materialistit aina kumartuvat, olkoon sen nimi sitten Vallankumous tai Napoleon; tosiasia, jota materialistit vieläkin Italiassa ja muualla käyttävät kilpenään puolustaakseen velttouttaan silloinkin, kun he teoreettisesti kannattavat meidän periaatteitamme. Kuinka voisimme siis vaatia heiltä uhrautuvaisuutta, alttiutta kärsimään, omien yksilöllisten mielipiteittemme nimessä? Muuttaisimmeko, ainoastaan omien etujemme painolla, teorian käytännöksi, abstraktisen periaatteen toiminnaksi? Älkää pettykö siinä. Niin kauan kuin me yksilöinä puhumme jonkin teorian nimessä, minkä meidän yksilöllinen älymme meissä herättää, tulee meillä olemaan se, mitä meillä nytkin on: yhteyttä sanoissa, vaan ei teoissa. Huuto, joka kaikuu kaikkien suurten vallankumousten keskellä, ristiretkien huuto: "Jumala sen tahtoo! Jumala sen tahtoo!" saattaa yksin muuttaa veltot toimiviksi, antaa pelokkaille rohkeutta, laskeville luonteille uhrautumisen intoa, uskoa niille, jotka epäillen hylkäävät kaikki inhimilliset käsitteet. Todistakaa ihmisille, että vapautuksen ja asteettaisen edistyksen työ, johon te heitä kutsutte, kuuluu Jumalan tarkoituksiin, ja kukaan ei nouse vastaan. Todistakaa heille, että täällä suoritettava maallinen työ on oleellinen kuolemattoman elämän osa, ja kaikki hetken laskelmat haihtuvat tulevaisuuden tärkeyteen nähden. Jumalatta voitte te käskeä, ette vakaannuttaa, voitte olla vuorostanne hirmuvaltijaita, ette kasvattajia ja apostoleja.
Jumala sen tahtoo! Jumala sen tahtoo! Se on kansan huutoa, veljeni! Se on teidän kansanne, Italian kansan huuto! Älkää antako niiden pettää itseänne, te, jotka sydämellisellä rakkaudella työskentelette kansanne hyväksi, niiden, jotka ehkä selittävät teille, ettei Italian henki ole valtiollista henkeä, ja että uskonnollinen henki on erinnyt täältä.
Uskonnollinen henki ei ole koskaan eronnut Italiasta, niin kauan kuin Italia, vaikka hajallaankin, on pysynyt suurena ja valveutuneena. Mutta se erosi siitä silloin kun 1500-luvulla Firenze oli sortunut Kaarle V:n ulkomaalaisista aseista ja Italian elämän vapaus paavien petoksen vuoksi. Ja me aloimme menettää kansallisen luonteemme ja elää niin kuin me olisimme espanjalaisia, saksalaisia tai ranskalaisia. Silloin alkoivat meidän oppineemme näytellä ruhtinaiden narreja, poistaa isäntiensä haluttomuutta, nauramalla kaikelle ja kaikille. Silloin meidän pappimme, nähdessään kaiken uskonnollisen totuuden sovelluttamisen mahdottomaksi, alkoivat kaupata pyhiä asioita ja ajatella itseään eikä kansaa, jota heidän olisi tullut valistaa ja suojata. Ja silloin tuo kirjailijoiden pilkkaama, pappien pettämä ja nylkemä, kaikesta valtiollisesta vaikutuksesta eristetty kansa alkoi kostaa, nauraen oppineille, epäillen pappeja, nousten kapinaan kaikkea uskoa vastaan huomatessaan entisen turmeltuneen, kykenemättä näkemään tulevaisuuteen.
Siitä ajasta alkaen me hyljättyinä ja voimattomina vajosimme tottumuksen ja hallitusten vaikutuksen alaisina taikauskoon ja uskottomuuteen. Mutta me tahdomme nousta jälleen mahtavina ja kunnioitettuina. Ja muistakaamme kansallista perintöämme. Muistakaamme, että Jumalan nimi huulillansa, ja uskonsa merkkien alla taistelun keskustassa, voittivat meidän lombardialaiset veljemme 1100-luvulla saksalaiset anastajat ja valloittivat takaisin heiltä riistetyn vapauden. Muistakaamme, että Toscanan kaupunkien tasavaltalaiset kokoontuivat neuvottelemaan kirkkoihin. Muistakaamme Firenzen käsityöläisiä, jotka kieltäytyen alistamasta Medicin perheen käskynvaltaan kansanvaltaista vapauttaan, valitsivat juhlallisella äänestyksellä Kristuksen tasavallan johtajaksi. Muistelkaamme veli Savonarolaa, joka julisti samalla kertaa Jumalan ja kansan oikeutta, muistelkaamme genovalaisia, jotka kivet aseinaan ja suojelevaa neitsyt Mariaa avukseen huutaen vapauttivat v. 1746 kaupunkinsa sitä hallussaan pitävästä saksalaisesta sotajoukosta. Muistelkaa koko samanlaista tapaussarjaa, missä uskonnollinen ajatus suojeli ja hedelmöitti Italian kansallisia pyrkimyksiä.
Ja uskonnollinen tunne lepää kehitystä odottaen kansamme sydämessä. Ken sen saisi heräämään, tekisi kansakunnan hyväksi paljoa enemmän kuin parikymmentä valtiollista oppia. Ehkäpä on syynä siihen kylmyyteen, mitä Italian kansa tähän asti on osoittanut kapinanyrityksille, yhtä paljon tuon tunteen puute niissä miehissä, jotka ulkomaalaisia hallitusmuotoja ja monarkistisia menettelytapoja jäljitellen ennen johtivat näitä yrityksiä Italiassa, kuin selvästi kansallisen päämääränkin vaillinaisuus. Levittäkää siis oppejanne Jumalan nimessä, veljet! Se, jolla on italialainen sydän, on seuraava teitä.
Puhukaa Jumalan nimessä. Oppineet tulevat hymyilemään. Kysykää oppineilta, mitä he ovat tehneet isänmaansa puolesta. Papit tulevat julistamaan teidät kirkon kiroukseen. Sanokaa papeille, että te tunnette Jumalan paremmin kuin he kaikki, ja että Jumalan, hänen lakinsa ja teidän välillänne ei tarvita välittäjiä. Kansa on ymmärtävä teitä ja on toistava kanssanne: Me uskomme isään Jumalaan, ihmiskunnan Järkeen ja Rakkauteen, Luojaan ja Kasvattajaan.
Ja sen sanan merkeissä te ja kansa voitatte.