III
Laki.
Te elätte. Siis on teillä myös elämän laki. Ei ole elämää ilman lakia. Kaikki mitä on, on olemassa jollakin määrätyllä tavalla, määrätyillä ehdoilla, määrättyä lakia seuraten. Mineraaleja johtaa ryhmityslaki, kasvun laki johtaa kasveja, liikuntolaki tähtiä, ja laki hallitsee teitä ja teidän elämäänne — laki, joka on sitä jalompi ja korkeampi mitä ylempänä te olette kaikkia muita luotuja maan päällä. Kehittyä, toimia, elää lakinne mukaan on teidän ensimäinen ja ainoa velvollisuutenne.
Jumala on antanut teille elämän. Siis on Jumala antanut teille lainkin. Jumala on ihmisrodun ainoa lainsäätäjä. Hänen lakinsa on ainoa, jota teidän tulee totella. Ihmiselliset lait ovat elinvoimaisia ja hyviä vain siinä määrin kuin ne sopeutuvat siihen selittäen sitä ja sovelluttaen sen käytäntöön. Ne ovat taas huonoja aina, kun ne ovat ristiriidassa sen kanssa tai eroavat siitä; ja silloin ei ainoastaan oikeutenne, vaan velvollisuutennekin vaatii olemaan niitä tottelematta ja hävittämään ne. Se joka paraiten selittää ja inhimillisiin tapauksiin sovittaa Jumalan lakia on teidän laillinen johtajanne. Rakastakaa ja seuratkaa häntä. Mutta paitsi Jumalaa ei teillä voi, eikä saa olla, häntä pettämättä ja häntä vastaan kapinoimatta, toista käskijää.
Teidän elämänne lain, Jumalan lakien tuntemisessa piilee moraalin peruste, teidän töittenne ja velvollisuuksienne ohje ja vastuunalaisuutenne mitta. Se on myöskin puolustajanne vääriä lakeja ja mielivaltaa vastaan, jos joko yksi tai useat ihmiset koettavat sortaa teitä. Sitä tuntematta ette voi vaatiakaan ihmisen nimeä tai oikeuksia. Kaikkien oikeuksien alkuperä on laissa, ja niin kauan kuin te ette vetoa siihen olette te joko sortovaltiaita tai orjia; ei muuta! Olette sortajia, jos olette voimakkaita; muiden voiman orjuuttamia, jos olette heikkoja. Ollaksenne ihmisiä tulee teidän tuntea laki, joka erottaa ihmisluonteen eläinten, kasvien, mineraalien luonteesta, sekä toimia sen mukaan.
Kuinka opimme sen tuntemaan?
Tämän kysymyksen on ihmiskunta kaikkina aikoina tehnyt kaikille niille, jotka ovat lausuneet sanan velvollisuus, ja tähän päivään saakka ovat vastaukset olleet erilaisia.
Eräät ovat vastanneet osoittamalla lakikokoelmaa, kirjaa, sanoen: "Tähän sisältyy koko siveellinen laki." Toiset ovat sanoneet: "Kysyköön jokainen omalta sydämeltään; siellä piilevät hyvän ja pahan määritelmät." Toiset taas ovat vedonneet yleiseen oikeudentuntoon, hyljäten yksityisen arvostelukyvyn, ja selittäneet, että "missä ihmiskunta on yhtä mieltä jostakin uskomasta, siellä on tuo uskoma tosi".
He erehtyvät kaikki. Ja ihmissuvun historia julistaa, vastaansanomattomilla syillä, kaikki vastaukset mahdottomiksi.
Ne, jotka vakuuttavat kirjasta, tai yhden ainoan ihmisen huulilta lukevansa koko siveellisen lain, ne unohtavat, ettei ole ainoatakaan lakikokoelmaa, jota ei ihmiskunta vuosisatojakin siihen uskottuaan olisi hyljännyt hakeakseen ja julistaakseen toista, ja ettei ainakaan nykyään ole syytä uskoa, että ihmiskunta muuttaisi menettelytapaansa.
Niiden, jotka väittävät, että yksilön tajunta sellaisenaan olisi oikean ja väärän, siis myöskin hyvän ja pahan ohje, tulee muistaa, ettei yhdestäkään uskonnosta, oli se miten pyhä hyvänsä, ole puuttunut kerettiläisiä, puhumattakaan eriuskolaisista, jotka aina ovat nopeita vakaumuksella käymään marttyyrikuolemaan oman oikeudentajuntansa nimessä. Nykyään hajaantuu protestanttinen oppi tuhansiin lahkoihin ja alalahkoihin, jotka kaikki perustuvat yksilön oikeudentajuntaan. Kaikki ovat ne valmiit katkeraan keskinäiseen taisteluun ja tukevat uskonanarkiaa, joka on sen eripuraisuuden ainoa todellinen lähde, mikä nykyään valtiollisesti ja yhteiskuunallisesti rasittaa Euroopan kansoja.
Ja toiselta puolen tulee niiden, jotka kieltävät yksityisen tajunnan todistuksen vedoten koko ihmiskunnan yksimielisyyteen johonkin uskomaan nähden, muistaa, että kaikki nuo suuret aatteet, jotka ovat kohottaneet ihmiskuntaa, alussa esiintyivät vastustaen sitä, minkä ihmiskunta hyväksyi, ja että niitä julistivat henkilöt, joita ihmiskunta pilkkasi, ahdisti, ristiinnaulitsi.
Näistä ohjeista ei siis yksikään riitä hankkimaan Jumalan lain totuuden tuntemusta. Ja kuitenkin on yksilön tajunta pyhä, ihmiskunnan yleinen hyväksyminen on pyhä, ja se, joka jättää kysymättä neuvoa jommaltakummalta, luopuu totuuden tuntemisen oleellisesta keinosta. Tähänastinen, yleinen erehdys on ollut se, että on tahdottu liittää totuus yhteen ainoaan näistä keinoista. Seurauksiltaan ratkaiseva ja mitä turmiollisin erehdys, koska se ei saata määrätä yksityisen tajuntaa ainoaksi totuuden ohjeeksi anarkiaan lankeamatta, eikä voi määrätyllä hetkellä vedota yleisen yksimielisyyden peruuttamattomaan tuomioon tukahuttamatta inhimillistä vapautta, syöksymättä suoraa päätä hirmuvaltiuteen.
Mainitsemme nämä esimerkit osoittaaksemme, kuinka näille ensimäisille perustuksille rakentuu lujemmin kuin luulisikaan koko yhteiskunnallinen rakennus. Ja niin ovat ihmiset saman erehdyksen vallassa järjestäneet valtiollisen yhteiskunnan, toiset kunnioittamalla ainoastaan yksityisen oikeuksia, unohtaen täydellisesti yhteiskunnan kasvattavan tehtävän, toiset taas yhteiskunnallisten oikeuksien nojalla uhraten yksilön vapauden ja toimintavallan.[1] Ranska, suuren vallankumouksensa jälkeen, ja etenkin Englanti osoittavat meille, kuinka edellinen järjestelmä johtaa vain eriarvoisuuteen ja enemmistön sortoon. Kommunismi taas, jos se milloinkaan saattaisi muuttua tosiasiaksi, osoittaisi, kuinka jälkimäinen tuomitsee yhteiskunnan kivettymään, riistäen siltä kaiken liikunnan ja kaiken edistymiskyvyn.
Niinpä edelliset, ottaen huomioon vain niin sanotut yksilön edut, ovat järjestäneet tai pikemmin saattaneet epäjärjestykseen taloudellisen järjestelmän, asettaen sen ainoaksi perusteeksi rajattoman, vapaan kilpailun teorian, kun taas jälkimäiset, jotka ottivat huomioon vain yhteiskunnallisen yhteyden, tahtoisivat siirtää hallitukselle kaikki valtion tuotantovoimat. Siinä kaksi käsityskantaa, joista edellinen on antanut meille kaikki anarkian varjopuolet; jälkimäinen taas johtaisi paikoillaan pysymiseen ja kaikkiin hirmuvallasta johtuviin onnettomuuksiin.
Jumala on antanut teille tovereittenne yleisen hyväksymisen ja omantuntonne kuin siiviksi, joilla voitte kohota niin lähelle häntä kuin mahdollista. Miksi tahdotte itsepäisesti silpoa toisen? Miksi tahdotte eristäytyä ja erottautua maailman yhteydestä? Miksi tahdotte tukahuttaa ihmiskunnan äänen? Molemmat ovat pyhiä; Jumala puhuu molemmissa. Missä hyvänsä ne kohtaavat toisensa, missä hyvänsä omantuntonne ääntä tukee ihmiskunnan mielipiteen kannatus, siellä on Jumala; silloin tiedätte varmasti tavanneenne totuuden. Edellinen varmentaa jälkimäisen.
Jos teidän velvollisuutenne olisivat vain kielteisiä, jos tehtävänne olisi ainoastaan olla tekemättä pahaa, olla vahingoittamatta veljiänne, ehkäpä riittäisi omantuntonne äänikin, sillä kannalla, missä vähemmänkin sivistyneet nyt ovat, johtamaan teitä. Te olette syntyneet hyvään, ja joka kerta kun te toimitte suorastaan lainvastaisesti, joka kerta kun teette sellaista, mitä ihmiset sanovat rikokseksi, on teissä jotakin, mikä syyttää teitä kuin moittiva ääni, jonka voitte salata toisilta, mutta ette itseltänne. Teidän tärkeimmät velvollisuutenne ovatkin myönteisiä. Toimettomuus ei riitä, täytyy toimia. Ei ole kylliksi se, että te tyydytätte itseänne ollen rikkomatta lakia; teidän tulee toimia lain mukaan. Ei riitä olla vahingoittamatta, tulee hyödyttää veljiään. Liiankin usein tähän saakka on moraali esiintynyt ihmisille pikemmin kielteisessä kuin myönteisessä muodossa. Lain selittäjät ovat sanoneet: "älä varasta, älä tapa!" Harva, tuskinpa kukaan on näyttänyt heille ne velvoitukset, jotka kuuluvat heille ihmisinä ja sen, kuinka he voivat hyödyttää lähimäisiään ja Jumalan luomia tarkoituksia. Tämä on siis moraalin ensimäinen tarkoitus, eikä yksilö, joka kuuntelee ainoastaan oman oikeustajuntansa ääntä, voi milloinkaan päästä siihen.
Yksilön oikeudentunto puhuu hänen kasvatuksensa, hänen harrastustensa, tapojensa ja intohimojensa kieltä. Villin irokeesin omatunto puhuu toisenlaista kieltä kuin 1800-luvun sivistyneen eurooppalaisen. Vapaan miehen omatunto luo hänelle velvollisuuksia, joita orjan tajunta ei saata arvatakaan.
Kyselkääpä köyhältä piemontilaiselta tai lombardialaiselta päivätyöläiseltä, jonka ainoana moraalin julistajana on ollut halpa pappi, jonka ainoana, suvaittuna lukemisena, jos hän edes osaa lukea, on ollut itävaltalainen katkismus; kysykääpä häneltä, niin hän vastaa, että ankara työ millä palkalla hyvänsä perheen elättämiseksi, rajaton lakeihin alistuminen tutkimatta, minkälaisia ne ovat, sekä eläminen toisia vahingoittamatta ovat hänen velvollisuutensa. Sille, joka puhuisi hänelle velvollisuuksista, jotka yhdistävät hänet isänmaahan ja ihmiskuntaan, sille, joka sanoisi hänelle: "Te vahingoitatte tovereitanne suostuessanne tekemään työtä alhaisemmalla palkalla kuin työn arvo on, te rikotte Jumalaa ja kuolematonta sieluanne vastaan tottelemalla vääriä lakeja", vastaisi hän kuin mies, joka ei käsitä kysymystä, nostaen hämmästyneenä kulmiaan. Kysykääpä italialaiselta työmieheltä, jolle paremmat olosuhteet ja seurustelu älyltään kehittyneempien ihmisten kanssa ovat opettaneet osan totuutta, vastaa hän teille, että hänen isänmaansa on sorretussa asemassa, että hänen toverinsa ovat väärin tuomitut elämään aineellisessa ja siveellisessä kurjuudessa, ja että hän tuntee tarvetta huutaa vastalauseensa, mikäli hänen voimistaan riippuu, tuolle vääryydelle.
Kuinka saattaa omantunnon ääni puhua niin suuresti eroavalla tavalla kahdelle saman ajan ja saman kansan yksilölle? Minkä tähden löydämme kymmenen oleellisesti samaan ryhmään kuuluvan yksilön keskuudesta, jotka kannattavat ihmisrodun kehitystä ja edistystä, kymmenen eri mielipidettä siitä, kuinka usko on muutettava toiminnaksi, kymmenen eri käsitystä velvollisuudesta? Silminnähtävästi ei yksityisen omantunnon ääni riitä, kaikissa tilanteissa, muutta ohjeetta, elävöittämään lakia hänelle. Tajunta riittää vain selvittämään teille, että laki on olemassa, ei millainen se on, se riittää selvittämään, että teillä on velvollisuuksia, ei millaisia nuo velvollisuudet ovat. Sen vuoksi on ihmiskunnan keskuudessa aina ollut marttyyrejä, oli sitten itsekkyys miten paljon voitolla hyvänsä. Mutta kuinkahan lukuisia ovat ne marttyyrit, jotka ovat uhranneet elämänsä luuloteltujen velvollisuuksien vuoksi, nyt kaikille selvinneiden erehdysten hyväksi!
Teidän tietoisuutenne tarvitsee siis opasta, valoa, joka hälventäisi teitä ympäröivän pimeyden, ohjetta, joka vahvistaisi sitä ja ohjaisi vaistojanne. Ja tuo ohje on ihmisyyden järki.
Jumala on antanut järjen teille kaikille, että kasvattaisitte sitä tuntemaan hänen lakinsa. Nykyään anastaa teiltä kurjuus, vuosisatojen juurtuneet erehdykset ja isäntienne tahto sen kasvattamisen mahdollisuudenkin. Ja sen vuoksi on teidän välttämättömästi murrettava nuo esteet voimalla. Mutta vaikkapa nuo esteet olisivatkin raivatut pois, ei yhdenkään teidän järkenne riittäisi käsittämään Jumalan lakia, jollei se nojaisi ihmiskunnan järkeen. Teidän elämänne on lyhyt, teidän yksilölliset kykynne heikot, voimattomat ja kaipaavat tukipistettä. Niinpä on Jumala asettanut rinnallemme olennon, jonka elämä on jatkuva, jonka kyvyt kerääntyvät summaksi kaikkien niiden yksilöllisten kykyjen määrästä, mitä ehkä neljäntoista vuosisadan kuluessa on kehitetty; olennon, joka yksilöiden erehdysten ja rikosten keskellä yhä kasvaa viisaudessa ja siveydessä; olennon, jonka kehitykseen Jumala on kirjoittanut ja kaikkina aikoina kirjoittaa rivin laistaan.
Se olento on Ihmiskunta.
Ihmiskunta, niinkuin eräs ajattelija viime vuosisadalla on sanonut, on ihminen, joka lakkaamatta oppii. Yksilöt kuolevat, mutta ei totuuden määrä, minkä he ovat ilmituoneet; se hyvyyden paljous, mitä he ovat tehneet, ei mene hukkaan heidän poistuessaan: ihmiskunta kokoaa sen, ja ihmiset, jotka kulkevat heidän hautojensa yli, käyttävät sitä hyödykseen. Joku meistä syntyy tänään aatteiden, uskomusten piirissä, joita koko edeltävä ihmiskunta on muodostellut, ja jokainen meistä tuopi, tietämättäänkin, enemmän tai vähemmän tärkeän aineksen tulevaisuuden ihmiskunnan elämään. Ihmiskunnan sivistys kasvaa, niinkuin kohoavat Itämailla nuo pyramiidit, joihin jokainen matkustaja lisää kiven. Me kuljemme ohi, päiväkauden kestävällä vaelluksellamme, kutsuttuina samalla täydentämään yksityistä sivistystämme. Niin edistyy koko ihmiskunnankin sivistys maan päällä. Jumalan tarkoitus, mikä väläyksinä esiintyy meissä jokaisessa, kehittää hitaasti, asteettaisesti, jatkuvasti ihmiskuntaa. Ihmiskunta on Jumalan elävä sana. Jumalan henki hedelmöittää sen, ja tulee ilmi siinä yhä puhtaampana, yhä tarmokkaampana, ajanjaksosta ajanjaksoon, joskus yksilön, joskus kansan välityksellä. Työstä työhön, uskosta uskoon saa ihmiskunta vähitellen yhä selvemmän käsityksen omasta elämästään, omasta kutsumuksestaan, Jumalasta ja hänen laistaan.
Jumala tulee ihmiskunnassa lihaksi vähitellen. Jumalan laki on yksi niinkuin Jumalakin. Mutta meille se selviää kappale kappaleelta, rivi riviltä, mitä enemmän edeltävien sukupolvien kasvattavaa kokemusta kokoontuu, mitä enemmän kasvaa laajuudessa ja tarmossa yhteys rotujen, kansojen, yksilöiden välillä. Ei yksikään ihminen, ei mikään kansa, ei ainoakaan vuosisata voi väittää selvittäneensä sitä kokonaan. Vain yhtynyt ihmiskunta voi selvittää siveellisen lain, ihmiskunnan elämän lain, kun kaikki voimat, kaikki kyvyt, joista ihmisluonne on koottu, ovat suunnatut toimintaan. Mutta sen ohella opettaa meille se ihmiskunnan osa, joka on päässyt kauimmas sivistyksessä, kehityksellään osia siitä laista, jota me haimme. Sen historiasta luemme me Jumalan tarkoitukset, sen tarpeista omat velvollisuutemme, velvollisuudet, jotka muuttuvat tai paremmin sanoaksemme kasvavat tarpeitten mukaan, koska meidän ensimäinen velvollisuutemme on avustaa ihmiskunnan nousua sille sivistyksen ja parannuksen asteelle, jonka Jumala ja kulunut aika ovat sille valmistaneet.
Jos te siis haluatte tulla tuntemaan Jumalan lain, täytyy teidän paitsi omaan tietoisuuteenne vedota myöskin ihmiskunnan omaantuntoon ja hyväksymiseen. Tunteaksenne omat velvollisuutenne, on teidän otettava selkoa ihmiskunnan samanaikuisista tarpeista. Moraalin edistyminen on asteettaista niinkuin ihmissuvun ja teidänkin kuntonne. Kristinuskon siveysoppi ei ole samanlainen kuin pakanallisten aikojen, meidän aikamme moraali ei ole sama kuin kahdeksantoista vuosisataa sitten. Nykyään pyrkivät teidän isäntänne salaamaan teiltä velvollisuutenne samoinkuin ihmiskunnan tarpeet, erottamalla teidät uusista luokista, kieltämällä teitä yhtymästä, alistamalla sanomalehdistön kaksinkertaisen sensuurin alaiseksi. Ja kuitenkin voitte te, jos tahdotte, ennen sitäkin aikaa, jolloin kansakunta opettaa teille ilmaiseksi yleissivistävissä kouluissa ihmiskunnan entistä historiaa ja sen nykyisiä tarpeita, hankkia osittaisia tietoja edellisistä ja arvata jälkimäiset.
Ihmiskunnan nykyiset tarpeet ilmenevät suuremmalla tai pienemmällä voimalla, enemmän tai vähemmän epätäydellisesti, niissä tapauksissa, joita joka päivä sattuu maissa, missä liikkumattomuus ja hiljaisuus ei ole aivan ehdoton laki. Mikäpä kieltäisi teitä niitä tietämästä? Mikä väkivaltaisen epäilyksen voima voisi pitemmän aikaa estää miljoonia ihmisiä, joista hyvin useat matkustavat Italian rajojen ulkopuolella taas palatakseen, tietämästä mitä Euroopassa tapahtuu? Jos julkiset yhdistykset ovat kielletyt teiltä Italiassa, kukapa voisi estää salaisia seuroja, jos ne välttävät ulkonaisia merkkejä ja monimutkaisia järjestöjä, muodostaen vain veljellisen ketjun, joka ulottuu maasta maahan, lopulta koskettamasta jotakin rajan monilukuisista pisteistä?
Tapaattehan kaikkialla maa- ja merirajalla omia ystäviänne ja kansalaisianne, miehiä, jotka teidän isäntänne ovat karkoittaneet, koska he halusivat auttaa teitä, miehiä, jotka tahtovat olla totuuden sanansaattajia keskuudessanne, jotka kertovat teille mielihalulla sen, mitä he opinnoilla ja maanpaon surullisella helppoudella ovat saaneet tietää ihmiskunnan vaiheista ja sen nykyisistä pyrkimyksistä. Kuka voi estää teitä saamasta jotakin niistä kirjoituksista, joita teidän veljenne painattavat teitä varten maanpaossa, jos te vain itse haluatte niitä? Lukekaa niitä ja polttakaa ne, niin että teidän isäntienne lähettämät urkkijat eivät keksisi niitä teidän käsissänne, tehdäkseen sen perusteella syytöksen teidän perhettänne vastaan. Avustakaa meitä tarjouksillanne laajentamaan toiminta-alueitamme, laatimaan ja painattamaan teitä varten yleisen ja teidän isänmaanne historian oppikirjoja. Auttakaa meitä avaamalla uusia pääsyteitä, että ne voisivat levitä mahdollisimman laajalle.
Olkaa varmoja siitä, ettette opetuksetta saata oppia tuntemaan velvollisuuksianne ja että yhteiskunnalle, eikä teille, jää kaikki vastuu jokaisesta oikeuden loukkauksesta, koska se kerran kieltää teiltä kaiken opetuksen. Teidän vastuunalaisuutenne alkaa siitä päivästä, kun teille tarjotaan tilaisuutta oppiin ja te lyötte sen laimin; siitä päivästä, kun teille ilmautuu keinoja kukistaa yhteiskunta, mikä tuomitsee teidät tietämättömyyteen, ettekä aio käyttää niitä. Te ette ole syyntakeisia, koska te olette tietämättömiä. Te olette syyntakeisia silloin, kun te alistutte jäämään oppimattomiksi, koska, kun teidän tajuntanne ilmaisee teille, ettei Jumala ole antanut teille lahjoja käskemättä kehittää niitä, kuitenkin annatte kaikkien järjenlahjojenne nukkua sielussanne, — koska tietäessänne, ettei Jumala ole voinut antaa teille totuuden rakkautta näyttämättä keinoja sen seuraamiseksi, te epätoivoisina ette haekaan sitä ja hyväksytte tutkimatta oikeaksi sen, mitä mahtimiehet ja heidän lahjomansa papit teille totuutena esittävät.
Jumala, ihmiskunnan isä ja opettaja, ilmaisee ihmisille lakinsa aikojen kuluessa. Kysykää neuvoa ihmiskunnan vaiheilta — teidän tovereittenne neuvonantajalta — ei yhden vuosisadan rajoitetulta alalta tai yhden ajattelijakoulun opeista, vaan kaikilta vuosisadoilta ja kuolleilta sekä eläviltä ihmisiltä. Aina kun teidän tajuntanne ääni on sopusoinnussa ihmiskunnan yleisen äänen kanssa, saatte olla varmat totuudesta, tietäen varmasti tuntevanne rivin Jumalan laista.
Me uskomme ihmiskuntaan, Jumalan lain ainoaan tulkkiin maan päällä. Ja ihmiskunnan äänestä, kun se on sopusoinnussa oikeustajuntamme kanssa, johdamme me sen, mitä nyt aiomme puhua teille velvollisuuksistanne.