TOINEN KOHTAUS.
PATRIARKKA, koko papillisessa komeudessaan tullen ristikäytävää pitkin, sekä EDELLISET.
RISTIRITARI. Mun mieleiseni ei ole mies! En piittais tavata ma prelaattia tuota paksua, punaista, leppoisaa noin prameudessaan!
MUNKKI. Ois teidän hänet vasta nähtävä lähdössä hoviin. Nyt vain sairaan luota hän saapuu.
RISTIRITARI.
Kuinka saakaan hävetä
Saladin silloin!
PATRIARKKA (tullen lähemmäs, viittaa munkille). Tänne! — Tämä kai on ristiritari? Hän mitä tahtoo?
MUNKKI.
En tiedä.
PATRIARKKA (käyden ritarin luo, jolloin munkki ja muu seurue poistuvat taammas). Herra ritari, mik' ilo on nähdä nuorta kunnon miestä! Oo, noin nuorta vielä! — Herran avulla hänestä jotain tulee.
RISTIRITARI. Arvon herra, enempää tuskin kuin mit' on jo — ehkä vähemmän pikemmin.
PATRIARKKA. Ma toivon sentään, noin hurskas ritar' että kauankin kukoistaa vielä hyödyks kristikunnan ja kunniaksi Herran asian! Ja kukoistaakin, jos vain taidolla nuor' uljuus ijän kypsän neuvoa haluaa noudattaa. — Vaan muuten, millä voin herraa palvella?
RISTIRITARI. Sill' aivan, mitä mun nuoruudeltain puuttuu: neuvolla.
PATRIARKKA. Kernaasti vallan! — Mutta neuvoon täytyy myös tyytyä.
RISTIRITARI.
Ei sokeasti kai?
PATRIARKKA. Ken sitä vaatiikaan? — Ei todellakaan saa kukaan jättää järkeä, min hälle Jumala antoi, siinä käyttämättä, miss' on se paikallaan. Vaan kaikkialla se onko paikallaan? Oh, ei! Jos Herra meit' esimerkiks enkelinsä kautta — sanansa palvelijan, toisin sanoin opastaa armossansa keksintöön, mitenkä tavall' erikoisella me koko kristikuntaa palvelemme ja kirkon menestystä tuemme, — kenp' uskaltaisi silloin vielä käydä järjellä tarkoitusta tutkimaan Sen, joka itse järjen loi? Ja ken lakia taivaan iki-ihanuuden sääntöihin tyhjiin turhan kunnian haluais verrata? — Vaan riittää tästä. Siis mistä neuvoamme pyytää herra täll' erää?
RISTIRITARI. Josp' ois seikka tällainen, arvoisa isä: juutalaisell' ainut on lapsi — tytär —, jot' on kasvattanut hän kaikkeen hyvään huolin hellimmin, jot' enemmän kuin sieluaan hän lempii, hält' itse saaden lemmen hurskaimman. Nyt joku meikäläinen salatiedon saa, ettei tytär ole juutalaisen, jok' on vain lapsen jostain löytänyt, tai varastanut, ostanut kenties; laps kristityn on tyttö, kerrotaan, ja kastettu, vaan juutalainen hälle on uskons' antanut ja lukee hänet vain juutalaisten heimoon, tyttärekseen: arvoisa isä, sanokaa, mit' on nyt tässä tehtävä?
PATRIARKKA. Ma kauhistun! Mut ennen muuta selittäkää, herra, tapaus moinen olettamus onko vai tosiseikka? — Toisin sanoin: tuota vain kuvailetteko, vai tapahtunut niin onko, yhä tapahtuuko niin?
RISTIRITARI. Ma luulin yhdentekeväksi sen, arvoisan isän mieltä vain kun kuulla ma halusin.
PATRIARKKA. Vai yhdentekeväksi? Kas niinpä ihmisjärki ylpeä erehtyy hengellisiss' asioissa. — Ei suinkaan! Nähkääs, jos tuo tapaus vain pelkkää pilaa on, ei maksa vaivaa sit' ottaa vakavasti harkitakseen; vaan teatteriin teidät neuvon ma, siell' onhan edulliset esittää tuollaiset pro et contra. — Vaan jos herra ei teatteri-ilveineen vain pilaa tee minusta; jos tapaus tosi on; jos vielä meidän hiippakunnassamme, Jerusalemissamme rakkaassa, se sattunut on, — silloin, niin…
RISTIRITARI.
Niin mitä —?
PATRIARKKA. On silloin hetikohta juutalaista sen mukaan rangaistava, mitä lait niin keisarilliset kuin paavilliset niin ilkeästä rikoksesta säätää.
RISTIRITARI.
Vai niin?
PATRIARKKA. — Ja noiden lakein tuomio on juutalaiselle, ken kristityn saa uskonluopioksi, — mestauslava — tai rovio —
RISTIRITARI.
Vai niin?
PATRIARKKA. Mi tuomio siis onkaan juutalaiselle, ken riistää kasteensa liitost' orvon kristilapsen! Sill' eikö ole kaikki riistoa, mi lapselt' otetaan? — se mikäli ei kirkon hyväks tule.
RISTIRITARI. Vaan josp' oisi se lapsi kuollut kurjuuteen, jos sitä ei juutalainen armahtanut ois?
PATRIARKKA. Ei auta! Juutalainen poltetaan. Parempi oishan ollut täällä kuolla sen kurjuuteen kuin ikiturmiokseen niin pelastua. — Sitäpaitsi, mikä on juutalainen Herran tehtäviin? Jumala hänettäkin pelastaa voi kenen tahtoo.
RISTIRITARI. Vaan voi autuuttaakin hänestä huolimatta — uskoisin.
PATRIARKKA. Ei auta! Juutalainen poltetaan. Niin, jop' ois kolmasti tään vuoksi vain ansainnut rovion! — Ett' antaa lapsen uskotta aivan kasvaa, jättää tyyten sen ohjaajatta uskon velvoitukseen. Se on jo julkeaa! Mä ihmettelen teit' itseänne, herra ritari…
RISTIRITARI. Muu jääköön rippiin, herra arvoisa, jos Jumala niin suo. (Aikoo mennä.)
PATRIARKKA. Kuink', ettekö ees selitystä anna? — lausu edes nimeä konnan juutalaisen tuon? — tuo häntä esiin? — Neuvon tiedänpä! Luo sulttaanin käyn oitis. — Saladinin meit' auttaa täytyy, täytyy: valallaan sopimuskirjan on hän vahvistanut, min mukaan suojelee hän kaikkia pyhimmän uskontomme oikeuksia ja oppeja, mit' omaksuu se ikään. Meill' alkuteksti, Luojan kiitos, on, käs'alansa on, sinettinsä meillä! — Mun on myös helppo hälle valaista, kuink' itse valtiolle vaarallinen on uskonnottomuus! Kun mikään usko ei ihmisiä sido, kaikki heltii ja katkee kansalaisten siteet. — Pois, pois konnuus sellainen!…
RISTIRITARI. On sääli, etten noin oivaa saarnaa joutilaampana voi nauttia! Ma Saladinin luo oon kutsuttu.
PATRIARKKA.
Vai niin? — No niin —- no niinpä —
RISTIRITARI. Jos teidän korkeutenne vain niin toivoo, ma kyllä sulttaania valmistan.
PATRIARKKA. Oh, tiedänhän, ett' armon löytänyt on herra Saladinin eessä. — Pyydän vain parhaiten mua hälle mainitsemaan. Jumalan puolesta vain kiivailen. Min liikaa teen, teen Hänen vuokseen vain. — Sen herra huomatkoon! — Ja eikö totta, ritari, mit' on juutalaisesta puhuttu tässä, arvelu vain oli? — tai? —
RISTIRITARI.
Arvelu. (Poistuu.)
PATRIARKKA (itsekseen). Min pohjiin kuitenkin mun täytyy sukeltaa, jos suinkin voin. Siin' onpa Bonafides-veljelle taas tehtävätä. — (Ääneen.) Kuules, poikani!
(Poistuessaan puhelee munkin kanssa.)