IX
MITEN VALMISTUN YLIOPPILASTUTKINTOON.
Pääsiäisenä, torstaipäivänä, matkusti isä, sisar ja Mimmi Katinkan kanssa maalle, niin että mummon suureen taloon jäimme ainoastaan Volodja, minä ja St Jérôme. Se mielentila, jossa olin ollut luostarissakäynnin päivänä, oli haihtunut, jättäen jälkeensä ainoastaan hämärän, vaikka tosin miellyttävän muiston, jota jo yhä enemmän tukehuttivat uudet vapaan elämän vaikutukset.
Tuo "Elämän periaatteita" sisältävä vihkonen oli myöskin pantu pois koulussa käytettyjen konseptivihkojen mukana. Huolimatta siitä, että yhä ajattelin mahdolliseksi laatia periaatteet elämän kaikkien tapausten varalle ja aina niitä noudattaa, — että tuo ajatus miellytti minua ja näytti sekä erittäin yksinkertaiselta että ylevältä ja että aikomukseni oli todella panna se elämässä täytäntöön, niin olin jälleen ikäänkuin unohtanut, että asiaan olisi pitänyt ryhtyä heti, vaan olin lykännyt sen johonkin muuhun aikaan. Minua lohdutti kuitenkin se seikka, että jokainen ajatus, joka nyt tuli päähäni, soveltui täsmälleen johonkin periaatteitteni ja velvollisuuksieni jaotelmista: joko periaatteihin lähimmäisiin nähden, tai itseeni taikka Jumalaan nähden. "Sittenpähän minä erottelen tuonkin ajatuksen sen omaan osastoonsa ja vielä monet muut ajatukset, jotka vastaisuudessa tulevat mieleeni tästä asiasta", päättelin minä itsekseni. Nykyjään kysyn usein itseltäni: milloin olin paremmin oikeassa: silloinko kuin uskoin ihmisjärjen kaikkivaltiuteen, vai nyt, jolloin kadotettuani kehittymiskyvyn epäilen ihmisjärjen voimaa ja merkitystä? — enkä voi antaa varmaa vastausta.
Vapauden ja tuon keväisen, epämääräisen odottamisen tunne, josta jo olen puhunut, oli siihen määrään kiihottanut minua, että olin joutunut kokonaan suunniltani ja valmistuin tutkintoon sangen huonosti. Kun joskus aamuin teki työtä luokkahuoneessa ja hyvin tiesi, että se oli välttämätöntä, koska jo huomenna oli tutkinto tuossa aineessa, niin saattoi jokin keväinen haju tuoksahtaa ikkunasta: — tuntui kuin olisi perin tärkeätä heti muistaa jotakin, kädet päästivät kirjan luotansa, jalat omin ehdoin alkoivat kävellä edestakasin huoneessa, ja päässä oli kuin joku olisi painanut vieterinappulaa ja päästänyt koneen liikkeelle; päässä tuntui keveältä ja luonnolliselta, ja kirjavat, iloiset ajatukset alkoivat nopeasti kulkea ohitse, niin ettei ehtinyt panna merkille muuta kuin niiden loistetta. Menee tunti ja toinenkin ihan huomaamatta. Tai sitten myös kirjaa lukiessa, kun koettaa parhaansa mukaan syventyä siihen mitä lukee, äkkiä kuuluu naisaskeleita ja hameen suhahtamista käytävässä, — ja samassa on kaikki tyyni häipynyt päästä eikä voi pysyä paikallaan, vaikka vallan hyvin tietää, että paitsi Gashaa, mummon vanhaa sisäpiikaa, ei kukaan ole saattanut siellä käydä. "Entäpä jos se sittenkin olisi hän?" tulee ajatelleeksi: — "jospa tuo juuri nyt alkaisikin ja minä siten tulen päästäneeksi tilaisuuden käsistäni?" mutta käytävään hypättyä näkee, että se oli kuin olikin vaan Gasha; pitkään aikaan ei sitten enää pääse itsensä herraksi. Vieteri on irrotettu ja kaikki on sotkuksissa, — Taikka iltasin istuessa yksin talikynttilän ääressä omassa huoneessa, kun karsta on poistettava tai muutettava istuma-asentoa, tulee hetkeksi keskeyttäneeksi luvun ja huomaa, että kaikkialla ovissa ja nurkissa on pimeätä eikä koko talossa kuulu mitään, — silloin on taaskin mahdotonta olla kuuntelematta tätä hiljaisuutta, katsomatta avatun oven kautta pimeän huoneen hämärään, kauan-kauan, pysymättä hiljaa paikallaan tai menemättä alas ja kulkematta pitkin kaikkia tyhjiä huoneita. Joskus iltasin viivyin myös pitkiä aikoja huomaamattomana salissa kuunnellen kuinka Gasha kahdella sormella liritteli pianolla, "satakieltä" matkien, yksinäisen talikynttilän ääressä. Mutta kun oli kuutamo, niin en voinut mitenkään pysyä vuoteessani, vaan panin pitkäkseni puutarhaan viettävälle ikkunalaudalle ja katsellen kuun valaisemia kattoja, lähimmän kirkon kellotapulia, aidan ja pensaiden varjoon, joka oli paneutunut puutarhan käytävälle, valvoin niin kauan, että sitten suurella vaivalla heräsin vasta kymmenen aikaan aamulla.
Joten siis ainoastaan opettajien säännölliset käynnit ja St Jérômen yritykset tuon tuostakin kehaista minua, sekä erittäinkin oma haluni esiintyä ystäväni Nehljudovin silmissä ripeänä nuorukaisena, se on: suorittaa loistava tutkinto (mikä hänestä oli hyvin tärkeätä). — ainoastaan nuo seikat vaikuttivat, ettei kevät ja vapaus saaneet minua lopen unohtamaan kaikki entisetkin tiedot, ja etten tutkinnossa saanut loistavia repposia.