XIX.
Pöytä, joka oli siirretty pois seinän vierestä ja peitetty likaisella pöytäliinalla, oli katettu samaan huoneeseen, jossa Volodja eilen oli esitellyt itsensä everstille. Patterinpäällikkö antoi hänelle tänään kättä ja kyseli Pietarin uutisia ja hänen matkastaan.
— No, hyvät herrat, kuka juo viinaa, tehköön hyvin. — Vänrikit eivät juo, — lisäsi hän hymyillen.
Yleensä ei patterinpäällikkö näyttänyt tänään ollenkaan niin tuimalta kuin eilen, päinvastoin hän kohteli upseerejaan kuin hyvä, vieraanvarainen isäntä ja vanhempi toveri. Mutta siitä huolimatta kaikki upseerit vanhemmasta kapteenista vänrikki Djadenkoon saakka osottivat päällikölleen suurta kunnioitusta mikä näkyi yksistään siitä, että he puhuessaan katselivat häntä kohteliaasti silmiin ja aivankuin ujostellen tulivat toinen toisensa perään viinaryyppyä ottamaan.
Päivälliseen kuului suuri vadillinen hapankaalia, jossa uiskenteli paksuja naudanlihan paloja, suuri joukko pippuria ja laakerinlehtiä, puolalaisia kyljyksiä ynnä sinappia sekä lihapiirakoita ynnä hieman vanhettunutta voita. Ruokaliinoja ei ollut, lusikat olivat tinasta ja puusta, juomalaseja oli kaksi ja pöydällä oli vain kaulaton vesikarahvi; mutta päivälliset eivät silti olleet ikävät: puhetta riitti. Alussa puheltiin Inkermanin taistelusta, johon patteri oli ottanut osaa, ja jokainen kertoi vaikutelmistaan ja lausui arvostelujaan sen epäonnistumisen syistä, mutta vaikeni heti, kun patterinpäällikkö itse rupesi puhumaan; sitten keskustelu itsestään siirtyi keveän tykistön riittämättömään kaliiberiin ja uusmallisiin keveihin tykkeihin, jolloin Volodja sai tilaisuuden näyttää tykistötietojaan. Mutta Sevastopolin nykyisestä, kauheasta tilasta ei keskusteltu ikäänkuin jokainen olisi liian paljon ajatellut tätä asiaa voidakseen vielä puhua siitä. Myöskään niistä virkavelvollisuuksista, jotka kuuluivat Volodjalle, ei hänen hämmästyksekseen ja mielipahakseen ollut ollenkaan puhetta, ikäänkuin hän olisi tullut Sevastopoliin vain kertoakseen keveästä tykistöstä ja syödäkseen päivällistä patterin päällikön luona. Päivällisen aikana putosi pommi aivan sen talon lähelle, jossa oltiin. Lattia ja seinät tärisivät kuin maanjäristyksessä ja ruudin savu peitti ikkunan.
— Tällaista ette luullakseni saa nähdä Pietarissa, vaan täällä sattuu usein tuollaisia yllätyksiä, — sanoi patterinpäällikkö.
— Menkääpäs katsomaan, Vlang, missä se räjähti.
Vlang kävi katsomassa ja toi sen tiedon, että se oli räjähtänyt torilla eikä pommista puhuttu sen enempää.
Aivan päivällisten lopulla patterin kirjurivanhus astui sisään kädessään kolme sinetillä suljettua kirjettä, jotka hän ojensi patterinpäällikölle. "Tämä on hyvin tärkeä, kasakka toi sen juuri tykistöpäälliköltä." Kaikki upseerit katselivat kärsimättömän uteliaina odottaen patterin päällikön sormiin, joilla hän tottuneesti mursi sinetin ja veti kuoresta tuon perin tärkeän paperin. "Mitähän siinä lienee?" kyseli jokainen itsekseen. Lieneeköhän käsky lähteä Sevastopolista levähtämään vai onkohan koko patteri komennettu vallinsarville?
— Taas! — sanoi patterinpäällikkö, heittäen suuttuneena paperin pöydälle.
— Mistä on kysymys, Apollon Sergeitsh? — kysyi vanhin upseeri.
— Käsketään upseeria ja miehistöä johonkin mörssäripatteriin. Minulla on kaikenkaikkiaan neljä upseeria ja miehistöä ei ole täyttä määrää — murahti patterinpäällikkö: — ja vielä pitäisi lähettää muualle. — Vaan jonkun täytyy kuitenkin lähteä, hyvät herrat, — sanoi hän hetkisen vaiti oltuaan. — Seitsemäksi on komennettu etuvartiolinjoille… Käskekää vääpeli tänne! Kuka tahtoo mennä, hyvät herrat? päättäkää, — toisti hän.
— Hän ei vielä ole ollut missään, — sanoi Tshernovitskij osottaen
Volodjaa.
Patterinpäällikkö ei vastannut mitään.
— Niin, lähtisin kyllä mielelläni, — virkkoi Volodja tuntien kuinka kylmä hiki nousi hänen selkäänsä ja kaulaansa.
— Ei, miksikä niin! — keskeytti kapteeni. — Tietysti ei kukaan kieltäydy, vaan ei ole kuitenkaan syytä erityisesti tarjoutua; mutta jos Apollon Sergeitsh jättää asian meidän päätettäväksemme, niin heitetään arpaa, kuten viime kerrallakin.
Kaikki suostuivat siihen. Kraut leikkasi paperiliuskoja, kääri ne rullalle ja pudotti lakkiin. Kapteeni laski leikkiä, vieläpä päätti pyytää tähän tilaisuuteen viiniä everstiltä mielialan rohkaisuksi, kuten hän sanoi. Djadenko istui synkkänä, Volodja myhäili itsekseen. Tshernovitskij vakuutti, että hänelle ehdottomasti lankeaa arpa. Kraut oli ihan tyyni.
Volodja sai vetää ensimäiseksi. Hän otti muita pitemmän lipun, vaan äkkiä hänen päähänsä pälkähti vaihtaa, — hän otti toisen, pienemmän ja ohuemman, ja kierrettyään sen auki luki siitä: "mene".
— Minä, — sanoi hän huoaten.
— No, Jumalan haltuun. Nytpä saatte tekin tulikasteenne, — sanoi patterinpäällikkö, katsellen hyväntahtoisesti hymyillen vänrikin hämmentyneitä kasvoja: — valmistautukaa vain mitä pikimmin. Jotta teillä olisi hupaisempi, Vlang saa seurata teitä tykistöaliupseerina.