II
Talonpoikien naapurina asui muuan vaatimaton rouvasihminen. Hänellä oli maata 120 desjatinaa. Ennen hän oli elänyt talonpoikien kanssa kaikessa rauhassa ketään ahdistelematta. Mutta hänelle tuli pehtooriksi entinen sotamies ja tämä alkoi rasittaa talonpoikia sakoilla. Pahom koetti olla hyvin varuillaan, mutta sittenkin pääsi hevonen kauraan tahi lehmä puutarhaan pujahtamaan taikka vasikat niittyjä tallomaan, — ja kaikesta oli maksettava sakkoa.
Pahom suoritti sakot ja haukkui sekä pieksi kotiväkeään. Paljon syntiä tuli Pahom siten kesän pitkään tuon pehtoorin takia tehneeksi. Hän oli oikein iloissaan, kun karja oli pihassa. Vaikka rehua olikin sääli, niin ei sen sijaan tarvinnut sakkoja pelätä.
Talvella levisi huhu, että rouva myy maansa ja että valtamaantien varrella asuva talonmies hieroo siitä kauppaa. Talonpojat kuulivat tämän ja hätääntyivät. "Kas niin", ajattelivat he, "jos maa joutuu tuolle talonmiehelle, niin hän kiusaa meitä sakoilla vielä pahemmin kuin rouva. Me emme tule toimeen ilman tuota maata, se on aivan tilustemme keskellä." Kyläkunnan edustajat saapuivat rouvan luo ja alkoivat pyytää, että hän myisi maan heille eikä talonmiehelle. Lupasivat maksaa enemmän. Rouva suostui. Talonpojat alkoivat hommata koko maatilan ostoa yhteisvoimin. He pitivät kokouksen ja toisenkin, mutta asiasta ei tullut valmista. Paha henki riivaa heitä niin, että he eivät mitenkään saa yhteistä sopimusta syntymään. Silloin he päättivät ostaa kukin erikseen sen verran kuin kunkin varat myöntävät. Rouva suostui siihenkin. Pahom sai kuulla, että hänen naapurinsa oli ostanut rouvalta 20 desjatinaa ja että rouva oli suostunut odottamaan toista puolta rahoista vuoden ajan. Tämä kävi Pahomille kateeksi. "Ostavat pois kaiken maan", tuumi hän, "eikä minulle jää mitään." Hän ryhtyi neuvottelemaan vaimonsa kanssa.
— Ihmiset ostavat, — sanoi hän, — meidän pitäisi myös ostaa kymmenkunta desjatinaa. Muutenhan ei elämästä tule mitään. Pehtoorin sakot ovat meidät aivan näännyttäneet.
He miettivät keinon, miten voisivat ostaa. Säästöjä heillä oli sata ruplaa, varsan ja puolet mehiläisistä he myivät, poika pestautui rengiksi, langolta saatiin jonkun verran lainaksi — ja niin kertyi puolet rahoista.
Pahom kokosi rahat, katsoi mieleisensä palstan — 15 desjatinaa pikku metsikköineen — ja lähti rouvan luo kauppaa hieromaan. Hän osti 15 desjatinaa, löi kättä päälle ja antoi käsirahan. Käytiin kaupungissa, laillistettiin kauppakirja, rahoista hän maksoi puolet ja lupasi suorittaa loput kahden vuoden kuluessa.
Nyt oli Pahomilla oma maa. Hän otti lainaksi siementä ja kylvi ostomaahan sekä sai hyvän sadon. Yhdessä vuodessa hän maksoi velkansa sekä rouvalle että langolle. Niin tuli Pahomista talollinen. Omaa maatansa hän nyt kynti, omaansa kylvi, omaltaan heinää teki, omalta maaltaan seipäitä hakkasi ja omalla maallaan karjaa elätti. Pahom menee ikiomaa maataan kyntämään taikka käy oraspeltoja ja niittyjä tarkastelemassa eikä ole rajoja hänen riemullaan. Ruohokin siinä näyttää aivan toisenlaiselta kuin muualla, aivan toisenlaisia ovat kukkasetkin. Kun hän ennen muinoin tästä ohi kulki, niin ei tuossa maassa mitään erikoista ollut. Mutta nyt se oli aivan toista kuin kaikki muu.