III
Näin eleli Pahom tyytyväisenä. Kaikki olisi muuten ollut hyvin, mutta naapurit alkoivat käyttää Pahomin peltoja ja niittyjä hyväkseen. Hän pyysi heitä hyvällä lakkaamaan, mutta siitä ei ollut apua: väliin päästivät paimenet lehmänsä niitylle, väliin taas pujahtivat hevoset öiseen aikaan peltoon. Pahom ajeli niitä pois ja antoi joka kerta anteeksi, ei tahtonut ruveta käräjöimään; viimein kärsivällisyys loppui ja hän alkoi valittaa oikeuteen. Kyllähän hän tiesi, etteivät naapurit tuota kaikkea tehneet tahallaan, vaan että se johtui tilanahtaudesta, mutta hän ajatteli: "Eihän asiaa voi silleenkään jättää; noinhan ne turmelevat minulta kaikki. Täytyy opettaa heitä."
Ja hän opetti heitä oikeudenkäynnin kautta kerran ja toisenkin; yksi ja toinen sai sakkoa. Naapurit äkämystyivät tästä Pahomiin. Nyt he toisinaan jo tahallaankin tekivät vahinkoa. Eräänäkin yönä joku oli hiipinyt metsään ja silponut kymmenkunta nuorta lehmusta niiniä saadakseen. Metsässä kulkiessaan Pahom huomasi jotakin valkeata häämöittävän. Hän meni lähemmäksi ja näki, kuinka nuoret, paljaiksi kolotut puunrungot oli heitetty huiskin haiskin ja kannot surkeina törröttivät. Jospa ilkityön tekijä edes olisi tyytynyt taittamaan vain pensaikon reunimaiset puut tahi jättänyt edes yhden jälelle — mutta ei! Kaikki oli järjestään raiskattu. Pahom vihastui. "Ah", ajattelee hän, "kunpa saisin tietää, kuka tämän on tehnyt. Kylläpä kostaisin sille." Hän mietti miettimistään, kuka se mahtoi olla. "Ei se voi olla muu kuin Sjomka" — päätteli hän. Hän meni Sjomkan pihaan jälkiä etsimään, mutta ei löytänyt mitään, syntyi vain riitaa. Ja yhä varmemmin tuli Pahom vakuutetuksi siitä, että Semjon oli syyllinen. Hän antoi haasteen. Asia joutui oikeuden käsiteltäväksi. Syytetty vapautettiin, sillä ei ollut todistuskappaleita häntä vastaan. Pahom pahastui tästä yhä enemmän. Hän alkoi haukkua kylänvanhinta ja tuomareja. "Te", sanoi hän, "vedätte yhtä köyttä varkaitten kanssa. Jos itse oikeuden mukaan eläisitte, niin ette varkaita vapauttaisi." Pahom joutui näin riitaan sekä tuomarien että naapuriensa kanssa. Alettiinpa häntä jo uhkailla punaisella kukollakin [tulipalo]. Omalla maalla kävi elämä Pahomille väljemmäksi, mutta kyläkunnassa ahtaammaksi.
Siihen aikaan levisi huhu, että kansaa muuttaa uusille asuinsijoille. Pahom tuumi: "Minun itseni ei ole syytä lähteä maaltani, mutta jos jotkut täkäläiset menisivät pois, niin täällä tulisi väljemmät tilat. Minä ottaisin heidän maansa itselleni ja liittäisin ne omiin tiluksiini. Elämä muuttuisi silloin paremmaksi. Nyt on kovin ahdasta."
Kerran, kun Pahom istuu kotonaan, pistäytyy eräs ohi matkaava talonpoika hänen luokseen. Matkamiehelle annettiin yösija ja tarjottiin ruokaa. Alettiin jutella, kysyttiin mistä kaukaa vieras on. Mies sanoo tulevansa etelästä, Volgan takaa, — oli ollut siellä työssä. Sana seuraa toistaan ja mies rupeaa kertomaan, kuinka väkeä sinne asumaan muuttaa. Hän kertoo, että heidän puolen ihmisiä on muuttanut sinne, ovat kirjoittautuneet kyläkunnan jäseniksi ja heille on lohkaistu maata 10 desjatinaa henkeä kohti. Ja maa on semmoista, sanoo hän, että kun siihen kylvettiin ruista, niin olki kasvoi hevosta korkeammaksi ja viisi kertaa kahmaisemalla sai aimo lyhteen. Eräs mies, niin hän kertoo, saapui sinne rutiköyhänä, aivan tyhjin käsin, mutta nyt hänellä on kuusi hevosta, ja kaksi lehmää.
Pahom innostui. Hän tuumi: "Mitäpä minä rupean täällä ahtaissa oloissa kurjuutta kärsimään, jos kerran voi hyvin toimeen tulla? Myyn täällä maat ja mannut. Siellä minä noilla rahoilla järjestän oloni ja laitan kaikki kuntoon. Ei täällä ahdingossa elämisestä ole kuin harmia. Mutta minun täytyy ottaa itse tarkka selko kaikesta."
Kesän tultua hän laittautui matkaan. Samaraan asti hän matkusti laivassa Volgaa alas ja kulki sitten 400 virstaa jalkaisin. Näin hän saapui perille. Kaikki oli niinkuin oli kerrottu. Talonpojilla on maata viljalti, 10 desjatinaa on eroitettu jokaista henkeä kohti, ja kyläkunnan jäseneksi he ottavat mielellään. Ja jos jollakulla on rahaa, niin sopii ostaa tuon maaosuuden lisäksi perinnöksi kaikkein parasta maata 3 ruplan hinnasta desjatinalta niin paljon kuin vain haluttaa.
Pahom otti kaikesta selon, palasi syksyksi kotiinsa ja alkoi myyskennellä kaikkea. Hän myi maansa ja sai siitä voittoa, myi talonsa ja kaiken karjansa, erosi kyläkunnasta, odotti kevääseen asti ja lähti sitten perheineen uusille seuduille.