XIV.
Pietariin oli Nehljudofilla kolme asiaa: kassatsioonianomus senaattiin Maslovan asiasta, Fedosja Birjukovan juttu valitusasiain komiteassa, ja, Vera Bogoduhofskajan pyynnöstä, anomus santarmihallitukseen tai 3:teen osastoon Shustovan vapauttamisesta ja äidin sallimisesta tavata poikaansa, jota säilytettiin linnassa ja josta Vera Bogoduhovskaja oli hänelle kirjoittanut. Nämä molemmat asiat hän katsoi samaksi kolmanneksi asiaksi. Ja neljäs asia oli vielä lahkolaisjuttu, jotka lahkolaiset olivat lähetetyt pois kotoaan Kaukaasiaan syystä, että olivat lukeneet ja selitelleet evankeliumia. Hän oli luvannut, enemmän itselleen kuin heille, että tekisi kaikki mitä oli mahdollista tämän asian selvittämiseksi.
Siitä saakka kuin hän ensi kerran oli käynyt Maslennikofin luona, ja erittäinkin tultuaan matkaltaan maaseudulta Nehljudof koko olennollaan tunsi inhoa niihin piireihin, missä hän oli tähän asti elänyt,—niihin piireihin, missä peitettiin mitä tarkimmin kaikki kärsimykset, joita miljoonat ihmiset kantoivat muutamien harvojen mukavuuden ja huvituksien turvaamiseksi, ja peitettiin niin huolellisesti, että näiden piirien ihmiset eivät nähneet eivätkä voineet nähdä noita kärsimyksiä eikä siis myöskään oman elämänsä julmuutta ja rikoksellisuutta. Nehljudof ei nyt enää voinut seurustella näiden ihmisten kanssa tuntematta tukaluutta ja paheksimatta itseänsä. Mutta näihin piireihin oli hänet kuitenkin saattanut hänen omat entiset elämäntapansa, samoin kuin myös sukulais- ja ystävyyssuhteet, ja saattoi nyt etupäässä se, että voidakseen tehdä sitä, mikä hänen mieltänsä yksistään kiinnitti, nimittäin auttaa sekä Maslovaa että kaikkia muita autettavia, kärsiviä, hänen oli pyytäminen apua ja palvelusta tämän piirin ihmisiltä, joita hän ei ainoastaan ollut kunnioittamatta vaan usein paheksi ja ylenkatsoi.
Pietarissa Nehljudof pysähtyi äitinsä sisaren, kreivitär Tsharskajan luo, joka oli entisen ministeriä vaimo, ja joutui näin sen ylimysmaailman sisimpään keskukseen, joka oli tullut hänelle niin vastenmieliseksi. Niin epämiellyttävää kuin tämä olikin, ei hän voinut muuten menetellä. Asettumalla johonkin hotelliin hän olisi loukannut tätiä, mutta tällä oli korkeita tuttavuuksia ja hän saattoi siis olla suureksi hyödyksi kaikissa niissä asioissa, joita Nehljudof aikoi puuhata.
—Ja mitä minä kuulenkaan sinusta?—Täydellisiä ihmeitä,—puhui hänelle kreivitär Jekaterina Ivanovna, tarjoten hänelle heti tuliaisiksi kahvia.—Vous posez pour un Howard. Autat pahantekijöitä. Ajelet vankiloissa. Korjailet epäkohtia.
—En sinnepäinkään, semmoista en ole ajatellutkaan.
—Mutta sehän on kylläkin hyvää. Kun ei siinä vaan olisi jotain romaania lisäksi. Kerroppas nyt.
Nehljudof kertoi suhteensa Maslovaan,—kaikki, niinkuin oli.
—Muistan, muistan, Helena parka puhui minulle jotain siitä asiasta, kun sinä asuit noiden muminojen luona, nehän taisivat aikoa naittaa sinut ottotyttönsä kanssa, (kreivitär Jekaterina Ivanovna oli aina halveksinut Nehljudofin tätejä isän puolelta)… Vai sekö se siis oli? Elle est encore jolie?
Täti Jekaterina Ivanovna oli 60-vuotias terve, iloinen, tarmokas, puhelias nainen. Kasvultaan hän oli kookas ja hyvin täyteläs, huulessa hänellä tuntui mustat viikset. Nehljudof piti hänestä ja lapsuudestaan saakka oli tottunut ottamaan vaikutusta hänen tarmostaan ja iloisuudestaan.
—Ei, ma tante, tuo kaikki on lopussa. Minä halusin vaan auttaa häntä, sentähden että ensiksikin hän on syyttömästi tuomittu, ja toiseksi minä olen siihen syypää, niin kuin olen syypää koko hänen onnettomuuteensa. Tunnen velvollisuudekseni tehdä kaikki mitä voin hänen hyväkseen.
—Mitäs ne ovat sitten minulle kertoneet että sinä muka aikoisit mennä naimisiin hänen kanssansa.
—Niin aijoinkin, mutta hän ei suostu. Jekaterina Ivanovna laski lasisilmänsä alas ja katsoi ääneti ja kummastellen niiden yli sisarensa poikaan. Sitten hänen kasvonsa yhtäkkiä muuttuivat ja niissä ilmeni tyytyväisyys.
—Tyttö onkin viisaampi sinua. Voi, mikä hölmö sinä olet! Ja sinä olisit todellakin mennyt naimisiin hänen kanssaan?
—Se on tietty.
—Huolimatta siitä mikä hän on ollut?
—Juuri sen vuoksi. Minähän olen kaikkeen syypää.
—Ei, hölmö olet kuin oletkin,—sanoi täti, pidättäen naurua.—Tiedätkö, se sopii mainiosti,—jatkoi hän.—Alinella on merkillinen turvakoti, Magdaleenalaitos. Kävin kerran siellä. Ne naiset siellä ovat hyvin inhoittavia: minä sen jälkeen peseskelin itseäni yhtämittaa. Mutta Aline on sitä vastoin koko sielullaan asiassa kiinni. Niinpä me nyt annamme tuon sinun hänen laitokseensa. Jos kuka saa hänet paranemaan, niin se on Aline.
—Mutta hänhän on tuomittu Siperiaan. Tänne olen tullut juuri puuhatakseni tuomion kumoamista. Se on minun ensimäinen asiani teille.
—Vai niin, missä hänen juttunsa sitten on?
—Senaatissa.
—Senaatissako? Minulla on serkkuni Ljovushka senaatissa. Hän on tosin vaan ritarimerkkien osastolla. Ja niistä oikeista en minä tunne ketään. Kaikki he mitä lienevät saksalaisia: Ge, Fe, De, läpi koko aakkoston. Taikka kaikellaisia Ivanofia, Semjonofia, Nikitiniä, taikka Ivanenkoja, Simonenkoja, Nikitenkoja vaihtelun vuoksi. Des gens de l'autre monde. Mutta voinhan kumminkin sanoa miehelleni. Kyllä hän ne tuntee. Hän tuntee kaikellaisia ihmisiä. Minä sanon, mutta sinä itse selitä hänelle, sillä minua hän ei koskaan ymmärrä. Puhuinpa minä mitä tahansa, ei hän sano mitään ymmärtävänsä. Kaikki muut ymmärtävät, hän vaan ei.
Samassa tuli sisälle lakeija, polvisukissa, tuoden hopeisella tarjottimella kirjeen.
—Tämä onkisi juuri Ahneita. Sinäpä saat kuulla nyt Kiesewetteriäkin.
—Mikä Kiesewetter se on?
—Kiesewetterkö? Tulehan illalla, niin saat tietää mikä mies se on. Hän puhuu niin, että kaikkein paatuneimmatkin pahantekijät lankeavat polvilleen, itkevät ja katuvat.
Kreivitär Jekaterina Ivanovna kannatti, niin kummalta kuin se kuuluukin ja niin vähän kuin se sopikin hänen luonteeseensa, kiivaasti sitä oppia, jonka mukaan usko lunastukseen katsottiin kristillisyyden ydinkohdaksi. Hän ajeli kokouksissa, missä tätä silloin muodissa ollutta oppia saarnattiin, ja kokosi luokseen uskovaisia. Mutta vaikka tämän opin mukaan kaikki kirkonmenot, jumalankuvat jopa sakramentitkin hyljättiin, oli Jekaterina Ivanovnan kaikissa huoneissa ja hänen vuoteensakin ääressä jumalankuvia, ja hän täytti kaikki mitä kirkko vaati näkemättä tässä mitään ristiriitaisuutta.
—Kunpa tuo sinun Magdaleenasi saisi häntä kuulla; ihan varmaan kääntyisi,—sanoi kreivitär.—Ja muista nyt varmaan olla kotona illalla. Se on mitä merkillisin mies.
—Ei se huvita minua, ma tante.
—Mutta minä sanon, että se huvittaa. Ja sinun täytyy tulla. Sano nyt siis mitä minulta tarvitset? Videz votre sac.
—Olisi vielä asiaa linnaan.
—Linnaanko? No sinne voin antaa sinulle kirjeen paroni Kriegsmuthille. C'est un très brave homme. Ja tunnethan itsekin hänet. Hän oli isäsi toveri. Hänellä on tosin taipumuksia spiritismiin, mutta se ei mitään tee. Hän on hyvänluontoinen. Mitä asiaa sinun on sinne?
—Täytyy pyytää, että eräälle äidille annettaisiin lupa tavata poikaansa, joka istuu siellä. Mutta minulle sanottiin, ettei asia riipu Kriegsmuthista vaan Tshervjanskista.
—Tshervjanskista minä en pidä, mutta sehän on Marietten mies. Voipihan pyytää Marietteä. Kyllä hän minun tähteni sen tekee. Elle est très gentille.
—Ja sitten pitää vielä puuhata erään naisen puolesta, joka on jo useampia kuukausia istunut vankilassa ilman että kukaan tietää mistä syystä.
—No ei vaan, kyllä hän itse varmaan tietää syyn. Ne tietävät erinomaisen hyvin. Ja se on noille lyhyttukkaisille aivan oikein.
—Emme tiedä, onko oikein vai ei. Mutta he kaikissa tapauksissa kärsivät. Te olette kristitty ja uskotte evankeliumiin, ja kuitenkin voitte olla niin säälimätön.
—Ei se estä. Evankeliumi on evankeliumi, mutta mikä on vastenmielistä, se on vastenmielistä. Pahemmin tekisin, jos teeskentelisin rakastavani nihilistejä ja erittäinkin lyhyttukkaisia nihilistejä, silloin kun en voi niitä sietää.
—Miksette voi niitä sietää?
—Jälkeen maaliskuun 1 päivän[3] kysyt miksi?
—Eiväthän kaikki ole ottaneet osaa maaliskuun 1 päivän tekoon.
—Sama se: mitäs he tunkeutuvat asioihin, jotka eivät kuulu heihin. Ei se ole naisten asia.
—Mutta pidättehän että Mariette esim. kyllä voi ottaa asioihin osaa,—sanoi Nehljudof.
—Mariette? Mariette on Mariette. Mutta tuommoiset puolivillaiset, ne luulevat voivansa opettaa kaikkia.
—Ei opettaa, vaan yksinkertaisesti vaan auttaa kansaa.
—Ilman heitäkin tiedetään, ketä on auttaminen, ketä ei.
—Mutta kansahan on kurjuudessa. Juuri äsken tulen maalta. Onko todellakin välttämätöntä, että talonpojat tekevät työtä otsansa hiessä eivätkä saa syödä kylläkseen, ja että me sitä vastoin elämme hirveässä ylellisyydessä,—puhui Nehljudof tädin hyväntahtoisuudesta saaden halua lausua hänelle kaikki ajatuksensa julki.
—Tahdotko sinä siis, että minä tekisin työtä enkä mitään söisi?
—En, en tahdo ettette söisi,—sanoi Nehljudof ehdottomasti hymyillen,—minä tahdon vaan, että me kaikki tekisimme työtä ja kaikki söisimme.
Täti laski taas alas lasisilmänsä ja katsoi niitten yli uteliaasti
Häneen.
—Mon cher, vous finirez mal[4],—sanoi hän.
—No miksi niin.
Samassa astui huoneeseen pitkä, leveäharteinen kenraali. Se oli kreivittären mies, entinen ministeri Tsharskij.
—Vai niin, Dmitrij. Hyvää päivää,—sanoi tämä, tarjoten hänelle vasta ajellun poskensa suudeltavaksi.—Milloin olet saapunut?
Itse hän suuteli äänettömänä vaimoansa otsaan.
—Ei, hän on lahjomaton,—kääntyi kreivitär miehensä puoleen.—Hän käskee minun mennä ojalle vaatteita pesemään ja syömään vaan perunoita. Hän on kauhea hölmö, mutta tee sinä kuitenkin hänelle se, minkä hän pyytää.—Oletko kuullut, sanotaan Kamenskajan olevan niin epätoivoissaan, että on henki vaarassa,—kääntyi hän miehensä puoleen,—lähtisit sinä hänen luokseen.
—Se on todellakin hirmuista,—sanoi mies.
—No, menkää nyt puhumaan hänen kanssansa, minun täytyy kirjoittaa kirjeitä.
Tuskin oli Nehljudof päässyt viereiseen huoneeseen, kun täti huusi hänelle edellisestä:
—Kirjoitanko siis Mariettelle?
—Olkaa niin hyvä, ma tante.
—Minä siis jätän avonaiseksi, mitä siihen lyhyttukkaiseen tulee, kyllä hän käskee miehellensä, ja tämä tekee kaikki. Älä sinä vaan luule, että minä olen pahasisuinen. Kaikki sinun holhokkisi ovat sangen inhoittavia, mutta en minä tahdo heille pahaa. Olkoot sitten, no mene nyt. Muista olla kotona illalla, saat kuulla Kiesewetteriä. Ja me pidämme pienen hartaushetken. Ja jollet sinä vaan pane vastaan, niin se tulee tekemään sinulle sangen hyvää. Tiedänhän minä, että Helena ja te kaikki muut olette niissä asioissa hyvin takapajulla. Näkemään asti siis.