VIII.
Tämä kohtaus vaikutti Ivar Lyth'iin niin ankarasti, että hän tästä päivästä alkaen vältti joutumista sen miehen pariin, jonka seura oli hänelle merkinnyt enemmän kuin kenenkään muun. En voi selittää sitä toisella tavoin kuin että hän tunsi jollain selittämättömällä tavalla paljastaneensa itsensä toiselle ja häpesi sitä. Hän oli tullut sanoneeksi jotakin, joka tuntui häpeältä jo pelkästään sanottunakin. Hän oli katkeroittunut itseensä, katkeroittunut toiseen, joka oli ollut hänen heikkoutensa todistajana ja samalla kertaa tunsi hän tulevaisuuden suhteen epämääräistä pelkoa, joka parina päivänä tuli häneen niin pian kun hän koetti olla yksin. Tämä pelko katosi sitten vähitellen ja hän käsitteli koko tunnetta mielikuvituksena. Mutta myöskin sitten kun hän oli päässyt tämän kummallisen mielentilan herraksi, ei hän saattanut uudistaa niitä käyntejä, jotka ennen olivat olleet hänen ilonsa.
Ehk'ei Ivar Lyth kuitenkaan olisi niin täydellisesti vieraantunut mainitun tohtorin seurasta jos ei yhdenaikaisesti tämän keralla olisi tapahtunut jotain muuta, joka täydellisesti käänsi hänen elämänsä suunnan. Kuten muistamme, asui Ivar Lyth tähän aikaan huoneosakkaana; se tahtoo sanoa, hänellä oli makuusija yötä samassa huoneessa kuin kokonaisella perheelläkin, ja tämä koti oli ainoa, jonka hän omisti.
Ivar Lyth oli alussa ainoa vieras, joka jakoi huonetta yhdessä perheen keralla. Mutta eräänä iltana talviaikaan tuli myöskin nuori tyttö sinne. Hän teki työtä samassa tehtaassa kuin Lyth ja vaikka hän ei koskaan ollut puhunut tytön kanssa, tunsi hän hänet kuitenkin heti. Hän kantoi kaikki mitä omisti ja mitä hänellä oli mukanaan raitaiseen pumpuliliiviin sidottuna ja kysyi, eikö hän voisi saada paikkaa vain yön yli. Hän kertoi, että siinä perheessä, missä hän oli ennen asunut, piti tyyssijaansa kaksi prostitueerattua. He olivat laahanneet miehiä kadulta sisään ja nuori tyttö oli muuttanut tästä kodista, jotta hänen ei kauempaa tarvitsisi kärsiä sellaista seuraa.
Ivar Lyth istui ajatuksissaan vuoteellaan ja kuunteli keskustelua, joka sukeusi nuoren tytön ja perheen kesken, ja hän tiesi koko ajan, että se oli hän, joka lopulta saisi päättää, hyväksyttäisiinkö hänen pyyntönsä vai ei. Hän oli nimittäin sopinut niin, että hän siitä hinnasta, minkä suoritti, saisi yksin asua perheessä ja hän tunsi vastenmielisyyttä ajatellessaan, että ahdasta tilaa jakamaan tulisi vielä yksi lisäksi.
Hän istui epäilevänä ja katsoi tyttöön, ja hän kuuli selvästi kuin olisi joku kuiskannut hänen sisässään: "sano ei! sano ei!" Mutta samalla kertaa tiesi hän, että kun tulisi kysymykseen, ei hän koskaan voisi kieltää, vaikka tahtoisikin. Ja samassa näki hän tytön suuret silmät, jotka olivat syvän pelokkaat kuin takaa-ajetun otuksen.
Ivar Lyth kääntyi poispäin. Hän ei voinut kestää näiden silmien katsetta eikä myöskään ajatusta, että se olisi hän, joka ajaisi hänet ulos yöhön. Hän mumisi hyväksymisensä: "vain tällä kertaa." Tyttö veti syvään henkeään, asetti nyyttinsä sivulle ja istuutui pää käsien nojaan.
Sinä iltana ei Ivar Lyth osannut lukea vuoteessaan. Hän riisuutui, ryömi nurkkaansa ja nukkui. Mutta vielä unessa vainosi häntä selittämätön levottomuuden tunne, ja kun hän heräsi, sattui hänen ensimmäinen katseensa tyttöön, joka oli saanut paikan itselleen lattialla lähellä ovea. Siinä oli suuri rako alapuolella ja Lyth tiesi, että siitä veti kylmästi. Hän oli itse maannut siinä ensin, vaikka hänen sitten oli onnistunut saada parempi paikka sisempänä huonetta. Tyttö nukkui vielä ja Ivar Lyth oli yksin valveilla. Hän saattoi nähdä tytön siinä, missä tämä nukkui, tarvitsematta kohottautua, ja hän tuli ajatelleeksi, että hän varmaan oli yksin ja hylätty kuten hän itsekin ja että kukaan ei välittänyt hänestä. Hän ei ymmärtänyt, että tämä ajatus juurtuisi häneen juuri katsellessaan tätä nuorta naista, jonka kanssa hän ei ollut vaihtanut sanaakaan. Hänellä oli vaalea tukka, joka putosi pehmeälle kaulalle ja hänen olkapäissään oli jotain lapsellista, joka melkein vietteli kyyneleitä nuoren miehen silmiin. Hän makasi kauan tuijottaen nuoreen tyttöön ja mitä kauemmin hän makasi ja ajatteli, sitä lapsellisemmalta, yksinäisemmältä ja hyljätymmältä tuntui tyttö hänen mielestänsä. Unissa tyttö kuitenkin lienee tuntenut, että joku tarkasteli häntä, sillä hän aukaisi yht'äkkiä silmänsä ja veti rääsyisen peitteen olkapäittensä yli. Kun Lyth meni työhönsä, makasi tyttö vielä hiljaa ja teeskenteli nukkuvansa.