XIV. MURSKAUTUNEITA TOIVEITA.
Kuten Trangoil Lanec oli ennustanutkin, parani kreivi Ludvig sangen nopeasti, sillä hänen haavansa eivät olleet vaaralliset, vaikka ne olivatkin syvät. Mutta enemmän kuin oma tilansa huolestutti Ludvigia suojattinsa kohtalo, ja hän olisi mielellään noussut vuoteestaan rientääkseen hänen avukseen, ellei don Tadeo olisi pidättänyt häntä.
Tämä ponteva mies ajatteli oman surunsa ohella muittenkin tuskia. Melkein koko kapinan jälkeisen yön hän järjesteli Valdivian oloja, kunnes järjestys oli palautunut. Se olikin onneksi hänelle, sillä mitä enemmän hän kiinnitti huomiotaan muihin asioihin, sitä vähemmän tuli hän ajatelleeksi suruaan.
Seuraavana päivänä keskusteli hän don Ramirezin kanssa. Tämä pelkurimainen ja periaatteeton mies oli Tadeon voiton jälkeen kokonaan muuttanut mielipiteitään ja parjasi nyt minkä saattoi vangittua kenraali Bustamenteä. Mustan Sydämen johtaja hymyili halveksivasti, kun hän huomasi, että don Ramirez sankari oli sangen innostunut uuteen asiaan ja tarjoutui kaikkeen, joka hyödytti sitä. Kuitenkin piti don Tadeo häntä vankina, jota hän tilaisuuden sattuessa saattoi käyttää hyväkseen.
Trangoil Lanecista, Curumillasta ja Valentinista ei ollut tullut mitään tietoja, ja luultiin jo, että heidän tehtävänsä oli epäonnistunut. Joanin tulon jälkeen saivat asiaan innostuneet jälleen uutta toivoa. Hän kertoi, että Curumilla oli Rosarion jäljillä ja seurasi häntä varovaisesti. Voitiin siis toivoa tytön pelastusta.
"Mutta mistä johtuu, että päällikkö on lähettänyt teidät luoksemme?" kysyi don Tadeo kuunneltuaan tarkkaavaisena ja iloisena intiaanin kertomusta.
"Curumilla on ulmen", vastasi tämä yksinkertaisesti. "Hän on urhoollinen ja jalo. Joan ryösti valkoisen neitosen. Curumillalla oli oikeus tappaa hänet, mutta hän teki hänet ystäväkseen."
"Siinä hän teki oikein!" sanoi don Tadeo lämpimästi ja puristi intiaanin kättä. "Puhukaa, tahdotteko tulla uskotukseni?"
"Joanilla on vain yksi sydän ja sielu — molemmat kuuluvat Curumillan ystäville."
Kokenut sotilas nyökkäsi tyytyväisenä. Kuulemansa uutiset olivat kuin valonsäde epätoivon pimeydessä. Nyt saattoi hän kevyemmällä sydämellä työskennellä isänmaansa hyväksi.
Kaksi päivää myöhemmin tapaamme hänet eräästä salaisesta neuvottelusta ystäviensä ja uskottujensa don Gregorio Peraltan ja Ludvigin, kanssa. Hän oli taas kyvykäs ajatteleva ihminen, joka laatii uusia suunnitelmia. Antinahuelin viekas oletus kävisi nyt toteen.
"Vihdoinkin olemme kansan avulla pelastaneet isänmaan vapauden", huomautti don Tadeo muun muassa, "don Pancho Bustamente on kukistettu, hänen kunnianhimoiset suunnitelmansa ovat menneet myttyyn ja rauha vallitsee taas. Meidän ei pidä kuitenkaan heittäytyä toimettomiksi, sillä se, joka tänään on palvelija, voi olla herra huomenna. Tämän Bustamenten, isänmaan suurimman vihollisen, täytyy kuolla!"
"Hyvä!" sanoi don Gregorio nyökäten myöntävästi. "Se on minunkin mielipiteeni. Minä aion jo tänä päivänä ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin…"
"Miksi?" kysyi toinen. "Valdiviassa ei Bustamenteä voi tuomita. Täällä on järjestys jo palautettu, Santiagossa kiehuu kapina vielä!"
"Ah, te tarkoitatte…?"
"Siellä missä don Tadeo de Leon tuomittiin, siellä täytyy kenraali Bustamentenkin kukistua. Plaza Mayor sopii hänen rangaistuspaikakseen", vastasi puolueenjohtaja synkästi hymyillen. "Koko Santiago on kuuleva hänen tuomionsa."
"Hän saakoon, minkä hän ansaitsee", myönsi Ludvig. "Mutta minun mielipiteeni on, että tuomio on pantava toimeen niin nopeasti kuin mahdollista."
"Olette oikeassa, ystäväni. Tästä syystä annan suuren vartijajoukon viedä vangin Santiagoon."
"Entäs me?"
"Me seuraamme Bustamenteä."
"Minä luulen, etteivät ystävämme haavat salli sitä", sanoi Gregorio miettiväisenä.
"Lorua!" huudahti nuori mies. "Mitä ihminen tahtoo, sen hän voi tehdä.
Minä seuraan teitä, teidän ei tarvitse olla huolissanne minun tähteni."
Don Tadeo aikoi jatkaa selityksiään, mutta samassa astui huoneeseen mies, jonka nähdessään kaikki nousivat pelästyneinä ylös.
"Curumilla."
Se oli todellakin puelka-päällikkö mitä kurjimmassa tilassa. Kädet ja jalat olivat veriset, vaatteet repaleina. Saattoi heti nähdä, että hän oli kulkenut sangen nopeasti pitkän matkan. Kuitenkaan ei hän osoittanut mitään väsymyksen merkkejä, vaan tervehti heitä kohteliaasti ja nosti sitten rauhallisesti odottaen kätensä rinnalleen.
Kukaan ei tahtonut tehdä ensimmäistä kysymystä, sillä kaikki näkivät heti, että Curumilla toi huonoja uutisia. Vihdoin katkaisi don Tadeo hiljaisuuden sanoen: "Te olette yksin, kuten näen — se saattaa minut pelkäämään pahinta. Mistä tulette, päällikkö?"
"San Miquelin kylästä", vastasi intiaani alakuloisena.
"No niin, jos te olette kertaakaan levähtämättä kulkenut tämän pitkän matkan, niin täytyy teidän olla sangen väsynyt. Juokaa tämä pikari tulivettä, Curumilla — se tekee kielenne liikkuvaisemmaksi."
Intiaanin silmät paloivat. Hän tyhjensi ojennetun lasin yhdellä siemauksella.
"Valkoinen tyttö on vankina. Curumilla ei voinut pelastaa häntä", sanoi hän heti senjälkeen.
"Se ei ollut teidän vikanne, siitä olen vakuutettu. Mutta sanokaa minulle, Jumalan nimessä, kenen kanssa olemme tekemisissä."
"Valkoinen sisareni on Antinahuelin käsissä."
"Kuinka?" huudahti don Tadeo kauhistuneena. "Taivas meitä auttakoon!"
Myöskin don Peralta ja Ludvig nousivat pelästyneinä ylös kuullessaan tämän nimen ja levottomuus kuvastui heidän kasvoiltaan.
"Siitä asti kun näin tämän veijarin, en ole ollenkaan luottanut häneen", sanoi ranskalainen, "ja luulen, että me tästä lähtien useammin, kuin haluamme, huomaamme tämän epäilyksen olevan oikean."
"Valitettavasti olette oikeassa, don Louis", sanoi Tadeo huoaten. "Minä kiroan kohtaloa, joka johdatti Antinahuelin tielleni. Hän on paljon mahtavampi kuin Bustamente, sentähden koetin solmia liittoa hänen kanssaan. Sitäpaitsi… ah, minä en voi enää ajatella sitä!"
"Minkätähden on valkoihoisten Suuri Kotka epätoivoinen? Eikö hänellä ole ystäviä, jotka uhraavat kaikkensa hänen puolestaan?"
"Kiitos. Curumilla, minä tiedän, ettette hylkää minua. Mutta te ette ole varmaankaan vielä lopettanut — onko teillä muita uutisia kerrottavana minulle?"
"Punanahat ovat kaivaneet sotakirveen maasta. He aikovat kukistaa valkoihoiset. Araukani-päälliköt ovat pitäneet sotaneuvottelua ja antaneet Toquinillensa rajattoman vallan."
"Kuka on pannut alkuun tämän uskaliaan pelin meitä vastaan?"
"Antinahuel!"
"Aina sama punainen roisto", sanoi don Tadeo purren hammasta. "Nyt vasta huomaan, että hän pelaa kaksoispeliä eikä kammo rikkomasta pyhimpiä valojansa. Kenties saan pian tilaisuuden kostaa verisesti hänelle."
"Antinahuel on viekas ja vahva", sanoi Curumilla. "Ei ole salaisuuksia, joita hän ei tiedä, hän tietää myös kaikki, mitä tapahtuu täällä."
"Se tahtoo sanoa?…" kysyi don Peralta jännittyneenä.
"Hän tietää, että Suuri Kotka aikoo viedä valkoihoisten Toquinin
Santiagoon."
Tadeo ja hänen seuralaisensa tuijottivat puhujaan aivankuin olisivat nähneet kummituksen.
"Carai, alan luulla, että hän on liitossa paholaisten kanssa. Kuinka hän ja kuinka te olette saanut tietää kaiken tämän?" sanoi don Tadeo vihdoin.
"Curumilla on kuunnellut päällikköjen sotaneuvottelua. Minä toistan:
Antinahuel on viekas, hän tuntee sekä oman että vihollistensa sydämet.
Hän tietää, että valkoihoisten Suuri Kotka on kulkeva del Rio See
rotkon ohi. Siihen perustuu myös hänen suunnitelmansa."
"Se veijari aikoo kai hyökätä takaapäin kimppuumme?"
Päällikkö nyökkäsi.
"Mutta mitä me teemme?" huudahti Ludvig. "Sen kirotun paikan ohi täytyy meidän todellakin kulkea, jollemme tahdo luopua suunnitelmistamme."
"Me joudumme aina pulasta toiseen!" mutisi don Tadeo. "Puhukaa,
Curumilla, tiedättekö mitään neuvoa?"
Päällikkö hymyili. "Tahtooko isäni antaa minun toimia?" kysyi hän.
"Aivan varmaan! Minä luotan teihin, sillä tiedän, että te olette oivallinen sotilas ja kyvykäs mies."
Täynnä toivoa tarkastelivat kaikki ulmenia.
"Hyvä, minä sitoudun tekemään Antinahuelin suunnitelmat tyhjiksi ja ehkä samalla voin pelastaa valkoisen tytön."
"Caspita, olisikohan se mahdollista?"
"Curumilla pitää varansa… kaikki riippuu asianhaaroista. Veljeni kuunnelkoot!"
Nyt keksi päällikkö suunnitelman, joka voitti yleisen suosion, sillä oli suuria toiveita sen onnistumisesta. Millä tavalla se pantiin toimeen, saamme heti nähdä.