VIIKONPÄIVÄT.
Viikonpäivät tahtoivat nekin kerran heittää pois huolet, kokoontua ja juhlia. Jokainen päivä oli muuten niin sidottu työhön, ettei niillä vuoden mittaan ollut käytettävänään ollenkaan vapaata aikaa. Heidän täytyi saada kokonainen erikoinen päivä, ja se heillä olikin joka neljäs vuosi: karkauspäivä, joka on sijoitettu helmikuuhun, toimittamaan järjestystä ajanlaskuun.
Karkauspäivänä he päättivät siis kaikki kokoontua juhlimaan, ja kun helmikuu on laskiaiskuukausi, niin he päättivät tulla karnevaalivaatteissa, jokainen luonteensa ja kutsumuksensa mukaan. He tahtoivat syödä hyvin, juoda hyvin, pitää puheita ja sanoa toisilleen miellyttävät ja epämiellyttävät sanottavansa kursailemattoman toverillisesti. Vanhan ajan sankareilla oli tapana aterioiden aikana viskellä toisiaan päähän kalutuilla luilla, viikonpäivät sensijaan tahtoivat viskellä toisiaan päähänpistojen herkkupaloilla ja häikäilemättömillä sukkeluuksilla, jommoisia sopii lausua viattomissa laskiaishuveissa.
Oli karkauspäivä, ja niin he kokoontuivat.
Sunnuntai, viikonpäivien esimies, esiintyi mustassa silkkivaipassa. Hurskaat ihmiset luulivat hänen olevan papin vaatteissa ja menossa kirkkoon. Maailmanlapset näkivät, että hän oli pukeutunut dominoon mennäkseen huveihin ja että se hehkuva neilikka, jota hän kantoi napinlävessään, oli teatterin pieni punainen lyhty, joka sanoi: »Kaikki on myyty loppuun; pitäkääkin nyt hauskaa!»
Maanantai, nuori mies, Sunnuntain sukulainen ja erittäin taipuvainen huvitteluun, seurasi häntä. Hän läksi työpajastaan omien sanojensa mukaan vahtiparaadin saapuessa.
— Minun täytyy lähteä ulos kuulemaan Offenbachin musiikkia. Se ei mene päähäni eikä sydämeeni, se kutittaa jalkajänteitäni; minun täytyy tanssia, saada pieni humala, saada kuhmu päähäni, nukkua sen jälkeen ja sitten seuraavana päivänä käydä kiinni työhön. Minä olen viikon esikoinen.
Tiistai, s.o. Tyrsin päivä, voiman päivä.
— Niin, se minä olen! sanoi Tiistai. — Minä käyn kiinni työhön, kiinnitän Merkuriuksen siivet Kauppiaan saappaihin, valvon tehtaissa, että pyörät ovat voidellut ja luistavat, katson, että räätäli istuu pöydällä ja kadunlakaisija katukivillä. Hoitakoon jokainen tehtävänsä. Minä pidän silmällä kokonaisuutta, sentähden esiinnyn poliisiunivormussa ja kutsun itseäni »politiistaiksi». Jos tämä on huono sukkeluus, niin koettakaa te toiset keksiä parempi!
— Sitten tulen minä! sanoi Keskiviikko. Minä seison keskellä viikkoa. Saksalainen kutsuu minua herra Mittwochiksi. Minä seison myyjänä kauppapuodissa, kukkasena muiden kunnioitettavien viikonpäivien keskellä. Jos me kaikki marssimme ylöspäin, niin minulla on kolme päivää edellä, kolme päivää takana — se on kuin kunniavahti. Minulla lienee oikeus uskoa, että olen huomattavin päivä viikossa.
Torstai saapui puettuna kuparisepäksi, matkassaan vasara ja kuparikattila; se oli hänen aatelismerkkinsä.
— Minä olen mitä ylhäisittä sukua! Pakanallista, jumalallista! Pohjoismaissa minua nimitetään Torin mukaan ja etelämaissa Jupiterin mukaan, jotka molemmat osasivat jyrisemisen ja salamoimisen taidon. Se on säilynyt suvussa!
Ja sitten hän iski kuparikattilaan ja todisti siten korkean syntyperänsä.
Perjantai esiintyi nuoren tytön puvussa ja kutsui itseänsä Freijaksi sekä vaihteen vuoksi Venukseksi, riippuen kielenkäytöstä niissä maissa, missä hän esiintyi. Hän oli muuten hiljainen, lempeä luonne, sanoi hän, mutta tänään vapaa ja vallaton. Olihan karkauspäivä, ja se antaa naiselle vapauden; silloin hän vanhan tavan mukaan itse saa kosia eikä olla muiden kosittavana.
Lauantai esiintyi vanhana taloudenhoitajattarena, kainalossa luuta ja siivousvälineitä. Hänen himoruokansa oli olutkeitto leipämurennuksineen; hän ei kuitenkaan toivonut, että se tässä juhlallisessa tilaisuudessa pantaisiin pöytään heitä kaikkia varten, vaan että ainoastaan hän saisi sitä, ja hän sai.
Ja sitten viikonpäivät istuutuivat. Tässä ne ovat kuvattuina kaikki seitsemän, ja valmiit käytettäviksi kuvaelmiin perhepiirissä. Siellä heidät voi esittää niin hauskasti kuin mahdollista. Me esitämme heidät tässä vain pilanpäin helmikuun kunniaksi, sen ainoan kuukauden, joka on saanut yhden ylimääräisen päivän.