PAHA RUHTINAS.
Taru.
Oli kerran paha ja ylimielinen ruhtinas, jonka kaikki ajatukset tarkoittivat sitä, että hän voittaisi kaikki maailman maat ja herättäisi nimellään kauhua. Hän raivasi tiensä tulella ja miekalla, hänen sotamiehensä tallasivat viljan maassa, ne sytyttivät talonpojan asumuksen niin, että punainen liekki nuoli lehdet puista ja hedelmät riippuivat paistettuina mustilla, kärventyneillä oksilla. Moni äitiraukka piilotteli alastoman rintalapsensa kanssa suitsuavan muurin takana ja sotamiehet etsivät häntä, ja jos he löysivät hänet ja lapsen, niin alkoi niiden pirullinen ilo. Pahat henget eivät olisi voineet menetellä ilkeämmin, mutta ruhtinaan mielestä kävi juuri niinkuin piti. Päivä päivältä kasvoi hänen valtansa, kaikki pelkäsivät hänen nimeänsä, ja onni seurasi häntä kaikissa hänen teoissansa. Hän toi valloitetuista kaupungeista kultaa ja suuria aarteita, hänen pääkaupunkiinsa kasaantui rikkaus, jolla ei missään muussa paikassa ollut vertaa. Nyt rakennutti hän komeita linnoja, kirkkoja ja pylväskäytäviä, ja jokainen, joka näki nämä ihanuudet, sanoi: "Mikä suuri ruhtinas!" He eivät ajatelleet hätää, jonka hän oli tuottanut muille maille, he eivät kuulleet niitä huokauksia ja sitä valitusta, mitkä kaikuivat poltetuista kaupungeista.
Ruhtinas katseli kultaansa, komeita rakennuksiaan ja ajatteli niinkuin joukkokin: "Mikä suuri ruhtinas! Mutta minun täytyy saada enemmän! paljon enemmän! Älköön mitään valtaa nimitettäkö yhtä suureksi, saatikka sitten suuremmaksi kuin minun!" Ja hän ryhtyi sotaan kaikkia naapurejaan vastaan ja hän voitti heidät kaikki. Voitetut kuninkaat hän antoi kultaketjuilla kytkeä kiinni vaunuihinsa, kun hän ajoi katuja pitkin, ja kun hän istui pöydässä, täytyi niiden maata hänen ja hoviväen jaloissa ja ottaa ne leipäpalaset, jotka heille viskattiin.
Nyt antoi ruhtinas pystyttää kuvapatsaansa toreille ja kuninkaallisiin linnoihin, niin, hän tahtoi, että se seisoisi kirkoissakin Herran alttarin edessä, mutta papit sanoivat: "Ruhtinas, sinä olet suuri, mutta Jumala on suurempi, me emme uskalla."
— Hyvä, sanoi paha ruhtinas, — niin voitan minä Jumalankin! Ja sydämensä ylimielisyydessä ja hulluudessa rakennutti hän ihmeellisen laivan, jolla hän saattoi kulkea ilman halki. Se oli kirjava kuin riikinkukon pyrstö ja siinä näytti olevan ikäänkuin tuhansia silmiä, mutta jokainen silmä oli pyssynpiippu. Ruhtinas istui keskellä laivaa, hänen tarvitsi vain painaa vieteriä, niin lähtivät tuhannet kuulat lentoon ja pyssyt olivat taasen latauksessa niinkuin ennenkin. Tuhansia väkeviä kotkia valjastettiin laivan eteen, ja niin läksi hän nyt lentämään aurinkoa kohti. Maa lepäsi syvällä alhaalla. Ensin se vuorineen ja metsineen näytti vain kynnetyltä pellolta, missä vihanta pilkistää esiin käännetystä turpeesta, sitten se muistutti litteää karttaa, ja pian se oli kokonaan sumun ja pilvien peitossa. Yhä korkeammalle ja korkeammalle lensivät kotkat. Silloin lähetti Jumala yhden ainoan lukemattomista enkeleistään, ja paha ruhtinas lennätti tuhannet kuulansa häntä vastaan. Mutta kuulat kimposivat kuin rakeet enkelin hohtavista siivistä, yksi veripisara, vain yksi ainoa, putosi valkoisesta siipisulasta, ja tämä pisara putosi laivalle, missä ruhtinas istui. Se polttautui kiinni, se painoi kuin tuhat sentneriä lyijyä ja riisti laivan huimaavaa vauhtia alas maata kohti. Kotkien lujat siivet murtuivat, tuuli humisi ruhtinaan pään ympärillä, ja pilvet —- nehän olivat syntyneet poltetuista kaupungeista — muodostuivat uhkaaviksi haamuiksi, ikäänkuin penikulmien kokoisiksi kravuiksi, jotka ojensivat suuret kyntensä häntä kohden kuin vyöryvät kallionlohkareet ja tultasylkevät lohikäärmeet. Puolikuolleena makasi hän laivassa, joka vihdoin jäi riippumaan metsän paksujen puunoksien väliin.
— Minä tahdon voittaa Jumalan, sanoi hän, — olen vannonut sen, minun tahtoni täytyy tapahtua! Ja seitsemän vuotta hän rakennutti taidokkaita laivoja, joilla piti lennettämän ilman halki, hän antoi takoa ukkosennuolia kovimmasta teräksestä, sillä hän tahtoi murtaa taivaan kannen. Kaikista maistansa kokosi hän suuria sotajoukkoja, ne täyttivät monien penikulmien alan, kun miehet seisoivat asetettuina rinnatusten. Ne astuivat taidokkaasti rakennettuihin laivoihin, kuningas itse lähestyi omaa laivaansa — silloin lähetti Jumala sääskiparven, yhden ainoan pienen sääskiparven, se surisi kuninkaan ympärillä ja pisti hänen käsiään ja jalkojaan. Suutuksissaan veti hän miekkansa, mutta iski vain tyhjään ilmaan, hän ei voinut osua sääskiin. Silloin käski hän tuoda kalliita peitteitä, näitä piti kaarittaman hänen ympärilleen, niiden läpi ei yksikään sääski saattanut tunkea pistintään, ja tehtiin niinkuin hän käski. Mutta yksi ainoa sääski oli asettunut sisimmälle peitteelle, se ryömi kuninkaan korvaan ja pisti häntä. Poltti kuin tuli, myrkky nousi hänen aivoihinsa, hän syöksyi ylös, tempasi peitteet ympäriltään, repi rikki vaatteensa ja tanssi alasti raakojen, villien sotamiesten edessä. Nämä pilkkasivat nyt hullua ruhtinasta, joka tahtoi hyökätä Jumalan kimppuun ja jonka yksi ainoa pieni sääski heti oli voittanut.