V.
Mies, jolla ei ollut paikkaa minne mennä.
Yöllä näin levottomia unia ampumisesta ja metelistä. Aamulla herätessäni hieroin silmiäni ja kuuntelin yläpuoleltani kuuluvaa melua. En aluksi muistanut, missä olin.
Kuulin yhtäkkiä paljaitten jalkojen astuntaa ja raskaitten esineitten kolinaa, joita heitettiin sinne tänne, sekä ankaraa kahleitten kalsketta. Edelleen kuulin veden kohinaa, kun alus kääntyi ja pieni vihreänkeltainen aalto löi kajutan pyöreään ikkunaan. Pukeuduin kiireesti ja nousin kannelle.
Noustessani rappusia näin punertavaa aamuruskoa vasten kapteenin leveän selän ja punaisen tukan, ja hänen yläpuolellaan näin puman häkin riippumassa puomiin kiinnitetystä köydestä. Eläin parka oli suunniltaan kauhusta ja ryömi ahtaan koppinsa nurkkaan.
"Yli laidan kaikki!" huusi kapteeni. "Yli laidan! Kohta pääsemme koko roskasta!"
Hän oli tielläni, joten minun täytyi koskettaa häntä hartioihin päästäkseni hänen ohitsensa. Hän säpsähti ja kääntyi. Ei tarvinnut kovinkaan tarkasti katsoa nähdäkseen, että mies yhä edelleen oli humalassa.
"Hei!" huusi hän tylsästi, mutta sitten välähti hänen silmissään, ja hän jatkoi: "Jaha, sehän on herra … herra…"
"Prendick", sanoin minä
"Prendick? Eikös pirua. 'Suu kiinni', se on nimenne. Herra Suu kiinni!"
Hän toisti sanat, jotka olin hänelle sanonut edellisenä päivänä
Montgomeryn ja hänen väliseen riitaansa sekaantuessani.
Mutta en sentään ollut odottanut sitä mikä nyt seurasi. Hän viittasi laskusiltaan, jonka vieressä Montgomery seisoi jutellen erään kookkaan valkotukkaisen miehen kanssa, joka nähtävästi juuri oli tullut laivaan.
"Tuosta pois, penteleen herra Suu kiinni! Pois laivasta!" kiljui kapteeni.
Montgomery ja hänen toverinsa kääntyivät.
"Mitä tarkotatte?" kysyin minä
"Pois laivasta, kirottu herra Suu kiinni juuri sitä minä tarkoitan.
Pois, ja heti. Puhdistamme laivan koko roskasta. Ja teistä myöskin!"
Tirkistelin hämmästyneenä häneen. Mutta sitten johtui yhtäkkiä mieleeni että sitähän itsekin halusin. Ei todellakaan olisi ollenkaan epämieluista poistua tuon raivopään seurasta. Käännyin Montgomeryyn.
"Emme voi ottaa vastaan teitä", sanoi Mongomeryn toveri päättävästi.
"Ette voi ottaa vastaan minua", toistin levottomana. En koskaan ollut nähnyt niin päättäväistä ilmettä kenenkään kasvoilla.
"Kuulkaa", sanoin kapteenille.
"Pois laivasta!" huusi tämä. "Tämä laiva ei ole petoja ja ihmissyöjiä varten, saatikka sitten vielä pahempia. Te poistutte laivasta … herra Suu kiinni. Elleivät nuo huoli teistä, niin menkää tuuliajolle. Mutta joka tapauksessa te poistutte! Ystävienne kanssa. Olen sanonut tuolle saarelle iankaikkisen aamenen! Olen saanut siitä kylläkseni."
"Mutta, Montgomery", sanoin minä.
Tämä lerpautti alahuultaan ja viittasi toivottomana päällään vieressään seisovaan valkotukkaiseen mieheen, siten ilmaistakseen kyvyttömyytensä auttaa minua.
Vetosin vuoroin valkotukkaiseen mieheen pyytäen päästä maihin, vuoroin kapteeniin pyytäen saada jäädä laivaan. Kumpikin epäsi, ja Montgomery oli vaiti, kohautellen harteitaan. "Te poistutte laivasta", sanoi kapteeni. "Lakia on noudatettava, ja minä olen täällä laki."
Isovene, johon oli lastattu Montgomeryn eläimet ja tavarat, erkani laivasta. Näin, että sen miehistö oli ruskeita, merkillisen näköisiä miehiä.
Kapteeni ja pari miestä tuli luokseni peräkannelle. _Lady Vain_in vene oli edelleen köydessä laivan perässä, vettä puolillaan ja ilman airoja ja ruokavaroja. Kieltäydyin astumasta siihen, mutta he laskivat minut väkisin veneeseen ja työnsivät sen kauas laivasta.
Vene ajelehti hiljalleen kuunarin luota.
Olin aivan pökerryksissäni enkä ollut uskoa tällaista julmuutta todeksi, vaikka näin, kuinka alus purjeet pullollaan kiiti kauas. Olin yksin puoliksi uponneessa veneessäni. Minun oli mahdotonta päästä saarelle, ellei tuuli tai aallot minua sinne kuljettaisi. Olin edellisistä kärsimyksistäni vielä varsin heikko. Ja nääntyneenä kurjuudestani aloin itkeä, jota en ollut tehnyt kuin lapsena. Kyynelet vuosivat poskilleni ja ääneen rukoilin jumalalta kuolemaa vapahtajaksi.