XVII.
Löydämme Moreaun.
Nähdessäni Montgomeryn tyhjentävän kolmannen annoksen viinaa, asetuin väliin. Hän oli jo enemmän kuin puolihumalassa.
Sanoin hänelle, että Moreaulle tällä kertaa oli täytynyt tapahtua jotakin vakavaa, muuten olisi hän jo palannut. Velvollisuutemme oli mennä katsomaan, kuinka hänen oli käynyt.
Montgomery vastusteli heikosti, mutta suostui lopuksi. Söimme ensin vähäsen ja lähdimme sitten kaikin kolmin etsimään Moreauta.
Ehkäpä se johtui jännityksestä, jossa olin koko tuon ajan, mutta vielä tänäänkin muistan selvästi kuinka lähdimme matkalle troopillisen päivän helteessä ja äänettömyydessä. M'ling astui eellimmäisenä hartiat koholla ja liikutellen päätänsä nopeasti tähystellessään tien kummallekin puolelle.
Hän oli aseeton kadotettuaan kirveensä kohdatessaan nuo sikaihmiset. Hänen aseensa oli hänen voimakkaat hampaansa, jos taisteluun käytäisiin. Montgomery asteli horjahdellen hänen takanaan, kädet taskussa ja pää riipuksissa. Hän oli äkeissään minulle, kun olin ottanut hänen viinansa.
Vasen käsivarteni oli siteessä — olipa onni, että se oli vasen — revolveri oikeassani.
Kuljimme kapeata polkua läpi rehevän kasvullisuuden länteen päin.
Yhtäkkiä M'ling pysähtyi ruumis jäykkänä valppaudesta. Montgomery melkeinpä hoippui häntä vasten, pysähtyen hänkin.
Kuunnellessamme kuulimme askelia ja ääniä, jotka lähestyivät metsässä.
"Hän on kuollut!" sanoi syvä, värähtelevä ääni.
"Hän ei ole kuollut … hän ei ole kuollut!" soperteli toinen ääni.
"Me näimme, me näimme!" sanoivat useat muut.
"Hei! — Hei siellä!" huusi Montgomery yhtäkkiä.
"Piru teidät periköön!" sanoin minä tarttuen revolveriini.
Vallitsi hetken hiljaisuus, jonka jälkeen viidakosta alkoi kuulua kahinaa, sieltä täältä, ja näyttäytyi puolisen tusinaa merkillisiä kasvoja, joita omituinen tuli elähytti.
M'lingin kurkusta kuului muriseva ääni.
Tunsin nyt apinaihmisen, jonka äänen jo olin kuullut, ja kaksi valkopukuista olentoa, jotka olin nähnyt Montgomeryn veneessä. Kaksi pilkullista olentoa, ja tuo hirveä kyyry olento, joka luki lakia. Hänen harmaa tukkansa valui poskille, ja harmaat kiharat, jotka olivat jakauksessa otsalla, riippuivat paksujen kulmakarvojen yli. Kömpelö olento, jonka kasvoja ei näkynyt, vain punaiset silmät tirkistelivät uteliaina vihreitten lehtien välistä.
Aluksi ei kukaan puhunut mitään.
Yhtäkkiä nikotti Montgomery:
"Kuka … on kuollut? Kuka … sanoi, että hän on kuollut?"
Apinaihminen loi syyntuntoisen katseen harmaaseen karvaiseen olentoon.
"Hän on kuollut", sanoi tämä. "He näkivät sen."
Kummitukset eivät näyttäneet uhkaavilta. Ne näyttivät olevan peloissaan ja hämmennyksissä.
"Missä hän on?" kysyi Montgomery.
"Tuolla!" sanoi harmaa, osottaen erääseen suuntaan.
"Onko lakia enää?" kysyi apinaihminen. "Vieläkö on niin, taikka näin?
Onko hän oikein kuollut?"
"Onko lakia enää?" toisti valkopukuinen. "Onko lakia enää, sinä toinen, jolla on ruoska?"
"Hän on kuollut", sanoi karvainen olento, jonka jälkeen kaikki mulkoilivat meihin.
"Prendick", sanoi Montgomery katse tylsänä. "Kaiken todennäköisyyden mukaan on hän kuollut."
Keskustelun aikana olin seisonut hänen takanaan. Nyt aloin ymmärtää, kuinka heidän laitansa oli. Astuin yhtäkkiä esiin, asetuin hänen eteensä ja sanoin:
"Lain lapset, hän ei ole kuollut!"
M'ling käänsi terävän katseensa minuun päin.
"Hän on muuttanut muotoa — hän on vaihtanut ruumista", jatkoin minä. "Te ette näe häntä pieneen aikaan. Hän on tuolla ylhäällä" — osotin taivasta — "ja katselee teitä sieltä. Te ette voi nähdä häntä. Mutta hän näkee teidät. Peljätkää lakia!"
Katsoin heitä suoraan silmiin. He peräytyivät. "Hän on suuri, hän on hyvä!" sanoi apinaihminen ja loi tuskaisen katseen puiden latvoihin.
"Entä toinen olento?" kysyin minä.
"Olentoko, joka juoksi ja huusi ja vuosi verta ja itki? — Se on myöskin kuollut," sanoi harmaa, edelleen tuijottaen minuun.
"Hyvä on!" murisi Montgomery.
"Toinen, jolla on ruoska", alotti harmaa.
"Entä sitten?" sanoin minä.
"Hän sanoi, että hän oli kuollut."
Montgomery oli vielä kyllin selvä ymmärtääkseen, minkä vuoksi minä kielsin Moreaun kuoleman.
"Hän ei ole kuollut", sanoi hän hitaasti. "Hän ei ole ollenkaan kuollut. Ei kuolleempi kuin minäkään."
"Muutamat ovat rikkoneet lakia vastaan", sanoin minä. "Heidän täytyy kuolla. Toiset ovat jo kuolleet. Näyttäkää meille nyt, missä hänen vanha ruumiinsa on. Se ruumis, jonka hän heitti luotaan, sen vuoksi ettei hän enää sitä tarvinnut."
"Tule tätä tietä, ihminen, joka menit mereen", sanoi harmaa.
Kaikki kuusi näyttivät meille tietä.
Kuljimme tämän sanajalkojen, köynnöskasvien ja puunrunkojen sekamelskan läpi luoteeseen päin.
Silloin kuulimme ääntä, lehdikössä kahisi ja muuan punainen olio syöksähti huutaen ohitsemme. Heti sen perästä syöksyi kiivaasti takaa-ajaen julma hirviö, jonka kuono oli veressä. Se ei ehtinyt pysähtyä ennen kuin se oli aivan keskellämme.
Harmaa hypähti sivulle, M'ling hyppäsi muristen sitä vastaan, mutta työnnettiin syrjään, Montgomery ampui, mutta osumatta, levitti kätensä ja väistyi.
Silloin ammuin minäkin olentoa, joka yhä läheni — ammuin sitä suoraan päähän. Näin sen kamalien piirteitten häviävän laukauksen välkähdykseen, mutta se syöksyi kuitenkin ohitseni, heittäytyi Montgomeryn kimppuun ja tarttui häneen kuolinkamppailussaan.
Olin nyt yksin M'lingin, kuolleen hirviön ja maassa makaavan
Montgomeryn kanssa.
Montgomery nousi hitaasti ja tuijotti pökertyneenä hänen vieressään makaavaan eläinihmiseen. Tämä tapaus teki hänet melkein selväksi. Hän kömpi pystyyn.
Harmaa ryömi varovasti esiin viidakosta.
"Katsokaa", sanoin minä, "eikö laki elä? Siinä on seuraus lain rikkomisesta!"
Hän osotti kuollutta hirviötä.
"Hän lähettää tulen, joka tappaa", jatkoi hän matalalla äänellä, toistaen osan lakilitaniaa.
Toiset kokoontuivat paikalle ja seisoivat ääneti tuijottaen.
Lopulta lähenimme saaren toista päätä.
Löysimme puman raadellun ruumiin. Sen lapaluu oli kuulan musertama.
Kaksikymmentä metriä etäämpää löysimme sen, jota haimme.
Hän makasi suullaan tallatussa putkiviidakossa. Hänen toinen kätensä oli ruhjoontunut ranteen kohdalta, ja hänen valkea tukkansa oli veren tahraama. Päälaen olivat puman käpälät musertaneet. Tallatut putket hänen allaan olivat veren tahraamat. Emme löytäneet hänen revolveriaan.
Montgomery käänsi hänet.
* * * * *
Kannoimme Moreaun ruumiin eläinkansan avulla aituukseen. Hän oli raskas, ja saimme levähtää monta kertaa.
Alkoi hämärtää. Useasti kuulimme näkymättömien olentojen ulvovan ja kirkuvan tien vierellä, ja kerran tuli pieni punainen olento läheltä töllistelemään meitä, kadoten taas.
Mutta kukaan ei enää käynyt kimppuumme.
Aituuksen portilla erosimme seuralaisistamme. M'ling meni heidän mukanaan.
Panimme oven lukkoon, kannoimme Moreaun pahoin runnellun ruumiin pihalle ja laskimme sen oksavuoteelle.
Sitten menimme laboratorioon ja lopetimme kaikkien elävien olentojen tuskat siellä.