KAHDESKOLMATTA LUKU
Tavaravarastossa
"Viime tammikuussa siis, lumipyryn alkaessa — joka ilmaisisi minut, jos lumi jäisi minuun kiinni! — väsyneenä, vilustuneena, kipeänä, sanomattoman kurjana ja vain puolittain varmana näkymättömyydessäni aloitin tämän uuden elämän, johon olen tuomittu. Minulla ei ollut mitään turvapaikkaa, ei mitään välineitä, ei koko maailmassa ainoatakaan ihmisolentoa, johon olisin voinut luottaa. Jos olisin kertonut salaisuuteni, olisin ilmaissut itseni — tehnyt itsestäni pelkän näyttelyesineen ja harvinaisuuden. Sittenkin minun teki puolittain mieleni puhutella jotakuta ohikulkevaa ja antautua hänen armoilleen. Mutta tiesin liiankin selvästi, millaista kauhua ja raakaa töykeyttä lähentymisyritykseni herättäisi. En tehnyt mitään suunnitelmia kadulla. Ainoana pyrkimyksenäni oli päästä suojaan lumelta, saada itseni verhotuksi ja lämpimäksi. Vasta silloin voin toivoa pystyväni suunnittelemaan. Mutta minultakin, Näkymättömältä Mieheltä, pysyivät Lontoon talorivit suljettuina, lukittuina ja järkkymättömästi teljettyinä.
"Vain yksi asia oli selvästi edessäni — kylmyys, lumimyrskyn käsiin joutuminen, kurjuus ja yö.
"Silloin juolahti mieleeni loistava ajatus. Lähdin astumaan erästä Gower-kadulta Tottenham Court Roadille johtavaa katua pitkin ja huomasin olevani Omniumin, sen suuren kauppaliikkeen edustalla, josta saa ostaa kaikenlaista — tiedättehän sen paikan: lihaa, mausteita, palttinaa, huonekaluja, vaatteita, vieläpä öljymaalauksiakin — pikemmin monimutkainen, suunnaton kokoelma myymälöitä kuin yksi myymälä. Olin luullut tapaavani ovet auki, mutta ne olivatkin kiinni. Seisoessani avarassa sisäänkäytävässä pysähtyivät eräät ajoneuvot sen eteen, ja virkapukuinen mies — tiedättehän, sellainen, jolla on tuon liikkeen nimi 'Omnium' lakissaan — kiskaisi oven auki. Minun onnistui pujahtaa sisään, ja astuessani eteenpäin myymälässä — se oli se osasto, missä myydään nauhoja ja hansikkaita ja sukkia ja muuta senlaatuista tavaraa — jouduin tilavampaan osastoon, jossa oli eväsvasuja ja vitsoista tehtyjä huonekaluja.
"Mutta en tuntenut itseäni siellä turvalliseksi, ihmisiä kulki edestakaisin, ja minä hiiviskelin sinne tänne rauhattomasti, kunnes pääsin yläkerroksen suureen osastoon, jossa oli paljon vuodevaatteita. Kapusin niiden yli ja löysin lopulta lepopaikan keskellä suunnatonta kasaa villamatrasseja. Siellä oli jo sytytetty lamput, ja kun lämmin teki minulle hyvää, päätin jäädä piilopaikkaani ja sulkemisaikaan asti varoa niitä muutamia myyjiä ja ostajia, jotka siellä liikuskelivat. Sitten kuvittelin voivani varastaa sieltä ruokaa ja vaatteita ja valepuvun, hiiviskellä tutkimassa, mitä hyvää siellä oli, ja ehkä nukkua joillakin vuodevaatteilla. Se näytti kelpo suunnitelmalta. Aikomuksenani oli hankkia vaatteet, jotta olisin umpeen verhottu, mutta mukiinmenevä olento, saada rahaa ja sitten noutaa kirjani sieltä, missä ne odottivat minua, asettua jonnekin asumaan ja punoa suunnitelmia käyttääkseni täydellisesti hyväkseni kaikkia niitä etuja, joita näkymättömyyteni, niinkuin yhä kuvittelin, soi minulle lähimmäisteni rinnalla.
"Sulkemisaika tulikin pian. Ei kestänyt enempää kuin tunnin verran asettumisestani patjoille, kun huomasin ikkunankaihtimia vedettävän alas ja ostajia opastettavan ulos. Ja sitten alkoivat muutamat ripeät nuorukaiset huomattavan innokkaasti sovitella paikoilleen niitä tavaroita, jotka olivat joutuneet epäjärjestykseen. Minä lähdin pesästäni joukon harventuessa ja hiivin varovasti pois myymälän vähemmän autioihin paikkoihin. Sain todellakin hämmästyä huomatessani, kuinka nopeasti nuoret miehet ja naiset korjasivat ne tavarat, jotka oli päivän kuluessa levitetty myytäviksi. Kaikki tavaralaatikot, riippuvat kankaat, pitsikiehkurat, makeislaatikot sekatavarakaupan puolella, kaikenlaiset näytetavarat otettiin esille, taivutettiin kokoon ja pistettiin siisteihin säiliöihinsä, ja kaikki, mitä ei voitu ottaa alas ja siirtää syrjään, peitettiin jonkinlaisella karkealla, säkintapaisella kankaalla. Lopuksi nostettiin kaikki tuolit myymäpöydille, joten lattia jäi tyhjäksi. Heti kun joku näistä nuorista ihmisistä oli saanut työnsä tehdyksi, riensi hän ovelle niin pirteän näköisenä, että harvoin olen huomannut sellaista ilmettä kauppa-apulaisilla. Sitten saapui paikalle joukko nuorta väkeä, sirotellen lattialle sahajauhoja ja kantaen sankoja ja luutia. Minun oli mutkiteltava pysyäkseni poissa heidän tieltään, ja samalla pistelivät sahajauhot jalkapohjiani. Jonkin aikaa saatoin kuulla luutien kahinaa harhaillessani pimenevän huoneiston läpi, jota siivottiin. Ja vihdoin, kun oli kulunut tunti tai enemmänkin myymälän sulkemisen jälkeen, kuulin ovia lukittavan. Sitten tuli äänettömyys, ja minä kuljeskelin yksinäni avarassa ja mutkikkaassa myymälässä, sen käytävissä ja näytehuoneissa. Siellä oli ihan hiljaista. Muistan hyvin, kuinka kerran menin lähelle erästä Tottenham Court Roadin puolista sisäänkäytävää ja kuuntelin ohikulkijoiden kengänkorkojen kopinaa.
"Ensiksi menin siihen osastoon, jossa olin nähnyt sukkia ja hansikkaita. Oli pimeä, ja minun täytyi oikein hiton lailla etsiä tulitikkuja, jotka lopulta löysin kassapöydän pienestä laatikosta. Sitten minun oli haettava käsiini kynttilä. Täytyi kiskoa alas verhoja ja tutkia monia laatikoita ja lippaita, mutta lopulta minun onnistui tavata, mitä etsin: laatikon kyljessä oleva nimilappu ilmaisi siellä olevan lampaanvillaisia alushousuja ja liivejä. Sitten sukat, paksu kaulahuivi, ja sitten menin pukuosastoon, otin housut, takin ja palttoon ynnä leveälierisen hatun — sellaisen, joka sopii papille ja jonka reunat oli käännetty alas. Aloin taas tuntea olevani ihminen, ja lähinnä ajattelin nyt ruokaa.
"Yläkerrassa oli virvokehuone. Sieltä sain kylmää lihaa. Teekeittiössä oli vielä kahvia, minä sytytin kaasun, lämmitin kahvin ja jaksoin taas koko hyvin. Myöhemmin, kun hiiviskelin hakemassa peitteitä — minun oli lopulta tyydyttävä muutamiin untuvapeittoihin — saavuin sekatavaraosastoon, jossa oli kosolti suklaata ja säilykehedelmiä, vieläpä enemmän kuin oli minulle terveellistä, ja joku määrä valkeaa burgundiviiniä. Lähellä oli leikkitavaraosasto, ja mieleeni juolahti hyvä aate. Löysin muutamia keinotekoisia neniä — tiedättehän, vahaneniä, ja ajattelin, että pitäisi saada mustat silmälasit. Mutta Omniumissa ei ollut silmälasiosastoa. Nenästäni olikin ollut pulaa. Olin ajatellut maalata sen. Mutta tämä keksintö johti mieleeni tekotukan ja naamarin ynnä muuta sentapaista. Lopulta lähdin nukkumaan untuvapeittojen väliin hyvin lämpimästi ja mukavasti.
"Viimeiset ajatukseni ennen uneen vaipumistani olivat mieluisimmat, mitä olin tuntenut muutokseni jälkeen. Olin ruumiillisen huolettomuuden tilassa, ja se tuntui mielessänikin. Kuvittelin voivani aamulla pujahtaa pois huomaamatta, vaikka olin puettu, verhoten kasvoni valkealla vaatteella, ja ostaa silmälasit varastamillani rahoilla ja sitten täydentää valepukuni. Näin sekavia unia kaikista niistä kummallisista asioista, jotka olivat tapahtuneet muutamien viime päivien kuluessa. Niinpä näin ruman pikku juutalaisisäntäni kirkumassa huoneissaan, hänen molemmat poikansa ihmettelemässä ja vanhan eukon ryppyiset kasvot hänen kysyessään kissaansa. Uudelleen sain kokea sen omituisen ilmiön, että näin vaatekappaleen katoavan, ja sitten jouduin tuuliselle mäenrinteelle nenäänsä tuhistelevan vanhan miehen luo, joka mutisi: 'Maasta olet tullut, ja maaksi pitää sinun jälleen tulla' isäni avoimen haudan partaalla.
"'Sinäkin', virkkoi jokin ääni, ja äkkiä minua työnnettiin hautaan päin. Ponnistelin vastaan, huusin ja vetosin hautajaisvieraisiin, mutta he jatkoivat tunteettomina juhlamenoja. Samoin vanha pappikin, joka ei yhtään pysähtynyt, vaan yhä mutisi ja tuhisi koko hautajaismenojen ajan. Käsitin olevani näkymätön ja kuulumaton ja valtavien voimien pitävän minua hallussaan. Ponnistelin turhaan, minun oli pakko suistua reunalta alas, arkku kumahti ontosti, kun putosin sille, ja hiekkaa lensi jälkeeni lapiollisittain. Ei kukaan välittänyt minusta, ei kukaan huomannut minua. Tein suonenvedontapaisia ponnistuksia ja heräsin.
"Kalpea Lontoon aamusarastus oli tullut, talo oli täynnä kylmää, harmaata valoa, jota tunki ikkunankaihtimien nurkista. Nousin istumaan enkä vähään aikaan voinut käsittää, missä tämä avara huoneisto myymäpöytineen ja monine kangaspakkoineen, peite- ja pieluskasoineen ja rautapilareineen saattoi olla. Sitten kuulin keskustelua, ja samassa muistini palasi.
"Silloin näin kaukana erään osaston kirkkaassa valaistuksessa, siellä kun jo oli nostettu ikkunankaihtimet, kaksi miestä, jotka tulivat minuun päin. Kapusin seisomaan ja katselin ympärilleni löytääkseni pakotien. Juuri silloin sai liikkumiseni synnyttämä kahina heidät huomaamaan minut. Luullakseni he näkivät vain jonkun olennon liikkuvan nopeasti ja ääneti poispäin. 'Kuka se on?' huusi toinen, ja toinen karjaisi: 'Seis siellä!' Syöksyin erään nurkan ympäri ja jouduin täyttä vauhtia — muistakaa, että olin kasvoton olento! — erästä viisitoistavuotista honteloa poikaa vastaan. Hän kiljaisi, ja minä heitin hänet syrjään, syöksyin hänen ohitseen, käännyin toisen kulman ympäri ja onnellisen ajatuksen johtamana heittäydyin vatsalleni erään myymäpöydän taakse. Seuraavalla hetkellä juoksi jalkoja ohitseni, ja minä kuulin huutoja 'Kaikki miehet oville!' Niinikään erotin kysyttävän, mitä oli tekeillä, sekä annettavan miehestä mieheen neuvoja, kuinka minut oli otettava kiinni.
"Maaten lattialla tunsin olevani ihan sekaisin pelästyksestä. Mutta niin omituiselta kuin se tuntuneekin, ei mieleeni sillä hetkellä juolahtanut riisua vaatteitani, niinkuin minun olisi pitänyt tehdä. Luultavasti ohjasi minua päätökseni päästä karkuun puettuna. Silloin huusi joku myymäpöytien välisestä aukosta: 'Täällä hän on!'
"Hypähdin seisomaan, sieppasin tuolin myymäpöydältä ja lennätin sen sitä tomppelia kohti, joka oli huutanut, käännyin, törmäsin erääseen toiseen kulman takana, heitin hänet kierimään pitkin lattiaa ja ryntäsin ylös portaita. Hän nousi jaloilleen, päästi huudon ja juoksi portaita ylös ihan kintereilläni. Portaiden yläpäähän oli pinottu joukko sellaisia vaaleita ruukkuja — miksi niitä nyt sanotaan?"
"Taideteollisuusmaljakoiksi", virkkoi Kemp.
"Aivan niin. No, minä seisoin ylimmällä portaalla, sieppasin yhden maljakon pinosta ja murskasin sen hänen tyhmään päähänsä, kun hän tuli kimppuuni. Koko maljakkopino suistui alas, ja minä kuulin huutoja ja askeleita joka taholta. Tein mielettömän hyökkäyksen virvokeosastoon, ja siellä rupesi minua ajamaan takaa eräs mies, joka oli puettu valkoisiin kuin mieskokki. Tein viimeisen epätoivoisen käännöksen ja huomasin olevani lamppu- ja rautatavaraosastossa. Menin siellä myymäpöydän taakse ja odotin kokkia. Kun hän syöksyi sisälle ensimmäisenä takaa-ajajien joukossa, löin hänet ihan koukkuun lampulla. Hän mätkähti lattiaan, ja minä aloin myymäpöydän taakse kyyristyneenä heitellä pois vaatteitani niin nopeasti kuin saatoin. Takki, nuttu, housut, kengät heltisivät pian, mutta lampaanvillaiset liivit takertuivat mieheen kuin nahka. Kuulin useampien miesten lähestyvän, kokki makasi hiljaa myymäpöydän toisella puolella sanattomaksi taintuneena tai pelästyneenä, ja minun oli tehtävä uusi loikkaus, niinkuin kaniinin, joka ajetaan ulos puupinosta.
"'Tätä kautta, poliisi', kuulin jonkun huutavan. Huomasin jälleen olevani entisessä vuodevaateosastossa, ja perällä oli vaatekaappien sokkelo. Syöksyin niiden väliin, heittäydyin pitkälleni, pääsin liiveistäni eroon äärettömästi rimpuiltuani ja seisoin taas vapaana miehenä, läähättäen ja kauhistuneena, kun nurkan takaa ilmestyi poliisi kolmen myyjän kanssa. He hyökkäsivät ottamaan liivit ja tohvelit ja tarttuivat housujen kaulukseen. 'Hän heittelee pois saalistaan', sanoi muuan nuorista miehistä. 'Hänen täytyy olla jossakin täällä.'
"Mutta sittenkään he eivät löytäneet minua.
"Seisoin ja katselin jonkun aikaa, kuinka he ajoivat minua takaa, ja noiduin huonoa onneani, kun olin menettänyt vaatteet. Menin sitten virvokehuoneeseen, join vähän sieltä löytämääni maitoa ja istuuduin tulen ääreen miettimään asemaani.
"Hetkisen kuluttua tuli sisälle kaksi apulaista, jotka alkoivat hyvin kiihtyneinä puhella tästä asiasta ja olivat kuin järjiltään. Kuulin liioitellun kuvauksen tuhotöistäni ja arveluita olinpaikastani. Sitten pohdin taas suunnitelmia. Oli ehdottomasti mahdotonta saada täältä mitään varastetuksi, etenkin kun nyt oli pantu hälytys toimeen. Menin alas varastohuoneeseen nähdäkseni oliko siellä mitään mahdollisuutta siepata ja varustaa osoitteella jokin paketti, mutta minä en ymmärtänyt sikäläistä järjestelmää. Noin yhdentoista aikaan, kun lumi oli heti maahan tultuaan sulanut ja päivä oli kauniimpi ja vähän lämpimämpi kuin edellinen, tulin siihen päätökseen, että tästä tavaratalosta ei voinut mitään viedä, ja lähdin taas ulos katkeroituneena huonosta onnestani, mielessäni vain peräti hämäriä suunnitelmia vastaisen varalta."