KAHDEKSAS LUKU

KESKILUOKAN JÄSEN, LIIKEMIES JA SOSIALISMI.

Liitän tähän muutamia huomautuksia kysymyksestä, johon edelläoleva asianpohdinta luonnostaan johtaa, nimittäin siitä, kuinka tulee käymään sen sekalaisista aineksista kokoonpannun yhteiskunnanosan, jota mainitaan keskiluokan nimellä.

Keskiluokan olemattomiin jauhaminen on jatkunut jo sata vuotta tai kauemminkin. Minun mieltäni se alkoi kiinnittää — jopa aivan liiaksikin — jo poikaiällä. Isäni oli eräs niitä pienten myymäläin omistajia, jotka ovat joutuneet toisaalta suurliikkeiden, toisaalta kasvavien verojen ahdistamiksi, ja minä oivalsin jo polvihousukaudellani, mikä vaara meitä uhkasi. "Tämä ei lyö leiville", sanottiin. "Tämä myymälä, johon olemme rahamme sijoittaneet, ei milloinkaan maksa niitä takaisin. Kukaan ei näytä ymmärtävän, mitä tapahtuu, eikä ole ketään, joka meitä neuvoisi tai auttaisi. Mitä teemmekään?"

Lukuunottamatta sitä seikkaa, että ihmiset nyt alkavat hiukan ymmärtää, mitä se kaikki merkitsee, sama kysymys on satojen pienten kauppiaiden, mutta myöskin kaikenlaisten pienten ammatinharjoittajien, lääkärien, asianajajien, pienten sijoitusten varassa elävien henkilöiden, kirjanpitäjien, jotka huomaavat vanhenneensa ja joutuvansa syrjäänsyöstyiksi uuden, paremmin opetetun sukupolven saapuessa kilpatanterelle, yksityisopettajien, täysihoitolain pitäjien, huoneidenvuokraajien ja muiden samanlaisten vastattavana. He kaikki huomaavat epämääräisesti jotakin enempää kuin vain henkilökohtaista epäonnistumista, liikettä joka suuntautuu heitä ja kaikkia heidänlaisiaan vastaan, tuntevat tarvetta "tehdä jotakin" itsensä ja lastensa hyväksi, jotakin muutakin kuin myymälässään tai "paikassaan" pysyttelemistä — eivätkä tiedä, mitä tehdä! Mitä heidän tulee tehdä?

Ennenkuin tuohon kysymykseen vastaamme, tarkastamme, mikä oikeastaan sillä tavoin jauhaa keskiluokkaa olemattomiin. Onko se tapahtuma, jonka voimme pysähdyttää? Voimmeko järjestellä myllynkivien liikettä? Jos voimme, tuleeko meidän niin menetellä? Ja ellemme voi tai jos päätämme, ettei maksa toistaiseksi vaivaa, mitä voimme tehdä lievittääksemme tätä säälimätöntä, hidasta köyhdytys- ja tuhoamisprosessia, jonka esineenä oleva ihmisluokka oli aikoinaan yhteiskunnan selkäranka? Tämä ei ole pelkkä humaanisuuden vaatimus, se on kysymys, joka koskee valtiota kokonaisuudessaan. Sen seikan, että keskiluokan miehen täytyy elää yhä kasvavan taloudellisen huolen ja ahdistuksen alaisena, ärtyneenä ja masentuneena, täytyy vaikuttaa erinomaisen vahingollisesti kansakunnan yleiseen henkeen ja haitata sen tulevaisuutta. Eräs vaikutus on ilmeinen Britannian nykyisessä politiikassa. Uudet vaalit koskevat yhä nimenomaisemmin kulutusta, ja verojen alentamista koskevat lupaukset työntävät yhä selvemmin syrjään kaikki muut näkökohdat. Mitä merkitsee valtakunta tai kasvatus henkilöille, jotka huomaavat vajoavansa auttamattomasti velkaan? Mitä edellytyksiä on millään rakentavalla suunnitelmalla sellaisen valitsijaväen keskuudessa, joka on hitaasti uppoamassa taloudelliseen suohon?

Se prosessi, joka on johtanut keskiluokan näihin vaikeuksiin, on monisyinen, mutta oleellisimmalta seikalta näyttää se, että useimmissa inhimillisissä asioissa on tapahtumassa mittakaavan vaihdos, että melkein joka alalla astuvat suuret järjestöt erillisten yksilöllisten ponnistusten sijaan. Suunnilleen sataviisikymmentä vuotta sitten olivat yhteisön ainoat rikkaat jäsenet muutamat suuret maanomistajat ja jotkut pankkiirit; muita liiketoimia hoitivat vähäiset varakkaat ja riippumattomat miehet. Työväki oli usein erittäin köyhää ja kurjaa, huonostipuettua, vailla jalkineita, asui kehnoissa suojissa niukalla ruoalla, mutta kaikesta huolimatta oli olemassa keskiluokan keskuudessa melkoista elämänmukavuutta ja vaurauttakin. Maaseudulla oli kukoistavia maatiloja toinen toisensa vieressä, jokainen provinssikaupunki oli oma pieni maailmansa, jossa asui uutteroita liikemiehiä ja ammatinharjoittajia; teollisuudesta huolehtivat vielä etupäässä vähävaraiset henkilöt, joilla oli käytettävänään vain muutamia työmiehiä, mestari, kisälli ja oppipojat tekivät työtä yhdessä; jokaisessa kaupungissa oli jokin yksityinen oppilaitos, itsenäinen lääkäri ja muita sellaisia henkilöitä, jotka viettivät mukavaa, keskinkertaisen hyvinvoipaa elämää. Koko välitysliike oli vähäisten itsenäisten ajuriliikkeen harjoittajien huolena; laivaliike oli satojen pienten laivanvarustajien hallussa. Lontookin oli vain toisia suurempi provinssikaupunki. Se oli itse asiassa aristokraattien vallitsema keskiluokanmaailma; myllynkivet olivat tuskin alkaneet pyöriä.

Sitten aljettiin käyttää koneita ja höyryvoimaa, ja niin tuli alulleen se suuri mittakaavan vaihdos, joka jatkuu vielä meidän päivinämmekin erottaen yhä kauemmaksi toisistaan herran ja palvelijan ja avartaen yhä enemmän järjestysmuotoja ja sosiaalisten menetelmien aluetta. Asian silmiinpistävimpänä ilmauksena oli aluksi puolittain kotoisen käsiteollisuuden väistyminen tehdasmaisesti järjestetyn teollisuuden tieltä, eräiden kauppiaiden ja tehtaanomistajien omaisuuden kasvaminen suurten maanomistajien omaisuuden tasalle ja muiden heidän luokkaansa kuuluvien vajoaminen palkkalaisen asemaan. Yhtiötoiminnan kehittyminen yhtä rintaa tämän kanssa loi uudenlaisen yhteenliittymisen muodon, joka kykeni ryhtymään paljoa suurempiin yrityksiin kuin kukaan varakas yksityishenkilö — varallisuus vanhan mittakaavan mukaan määriteltynä. Sitten seurasi suuri liikenne-elämän kehittyminen saavuttaen toistaiseksi huippukohtansa rautateiden ja höyrylaivojen nojalla, jotka tekivät lopun vanhojen kaupunkien erillisyydestä ja toivat kaukaisimpienkin seutujen henkilöt ottamaan osaa kilpailevaan liike-elämään. Suuria uusimallisia kaupunkeja, joissa oli puoli miljoonaa asukasta ja enemmänkin, kasvoi nopeasti kaikkialle Eurooppaan ja Amerikkaan. Euroopan suuret kaupungit näet eivät ole vanhempia kuin New York, ja Lontoon East End ja eteläosa on tuskin Chicagoa vanhempi. Kauppa samoinkuin tehdasteollisuuskin alkoi keskittyä suuriin laitoksiin, ja suurten tukkuliikkeiden toiminta alkoi korvata entistä yksilöiden kesken tapahtunutta ostoa ja myyntiä. Julkisen opetuksen tarpeen käydessä näiden muuttuneiden olosuhteiden vuoksi pakottavaksi alkoivat yksityisten koulumestarien toimintaa korvata jättiläisjärjestot, (Britanniassa) vanha National School Society ja British School Society ja vihdoin valtion kasvatustoimi. Niin hävisivät entiset vauraat keskiluokan ammatit uuden kehityksen pakon alla.

Asian kehitys jatkuu yhä, ja sen lopullinen tulos on jokseenkin selvä. Vanhat pienet tehtailijat ovat joko hävinneet tai joutuneet työskentelemään nälkäpalkoilla ja painumaan kehnoimpiin kortteleihin; vanha ajurinliikettä harjoittava majatalonpitäjä ja tavallinen ajomies ovat köyhtynet ja työntyneet kerrassaan syrjään rautateiden ja suurten kuljetusliikkeiden tieltä; aikoinaan kukoistavaa liikettä harjoittanut pikkukauppias elää nykyisin vain niistä murusista, joita suuret jakeluliikkeet tai suurliikkeiden haaraliikkeet ovat hänelle jättäneet. Teekomppaniat, ruokatavara- ja tupakkayhtiöt tekevät vanhan yksityismyymälän olemassaolon epävarmaksi ja uuden yrittäjän mahdollisuudet olemattomiksi. Rautatiet ja raitiotiet siirtävät kaupan pienten kangas- ja rautakauppain ovilta keskuksissa sijaitseviin hyvinvarustettuihin liikkeisiin; puhelin- ja sähkölennätin edistävät yhä enemmän kaupantekoa keskuspaikoissa. Pieni "keskiluokan" koulumestari huomaa joutuvansa häviölle kilpailussa uusien hyvin varustettujen koulujen ja julkisten laitosten kanssa; pieni lääkäri ja hammaslääkäri havaitsevat Harley Streetin siirtyvän yhä lähemmäksi, ja moottorivaunuissaan suurista keskuksista saapuvat virkaveljat hävittävät heidän asiakaspiiriänsä. Pienten miesten siten joutuessa yhä ankarampaan ahdinkoon suuren kaupan, tuotannon tai julkista kannatusta nauttivan tieteenharjoituksen alalla toimivat järjestöt yhä kasvavat ja liittyvät toisiinsa, kunnes vihdoin muuttuvat kansallisiksi tai maailman trusteiksi tai yleisiksi monopoleiksi. Amerikassa ovat teurastusliike ja lihakauppa liittyneet trustiksi, teräs ja rauta ovat trustiutuneet, kivennäisöljy on keräytynyt muutamien harvojen haltuun. Kaikkialla kaupan, ammatillisen toiminnan ja tieteitten alalla ja kaikkialla maailmassa suuri syö pienen, uusi avartunut mittakaava syrjäyttää vanhan.

Tämä pitää yhtä hyvin paikkansa, vaikka asia aljetaan vasta nyt oivaltaa, kun ovat kysymyksessä ne vakuudet, joista on riippuvainen keskiluokan toinen ryhmä, se ryhmä, joka elää sijoitettujen rahojen varassa. Silläkin alalla suuri syö pienen. Siinäkin on pieni mies yhä suuremmassa määrässä ja yhä ilmeisemmin suuren järjestön armoilla. Kuningatar Viktorian hallituskautena vallitsi vielä se hupainen harhaluulo, että henkilö voi "sijoittaa jonnekin" sata tai tuhat puntaansa rikkaan miehen kymmenien tuhansien keralla ja saada varmat ja tyydyttävät osinkonsa. Mr Lawsonin teoksen Frenzied Finance ("Hullaantunut rahaliike") tai mr Hooleyn vararikkoasiakirjojen älykäs lukija käsittää, ettei tuo idylli voine vastata todellisuutta. Sijoitusten merillä ja matalikoilla sattuu ankaroita vuorovetten vaihteluita, joista suuret varallisuudet purjehtivat turvallisina satamaan pienten säästöjen alusten kaatuessa ja upotessa. Muuttuu yhä todemmaksi se väite, että vähävarainen mies säästää rahojansa rikkaan miehen taskuun. Ainoastaan valtion tepsivän asiaanpuuttumisen nojalla on vakuutustoimi muuttunut jossakin määrin luotettavaksi, mutta Amerikassa sattui vielä aivan äskettäin, että rikkaat rahamiehet käyttelivät ihmisten vakuutusrahoja kuin oman kassalaatikkonsa sisällystä.

Kun keskiluokan mies sitten epätoivoissaan kääntyy pois nähdessään edessään suuren kilpailijansa, joka nielee hänet niinkuin iso turska pienemmän veljensä, ja kääntyy valtion puoleen, niin hänen edessään on veroseteli; valtio näkyy hänelle välittömimmin veronkantajan ja leppymättömien vaatimusten hahmossa. Verotaakka rasittaa epäilemättä erikoisesti juuri häntä, koska hänen luokkansa on heikoin kaikista taksoitettavista. Hänen alapuolellaan olevat luokat ovat joko liian köyhät verotettaviksi tai poliitisesti liian tehokkaat sitä sietääkseen. Hänen yläpuolellaan oleva luokka omistaa suurimman osan maailman omaisuutta, mutta omistaa myöskin sanoma- ja aikakauslehdet, jotka ovat välttämättömät sosiaalisen oikeuden pohtimista varten, ja hän huomaa käyvän huokeammaksi, jos maksaa vaaliaikana vapaaehtoista veroa vaaliplakaattejansa varten vuokraamastaan lauta-aidan pinnasta kuin jos ottaisi kantaakseen pienen miehen taakan. Viimeksimainittu häilyy näiden kahden puolueen välillä, ensin toisen sitten toisen vastakohtana ja kerrassaan avuttomana ja tehottomana. Niin myllynkivet jauhavat, ja niin ollen näyttää siltä kuin ne jauhaisivat, kunnes niiden välissä ei ole mitään, kunnes on toisaalla muutamien harvojen käsiin kerääntynyt organisoitu omaisuus ja toisaalla köyhälistö. Niin ainakin opetti Karl Marx Pääoma-teoksessaan.

Mutta kun sanomme keskiluokan häviävän, tarkoitamme, että se tulee häviämään luokkana. Siihen kuuluvat yksilöt ja lapset jäävät eloon, ja koko tapahtuma ei ole läheskään niin kohtalonomainen kuin marxilaiset tahtovat meille uskotella. Ne uudet suuret järjestöt, jotka astuvat entisten pienten yritysten sijaan, eivät ole kaikki yksityisomaisuutta. Suuria liikkeitä voidaan hoitaa eri tavoin. Keskiluokan jäsenen tulee välttämättä kiinnittää huomiotaan näihin vaihtoehtoihin, jos hän tahtoo mitenkään vallita omaa tulevaisuuttaan. Ajateltakoon esimerkiksi teurastajan asemaa. Kohtalon kirjaan on ilmeisesti kirjoitettu, että pieni yksityinen teurastushuone, pieni itsenäinen teurastajan myymälä, joka harjoittaa paikallista ostoa ja myyntiä, tulee välttämättä häviämään. Teurastus tulee tapahtumaan yksinomaan jossakin suuressa, hyvinjärjestetyssä keskuksessa, ja sieltä liha jaetaan myymälöihin, jotka ilmeisesti tulevat toimimaan vain välittävinä liikkeinä. Sellaisen suuren teurastus- ja lihanjakoliikkeen voi omistaa joko ryhmä yksityisiä liikkeenharjoittajia, jotka toimivat omaksi hyödykseen — siinä tapauksessa on valtion välttämättä pidettävä yllä kannattamatonta tarkastaja-armeijaa, jonka toimena on valvoa, että liike pysyy soveliaan puhtaana ja rehellisenä tai sitä voi johtaa julkinen arvovalta. Edellisessä tapauksessa nykyinen teurastaja tai hänen poikansa tulee olemaan teurastajana tai kauppiaana yksityisomistajien palveluksessa, jälkimmäisessä tapauksessa hän toimii julkisen arvovallan palveluksessa. Tämä koskee yhtä hyvin maidonmyyjää, pienen tehtaan omistajaa, rakentajaa ja satoja muita ammatteja. Heidän kaikkien täytyy tulla liitetyiksi suurempaan järjestöön, heidän täytyy muuttua palkatuiksi miehiksi oltuaan aikaisemmin itsenäisiä liikkeenharjoittajia, ja tätä asiainkehitystä vastaan ei auta taistella. On tosiaankin epäiltävää, kannattaisiko keskiluokan jäsenen menestystään silmälläpitäen yrittää taistella sitä vastaan. Mutta useilla julkisen palveluksen aloilla — lihan, maidon, leivän hankinnassa, liikenteen, asunto-olojen ja maanomistuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen ja yleisen terveydenhoidon piirissä — on vielä avoin kysymys, tuleeko suuren organisation olla yhteiskunnan omistama, yhteiskunnan tarkastuksen alainen ja alinomaa yleisen silmälläpidon ja arvostelun korjaama, vai tuleeko sen olla yksityisten huostassa, tuleeko erittäin rikkaiden omistajien muodostaman pienen ryhmän sitä johtaa yksinomaan omaksi hyödykseen. Vaihtoehdot ovat plutokratia ja sosialismi, joiden välille keskiluokan mies jää epäröiden ja toimettomana paljoa kummastakaan välittämättä ja senvuoksi saaden vain vähän huomiota osakseen kummaltakin taholta. Hän jää siihen tilaan, koska ei ole tajunnut oman ongelmansa todellista laatua, koska vielä kohtalon välittömästi uhatessa uskoo, että muutoksen pyörät voidaan jollakin tavoin pysähdyttää ja hänen nykyinen elämänkantansa säilyttää.

Ajattelen, että jos hän voisi vapautua tuosta mahdottomasta vanhoillisuudestaan, hän samalla käsittäisi etujensa olevan valistuneen työväenluokan-miehen etujen kanssa samassa linjassa — toisin sanoen pikemmin sosialismin kuin kapitalistisen kilpailun suunnassa, että hän voi parhaiten käytellä hänelle vielä jääneitä kasvatuksellisia ja sosiaalisia etuja rupeamalla sosialistisen liikkeen vapaaehtoiseksi johtajaksi sen sijaan, että esiintyisi sen pelontuimana vastustajana. Minun mielipiteeni mukaan on hänen asiansa edistää sen valtiollisen ja kunnallisen koneiston kehkeytymistä, johon sosialisti ennakolta viittaa, ja taata itselleen, pojilleen ja tyttärilleen asianmukainen asema ja vaikutusvalta hallinnossa. Hänen ei pitäisi pyrkiä vähentämään sitä yhteisten kulunkien taakkaa, jonka nojalla pidetään huolta kasvatustoimesta ja asunto-olojen parantamisesta, kuljetetaan ja suojataan häntä ja hänen lapsiansa, vaan tulisi päinvastoin pyrkiä iloisesti sitä lisäämään samalla toimien tarmokkaasti siirtääkseen sen painoa niiden erittäin rikkaiden henkilöiden leveille hartioille, jotka ovat toistaiseksi väistäneet heille kuuluvaa osaa. Toinen mahdollisuus on se, että hän jatkaa yhteiskunnallisen omaisuuden ja julkisten palvelusten itsepintaista vastustamista. Siinä tapauksessa nämä asiat välttämättä muodostuvat siksi monopolisoidun omaisuuden pohjaksi, jolle tuleva plutokratia rakentuu. Keskiluokan jäsen joutuu kaikesta huolimatta verojen ja kilpailun vuoksi menettämään itsenäisyytensä ja muuttuu siinäkin tapauksessa palkkalaiseksi, mutta toisenlaisen käskijän ja toisenlaisten sosiaalisten olosuhteiden vallitessa.

Kumpi on parempi käskijä — demokraattinen valtio vai miljoonainomistajien "yhtymä?" Kumpi suo lapsille paremman sosiaalisen ilmakehän — plutokratia vai sosialismi? Niin pitäisi keskiluokan miehen itseltään kysyä.

Plutokratia ilmenee epäilmättä useille varsin kiehtovana. Thomas Love Peacockin ja vielä selvemmin W.H. Mallockin teoksissa näette sen katsantokannan sievästi esitettynä. Kansan suuri enemmistö asuu uutterana ja tuottavana joukkiona jossakin, ja varakas, joutilas ja hienostunut vähemmistö elelee avaroissa kodeissaan, käytellen, milloin haluaa, erinomaisia museoita, kirjastoja ja kaikkia sivistyksen tarjoamia välineitä, siirtyy kaupunkiin, keskittyy Parisiin, Lontooseen ja Roomaan ja matkustelee maailmalla. Idealisti taipuu luonnostaan näiden ulkonaisessa katsannossa suuripiirteisten, ylellisten, voimakkaiden eläjien puoleen. Heidän voimavaununsa, lentokoneensa ja huvijahtinsa herättävät pelkoa ja kunnioitusta kaikissa maailman kolkissa. Sanomalehdet ovat täynnä heidän jalojen tekojensa ylistystä. He suosivat taiteita ja kirjallisuutta samalla väljähdyttäen niitä poistamalla sen liian ankaran nykyisten tosiasioiden tehostamisen, joka tekee monet olemassaolevat tuotteet karuiksi ja epämiellyttäviksi. Keskiluokan perintätapaa tulee jatkamaan taloudenhoitajien, vuokraajien, liikkeenjohtajien ja päällysmiesten, sihteerien ja muiden sellaisten muodostama kunnioitettu ja kunnianarvoinen ihmisluokka. Kirjailija ja taiteilija tulevat viettämään elämäänsä mukavan riippuvaisuuden tilassa, kahden luokan välisenä renkaana, rikkaan miehen halvimpina vieraina ja hänen ylimpinä palvelijoinansa. Ihmisten suurta joukkoa ruokkivat huolettoman voimallisesti ja melkoisen säästävästi Chicagon teurastuslaitokset, maantuotteita vallitsevat trustit, suuret panimot, vesijohtoyhtiöt ja muut; heidät järjestetään elämään teollisuuden vaatimusten mukaisesti ja huolellisen silmälläpidon alaisina. Heidän henkisistä tarpeistaan pitävät huolta rikkaiden kannatusta nauttivat kirkot, heidän ruumiillisia vaivojaan vaimentaa hyväntekeväisen avun toivo, heidän elämäänsä luovat iloa ja seikkailua rikkaan miehen pöydältä putoavat muruset. He kerääntyvät joukoittain katselemaan automobiilien ja lentokoneiden kilpailua. Sellaisessa maailmassa on runsaasti vastakohtia eikä siitä myöskään puutu puhtaan seikkailun hohdetta. Jokainen älykäs nuori mies voi toivoa herättävänsä jonkun mahtavan henkilön huomiota, kohoavansa johonkin korkeaan luottamustoimeen, jopa pääsevänsä vihdoin osakkaaksi, palvelevaksi apulaisplutokraatiksi. Voi käydä niinkin, että hän saavuttaa sangen mieluisan aseman kirjallisten tai taiteellisten ansioittensa nojalla. Kauniilla tytöllä, kyvykkäällä keskiluokan naisella, voisi olla vieläkin loistavampia ja romanttisempia mahdollisuuksia.

Plutokratian tarjoamaa värikkyyttä ja tapahtumain runoutta ei käy kieltäminen, ja vaikka ne seikat eivät minua kiehdo, voin hyvin ymmärtää, kuinka ne vaikuttavat mr Mallockin taipuisampaan ja vastaanottavampaan mieleen. On kuitenkin olemassa vastakkaisiakin näkökohtia. Plutokratia, kuten on huomautettu, taipuu joko muuttumaan edistymättömäksi, yritteliäisyyttä vierovaksi ja jähmeän autokraattiseksi tahi kehittelemään pakonalaisuutta ja tyytymättömyyttä ajautuen siten kohti caesarismia. Jälkimmäinen vaihtoehto oli Rooman tasavallan kohtalona ja voi kenties tulla myöskin Amerikan nuoren plutokratian osaksi. Britannian kehittyvä plutokratia sitävastoin tulee olemaan rodultaan suuressa määrin semiittinen, samoinkuin Kartagon, ja voi Kartagon plutokratian tavoin vastustaa sellaisia insurgenttitaipumuksia.

Se plutokraattisesta mahdollisuudesta. Jos tämä kehitysura on jostakin syystä keskiluokan miehelle epämieluinen, niin hän voi kääntyä toisaalle ja kohdata kauniita lupauksia, mutta paljoa enemmän epävarmuutta kuin plutokratian tiellä. Plutokratiaa maailma on nähnyt ennenkin; nykyaikaisen sosialismin periaatteiden mukainen kansanvaltainen kulttuuri olisi uusi aloite maailman historiassa. Se on asia, joka ei tule itsestään, sen täytyy ilmaantua ihmisten yhteisen kestävän siveellisen ja älyllisen ponnistuksen tuloksena. Ellei sellaista ponnistusta tapahdu, jos asiat jatkuvat samoinkuin tähän saakka, niin plutokratian tuloa ei voida välttää. Uskon varmaan, ettei alaluokan mies voi yksinään suorittaa menestyksellisesti tätä ponnistusta; jos hän jää vaille avustusta ja opastusta, voidaan häneltä odottaa ainoastaan kouristuksentapaisia sosiaalisen nousun yrityksiä, jotka onnistuessaan (kuten Ranskan vallankumouksessa) tai epäonnistuessaan (kuten Rooman tasavallan kapinaliikkeet) johtavat lopulta Napoleoniin tai Caesariin. Nykyaikainen sivistyksemme eroaa kuitenkin kaikesta aikaisemmasta sikäli, että nyt koko väestö osaa lukea ja että äly ja vapaa asioiden pohtiminen on yleinen ihmisten suuressa joukossa. Vain aika voi osoittaa, millaisia ymmärryksen, johtajakyvyn ja poliittisen toiminnan mahdollisuuksia paremmin kasvatetussa keskiluokassamme piilee. Käykö se kohta määrittelemään menettelynsä suuntaviivoja? Jääkö se järjestymättömäksi ja passiiviseksi vai muuttuuko se älykkääksi ja päättäväiseksi järjestyneen yksityisomaisuuden ja järjestyvän valtion myllynkivien, plutokratian ja sosialismin välissä, joiden vastakohta on tärkein sosiaalinen ja poliittinen tosiasia nykyisessä maailmassa?

Lienee hyödyllistä liittää tähän selostus eräästä nykyaikaisen sosialismin mahdollisuuksia koskevasta näkökannasta, joka liittyy läheisesti edellisessä kappaleessa esitettyihin asioihin, mutta johtuu toisesta näkökulmasta ja vetoo toiseen keskiluokan ryhmään. Lainaan tähän kappaleen Magazine of Commercen syyskuun numerossa 1907 julkaistusta kirjoituksesta, joka sai tämän kirjoittajan laatimaan selittävän vastauksen.

"Se seikka, että mr Grayson, sosialisti, on jälleen valittu parlamentin jäseneksi Colne Valleystä, on saattanut sosialismia koskevan kysymyksen yleisen mielenkiinnon esineeksi. Mr Pete Curranin menestys Jarrowissa suunnilleen kuukausi sitten ja useiden Labour Partyn jäsenten palautuminen viimeksi pidetyissä yleisissä vaaleissa aiheutti enemmän tai vähemmän asiaankuulumatonta keskustelua sosialismista mahdollisena käytännöllisen politiikan tekijänä etäisessä tulevaisuudessa, mutta mr Grayson voi epäilemättä lukea ansiokseen, että hänen menestyksensä Colne Välkyssä on saattanut sosialismia koskevan kysymyksen yhdellä iskulla ihan etualalle. Nyt on vaikeata jättää sosialismi huomioonottamatta, hylätä se muutamien hurjapäiden oikkuna ja päähänpistona. Colne Valleyn tulos voi edustaa samanlaista tulosta monissa muissa valitsijakunnissa, joissa niinsanotun työväenluokan valitsijat ovat lukumäärältään voitolliset. Ottaessamme huomioon, että ruumiillisen työn tekijät ovat maan valitsijakunnassa enemmistönä, sellainen mahdollisuus ei näytä kovin kaukaiselta, edellyttäen, että sosialismin johtajat kykenevät järjestämään mahdollisuutensa ja saavat työväestön liittymään laajan ja huolellisesti valmistetun ohjelman kannattajiksi. Siinä suhteessa voi Colne Valleyn tulos varsin hyvin suoda heille sen opastuksen ja yllytyksen, jota he ovat kaivanneet. On muistettava, että Labour Partyn johtava ryhmä on myötätunnoiltaan nimenomaan sosialistinen, joten voidaan sanoa tapahtuneen aloitteen hallituskoneiston saattamiseksi sosialistisen liikkeen johtoon.

"Kuinka tulee sosialismi vaikuttamaan liikemaailmaan? Siinä kysymys, joka monien ajattelevien liikemiesten on täytynyt jo itselleen asettaa. Jos tahdomme saada kysymykseen vastauksen, meidän tulee kääntyä sosialismin johtajien puoleen pyytäen heitä selittämään, millainen heidän politiikkansa nykyjään on. Se yleinen vaikutelma, että sosialismi merkitsee selvää takavarikoimista, on niin pintapuolinen, ettei sitä käy vakavasti käyttäminen sosialismia vastaan. Sosialistisen liikkeen johtajien joukossa on eräitä nykyisen ajan taitavimpia miehiä — miehiä, joiden politiikalla on järkevämpi pohja kuin mutkaton Pekan ja Paavon ryöstäminen. Se väite, että sosialismi merkitsee pakollista 'omaisuuden jakamista', voidaan hyvinkin jättää huomioonottamatta pelkkänä peloitteluna. Kaikkein kiihkeimmänkin sosialismin vastustajan täytyy myöntää, että hänen kumottavanaan on paljoa tärkeämpi vaatimus kuin se, joka sisältyy papukaijamaiseen 'ryöstöstä' puhumiseen. Sosialismi on joka tapauksessa edistynyt niin pitkälle, että sen kanssa väiteltäessä voidaan noudattaa tavanomaista kohteliaisuutta. Me voimme vastustaa sitä kynsin ja hampain, mutta meidän tulee vastata väitteeseen vastaväitteellä eikä solvauksella.

"Huolimatta monista oivallisista teoksista, joita lukevat laajat ivistyneiden henkilöiden piirit, yleisön keskuudessa tunnetaan varsin vähän niitä periaatteita, jotka nykyaikaiset brittiläiset sosialistit ovat omaksuneet johtoaatteikseen. Vain harvat liikemiehet huolivat asiaan syventyä. Olemme senvuoksi osoittanet kirjeen sosialistisen liikkeen tärkeimmille johtomiehille tahtoen saada selville, kuinka sosialismi tulisi vaikuttamaan kaupallisiin tottumuksiimme. Tarkoituksemme oli ottaa selkoa siitä, missä määrin sosialismi voi häiritä tai edistää liike-elämää, tulisiko se kerrassaan kumoamaan nykyiset menetelmät vai voitaisiinko se toteuttaa näitä menetelmiä loukkaamatta. Esittääksemme kysymyksen niin selvästi kuin suinkin mahdollista tahdoimme saada tietää, voisimmeko johtaa liikkeitämme suunnilleen samoin kuin nykyjään, suomalla tilaisuutta yksilölliselle yritteliäisyydelle ja yksityisomaisuuden keräämiselle."

Mr Wellsin vastaus kuuluu näin:

"Kunnioitettu herra!

"Vastaisin mielelläni riittävän laajasti ihailtavan hyvin esittämäänne kysymykseen. Sanomalehtien alinomaiset solvaukset ja melkein tylsämieliset vääristelyt ovat epäilemättä luoneet monien toimivien miesten mieleen todellisuutta vastaamattoman kuvan sosialistisesta liikkeestä täyttäen heidät aiheettomalla yhteiskunnallisen epävarmuuden pelolla. Jos asiaa voisi auttaa lyhyt ja ytimekäs ohjelmamme esittäminen, 'sosialismi pähkinänkuoressa', niin sanoakseni, niin tekisin parastani. Mutta nykyisen valtion taloudellinen ja kaupallinen järjestelmä ei ole ainoastaan laaja ja monisyinen järjestöjen sekamelska, vaan on nykyjään vielä kartoittamatonkin sekasorron alue, joten niiden menetelmien, joita käytetään siirryttäessä nykyisten olojemme rajoitetusta individualismista tieteellisesti organisoituun valtioon, joka on sosialistin ihanteena, täytyy pakostakin olla asteittaisia, kokeilevia ja erilaatuisia.

"Sosiaalisen ja taloudellisen tieteen kehitteleminen, kokeneen hallinnosta huoltapitävän luokan kasvattaminen, paikallisten hallintoalueiden uudelleenjärjestäminen, 'valtiollisen vaiston' kehittäminen koko yhteiskunnassa kuuluvat välttämättä sosialistiseen ohjelmaan. Teidän tulee yrittää ymmärtää ja saada lukijanne ymmärtämään, että sosialismin saadessa sellaisia kannattajia kuin sir Oliver Lodge ja professori Karl Pearson, William Morris (joka sai aikaan kumouksen huoneidensisustusteollisuuden alalla), Granville Barker (joka parhaillaan perinpohjin uudistaa Lontoon näyttämöä), mr George Cadbury ja mr Fels (joiden nimet eivät ole tuntemattomat ilmoittavassa maailmassa), mr Allan (Allan-linjan johtaja), mr George Bernard Shaw ja mrs Shaw, mr ja mrs Sidney Webb ja sir Sidney Oliver (nykyinen Jamaican kuvernööri) — kaikki varsin hyvinvoipaa ja riippumatonta väkeä, jotka ovat käytännössä perehtyneet sijoitustoimintaan ja liiketoimintaan yleensä sekä varsin hyvin tajuavat yksityisomaisuuden ja sivistyneen elämän välillä vallitsevat suhteet — se väite, että se merkitsee tietämättömien 'tyhjätaskujen' hyökkäystä viisaiden ja hyvien 'omistavien' omaisuutta vastaan, ei voi olla erikoisen älykäs eikä kelpaa erikoisen älykkäille henkilöille esitettäväksi. Sosialismi on olemukseltaan tieteellisesti organisoitu valtio kahdeksannentoista vuosisadan satunnaisen, tuhlaavaisen, lapsia nälkäpalkoilla työssä käyttelevän valtion vastakohtana. Se on nykyisen suuntautumisen järjestelmälliseksi muovaamista. Sen siirtymämenetelmät muodostuvat välttämättä edistysmielisesti tieteellisiksi ja humaanisiksi.

"Mitä erikoiskysymyksiinne tulee, en puolestani pidä mahdollisena, että tulisi tapahtumaan mitään 'pakollista voitonjakoa', jos sosialistinen hallitus tulisi voimaan. Nykyaikana on olemassa pakollista voitonjakoa tuloveron muodossa, mutta tämä vero ei näytä sosialistista erikoisen tieteellisluonteiselta. Nimenomaisesti sosialistisen hallituksen valtaanpääsy ei merkitsisi mitään välittömiä kumouksellisia muutoksia. Epäilemättä silloin pyrittäisiin voimakkaasti edistämään kasvatustyötä seuraavan sukupolven kansalaisten taloudellisen arvon ja tuottavuuden lisäämiseksi ja 'minimipalkan' periaatteeseen nojautuvaa lainsäädäntöä, jotta estyisi hävittävän käytön aiheuttama kansallisten varojemme tuhlaus. Aloitettaisiin myös yriteliäisyyttä rasittavan verotaakan järjestelmällinen siirtäminen koronnauttijoiden kannettavaksi. Mutta mitään kouristuksenluontoista muutosta ei tapahtuisi.

"Maan kauttakulku- ja liikennevälineet (sekä ulkoiset että sisäiset) ja erittäinkin rautatiet ja kanavat, jotka ovat nyt nopeasti muuttumassa kelvottomiksi, koska niiden pääoma on aikoinaan tuhlattu liiallisiin voitto-osinkoihin, siirrettäisiin luultavasti kilpailevien yksityisten hallusta järjestetyn julkisen valvonnan alaisiksi; ja sellainen siirto epäilemättä edistäisi valtavasti liike-elämää yleensä. Ei tapahtuisi minkäänlaista 'ryöstöä' — aikaisemmat osakkeenomistajat saisivat vastaavat osuudet tai vuotuisen kuoletusrahan. Ei myöskään syntyisi mitään rahaolojen järkytystä sellaiseen luovutukseen tarvittavien 'suunnattomien summien' vuoksi. Valtio antaisi yksinkertaisesti velkasitoumuksia ja ottaisi samalla haltuunsa jälkeenjäänyttä omaisuutta uusien sitoumuksien vakauttamiseksi.

"Sosialistinen hallitus epäilemättä ottaisi huostaansa myöskin kivihiilikaivokset ja kivihiilikaupan vapauttaen teollisuuden niistä hankaluuksista, jotka johtuvat siitä, että tämä erittäin tärkeä tekijä on kaupallisen keinottelun esineenä. Sen toimesta lisääntyisi jo nykyaikana ilmeinen taipumus ottaa maitoliike, väkijuomaliike, teurastus-, paikallinen liikenne, valaistus ja voimanhankinta yhteisön käsiin. Mikään mainituista seikoista ei kumminkaan merkitse omaisuuden hävittämistä, vaan yksinomaan sen organisoimista ja säännöstelemistä. Olen sitä mieltä, että sellainen julkisten toimintojen valtiollinen organisoiminen antaisi sosialistiselle hallitukselle kyllin tekemistä useiksi vuosiksi ja hyödyttäisi sekä sosiaalista edistystä että myöskin sosiaalista tasapainoa.

"Joutuuko rehellinen ja kyvykäs liikemies häviämään vai voittamaan sellaisen sosialistisen hallituksen alaisena? Olen sitä mieltä, että hän kaiken kaikkiaan tulee voittamaan. Mainitsen tässä hänen mahdollisuuksiensa oleellisimmat kohdat sellaisina kuin ne käsitän.

"Sellaisen sosialistisen hallituksen aikana, joka on nykyjään
Englannissa täysin mahdollinen:

"Hänet estetään käyttämästä yhteiskunnalle turmiollisia tuotanto- ja
myyntimenetelmiä.

"Hän maksaa korkeampia palkkoja.

"Hän maksaa suuremman erän verojansa valtiolle ja kunnalle ja vähemmän maanomistajalle. Lopulta hän maksaa kaikki valtiolle tai kunnalle ja on äänioikeutettuna osaltaan määräämässä varojen käyttöä, ja maanomistaja muuttuu valtion osakkeenomistajaksi. Hän saa korkonsa takaisin julkisten palvelusten muodossa.

"Hän alkaa aivan pian saada paremmin kasvatettuja, paremmin ruokittuja ja paremmin harjoitettuja työmiehiä, joten hänen maksamansa korkeammat palkat tulevat korvatuiksi.

"Hän saa työvoimia ja -aineksia säännöllisesti, varmasti ja huokeaan
hintaan. Tuotteiden kuljettaminen omassa maassa ja ulkomaille
muodostuu huokeammaksi.

"Hän kuuluu tieteellisten periaatteiden mukaisesti organisoituun valtioon, joka luonnollisesti noudattaa voimakasta järjestelmällistä kollektiivista politiikkaa maan kaupan tukemiseksi.

"Hän ei ole siinä määrin seikkailija kuin ennen, vaan on suuremmassa määrässä valtion kansalainen…"

Niin kirjoitin Magazine of Commercelle, ja sellaiset ovat kunnollista ja sosiaalisessa katsannossa hyödyllistä liiketoimintaa harjoittavan tarmokkaan miehen mahdollisuudet. Sosialismi ei merkitse sekasorron ja kumoamisen voittoa, se merkitsee järjestyksen ja oikeuden valtaanpääsemistä. Sosialisti pyrkii korvaamaan sekaannusta, sattumaa ja tuhlausta suunnitelmalla ja kollektiivisella taloudellisella toiminnalla. Samaa päämäärää tavoittelee jokainen kunnollinen liikemies, joka ei ole pelkkä ilmoitteleva keinottelija tai rahamies-seikkailija. Sosialismi vetoo tervejärkiseen liikemieheen aivan samoin kuin tiedemieheen, insinööriin ja taiteilijaan, koska hänessä itsessään vaikuttaa sama todellisuus, sama suuripiirteinen rakentava tarkoitus.

Lopuksi lainaan tähän erään kaikkein yritteliäimpiin ja valistuneimpiin nykyaikaisiin järjestöihin kuuluvan liikkeen johtajan lausunnon, josta näkyy, etten kehuskele turhia väittäessäni kelvollisen liikemiehen olevan syytä kannattaa sosialismia. Sir John Brunner luultavasti ei nimitä itseään sosialistiksi, mutta se johtuu varsin luultavasti siitä, että hän perehtyy sosialismiin sen kiihkeiden vastustajien väärien selostusten nojalla. Seuraava Manchester Guardianista lainaamani kohta on puhdasta sosialismia.

Brunner, Mond and Co:n vuosikokouksessa Liverpoolissa (1907) puhuessaan johtokunnan esimies sir John Brunner, parlamentinjäsen, esitti kanavain yhteisomistusta koskevan huomattavan lausunnon. Hän sanoi:

"Minä olen käynyt kuninkaallisen kommission jäsenenä Pohjois-Ranskassa, Belgiassa ja Pohjois-Saksassa tarkastamassa, mitä näissä kolmessa maassa on tehty kanavien ja vesireittien parantamiseksi. Näkemämme vaikutti meihin erittäin syvästi, ja minä voin sanoa teille nyt, puhuen liikemiehenä liikemiehelle, että mainituissa maissa suoritetut yleiset ponnistukset — toisin sanoen se seikka, että valtio toimii kokonaisuudessaan, käyttäen kaikkia rahojansa ja kaikkea luottoansa kansallisen kaupan hyväksi — on tuottanut näille kolmelle maalle valtavaa, melkein arvaamatonta hyötyä, ja minä otaksun, että jokainen älykäs mies, tutkittuaan asiaa niinkuin minä olen sitä tutkinut monien vuosien kuluessa, johtuu samaan nimenomaiseen ja selvään päätelmään: että meidän useiden miespolvien aikana noudattamamme politiikka, joka jättää kaikki yleiset työt yksityisten liikkeenharjoittajain suoritettaviksi — vanha niinsanottu laissez faire-politiikka — on täydellisesti voitettu kanta, ja minä olen aivan vakavasti sitä mieltä, että jos aiomme pitää puolemme kaupan alalla, meidän täytyy oppia noudattamaan esimerkkiä, jota meille tarjoavat Ranskan, Belgian ja Saksan ohella Yhdysvallat ja kaikki omat siirtomaamme. Kaikkialla näette yhteisöjen valtion nojalla auttavan kauppaa, ja minä olen erittäin iloinen, jos kuulijani ottavat asian harkitakseen ja ratkaisevat osaltaan, tuleeko meidän liikekansana — maailman ensimmäisenä — kannattaa vanhaa politiikkaa jättämällä edelleenkin kaikki yksityisyritysten varaan vai tuleeko meidän toimia yhdessä yhteiseksi hyväksi tässä maamme kauppaa koskevassa tärkeässä asiassa."