KAHDESTÖISTÄ LUKU

HALLINNOLLINEN SOSIALISMI

Marx antoi sosialismille koko maailman käsittävän sosiaalisen kehityksen teorian vapauttaen sen siten kerrassaan aikaisempien vaiheiden erillisistä ja paikallisista sovellutuksista, hän toi sen niin lähelle todellisuutta, että se voi esiintyä poliittisena mahtina, aluksi työväen kansainvälisenä yhteenliittymänä ja sitten Euroopan manteren sosiaalidemokraattisena liikkeenä, joka nykyjään vallitsee enemmän kuin kolmatta osaa Saksan kaikista äänioikeutetuista. Niin paljon Marx teki sosialismin hyväksi. Mutta samalla kuin hän avarsi sen sovelluttamisen koko maailmaa käsittäväksi, hän supisti sen alueen elämän taloudelliseen puoleen. Hän keskeytti joksikin aikaa sen biologisia ja moraalisia puolia koskevat pohdinnat. Hän jätti sen epätäydelliseksi, pelkkää taloudellista uudestirakentamista käsitteleväksi opiksi, jota täydensi mystillinen kansanvaltaisuus, ja vaikka tämä mystisismi, enempää kuin epätäydellisyyskään, ei tuottanut mitään vaikeuksia asioihin perehtymättömälle työmiehelle, se kuitenkin teki opin epäoleelliseksi ja viehätyksettömäksi niille henkilöille, jotka olivat todella hallintoon perehtyneet.

Jäi etupäässä sen pienen ryhmän asiaksi, joka perusti Englannissa Fabian Societyn, tuoda sosialismin avartuvan käsitteen piiriin kolmas aatejärjestelmä, muuttaa kumouksellinen sosialismi hallinnolliseksi.

Tämä uusi kehitys johtui oleellisesti taloudellista uudestirakentamista koskevien laajakantoisten ehdotelmien vaikutuksesta pariin nerokkaaseen nuoreen virkamieheen ja pariin muuhun henkilöön, jotka kuuluivat yhteiskunnan poliittis-sosiaaliseen kerrostumaan, Englannin "hallitsevan luokan" liepeeseen. Minä totean tämän mitä ylimalkaisimmin. Mainittu vaikutus ei rajoittunut Englantiin, vaan oli jossakin määrin välttämätön kaikkialla, missä uusi aateliike tuli koskettamaan älykkäitä hallinto- ja muita virkamiehiä. Britannian julkisessa elämässä, jossa yksilöllinen aloitekyky ja eloisa valtiollinen vaisto yhtyvät huomattavalla tavalla toisiinsa, tämä vaikutus pääsi vapaimmin kehittymään. Fabiolaisuutta oli tosiaankin olemassa ennen Fabian Societyn perustamista; osoittaisimme kiittämättömyyttä kuningatar Viktorian hallituksen keskivaiheilla suoritetulle sosiaaliselle työlle, jos jätettäisiin huomioonottamatta, kuinka se on ehdotelmillaan ja puolusteluillaan edistänyt sosialistista synteesiä. Esimerkiksi Birminghamin kaupunki kehitteli erinomaisen laajalle ulottuvaa kunnallistamista vain paikallisen patriotismin terveen järjen tuotteena. Liike oli kuitenkin vailla varmaa määritelmää ja vuorovaikutussuhdetta aina fabiolaisten esiintymiseen saakka.

Se yleistä hyvää harrastavien aristokraattisten ja varakkaiden raha- ja liikemiesten, Britannian valtakuntaa yhdeksännellätoista vuosisadalla vallinneen "hallitsevan luokan" järjestymätön, palkaton toiminta on nimenomaisten luokkarajojen Englannissa puuttuessa ja jokaisen luokan kärkkäästi omaksuessa ylemmän luokan sävyä — siitä se "snobismi", joka usein harkitsemattomasti tuomitaan aivan hylättäväksi asiaksi — on luonut brittiläiseen yleisiä kysymyksiä koskevaan ajatteluun ja brittiläiseen sosialismin-käsitykseen aivan erikoisen leiman. Se on tehnyt brittiläisen mielen kokonaisuudessaan "hallinnolliseksi". Esimerkiksi amerikkalaiseen mieleen verrattuna brittiläinen on valtiotietoinen, amerikkalainen sitävastoin valtiosokea. Amerikkalainen on epäilemättä kiihkeästi kansallismielinen, mutta hänen kansallismielisyytensä viittaa johonkin taivaankantta muistuttavaan yläpuolella olevaan ja avaraan asiaan, kuin tankoon vedettyyn lippuun, johonkin sellaiseen, mikä ei vaikuta eikä saakaan vaikuttaa hänen tavanomaisiin toimiinsa. Yleisten asioiden harrastaminen, valtion kokonaisuuden tajuaminen ja siihen kohdistuva hallinnollinen vaisto — kaikki tuo merkitsee, että henkilö kykenee ottamaan vastaan rakentavia, toisin sanoen sosialistisia aatteita. Ison-Britannian ajatuselämän historiassa huomaa tämän hallinnollisen taipumuksen alinomaa joutuvan ristiriitaan — Amerikassa vielä nytkin ehdottomasti vallitsevan — hyökkäyshaluisen kauppa- ja teollisuusluokan individualistisen kommersialismin kanssa. Viimeksimainitussa maassa individualismi, kuten yleisesti otaksutaan, vallitsee esteettömästi, ensinmainitussa se on taistellut vaivalloista taistelua kirkon ja valtion perihtötapoja vastaan eikä ole päässyt milloinkaan ehdottomasti voitolle. Kansantaloustieteilijät ja Herbert Spencer olivat sen profeettoja, mutta he eivät milloinkaan pitäneet yleistä tajuntaa vastustamattoman vaikutuksensa alaisena. 80-luvulta lähtien heidän otteensa on yhä enemmän höltynyt. Sosialistinen ajattelu ja lainsäädäntä jatkuivat niinmuodoin Isossa-Britanniassa kuningatar Viktorian koko hallitusaikana. Kaikesta huolimatta saattoi juuri Fabian Society 80-luvulla korkeintaan neljän tai viiden henkilön antaman älyllisen sysäyksen nojalla tuon brittiläisessä elämässä vallitsevan itsepintaisesti hallinnollisen hengen koskettamaan sosialismia sellaisenaan.

Tämän ryhmän vallitsevana älynä toimi Sidney Webb, ja ajatellessani että hän tuli Marxin jälkeen kehittelemään sosialismin kolmatta vaihetta, huomaan hämmästyksekseni, millainen ero on varhaisemman koulukunnan isopartaisten sosialistijohtajien ja tämän pienen, toimeliaan, vaatimattoman miehen välillä. Viimeksimainittu, hienopiirteinen pienine viiksineen ja silmälaseineen, hieman sammaltavine, sukoilevine äänineen, ilmaantui näyttämölle huomattavan tarmokkaana ja kyvykkäänä siirtomaaministeriön virkamiehenä ja oli jo Fabian Societyn johtaja ja "aatetehdas" mennessään naimisiin miss Beatrice Potterin, vanhoillisen parlamentijäsenen tyttären, Herbert Spencerin tyttöystävän kanssa, joka oli jo ehtinyt osoittaa loistavaa kykyä sosiologisten kysymysten tutkijana. Molemmat ovat antautuneet sosiaaliseen palvelukseen, elävät uutteraa, järjestettyä, kieltäymyksellistä, uupumatonta elämää, sihteerien käyttäminen ainoana ylellisyytenään ja tutkimusten ja yleisten tehtävien vuorottelu ainoana vaihtelunaan. He toivat ihan uuden henkilötyypin sosialistiseen liikkeeseen, joka oli tähän saakka ollut huomattavampi kaunopuheisuutensa kuin kurinsa vuoksi. Jo Fabian Societyn viimeksikuluneiden kahdenkymmenen toimintavuoden aikana on heidän vaikutuksestaan päässyt vallitsevaksi eräs toisia tärkeämpi kysymys. Jos edellytämme, että sosialismin molemmat tärkeimmät yleistykset ovat oikeat, jos pidämme tarkoituksen määrittelyn pätevänä, niin nousee eteen kysymys: kuinka on asia toteutettava? He syrjäyttivät kumouksellisten sosialistien kielevät vakuutukset, joiden mukaan kaikki oli kääntyvä hyväksi, kunhan kansa saisi omansa, ja kohdistivat siten itseensä kaikkien niiden leppymättömän vihan, jotka uskovat maailmaa voitavan tehokkaasti parantaa laatikossa säilytetyillä muistiinpanoilla ja punaisilla lipuilla. He väittivät, että tulevaisuuden hallinnollisten ja taloudellisten menetelmäin täytyy olla olevien laitosten asteittaista kehittelyä, ja aloittivat tutkimustyön, joka on aikoja sitten avartunut Fabian Societyn rajojen ulkopuolelle, laajentuen Lontoon Uuden yliopiston organisoidun työn ja siihen kuuluvan erikoistaloustieteelle ja poliittiselle tieteelle omistetun erikoisopiston sekä Englannissa ja Amerikassa yhä lisääntyväin yliopisto-opintojen nojalla — jotta saataisiin vastaus tuohon kysymykseen "kuinka?"…

Nykyisistä oloista tulevaisuuden sosialistiseen valtioon siirryttäessä noudatettavat menetelmät ovat hallinnollisen sosialismin kehitteleminä suurin piirtein katsoen seuraavat:

1. Rauhallinen ja järjestelmällinen yksityisten yritysten ottaminen yhteiskunnan huostaan, ostamalla tai muuten, joko kansallisten tai kunnallisten hallintoviranomaisten välityksellä, riippuen siitä, mikä kulloinkin havaitaan soveliaammaksi. Tässä tulevat ennen kaikkea kysymykseen suuret yhteiskuntaa palvelevat toimet, maanomistus, kaivostyö, liikenne, ravintoaineiden hankinta, väkijuomaliike, valaistus, voimanhankinta ja muut sellaiset.

2. Järjestelmällinen yksityisomaisuuden pakkoluovutus jälkeenjääneen omaisuuden verottamisen ja muiden lisättyjen verojen avulla.

3. Suuren tieteellisesti organisoidun hallinnollisen koneiston rakentaminen näitä laajentuvia julkisia toimia varten.

4. Alinomainen julkisen kasvatuksen, tutkimuksen, museoiden, kirjastojen ja muiden sellaisten julkisten palvelusten lisääminen ja laajentaminen. Järjestelmälliset toimenpiteet kouluiän ylärajan koroittamiseksi, koululasten ruokkimiseksi, julkisten kylpylaitosten, puistojen, leikkikenttien ja muun sellaisen hankkimiseksi.

5. Suuren yleisen terveydenhoitotoimen perustaminen ottamaan haltuunsa järjestämättömän sairaala- ja hyväntekeväisyyslaitosten sekasortoisen joukon, terveydenhoidosta huolehtivat virastot ja virkailijat sekä yksityistä lääkärintointa harjoittavat henkilöt.

6. Jokaisen kansalaisen menestysvaatimuksen tunnustaminen myöntämällä avustusta äideille ja lapsille sekä vanhuudenvakuutuksen voimaan saattamisella.

7. Järjestelmällinen elämänkannan minimivaatimusten koroittaminen tehdas- ja muun työväenlainsäädännön avulla ja erittäinkin laillisen minimipalkan määräämisen nojalla…

Siinä on suurin piirtein fabiolais-sosialistien vastaus kysymykseen kuinka, joka esitettiin kumouksellisten sosialistien oppeja vastaan. Uuttera sosialismin oppija löytää kaikki nämä ehdotukset erittäin käytännölliseltä näyttävään muotoon muovattuina hallinnollisen sosialismin Raamatusta, Fabian Societyn kootuista tutkielmista, ja minun täytyy kehoittaa häntä tutustumaan siihen. Minimi-elämänkantaa ja minimipalkkaa selvittelee sitäpaitsi erinomaisen selkeästi klassillinen sosialistinen teos, Sidney ja Beatrice Webbin Industrial Democracy ("Kansanvalta teollisuuselämässä"). Tähän teoriaan tulee jokaisen älykkään sosialistin välttämättä perehtyä, mutta on hyvä muistaa, ettei minimipalkkamenetelmä ole oleellisena osana sosialismin ohjelmassa, vaan että se on yhä vielä pohdinnan ja muovauksen alainen.

Jokaisella liikkeellä on heikot ja hyvät puolensa, ja eipä liene kovin huomattava se seikka, että 80- ja 90-luvun Fabian Society, tuotuaan sosialististen aatteitten kehään olemassaolevien laitosten jatkuvaisuuden käsitteen, jonkin ajan kuluessa epäilemättä suuressa määrin liioitteli tuota käsitettä ja käänsi huomion pbis niistä asian puolista, jotka voivat lopulta olla oleellisemmat.

Lähtemällä siitä väitteestä, että tulevaisuuden laitosten ja kaavojen tulee välttämättä kehittyä nykyisistä, ettei kumouksenkaan jälkeen käy aloittaminen de novo, voi helposti päätyä katsantokantaan, joka suhtautuu ylenmäärin konservatiivisesti olemassaolevaan koneistoon. Vaikka Fabian Societyn neuvotteluihin ottivat osaa niin hienot ja omalaatuiset älyt kuin mr (nyt sir) Sydney Olivier ja mr Graham Wallas, ei kuitenkaan käy kieltäminen, että mr Webb oli ensimmäisten kahdenkymmenen vuoden kuluessa fabiolaisten johtaja. Hän on mielenlaadultaan sekä lakimies että luovan työn tekijä, ja toisin ajoin hänen lainopillinen puolensa kerrassaan kumoaa rakentavan aineksen; hän on erinomaisen taitava keksimään keinoja ja sovellutuksia ja hän kerrassaan kauhistuu selvää hävitystyötä. Tämä selonteko ei suinkaan ole tyhjentävää, mutta siihen sisältyvät enimmät niistä ominaisuuksista, jotka olivat vallitsevina, ainakin hänen vaikutuksensa varhaisempina vuosina. Hänen tehostamansa jatkuvaisuuden-aate läpäisi koko yhteiskuntaa, toiset sitä toistivat ja vahvistivat ja kehittelivät jonkinlaista sairaalloisesti arastelevaa pyrkimystä saada sosialismi toteutetuksi avoimesti muuttamatta yhtäkään olemassaolevaa laitosta. Hänen antamansa sysäys vei tämän karkeata demokraattista aatetta vastustavan reaktion toiseen äärimmäisyyteen. Sitten ilmaantui webbiläisiä, jotka olivat Webbin irvikuvia. He eivät tyytyneet sanomaan, ettei organisoimaton kansa kykene toteuttamaan sosialismia, vaan siirtyivät huomaamatta siihen päätelmään, että yksin organisatio, ilman kansan yleistä kannatusta, voi sosialismin toteuttaa. Sosialismin piti toteutua tavallaan viekkauden nojalla.

Eräitä henkilöitä tämä uusi ehdotus on viehättänyt niinkuin koulupoikaa ensimmäinen salalyhty. Sosialismi lakkasi olemasta avointa kumousta ja muuttui salaliitoksi. Toimia oli siirrettävä rauhallisesti, huomiota herättämättä, edustajalta hänen määräämälleen virkamiehelle, virkavallan piti tulla kaikessa hiljaisuudessa voimaan kiistelevien edustajien hoitaman hallinnon mekaanisten vaikeuksien nojalla, ja koska nämä virkamiehet luonnonlaatunsa ja asemansa nojalla epäilemättä muodostivat tieteellisen virkavallan ja koska sosialismi on oleellisesti tieteellinen hallitusjärjestelmä satunnaisuuksien varassa liikkuvan hallitusmenetelmän vastakohtana, on selvää, että he tulisivat ohjaamaan maata selvästi ei-kansanvaltaisen sosialismin periaatteiden mukaan.

Tämä kehityslinja johti kauemmaksikin kuin salakuljuisuuteen kumouksellisen sosialismin laajoja retoorisia muotoja kaihtaessaan. Toiminnan "periaatteetkin" ehdotettiin hylättäviksi, ja ilmaantui eräs tyyppi, joka julisti olevansa "opportunisti-sosialisti". Niin sosialismi jälleen kadotti itsensä, ja tämä kehityslinja vastasi täydellisesti vastakkaisella taholla ilmenevää, jonka äärimmäisenä tuloksena oli itsessään ristiriitainen anarkisti-sosialisti. Pelkästä liberalismista eroten sosialismi merkitsee sosiaalisen uudestirakentamisen järjestelmällistä suunnitelmaa liberalismin sitävastoin varautuessa eräisiin epämääräisiin periaatteisiin; sosialismi selittää, ettei riitä hyvä tarkoitus ja sen toimittaminen, mikä ensimmäisenä käteen sattuu. Mutta opportunismi on juuri hyväntahtoista seikkailua ja ensimmäisten eteen osuvien asioiden suorittamista.

Tämä hallituksen muotoihin kohdistuvan välinpitämättömyyden käsite, kaikkien hallituselinten hyväksyminen ja omien miesten avulla tapahtuva "asiain toimeksi paneminen" osoittautui heti hedelmälliseksi monessakin suhteessa ja loi kohta useita erittäin vakavia vaikeuksia etenevän sosialismin tielle. Webb itse omisti uskomattoman uutterasti ja kyvykkäästi voimiaan Lontoon kunnallishallinnolle — on kerrassaan mahdotonta määritellä, kuinka suuri osuus hänellä on siinä työssä, jonka nojalla useat yleishyödylliset toimet, esimerkiksi veden ja sähkövoiman hankinta, on turvattu yksityisten voitonetsijäin täydelliseltä mielivallalta, mutta se on epäilemättä valtava — ja kaikkialla Englannissa ja nyttemmin myöskin Amerikassa oli käynnissä fabiolaissosialistien rinnakkaistoiminta. He vaikuttivat käyteaineen tavoin kunnallisessa politiikassa, rohkaisivat ja kehittivät paikkakunnallista ylpeyttä ja yritteliäisyyttä yleisten töiden alalla. Kun olivat kysymyksessä suuret yleiset virkakunnat, jotka toimivat sopivilla alueilla ja joiden palveluksessa oli erittäin kelvollisia miehiä, saavutettiin huomattavia tuloksia sosiaalisen organisation piirissä, mutta siinä tapauksessa, että virkakunnat olivat pienemmät, niiden toimintakehä sopimaton ja kyvykkäitä ja tottuneita henkilöitä houkuttelematon, fabianismi johti yleensä tuloksiin, jotka ovat taipuneet huonontamaan sosialismin mainetta. Hyökkäyshaluiset, tietämättömät ja harjaantumattomat miehet ja naiset, joita yleensä ei elähdyttänyt sosialistinen usko ja jotka eivät selvästi tunnustautuneet sosialisteiksi, henkilöt, joiden tarkoitus oli liian usein horjuva ja vilpittömyys epäiltävä, antoivat innostuneen mielialan vallitessa valita itsensä julkisiin toimiin ja ryhtyivät haastamaan yksityistä liiketoimintaa kilpasille sellaisten olosuhteitten vallitessa, jotka tuomitsivat heidät häviöön. Niin kävi lukemattoman monissa kunnanneuvostoissa ja kaupunkipiireissä, myöskin monissa Lontoon hallintoalueissa. Sosialistien on sanomattomasti valittaen myönnettävä, että tavallinen piirineuvosto-sosialisti on ylen usein sosialistisen aatteen surkea irvikuva.

Lontoon piirineuvostoja (London Borough Councils) perustettaessa Englannin sosialismi oli tehtävään valmistumaton. Nämä virkakunnat olivat luonnostaan tuomitut kyvyttömyyteen ja tuhlaukseen. Ne eivät edustaneet mitään luonnollista yhteisöä eikä käytännöllistä hallinnollista alueyksikköä. Niiden luominen johtui aivan typeristä poliittisista harkinnoista. Se hitaus, jota sosialistit ovat osoittaneet oppiessaan ymmärtämään, että kollektiivisesti suoritettavia tehtäviä varten tarvitaan uusi hallinnollinen suunnitelma, että virkakunnat, joiden tehtävänä on pitää huolta katujen lakaisemisesta ja jotka erinomaisesti siihen tehtävään soveltuvat, eivät todennäköisesti kelpaa valvomaan sähkövoiman hankintaa tai puuttumaan liikenneasioihin, on vastuussa paljosta mieltämasentavasta patustelusta. Sen sijaan, että olisivat alun pitäen alkaneet noudattaa selvää menetelmää ja tuominneet tuollaiset ihannoidut kuntakokoukset hyödyttömiksi, liian monet sosialistit ovat yrittäneet kehoittaa Bumblea[29] ystäväkseen ja käyttää häntä välineenään. Ja sitten kävikin ilmi, että Bumble oli erinomaisen kehno ystävä ja erittäin vaivainen väline…

Kaikissa näissä asioissa koskee varsinainen kysymys tehtävän ja apukeinon välistä suhdetta. Asian valaisemiseksi kelpaa yksinkertainen esimerkki. Jos otaksumme, että maahan on kaivettava kuoppa ja ettei ole saatavissa lapiota, niin mr Webbin kyvyillä varustettu fabiolainen on verrattoman arvokas. Hän sieppaa vaikkapa vanhan katkenneen mailan, käsittelee sitä ihailtavan taitavasti, ja tuossa tuokiossa on kuoppa kaivettu ja saatu se moraalinen opetus, ettei aina tarvitse odottaa lapiota, jos tahtoo kaivaa kuopan. Se on opetus, jota sosialismi tarvitsi ja jota se tästä lähtien ei milloinkaan unohda. Mutta jos otaksumme, että on kaivettava kaksitoista kuoppaa, voi näyttää siltä, että kannattaa kuluttaa hiukan aikaa menemällä pyytämään, lainaamaan tai ostamaan lapioita. Ja jos on kaivettava kuoppia loppumattomiin, päivät pääksytysten, on sulaa hulluutta turvautua mailaan. Silloin kannattaa hyvinkin hankkia lapio, vieläpä kooltaan ja muodoltaan juuri sellainen kuin maaperä edellyttää, kannattaa pitää huolta lapion asianmukaisesta terästämisestä ja korjaamisesta, kannattaa kiinnittää huomiota lapiovaraston riittävyyteen. Toisin sanoen: lakiasäätävän ja paikallisen hallitustoimen koneisto on sosialismin välttämätön edellytys monessa suhteessa. Mr Webb on itse sen erittäin selvästi myöntänyt, hän itse on johtamassa meitä oikealle tolalle ottamalla paikallisen hallinnon erikoisen tutkimuksensa esineeksi, mutta Fabian Societyn tyypillinen "webbiläinen", joka on Webbiin verrattuna jokseenkin sama kuin marxilainen verrattuna Marxiin, pitää johtajansa taidon lumoamana yhä kiinni tuon varhaisemman fabiolaisen ihanteen karrikatyyrimäisestä vääristelystä. Hän haaveilee mitä ovelinta ja ihmeellisintä kaivamista laatikonkansien, ruokalusikkain ja kulhonkansien avulla — millä hyvänsä muulla keinolla, kunhan ei tarkoitusta varten valmistetuilla lapioilla — aivan samoin kuin haaveilee, että maanomistajat saatetaan tehokkaan pakkoluovutuksen alaisiksi lainsäädännön avulla, johon ottaa osaa nykyinen uudistuksen koskettamaton ylähuone…

Vasta yhdeksännentoista vuosisadan lopulla fabiolais-sosialistinen liike alkoi tajuta, että tarvittiin poliittista uudestirakentamista, yhtä laajaa kuin vaaditut taloudelliset muutokset, ja tunnustaa täytyy, ettei se vielä nytkään läheskään täydellisesti oivalla poliittisen ongelman koko tärkeyttä. Päätettyään työolojen säännöstelyä koskevat tutkimuksensa mr ja mrs Webb ryhtyivät tutkimaan paikallista hallitusta ja aloittivat heitä yhä vieläkin askarruttavan valtavan työn, teoksensa English Local Government, jonka seitsemästä nidoksesta tähän saakka (1907) on ilmestynyt ainoastaan ensimmäinen.[30] (Vaikka tämä tehtävä onkin valtavan suuri, se muodostaa ainoastaan osan rinnakkaistöitä, joiden tulokset tulevat vihdoin tarjoamaan rakentaville sosiaalisille suunnitelmille suunnattoman varaston tieteellisesti järjestettyjä tosiasioita.)

Eräiden yksityisten kokemusten nojalla, joiden merkitys täysin selvisi keskusteluissa mr ja mrs Webbin kanssa, tämän kirjoittaja esitti 1902 Fabian Societylle hallintopiirejä käsittelevän tutkielman,[31] jossa hän selvästi osoitti, että hallitsevan virkakunnan luonne, tehoisuus ja mahdollisuudet riippuvat melkein kokonaan sen soveltuvaisuudesta erikoiseen tehtäväänsä, valitsijakunnan suuruudesta ja laadusta sekä hallintopiirin suuruudesta. Tämä voidaan todeta melkein tieteellisen luotettavasti. Paikallinen hallituskunta, jolla on liian pieni alue tai joka on valittu epäterveiden etuoikeuksien nojalla, ei voi olla tehokas. Mutta ilmeistä on, että ennenkuin voidaan siirtää omaisuutta yksityisten huostasta kollektiivisen valvonnan alaiseksi, täytyy olla olemassa jonkinlainen hallituslaitos, jolla on säällisen hyvät toiveet voida kehittyä tehokkaaksi kontrollivirastoksi. Tämän hallintoalue-tutkimuksen johtava ajatus esiintyi sitten tutkielmasarjassa, The New Heptarchy Series, jossa se on sovellettu erinäisiin hallinnollisiin probleemoihin. Nämä tutkielmat ovat huomattavat ainakin sikäli, että sosialistinen järjestö niissä ensi kerran järjestelmällisesti tunnustaa hallintomenetelmien uudistamisen ei ainoastaan satunnaiseksi, vaan välttämättömäksikin osaksi täydellisessä sosialistisessa ohjelmassa, että niissä ensi kerran tunnustetaan avarampi sosialistinen ohjelma, joka tekee siitä jälleen nimenomaan rakentavan suunnitelman.[32]

Se on pelkkä alkuhuomio, ensimmäinen retki avaralle ja enimmältä osalta tutkimattomalle alueelle. Tämä alue on, kaikkein yleisintä määritelmää käyttääksemme, sosiaalista psykologiaa. Siinä on suoritettava valtava määrä ajattelua, keskustelua, kokeilua, — on välttämättä suoritettava, ennenkuin taloudellisen elämän sosialisoimisprosessi voi päästä nykyisiä saavutuksiaan paljoakaan kauemmaksi. Näitä ensimmäisiä myönnytyksiä lukuunottamatta sosialismia ovat askarruttaneet vain yhteiskunnan aineellinen uudestijärjestely ja sen sosiaaliset seuraamukset, taloudelliset muutokset ja näiden muutosten vaikutus hallinnolliseen työhön; se on joko otaksunut olemassaolevien älyllisten olosuhteiden ja poliittisten institutiojen olevan sääntelypiirinsä ulkopuolella tai on otaksunut niiden tottelevasti mukautuvan taloudellisen ja hallinnollisen välttämättömyyden mukaisiksi. Julistakaa sosiaalinen kumous, selittävät marxilaiset apostolit iloiseen sävyyn, niin poliittisia laitoksia ilmaantuu kuin kukkia toukokuussa! Suorittakaa pakkolunastustyö, sanoivat varhaisemmat fabiolaiset, levittäkää taitavien asiantuntijoiden verkko yli maan, niin poliittiset muodot, julkinen mielipide, kollektiivinen sielu ei enää tuota teille vastusta.

Historiaan perehtyneellä on asiasta parempi selko. Nuo luottavaiset vaatimukset jättävät kerrassaan huomioonottamatta hallitustoimeen ja inhimilliseen yhteenliittymiseen sisältyvät psykologiset tekijät; ne jättävät huomiotta laajan vaikeusjärjestelmän, joka on tiellämme. Sosialistien tulee ottaa huomioon tosiasioita; ensinnäkin, että nykyisen ajan poliittiset ja älylliset institutiot kuuluvat nykyiseen olojen järjestykseen ja että paremman tulevaisuuden älylliset menetelmät, koneisto ja poliittiset laitokset ovat välttämättä suuressa määrin toisenlaista tyyppiä; toiseksi, etteivät sellaiset laitokset synny itsestään — sellainen otaksuma on vanhaa laissez faire-oppia uudessa muodossa — vaan että ne täytyy harkiten suunnitella ja organisoida aivan yhtä täydellisesti kuin taloudellinen sosialisoiminen on suunniteltava ja organisoitava, ja kolmanneksi, että sosialismi on toistaiseksi kehitellyt tuskin ainoatakaan yleistystä, joka voitaisiin ottaa uusien älyllisten ja hallituksellisten — ei hallinnollisten — menetelmien pohjaksi. Se on saarnannut kollektiivista omistusta ja kollektiivista valvontaa ja on vasta nykyisin alkanut tajuta, että tuo edellyttää välttämättä kollektiivista tahtoa ja kerrassaan uusia kollektiivisen mielen välineitä ja menetelmiä.

Mr Webbin ja Fabian Societyn kehittelemä hallinnollinen sosialismi, joka rakentuu marxilaisen kauden laajojen yleistysten muovauksen pohjalle, näyttää olevan vain ensimmäinen noilta sosialismin perusteilta nouseva uusi toimenpide. Se suo meille siirtymämenetelmän käsitteen ja tulevaisuudenkuvana suuren ja kuriin tottuneen virkamiesjärjestön, tieteellisen virkavallan, jota käyttelevien, edustavien virkakuntien toiminta ja tärkeys yhä vähenee, kunnes ne vihdoin muuttuvat sosialistisen valtion todelliseksi toimivaksi vallaksi. Mutta se ei virka mitään siitä, mitä on virkamiesten yläpuolella, mikä on heidän käyttelijänään. Se on palatsi, jossa ei ole yhtäkään asuinhuonetta, vaan pelkkiä virastoja, kone, josta puuttuu moottori. Meillä täytyy epäilemättä olla tuo virkamiesorganisatio, jos aiomme toteuttaa sosialistisen valtion, mutta mielemme peräytyy kuin kauhun valtaamana ajatellessaan valtiota, jota johtavat ja hallitsevat virkamiehet, joka päättyy virkamiehiin, jonka korkeimpana ilmauksena on virkamies. Se näyttää yhteiskunnalta, jossa on kirjallisuuden sijassa pelkkiä virallisia kertomuksia ja omantunnon sijassa tarkastajia. Vaikka marxilaisen mystillinen kansanvalta olikin ilmeisesti mahdoton, oli siinä sittenkin jotakin puoleensavetävää, jotakin inhimillisesti ja epätoivoisesti taistelunhaluista ja jaloa, jotakin kerrassaan sankarillista; webbiläisten virkavalta, joskin paljoa mahdollisempi saavuttaa, on verrattomasti vähemmän innostava. Mutta se voi johtua siitä, ettei innostavia ainesosia ole toistaiseksi todettu eikä tehostettu, eikä niinkään siitä, että nämä käytännöllisesti rakentavat suunnitelmat ovat auttamattomasti karut ja ahtaat. Ei ole kysymyksessä pimeässä näkyvä loimotus, vaan auringonnousua ilmoittava ensimmäinen viluinen sarastus. Jos mr ja mrs Webbin opin kirjain viittaakin virkavaltaan, heidän elämänsä henki ei suinkaan ole sellainen.

Varhaisempien sosialistien sosialismille tuomana voittona oli aines, rudis indigestaque moles, mutta jalo aines; hallinnollinen sosialismi loi siihen fyysillisen rakenteen ja hermot, määritteli sen elimet ja toiminnot; nykyaikaisten sosialistien tehtäväksi jää oleellistaa tässä tulevaisuuden sivistyneen valtion hahmoutuvassa ruumiissa elämän henki, joka jo nimenomaan mainitsemattomana siinä piilee, todeta selvästi se todellisuus, jota varten suunnitelmamme ovat rakennetut ja josta niiden toteuttaminen riippuu, nimittäin ihmiskunnan kollektiivinen mieli, ihmissuvun sielu ja moraalinen olemus.