KOLMASTOISTA LUKU

RAKENTAVA SOSIALISMI.

Sosialismin lainen aate- ja vaikutinryhmä, joka täysin vastaa elämän tarpeita ja johtuu erittäin laajalle levinneiden haittojen ja puutosten välttämättömästä osoittamisesta, ei kumpua ilmi yhdestä ainoasta lähteestä eikä virtaa yhteen ainoaan suuntaan. Se ilmenee niinkuin kytevä tuli, ensin siellä, sitten täällä, ensin toisessa, sitten toisessa ilmaisumuodossa, milloin toisella, milloin toisella nimellä mainittuna.

Sovelletun tieteen luomat uudet ilmeiset mahdollisuudet, niistä johtuva yhteiskunnan mittakaavan, laajuuden ja käsitteen välttämätön muuttuminen, tekevät välttämättömäksi ainakin sosialismin aineellisen muodon, nimittäin yksilöllisen toiminnan korvaamisen julkisella organisatiolla sadoista asiaan sijoitetuista yksilöiden eduista huolimatta. Niinpä täytyi ajan, joka piti Herbert Spenceriä suurimpana ajattelijanaan, kaikesta huolimatta, tahtomattaan ja vastustellen, mutta toden teolla, siirtyä kehitysvaiheesta toiseen, yhä paremmin yhteenjärjestäen tahallista ponnistustaan, kunnes oli lopulta perustettava kokonainen organisoidun vapaan alkeisopetuksen järjestelmä. Muutoksen liikkuva pyörä ei pysähdy siihen hetkeksikään; se on jo siirtymässä ylemmän kasvatuksen aloille, suunnittelemassa täydellistä julkisen kasvatuksen järjestelmää ojennuslaitoksesta aina professorin oppituoliin saakka. Asian käytännöllinen logiikka on vastustamaton.

Samoin kehittyy tieteellisen tutkimuksen julkinen organisoiminen lakkaamatta kaikista ennakkoluuloista ja sosiaalisista teorioista huolimatta, ja — aivan toisenlaisen alueen mainitaksemme — yksityisen liike-elämän johdon ilmeiset vaikeudet Amerikassa samoinkuin Englannissakin pakottavat yksityisomistajia, joiden liikkeet joutuvat vaikeuksiin ja vahinkoon, käsittämään, että yksityisomistus, ainakin näillä aloilla, on pahasta ja lopetettava. Näiden sivujen korjausarkkien joutuessa käsiini luen uutisen siitä, että mr Lloyd George on sovittanut rautatieyhtiöiden johtajien ja henkilökunnan välisen riidan järjestämällä pakollisen sovinto-oikeus-menetelmän. Terveyttämistä ja terveydellisiä olosuhteita yleensäkin koskevat julkiset toimenpiteet käyvät nekin yhä laajemmalle ulottuviksi, ja kaikkein vanhoillisimmassakin luonnollista huolestumista herättävä syntymäin väheneminen ja entisellään pysyvä lasten kuolleisuus ilmeisesti kypsyttävät sitä ajatusta, että julkinen valvonta ja huolenpito on ulotettava lasten ja vanhempien väliseen suhteeseen, kaikkein yksityisluontoisimpiin inhimillisiin asioihin.

Kaikkien sellaisten liikkeiden täytyy epäilemättä liittyä yhteen — niissä vallitsee sama henki — rakentamisen henki — ja niiden yhteenliittyminen muodostuu välttämättä sosialismin laajapiirteiseksi ja oivalliseksi todentamiseksi. Tämä ei edellytä mitään muuta kuin avarampaa sosialismin avartuvien suunnitelmien ymmärtämistä.

Sosialismi ei ainoastaan viittaa, vaan vetookin nykyisen ajan rakentaviin ammatteihin, lääkäriin, insinööriin, arkkitehtiin, tieteellisiä periaatteita noudattavaan maanviljelijään.

Kaikki sellaiset henkilöt, mikäli he todella ovat tehtäväänsä kiintyneet, mikäli ovat ammattinsa arvoiset, joutuvat pakostakin pahoittelemaan yksityisen hyötymisen huomioonottamista, halpamaista säästeliäisyyttä, joka alinomaa rajoittaa ja haittaa heidän työtänsä ja palvelustaan voitto-osingon tai jonkin rahallisen keinottelun hyväksi. He ovat toistaiseksi suhtautuneet sosialismiin karsaasti, ja syynä ovat olleet aatteen kannattajien tekemät virheet, se aivan suotta luotu luulo, että sosialismi tarkoittaa joko alhaison valtaa tai pedanttisten, epämiellyttävien virkamiesten vallassaoloa. He ovat kuulleet liian paljon kansanvallasta, liian paljon virkavallasta ja liian vähän rakentavasta työstä. Heistä on tuntunut siltä, että omaa voittoansa etsivä rahamies-liikkeenharjoittaja, joka tosin on usein inhoittava herra, on kuitenkin kaiken kaikkiaan parempi kuin joko huutaja-valta tai punaisten virkamerkkien valta. Kuten olen tässä kokenut osoittaa, eivät rahvaan valta ja virkavalta kumminkaan tyhjennä kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Tietämätön kansanvalta ei voi olla sosialistisen valtion määrätty hallitsija enempää kuin ahdasmielinen virkavaltakaan. Sosialistisen sivistyksen piirissä täytyy ainoan ajateltavissa-olevan hallituksen nojautua toimivaan yhteismieleen, jonka täytyy olla laadultaan rakentava ja yritteliäs, koska sosialismi on toteutettavissa ainoastaan sellaisen mielen luomisen avulla. Sosialistista valtiota ei voi olla olemassa, ellei sellaista mieltä ole olemassa, ja yhteismieli voi tuskin ilmaantua, ellei jokin sosialismin muoto anna sille aineellista hahmoa. Ainoastaan älykkään yhteismielen vallitessa voivat näiden rakentavien toimialojen haaveet päästä tehokkaasti toteutumaan. Mitäpä yksityistä hyötyä voi löytyä esimerkiksi yleisestä terveyttämisestä, tautien hävittämisestä, suunnitellusta yleisen terveyden valvonnasta, lasten kuolleisuuden vähentämisestä? Millainen yksityisen voiton ajatus voisikaan yllyttää rappeutuvia rautateitämme ja lamaannustilassa olevia teollisuusmonopolejamme noudattamaan uusia puhtaita menetelmiä? Niin kaun kuin liikkeet tuottavat voittoa, ne noudattavat nykyistä suuntaa. Uudenaikainen arkkitehti tietää ja insinööri tietää, että voisimme nykyjään rakentaa itsellemme täysin puhtaita, savuttomia, oivallisia kaupunkeja, joissa olisi puhdasta vettä yhtä runsaasti kuin muinaisajan Roomassa, yhtä paljon puhdasta ilmaa kuin Engadinissa, ellei yksityisomistus olisi esteenä. Kukapa voisi sitä epäillä, jos ymmärtää, mitä lääkäri, sähköinsinööri tai oikea arkkitehti ymmärtää? Näillä aloilla toimivat parhaat miehet epäilemättä haluavat kiihkeästi päästä työskentelemään elämän rajattomien mahdollisuuksien nojalla, sellaisten hajoittamis- ja uudestirakentamismahdollisuuksien pohjalla, joiden havainnolliseen tajuamiseen heidän ammatillinen harjoituksensa tekee heidät kykeneviksi! Se, mikä on heidän esteenään, on meidänkin esteenämme: sosiaalisen organisation puute, individualistinen itsekkyys, näkökulman ahtaus, omahyväisyys, tietämättömyys.

Tämän käsitettyään he varmaan pakostakin kääntyvät, samoinkuin me sosialistit, kaikkein eniten luovaa työtä edellyttävään ammattiin, siihen suureen kutsumukseen, jonka nojalla jokainen sukupolvi uudistaa maailman "aatekehää", opettajiksi!

Tämän kirjan silmämääränä ja tarkoituksena on ollut alusta alkaen tehostaa sosialismin sielullista laatua, väittää, että sen tehtävänä ovat omaisuutta koskevat sopimukset ja uudestijärjestämissuunnitelmat, toisin sanoen suunnitelmat, jotka tähtäävät ihmisten ajatuselämässä, heidän toimintahengessään ja tavallisessa aatekehässään tapahtuviin muutoksiin ja avartumiin. Ellette voi muuttaa ihmisten mieltä, ette voi toteuttaa sosialismia, ja kun olette saaneet selviksi ja yleisesti omaksutuiksi eräät suuret vakaumukset, sosialismi muuttuu tieteen, suunnitelmien ja sovelletun älyn asiaksi. Sillä kannalla on rakentava sosialisti. Siitä syystä hän julistaa täysin loogillisesti opettajan tilanteen herraksi. Sosialistinen liike on pohjimmaltaan opetusta, ja sosialistiselta näkökannalta ovat maailman tärkeimpiä henkilöitä ne, jotka opettavat — en tietenkään tarkoita vain niitä, jotka jakavat opetusta kouluissa, vaan tarkoitan kaikkia niitä, jotka esiintyvät opettajina saarnastuoleissa, kirjoissa, sanomalehdissä, yliopistoissa ja luentosaleissa, parlamenteissa ja neuvostoissa, kaikenlaisissa keskusteluissa, yhdistyksissä ja kokeissa ja viimeisinä luettelossani, mutta kaikkein tärkeimpinä, niitä äitejä ja äidillisiä naisia, jotka opettavat pieniä lapsia niiden varhaisimpina vuosina. Jokainen, joka esittää uuden ja pätevän aatteen tai suorittaa uuden keksinnön, on opettaja tässä mielessä.

Nämä opettajat uudistavat yhteisesti, alinomaa, yhteishenkeä, kollektiivista mieltä. Mikäli he toisiaan seuraavien sukupolvien aikana omaksuvat sosialismin ja siirtävät seuraavalle sukupolvelle sen hengen,, sosialismi pääsee yhä lähemmäksi päämääräänsä.

Nykyjään on Amerikassa ja kaikissa Länsi-Euroopan maissa yhteismieli, julkinen mielipide, jonka muodostavat mitä satunnaisimmat ja mielenkiintoisimmat aineosat. Se ei ole kansallinen eikä rodullinenkaan asia, vaan merkillisesti kansainvälinen, omituisesti kaikilta tahoilta tuleviin ajatuksiin vastaava, se on jotakin, mitä lienee, täällä epämääräinen, tuolla selvä, täällä hajallinen, tuolla keskittynyt. Sosialistilta vaatii mitä kiinteintä huomiota tämä jokin, mitä on perin vaikea määritellä ja mahdoton kieltää — sivistynyt tunto, aikamme ajatus, maailman mieli. Sillä on omat elimensä, omat välineensä, mutta sitä on yhtä vaikea sijoittaa kuin ihmisen sielua. Me tiedämme, että jossakin kohden ihmisen aivoissa ja ruumiissa elää hänen itseytensä, että aivot on säilytettävä eheinä ja että niitä on ruokittava, jotteivät kuole ja jottei koko ruumis kuole, mutta sittenkään ei käy sanominen, että se piilee tuossa solussa — tai toisessa. Yhtä salaperäisesti hajautuneena on ihmiskunnan tajuntakin olemassa. Kukaan ihminen, mikään järjestö, mikään arvovalta ei voi olla muuta kuin sen osa. Ainakin kaksi kertaa ovat osat yrittäneet olla kokonaisuus; katolinen kirkko ja Kiinan akatemia ovat kumpikin tavallaan yrittäneet näytellä koko ihmiskunnan yhteismielen osaa ja ovat epäonnistuneet. Kaikki yksilöiden saavutukset, hienot kirjat, loistavat runoelmat, suuret keksinnöt, uudet yleistykset, ajattelulle uhratut elämät, ovat vain välkähdyksiä tässä valtavassa moraalisessa ja älyllisessä olennossa, joka on nyt kehittymässä itsetietoiseksi ja tarkoitukselliseksi, aivan samoin kuin lapsi kehittyy varhaisesta itsetiedottomuudestaan välttelevään, epämääräiseen, mutta eittämättömään itseytensä tuntoon. Tämä yhteismieli on täytettävä ja ravittava sosialistisella suunnitelmalla, sen tulee ottaa vastaan ja sulattaa suuri aatteemme. Siinä on sosialismin todellinen tehtävä.

Ajateltakoon yleismielen elimiä ja välineitä sellaisina kuin ne näemme nykyjään Englannissa tai Amerikassa. Kuinka uskallettuja ne ovatkaan ja kuinka satunnaisia! Tämän omituisen ajatustoiminnan pohjalla on tavallisen ihmisen äly, joka oli aikoinaan viljelemätön ja kykeni ottamaan vastaan ainoastaan juttujen ja huhujen karkeita, epäselviä ilmauksia, mutta joka nyt nopeasti sivistyy, ainakin lukemisen ja kirjoittamisen tasolle, ja jossa kirjalliset vaikutukset herättävät yhä enemmän vastakaikua. Väestön suuri joukko on nykyjään tosiaankin kuin savea, joka on aikaisemmin vain kaikkea vaimentanut, mutta jonka tämä kasvatustoimi, kuin jokin saveen vaikuttava kuivaava ja kuumentava voima, tekee kaikuvaksi, joten se kykenee tavallaan vastaamaan siihen suunnattuihin vaikutelmiin epämääräisesti kumisten. Tämän suuren joukon läpi huhuilevat, vetoavat siihen eri tavoin, eri tasoilta ja eri tarkoituksin useat organisatiot, järjestelmät, joiden arvo ja voima ovat tuntemattomat. Sen vastaus sellaisenaan, monilukuisuuden vuoksi persoonattomana ja epäselvästi ilmaistuna, on laajalle ulottuva tunteenomainen virike.

Tämän pohjajoukon yläpuolella on kasvava määrä sellaista ainesta, jossa ilmenee jonkinlaista tietoista ajatuselämää. Sen perusaatteet, sen ennakkokäsitykset on luonut sosiaalisten perintätapojen sekoitus, joka on opittu kotona ja koulussa ja ajan tapojen ja toiminnallisten tottumusten antamien vihjeiden nojalla. Se kuitenkin lukee ja kuuntelee jossakin määrin. Ja hajallaan, siellä täällä, on väkeä, joka tosiaankin oppii, tosiaankin lisää ja kasvattaa tietojansa, tosiaankin ajattelee ja keskustelee — ihmisiä, joita sopii nimittää maailman aktiivisiksi mielisoluiksi. Heidän aatteensa leviävät ihmisten suureen joukkoon niinkuin virikkeet kudokseen, jonka hermosto ei ole vielä täysin haarautunut, ne leviävät kirjeiden ja lentokirjasten, luentojen, aikakaus- ja sanomalehtiartikkelien, saarnastuolin, järjestelmällisen aatteenlevittämisen, poliittisten näytösten ja taisteluiden avulla. Vaikutus on kokonaisuudessaan melkoinen, mutta sosialistin on sittenkin syytä silmäillä tarkasti näiden nykyisen ajan älyllisten liikkeiden pohjalla olevia taloudellisia prosesseja. Lukuunottamatta yliopistoja ja useita muita julkiseen kasvatukselliseen organisatioon kuuluvia laitoksia, lukuunottamatta muutamia saarnastuoleja, jotka on varustettu erikoisilla tiedonjakajoilla ja jotka toimivat ajatuksen ja ajatuksenilmauksen vapautta rajoittavissa olosuhteissa, lukuunottamatta joitakin puutteenalaisia, varattomia aatteenlevittämispyrkimyksiä, on kaikki nämä nykyisen julkisen ajattelun ja keskustelun välineet luonut kaupallinen välttämättömyys, joka yhä pitää niitä voimassa.

Ajateltakoon esimerkiksi sitä luullakseni verrattomasti tärkeintä nykyisen ajan aatevälinettä, joka on täysi-ikäisten suurelle enemmistölle ainoa aatteiden välittäjä, sanomalehteä. Se on yleinen huokeutensa vuoksi, ja sen huokeus johtuu siitä, että tuotantokustannukset korvaa yksityisliikkeiden ilmoituksista saatu maksu. Sanomalehti on suuressa määrässä kilpailun loinen; sen arvostelut, väittelyt, kirjeenvaihtajain tiedonannot ovat liikkeen näkökannalta kirjoitetut kilpailevien tupakka-, saippua-, lääkeilmoitusten ja muiden samanlaisten takapuolelle. Yksikään sanomalehti ei voisi pysyä pystyssä vain lehden myynnistä saatujen varojen nojalla, ja samoin on useimpien yleistajuisten aikakaus- ja viikkojulkaisujen laita. On erittäin todennäköistä, että se, mikä ehkäisee julkista ilmoittamista toisilla tahoilla, esimerkiksi kielto kiinnittämästä ilmoituksia aitoihin ja muureihin, näköalojen, rautatievaunujen ja rakennusten suojeleminen ilmoittajalta, yllyttää mielenkiintoisen kirjallisuuden tuottamiseen. Sanomalehdissä ja aikakauskirjoissa julkaistujen asioiden tulee välttämättä olla ilmoittaville liikkeille hyväksyttäviä, ei ainakaan liian avoimesti heidän etujansa vastustavia. Näine rajoituksineen sanomalehti tarjoaa nykyaikana omituisen vapaan ja vaihtelevan kentän keskusteluille. On kuitenkin ilmeistä, että edistyminen kohti sosialismia edellyttää, ellei sanomalehden täydellistä tuhoamista, niin ainakin erittäin syvää tässä kansanomaisen ajatuksen aineellisessa aluksessa tapahtuvaa muutosta…

Sanomalehti kylvää aatteita. Samoin kirja ja lentokirjanen, ja näiden viimeksimainittujen leviäminen ei nykyisin riipu niiden ilmoitusväline-arvosta siinä määrin kuin sanomalehden. Niistä saadaan myymällä riittävä hinta. Nykyaikainen keskinkertainen teos, jonka nimellishinta on kuusi shillingiä, maksaa itsensä ja tukee tuottajiaan. Samoin on, joskin rajoitetummassa määrässä kuuden pennyn lentolehtisen laita, mutta kirja, enempää kuin lentolehtinenkään, ei leviä niin laajalti yleisön keskuuteen kuin puolen pennyn ja pennyn lehdet. Kirjaliikkeen menetelmät ja välineet ovat kehittyneet kenenkään niitä suunnittelematta; ne muuttuvat, ja kukaan ei kykene ennustamaan niiden muutoksista koituvia seurauksia. Nykyaikana vallitsee huomattava liike uusien kirjojen hinnan alentamiseksi, ja näyttää siltä, että hinnan alenemisen tulee korvautua lisääntyneen menekin nojalla ja osittain siten, että uusia kirjoja käytetään ilmoitusvälineinä. Monet otaksuvat tämän uusien kirjojen hinnan alenemisen vaikuttavan haitallisesti kaikkien etuihin, kaikkein kehuvimmassa merkityksessä kansanomaisia kirjailijoita lukuunottamatta. He uskovat sen lisäävän uusien kirjailijoiden vaikeuksia ja auttamattomasti köyhdyttävän kirjallisen elämämme kaikkein hienoimpia aineksia, niitä omalaatuisia ja poikkeuksellisia henkiä, jotka vetoavat sivistyneeseen arvostukseen eivätkä kehen tahansa kadunkulkijaan. Tämä voi olla totta tai erehdystä; sosialistien mieltä kiinnittää tässä se seikka, että on käynnissä tapahtumasarja, joka todennäköisesti tulee vaikuttamaan mitä kauaskantavimmalla tavalla yhteismieleen, siihen koko yhteisön ajatustoimintaan, jota yhteiskunnan edistyvä organisoiminen välttämättä edellyttää. Se on tapahtuma, joka voi levittää erästä kirjailijatyyppiä laajoille aloille, voi vaientaa tai masentaa toisen, voi vaikuttaa alentavasti ja huonontavasti asioiden pohtimistapaan ja tulee epäilemättä tekemään kirjallisuuden ilmoittavien liikkeiden mielisuosiosta riippuvaksi paljoa suuremmassa määrässä kuin nyt. Sosialisteina he eivät kuitenkaan muodosta itselleen tästä asiasta minkäänlaista mielipidettä; heidän toimintasuunnitelmansa jättää sen kerrassaan huomioonottamatta…

Kirjat ja sanomalehdet muodostavat kaksi nykyaikaisen yhteiskunnan tärkeintä henkistä elintä, mutta melkein yhtä tärkeä on se suuri aatteidenlevittämislaitos, jonka muodostavat tuhansien lahkojen ja seurojen saarnastuolit ja luentosalit. Kaikkiin näihin asioihin nähden sosialismi on tähän saakka pysynyt mielettömällä laissez faire-kannalla…

Toistaiseksi olen tarkastellut yhteismieltä ainoastaan ajatustoimintana, mutta sillä on paljoa vakavammat ja paljoa välittömämmät tehtävät kansanvaltaisessa valtiossa. Tulee muistaa, että sen asiana on sosiaalisen järjestyksen ja kehittymisen tahtominen. Kaikissa maissa on tämän tahdon määrittelemistä ja ilmaisemista hoitava koneisto moniosainen. Nykyaikaisissa läntisissä valtioissa yleisesti käytetty menetelmä on se, että asioista äänestää lukuisa äänivaltaisten joukko, johon näyttää vähitellen tulevan kuulumaan koko täysi-ikäinen miespuolinen väestö, ellei maan koko väestökin. Se on merkillinen, mutta kenties välttämätön menetelmä. Itse asiassa ajatuksen täytyy tihkua läpi aina tavalliseen mieheen saakka kaikkia omituisia ja satunnaisia tiehyitä pitkin, sanomalehtien välityksellä, jotka ovat ilmoituslehtiä, kirjojen avulla, jotka voivat joutua boikottauksen alaisiksi "kirjasodassa", saarnastuoleista, jotka on vannotettu noudattamaan määrättyä oppia, ja luentosaleista, joita pitävät yllä rikkaitten antimet; sen täytyy saavuttaa hänet, sekaantua yleistettyihin tunnevoimiin salaperäisesti rahoitetuissa vaalitaisteluissa ja sitten palata yhteisratkaisuna. Tuskin luulisi olevan valtiomiehellä tai sosialistilla tärkeämpää tutkittavaa kuin näitä tapahtumia ja menetelmiä koskeva tiede. Maailman on kuitenkin vasta tuotettava tämän tarpeenvaatiman yhteispsykologian alkeelliset yleistyksetkin.

Nyt kehoitan lukijaa erittäin huolellisesti tarkastamaan, kuinka sosialistinen liike — tämä nimitys nyt käytettynä avarammassa merkityksessään — suhtautuu tähän erittäin epämääräiseen ja erittäin todelliseen sosiaalisen kehityksen tulokseen, yhteismieleen, ja mitä se oikeastaan pyrkii saamaan aikaan tässä yhteismielessä.

On huomattava, että tämä mieli on nykyjään sekasortoisessa tilassa, täynnä ristiriitaisia vaikutteita ja keskenään kiisteleviä virikkeitä. Se on kuin erittäin hämmentynyt ihmismieli, sillä ei ole mitään selvää päämäärää, se kykenee vain epämääräisesti ilmaisemaan, mitä tahtoo tehdä, siinä on virikkeitä, haaveita, se aloittaa ja unohtaa. Sitäpaitsi sitä haittaa sisäinen hajanaisuus, joka tarkoin vastaa psykologiassa persoonallisuuden jakautumisen nimellä mainittua omituista sielullista häiriötä. Sillä ei ole selvää käsitystä koko itseydestään, se kuljeksii unohtaen oman nimensä ja osoitteensa. Eräät osat, esimerkiksi Saksa, ajattelevat itsensä suuriksi tekijöiksi, toinen osa ajattelee itseään katolisuutena, toinen valkoisena rotuna tai Judeana. Toisinaan koko sekasorto ei näytä miltään muulta kuin parantumattomalta mielettömyydeltä, sielullisten elementtien kaaokselta, jossa kummittelee vastustamattomia ja hajanaisia piintyneitä mielikuvia. Tämä, kuten lukija muistaa, on ytimenä Flaubertin alakuloisen iroonisessa katkelmassa Bouvard et Pécuchet.

Sosialistinen liike merkitsee oleellisesti tätä: se on yhteismielen ristiriitaisessa sekasorrossa ilmenevä pyrkimys itsensä-keräämiseen, hallitsevan itseyttä koskevan käsityksen kehittelemiseen ja vakaannuttamiseen. Se on kuin henkilö, joka päättävästi kysyy itseltään "Kuka minä olen? Mitä teen itselleni? Minne olen ajautumassa?" ja vastaa, ensin epäröiden, epämääräisesti, sitten selvästi ja varmasti.

Sosialistinen liike ei ole tältä näkökannalta vähempää kuin ihmiskunnan yhteisen itsetajunnan kehittelemistä. Sen täytyy niinmuodoin välttämättä olla kansainvälinen ja avoin, se ei saa suostua mihinkään rotua tai väriä koskevaan ennakkoluuloon. Nämä kansalliset ja rodulliset yhteistajunnat ovat nykyjään niin epämääräisiä ja häilyviä kuin usva tai pilvet, ne sulavat, liukenevat toisiinsa, yhtyvät, hajautuvat. Nykyaikaisissa oloissa ei voi minkään kansakunnan mieli säilyä selvästi eristettynä; Japaninkin mieli tulee nyt ihmisajatuksen yhteiseen sulattoon. Me sosialistit omaksumme nyt sen väitteen, jonka varhaiset kristityt esittivät ensimmäisinä: että ihmissuku on yksi perhe ja yhtä ainesta, että samarialainen, joka kumartuu tien vieressä makaavan haavoittuneen muukalaisen puoleen, on veljemme pikemmin kuin leviitta…

Sosialistisen aatteenlevittämisen tulee, tosin varsin toisenlaisessa mielessä, olla tulevaisen ihmissuvun itsetajunnan siemenenä. Sosialismin tarkoituksen saavuttamiseksi täytyy sen hajanaisten kirjoitusten, sen pirstoutuneiden, epäselvien ja hämärien lausumien kasvaa korkeammiksi, leveämmiksi ja kookkaammiksi, tulla voimallisemmiksi, kerätä kehäänsä kaikki ilmaisukeinot, kehittyä järjestetyksi ajatuksen, taiteen, kirjallisuuden ja tahdon järjestelmäksi. Nykypäivän sosialistisen aatteenlevittämisen täytyy luoda huomispäivän koko julkinen mielipide tai epäonnistua, sosialistien täytyy toimittaa sen vähäisen hapatuksen osaa, joka hapattaa koko maailman. Elleivät he sitä tee, he kärsivät täydellisen häviön…

Tämä käsitys, jonka mukaan sosialismi lopulta merkitsee ihmiskunnan moraalista ja älyllistä synteesiä, josta voi koitua uusi kasvu, edellyttää kaikille sosialistien toiminnoille asetettavaa uutta kelpoisuuskoetta — ja avaa kerrassaan uusia aloja tutkimukselle. Tarkastakaamme sosialistisen kannan erikoista vaikeutta. Me tahdomme hävittää kapitalistisen kilpailujärjestelmän, joka omistaa ja kannattaa nykyisiä sanomalehtiämme, lahjoittaa ja testamenttaa rahoja yliopistoille, perustaa uusia saarnastuoleja, julkaisee, ilmoittaa ja ostaa kirjoja; meidän tulee järjellisinä olentoina kysyä, mitä uusia välineitä meillä on tarjottavana niiden satunnaisten ja epätyydyttävien menetelmien sijaan, joiden nojalla nykyjään ajatuksia levitetään ja vaihdetaan. Näyttää melkein siltä kuin nykyinen sosialismi hengittelisi julkista mielipidettä, niinkuin keskiajalla hengiteltiin ilmaa, tietämättä, että se on olemassa ja että sitä voidaan pilata tai pitää raittiina. Niinpä olemmekin tässä suhteessa kaikkien valmiiden ja kypsytettyjen sosialististen ehdotelmien kehän ulkopuolella. Sosialismin vastustaja voi yhä vielä huomauttaa, että sosialismi voi tuhotakin itsensä tukkimalla oman ajattelunsa tiehyet, ja sosialistin täytyy vielä vastata epämääräisin ja ylimalkaisin lausein.

Meidän täytyy taata yhteismielen jatkuvaisuus; siinä on ilmeisesti sosialismin ensimmäinen välttämätön ehto. Yritys toteuttaa Marxin esittämää demokraattisen sosialismin aatetta ilman sitä voisi helposti johtaa päättömän keskoismonstrumin synnyttämiseen; hallinnollisen sosialismin tasaisen kehityksen olisi luovutettava maailma virkavaltaiselle mandariiniluokalle, omahyväiselle, häiritsevälle ja kaikkea uutta oppia kaihtavalle, ja sen keralla kuolisi viisaus. Me sosialistit emme kumminkaan kykene suunnitelmissamme asettamaan minkäänlaista ehdotonta estettä näiden mahdollisuuksien tielle. Tässä voin ehdottaa ainoastaan mitä ylimalkaisimmin menetelmiä ja eräitä periaatteita. Ne olisi määriteltävä oleellisesti sosialismille välttämättöminä, mutta toistaiseksi niitä ei ole määritelty. Ne tulee vielä liittää sosialistiseen uskoon. Ne kuuluvat oleellisina periaatteina siihen liberalismiin, jonka jaloista pyrkimyksistä sosialismi sai alkunsa, mutta ovat periaatteita, jotka valitettavasti eivät vielä nytkään ole saaneet sijaansa minkään sosialistisen yhdyskunnan perusvaatimusten joukossa.

Ensimmäinen näistä periaatteista on lausuntavapaus, toinen kirjoittamisvapaus ja kolmas yleinen tietojen jako. Sivistyneessä valtiossa täytyy jokaisella olla vapaus tietää, tiedon tulee olla vapaasti saatavissa ja käsillä, ja jokaisen täytyy saada vapaasti keskustella, kirjoittaa, ehdotella ja suostutella. Näitä vapauksia tulee valvoa kuin pyhiä asioita. Ihmisen viljelemättömään luontoon ei kuulu minkään sellaisen vapauden kunnioittaminen; se ei kuulu myöskään virkavaltaiseen mielenlaatuun. Päinvastoin: halu tukahduttaa mielipiteitä, jotka vastustavat omia mielipiteitämme, on ihmisluonnossa melkein vaistomainen. Se on vietti, joka meidän tulee kukistaa. Väittelyn moitteettomuutta kannattaa kultivoitu kunnioitus, luonnollisen vietin ojentajana; ihmisiä täytyy totuttaa kaihtamaan obskurantismia, moitteenalaista perustelua tai arvovaltaista mielipiteen kumoamista, kun mielipide suuntautuu heitä vastaan. Englannissa sellaista hyvää taipumusta on jo olemassa suuressa määrin, sitä on meillä viljelty ainakin seitsemänneltätoista vuosisadalta alkaen. Amerikka sitävastoin — päättäen niistä kokemuksista, joita keräsin lyhyen vierailuni aikana Yhdysvalloissa — on tässä suhteessa taantunut aikaisemmalta brittiläiseltä kannaltaan; siellä vallitsee karkeata enemmistön tyranniutta julkaisutoiminnan alalla, epä-englantilaista taipumusta boikottaamaan kirjastoja, kirjoja, kirjailijoita ja julkaisuja mitättömistä syistä, lisääntyvää taipumusta käyttää postilaitoksen apua epäsuotaviksi katsottujen mielipiteiden leviämisen esteeksi. Nämä avointa asiain julkilausumista ja pohtimista ehkäisevät toimenpiteet ovat sivistystä-tuhoavia voimia.

Edellyttämällä, että nämä välttämättömyydet yleisesti tajutaan, voidaan määritellä sosialistisen valtion sielullisen olemassaolon seuraava välttämätön ehto: julkisen postilaitoksen puolueetonta jakelutoimintaa on laajennettava ja sen maksuja alennettava, niin ettei se toimi ainoastaan kirjeenvaindon välineenä, vaan levittää myöskin kirjoja ja sanomalehtiä, lentokirjasia ja kaikenlaisia painotuotteita. Postilaitoksen tulee muuttua kirjakauppiaaksi ja uutistoimistoksi. Ranskassa on jo niin sanomalehdistön laita; niitä ei kanna enää sanomalehtipoika, vaan ne toimittaa perille julkinen posti. Englannissa voivat herrat Smith ja Mudie ja muut sensuroida mielin määrin aikakauslehtiä ja kirjoja. Asian korjaaminen on vaivalloisempi ja kiusallisempi asia kuin kärsitty loukkaus. Englannissa enempää kuin Amerikassakaan ei ole mitään takeita, ettei julkista aikakauslehtien ja kirjallisuuden tuotantoa yhtäkkiä tukahduta jokin keinoteleva kirja- tai sanomalehtitrusti, joka pyrkii kiristämään tekijältä tai julkaisijalta suurempaa voitto-osuutta tai on osallisena finanssitoimissa, jotka voisivat joutua paljastuksen esineiksi. Kummassakaan maassa ei ole takeita, ettei joku hyväonninen monopoli-seikkailija pääse täydellisesti vallitsemaan sen ajatustiehyitä….

Sosialistinen valtio ei missään tapauksessa suvaitse sellaisia vaaroja; sen itsensä täytyy myydä sanomalehtiä ja kirjoja kaikkialla, tavallisen sanomalehtien myyjän ja kirjakauppiaan täytyy muuttua puolueettomaksi valtion virkamieheksi, joka saa työstään varman ja riittävän palkan nykyisten sattuman varassa olevien ansioiden sijaan. Ja tämän kirja- ja uutispostin ja kirja- ja sanomalehtiliikkeen laajennuksen ei tule olla ainoastaan kunnallinen, vaan mitä laajimmalle ulottuva valtion palvelus.

Jakelu on kuitenkin vain ongelman alku. Vaikeampi seikka on se, kuinka kirjat ja sanomalehdet saadaan painetuiksi ja julkaistuiksi. Tässä joudumme monimutkaiseen pulmaan, kun on sovitettava toisiinsa toisaalta ehkäisemättömän yksilöllisen ilmaisumahdollisuuden kieltämätön tarve, toisaalta julkinen omistus, ja sitäpaitsi on edessämme kysymys, kuinka kirjailijoita on kannatettava sosialistisissa oloissa. Tämän kirjan tarkoituksena on ainoastaan mahdolliseen ratkaisuun viittaaminen. Nämä ovat ongelmia, joita sosialistin on vielä perinpohjin pohdittava. Nykyjään saavat kirjailijat, joilla on liikeoveluutta ja jotka kykenevät herättämään mielenkiintoa, tuloja kirjojensa myynnistä, ja näyttää mahdolliselta, että heille maksetaan palkkaa samoin sosialisminkin vallitessa. Erikoisaloja käsittelevien teosten piirin ulkopuolella (sellaisten teosten kirjoittajia olisi kannatettava korkeakoulujen ja yliopistojen yhteydessä) on vaikea keksiä mitään muuta pätevää keinoa erottaakseen toisistaan ne kirjailijat, joiden tulee saada elatuksensa kirjailemisesta, ja ne, jotka eivät hyvällä syyllä voi sellaista vaatimusta esittää. Sosialismin vallitessa tulee kuitenkin olemaan yksityisen kustantajan ohella tai kerrassaan hänen korvaajanaan eräänlainen julkinen kustantaja.

Tässä kohden esiintyy jälleen vaikeuksia. On vaikeata ymmärtää, -kuinka voidaan täydellisesti välttää jonkinlaista sensuuria, jos on olemassa yksi ainoa yleinen valtion julkaisudepartementti, ja jos vaaditaankin jokaiselle halukkaalle oikeutta kustannukset ♦suorittamalla julkisessa kirjapainossa ja sitomossa painattaa ja sidottaa ja lähettää julkisuuteen tuotteita, jää sittenkin mieltä ahdistamaan epämiellyttävä yhdenmukaisuuden mahdollisuus. Mutta koko hallinnollinen sosialismi taipuu kannattamaan suuria paikallishallituksia, taipuu siihen ajatukseen, että maan, alkeisopetuksen, omnibusliikenteen, voimanhankinnan ja muun tulee olla keskiaikaisten ruhtinaskuntain kokoisia alueita vallitsevien kunnallishallitusten toimena; ja näyttää mahdolliselta otaksua, että nämä suuret yhteisöt, niiden vaiheille kehittyvä patriotismi ja eri yhteisöjen välinen kilpailu voi taata halutun vilkkaan ja kilpailevan julkaisutoiminnan, samoinkuin niiden välisestä kilpailusta nyt toivotaan yllykettä taiteelle ja rakennustoiminnalle sekä julkiselle arvokkuudelle ja komeudelle.[33] Kuten eräässä edellisessä luvussa (kahdeksannen luvun viidennessä kappaleessa) huomautin, ovat koristetaiteet jo pelastetut yksityisen liiketoiminnan huonontavalta vaikutukselta; nykyjään ei kukaan tahdo palata siihen asiaintilaan, joka vallitsi kuningatar Viktorian hallituksen alkupuolella, ja niin muodoin on syytä toivoa, että kunnallisista taidekouluista ja teknillisistä oppilaitoksista, joissa opetetaan kirjanpainamista, -sitomista ja muuta sellaista, voi luontevasti ja mukavasti kehittyä julkisia kirjapainoja, julkisia sitomoita ja kaikkia kirjateollisuudessa tarvittavia välineitä. Kunnat voisivat myös valita, kannattaa ja kunnioittaa kirjailijoitaan, julkaista ja myydä heidän teoksiaan ennen kaikkia muita maailmassa. Vielä tuntematon kirjailija voisi olla ylpeä, kun hänen teoksensa lähtisivät maailmalle jonkin suuren kaupungin vaakuna kanteen kuvattuna, ja mikä kaupunki hyvänsä voisi ylpeillä siitä, että sen vaakuna nähtäisiin klassilliseksi ja kuolemattomaksi havaitun teoksen kannessa. Niin on ainakin eräänlainen kilpailumenetehnä mahdollinen tällä alalla…

Tämä on kuitenkin vain ohimennen esitetty ehdotus monien mahdollisuuksien joukosta. Kaikissa näissä älyllistä elämää koskevissa seikoissa julkinen omistus ilmeisesti on järjestettävä ja se voidaan järjestää niin, että välttyy keskitys ja vaihtoehdoton valvonta. Muodostuipa julkinen kustannustoimi muuten millaiseksi tahansa, joka tapauksessa on kenelle hyvänsä suotava tilaisuus harjoittaa riippumatonta kustantajan ja kirjanpainajan tointa ja myydä ja ilmoittaa puolueettoman julkisen kirja- ja sanomalehtiorganisation välityksellä.

Minä tehostan jossakin määrin tätä kirjain julkaisemista koskevaa asiaa, koska on mielestäni huomattava ja valitettava seikka, ettei nykyaikaisessa sosialistisessa keskustelussa ollenkaan tajuta, kuinka suurta yleistä vahinkoa koituu tämän erittäin tärkeän toimialan jättämisestä yksityisten voitonhankinnan huostaan. Sosialistit näyttävät olevan valmiit tekemään kivihiilen ja maidon hankinnan sekä asunto-olojen järjestelyn kunnallisiksi asioiksi, kannattavatpa vielä kunnallisia teatterejakin, mutta kunnallista julkaisutuotantoa he eivät ole vielä ottaneet harkittavakseen. He jättävät kapitalistille vapauden johtaa heidän kirjatuotantoaan ja ehkäistä ja määrätä mielensä mukaan heidän henkistä ravintoansa…

Sanomalehdistön ongelma on kenties ratkaistava jotenkin rinnastamalla yksityinen liiketoiminta ja julkiset välineet. Sanomalehden voi käydä kuinka tahansa jo läheisessä tulevaisuudessa; tuntuu näet varmalta, että se nykyisessä muodossaan on erinomaisen ohimenevä ilmiö, ettei se enää edusta eikä vallitse julkista ajatusta niinkuin kuningatar Viktorian hallituskauden keski- ja loppuaikoina ja että julkisen keskustelun siirtyminen pois sanomalehden palstoilta on jo alkanut. Sekä Englannissa että Amerikassa näyttävät yleistajuiset aikakausjulkaisut ottavan haltuunsa yhä suuremman osan julkista ajattelua. Sanomalehti näyttää olevan siirtymässä perinpohjaisten muutosten vaiheeseen.

En kumminkaan tahdo tässä käydä käsittelemään sanomalehden tulevaisuutta. Olen esittänyt nämä huomautukset pelkkinä hapuilevina kokeina osoittaakseni, millainen työalue tässä avautuu kenelle hyvänsä älykkäälle tutkijalle, alue, jonka huomioonottaminen on sosialisteille ollut toistaiseksi mahdoton liikojen kiireitten vuoksi….

Sama totuus, että johtoa on jaettava ja ainakin kunnian ja maineen vuoksi tapahtuvaa kilpailua pidettävä eleillä sosialisminkin vallitessa, on sovellettava myös kouluihin ja korkeampiin oppilaitoksiin sekä tutkimustyön laajaan koneistoon. Näillä aloilla tulee välttämättä olla toistensa yläpuolelle kohoavia ja kilpailevia organisatioita. Sivistynyt ja vauras yhteisö, jollaisen edellytämme sosialistisessa valtiossa olevan, on harrastuksiltaan ja älyltään välttämättä valppaampi kuin nykyinen "ahdistuksenalainen" väkemme; sen runsaampi joutoaika ja avarammat näkökannat saavat sen suhtautumaan kriitillisesti ja vaativasti siihen, mikä vaatii sen huomiota osakseen. Laitosten ja kuntain kilpailu tulee muodostamaan osan elämän näytelmää. Sosialismin vallitessa, kasvatustoimen laajentuessa sen suunnittelemaan tapaan, yliopistot ja korkeakoulut muuttuvat välttämättä kaikkein tärkeimmiksi asioiksi; silloin elää melkein kenessä tahansa sellainen johonkin paikkaan kohdistuva tunne kuin nykyjään Trinity Collegen entisen oppilaan mielessä, sitä tunnetta muistuttava, joka käänsi Cecil Rhodesin viimeiset ajatukset takaisin Orieliin. Kaikkialla tulevat olemaan kaupungintaloa tai parlamenttirakennusta vastapäätä suuret yliopistorakennukset ja taidemuseot, kaikille tulijoille avoimet lukusalit, suuret hiljaiset kirjastot, kirjanäyttelyt ja kirja- ja lentokirjamyymälät, jotka terävästi arvosteltuina ja terävästi käytettyinä tulevat olemaan täynnä kiirehtimätöntä, lakkaamatonta luovaa työtä.

Ja koko tämä julkisilla varoilla ylläpidetty organisatio tulee suorittamaan suuripiirteisesti ja etevästi sen, mitä hajanainen sosialistista propagandaa harjoittava joukkomme nyt suorittaa kaikin puolin epäedullisissa olosuhteissa: kehittämään ja kannattamaan sosiaalista itsetajuntaa, valtion yhteistuntoa.

Minua tietenkin askarruttaa erinomaisesti pyrkimystemme tarkoitusperänä olevan sivistyneen valtion sielunelämä, sillä koko tutkimukseni liikkuu niillä aloilla. Kirjailijan, kustantajan, kirjanpainajan ja kirjakauppiaan, opettajan ja papin pakostakin suuntautuessa kehittelemään maailmassa tätä suurta organisoitua tajuntaa ja tarkoitusta toisia henkilöitä askarruttavat sillä välin toiset saman sosialistisen synteesin puolet. Lääkeopin käytäntöön soveltaja ja lääketieteen tutkija pitävät huolta uuden sukupolven ruumiillisesta kehityksestä silmämääränä sivistyneen valtion suuri terve ruumis, ja he tulevat tekemään, mitä suinkin voivat, ei ainoastaan yksilöinä, vaan kansalaisina, organisoidakseen hoitoa ja taudinehkäisemistä, hygieniaa ja valintaa koskevia palveluksiaan. Ja erikoistunut tieteen harjoittaja tulee tarkkaamaan omaa erikoista synteesiänsä, sivistyneen valtion tietoa, mittasipa hän kristalleja, värjäsi mikroskooppivalmistteita tai laski tähtiä. Suuri ja yhä lisääntyvä joukko henkilöitä tulee suunnittelemaan ja toteuttamaan sivistyneen valtion elimistöä, liikenteen ja asunto-olojen tutkijat, insinöörit, joita ilmaantuu yhä useammanlaisia, kaivosmiehet ja geologit, jotka arvioivat maailman metalli- ja mineraalivaroja, keksijät, joiden työn nojalla voidaan yhä enemmän säästää voimankulutusta. Maanviljelystieteen tutkija taas tarkastelee maailman ravintoaineiden tuottoa kokonaisuudessaan ja suunnittelee sen lisäämistä, jakamista ja taloudellista käyttämistä. Lainopin tutkijan tehtäväksi tulee uudistaa monimutkainen ja usein sangen viehättävä tieteensä edellä mainittujen uusien sosiaalisten vaatimusten mukaiseksi. Kaikki nämä ja sadat muut seikat kuuluvat rakentavan sosialismin laajaan ohjelmaan sellaisena kuin se nyt on hahmoutumassa.

Mieheen tai naiseen, joka ei tarkastele näitä seikkoja erikoiseen rakentavaan kutsumukseen erikoistuneena henkilönä, vaan tavallisena kansalaisena, vain ihmisenä, joka on halukas toimimaan ja tekemään persoonallisen vapauden ja persoonallisten kiintymysten näkökannalta, tämä suuri rakentava suunnitelma vetoo yhtä voimallisesti. Te tahdotte turvallisuutta ja vapautta! Tässä sen saatte, olette vapaat trustin ja maanomistajan ahneudesta; tässä on ehdottoman varman sijoituksen ja ehdottomasti moitteettoman kaupankäynnin tilaisuus; tässä on ainoa varma mahdollisuus rakentaa itsellenne oma talo aivan turvallisesti, taata itsellenne ja lastenne lapsille oma puutarha, ainoa keino, jonka nojalla voitte liittää satoja miljoonia sukulaistahtoja vilpittömään yhteistoimintaan kanssanne, eikä vain itseänne tai lapsianne varten, vaan koko maailmaa varten — koko maailman toimiessa samoin teidän hyväksenne — liittymällä tähän ihmiskunnan pysyväistä hyvää tahtoa luovaan suureen toimintaan.

Tahdon tässä lopuksi esittää rakentavan sosialismin ohjelman sellaisena kuin se näyttää hahmoutuvan nykyaikaisten sosialistien mielissä 80- ja 90-luvun fabianismin pohjalla. Teen sen, jotta lukija voisi verrata tätä täyteläisempää ja täydellisempää suunnitelmaa varhaisempaan hallinnolliseen sosialismiin, jonka ehdotelmat on esitetty yhdeksännen luvun ensimmäisessä kapaleessa. Ne sisältyvät kaikki seuraavaan — niiden välillä ei ole minkäänlaista ristiriitaa, asia on vain entisestään avartunut, uusia seikkoja on otettu huomioon, aikaisemmin sivuutettuja vaikeuksia on tarkasteltu ja osittain ratkaistu.

Rakentavan sosialistin on siis ensinnäkin tehtävä, mitä suinkin voi, jotta sosialistinen aate rikastuisi. Hänen tulee käyttää kaikkia lahjojaan, taiteilijana, kirjailijana tai millä muulla toimialalla tahansa lisätäkseen ja hienostaakseen sivistyneen elämän käsitettä. Hänen tulee pyrkiä toteuttamaan tulevaisuuden valtiota ja kaupunkia. Ja sosialistinen aate, jota määritellään yhä uudelleen, uudistetaan ja täydennetään, on tehtävä yhteisen aatekehän osaksi; koko ihmiskunnan tulee se käsittää, tuntea ja omaksua, sen tulee muodostua jokaisen yksilön yksityisen moraalin perustaksi. Tämä sielullinen työ on rakentavan sosialismin ensimmäinen, oleellisin tehtävä.

Sitäpaitsi on rakentavan sosialismin kaikissa maissa suunnattava tarmonsa ja tarkkaavaisuutensa poliittiseen uudistustyöhön, edustus- ja hallintokoneistomme tieteelliseen uudestisuunnitteluun, jotta se kykenee antamaan voimaa ja todellista ilmausta yhteisön kehittyvälle yhteismielelle, ja poistettava ne sosialisation esteet, joita välttämättä esiintyy, kun laitokset edustavat "etuja" tai ovat joutuneet hyökkäyshaluisen yksityisomistuksen tai ahdasmielisesti organisoitujen luokkien vallitsemiksi. On rakennettava hallitus- ja edustuslaitokset, laadultaan vapaamieliset ja vastuulliset neuvovat ja tutkivat organisatiot, jotka todella kykenevät suorittamaan yksityisomaisuuden suuren määrän hävittämisestä heille koituvat valtavat hallinnolliset velvollisuudet.

Kolmanneksi rakentava sosialisti käy edistämään maan takaisinottoa yhteiskunnalle lisätyn valvonnan, verotuksen, jälkeenjääneen omaisuuden luovuttamisen, oston ja osittain korvatun pakkoluovutuksen nojalla, aina olosuhteiden mukaan, niin että yhteiskunta tulee olemaan ainoa maanomistaja uudestiorganisoidussa maailmassa.

Sillävälin rakentava sosialisti jatkaa työtään myöskin sosialisoimalla tärkeimpiä julkisia palveluksia, siirtämällä toisen toisensa jälkeen yksityisliikkeiden hallusta kunnallisen ja valtiollisen valvonnan alaiseksi, tehden lakkaamatta työtä sellaisen siirtämisen hyväksi ja vastustaen jokaista puoluetta ja jokaista järjestöä, joka ei päättävästi vastusta yleisten tarpeiden ja toimialojen käyttämistä yksityisiin hyötymistarkoituksiin.

On olemassa neljä eri järjestelmää julkisia palvelustoimia, jotka voitaisiin erittäin mukavasti järjestää yhteisomistuksen ja -valvonnan alaisiksi, ja jokaista niistä voidaan käsitellä toisista riippumatta.

On ensinnäkin julkisen kasvatuskoneiston tarve, enkä tarkoita tässä kasvatuksella pelkkää alkeisopetusta, vaan yhtä oleellista suurten oppilaitosten tarvetta, joissa ei opeteta ja tutkita ainoastaan teknillisiä taitoja ja hyödyllisiä tieteitä, vaan jotka sitäpaitsi avartavat tietoja ja tukevat filosofista ja kirjallista työtä. Sivistynyt yhteisö ei ole ajateltavissakaan, ellei ole suuria julkisia kirjastoja, julkisia museoita, julkisia taidekouluja, nykyaikaisen ajattelun ja kirjallisuuden hyväksi tulevia julkisia kunnianosoituksia ja avustuksia, ja kaikkia näitä asioita rakentava sosialisti voi edistää sadoissa kohdissa.

Sen ohella on tarve ja tilaisuus organisoida koko yhteisö, mitä terveydenhoitoon tulee, kehitellä sairaalat, lääkärinapu, julkinen terveyttäminen, lasten huolto suureksi täysin luotettavaksi ja tehokkaaksi julkiseksi palvelustoimeksi. Tätäkin asiaa voidaan edistää joko yleisen sosialistisen liikkeen osana tai siitä riippumatta — viimeksimainittu mahdollisuus niitä varten, joiden mielestä sosialistinen suunnitelma kokonaisuudessaan on mahdoton hyväksyä tai hankala.

Kolmas harrastusryhmä, jonka alueella voidaan nykyaikana työskennellä, on toisistaan riippuvien liikenne- ja asunto-olojen kehitteleminen, joka liittyy erottamattomasti paikallisten hallitusalueittemme uuden suunnittelun ongelmaan. Tälläkin alalla aljetaan koko maailmassa yhä selvemmin tajuta, että yksityinen toiminta on tuhlaavaa ja sosiaalisesti tuhoisaa, että vain kollektiivinen silmälläpito, kollektiivinen johto ja niin edespäin, aina rakennusmaan, talojen, rautateiden, raitioteiden ja omnibusliikenteen kollektiivisen toiminnan ja omistuksen esineiksi tekemiseen saakka voi pelastaa nykyaikaisen liikkuvan väestön yhteenajautumisesta ja -ahtautumisesta.

Neljäs taloudellisen toiminnan alue, jolla kollektivismi on kehittymässä ja josta rakentava sosialisti löytää valtavan suuren työalueen, liittyy yleistyneempiin julkisen kaupan muotoihin ja erikoisesti ravintoaineiden ja mineraalien tuottoon, käsittelyyn ja hankintaan. Kun maanviljelyksen puuttuvaa yritteliäisyyttä on autettava luomalla kelvollista kasvatuksellista koneistoa, maanviljelysopistoja ja muuta sellaista, kun yksityisen kaivoksenomistajan ja tehtailijan heikko älyllinen aloitekyky tekee välttämättömäksi Lontoon "Charlottenburgin", täytyy olla ilmeistä, että valtion aloitekyky on jättänyt taakseen yksityisyritysten mahdollisuudet ja että julkisen vallan, joka opettaa ihmisiä hoitamaan maatilojaan, valmistamaan ruokaa, hoitamaan meijereitä ja kaivoksia ja jakamaan mineraaleja, tulee ensi töikseen poistaa pedagoginen välimies ja käydä itse toimeen. Se seikka, että vaitio kasvattaa asiantuntijoita yksityistä käyttöä varten (kuten Kuninkaallisessa kaivosopistossa), on epäilemättä niin naurettava yhteiskunnan taholta yksityisomistuksen hyväksi tuleva uhraus, ettei ole syytä sitä jatkaa. Toinen välttämätön etenemislinja on siinä, että siirretään yksityisiltä yhteiskunnan huostaan ostamalla, kilpailevien laitosten avulla tai miten hyvänsä, kaikki nuo suuret palvelustoimet niin nopeasti kuin julkisen toimivallan lisääntyvä kyky ja kokemus sallii.

Siinä on lyhyesti esitettynä nykyisen rakentavan sosialismin tehtävä ja menetelmä. Toisen tai toisen otsakkeen alla se voi käytellä melkein mitä kykyä ja mitä kelpoisuustyyppiä tahansa. Se ei torju ketään, joka tahtoo astua sen palvelukseen. Se ei ole mikään ahdasmielinen oppiperäinen palvelus. Se ei tavoittele parasta todistelua, vaan pyrkii tekemään maailmaa niin hyväksi kuin suinkin mahdollista. Sen pahimpia vihollisia ovat ne typerät ja riidanhaluiset asianajajat, jotka vastustavat ja vieroittavat jokaista inhimillisen hyvän tahdon kehittymisen ilmausta, ellei se maksa heidän turhamaisuudelleen veroa ehdottoman samanmielisyyden muodossa. Sen uskollisimmat palvelijat, sen tehokkaimmat auttajat taiteen, keksinnän julkisen organisation ja poliittisen uudestirakentamisen aloilla voivat hyvinkin olla miehiä, jotka eivät milloinkaan omaksu sosialistin nimeä.