KUUDES LUKU

HÄVITTÄISIKÖ SOSIALISMI KODIN?

Syistä, jotka käyvät selvemmiksi, kun tutustumme hiukan sosialismin varhaiseen historiaan ja kehitykseen, perhettä koskevat sosialistin väitteet suovat tilaisuutta eräille pahoille väärinkäsityksille. Ihmisille kerrotaan — ja kerrotaan aivan vilpittömästi ja hyvässä uskossa — että sosialismi tahtoo tuhota kodin ja asettaa ihmiselämän lämpimän ja tutun pesän sijaan jonkinlaisen ihmissiitoslaitoksen, tahtoo lapsia kehitettävän jonkinlaisissa hautomakoneissa ja seimissä — sanalla sanoen laitoksissa.

Ennenkuin esitämme, mitä nykyaikainen sosialisti näissä suhteissa tahtoo, lienee hyvä hiukan tarkastella nykyistä asiain todellisuutta, jonka vuoksi kotokansa on kovin huolissaan. Lukijan ei pidä ihannoida. Hänen ei pidä sulkea silmiään tosiasioilta, haaveksia niinkuin lordi Hugh Cecil ja lordi Robert Cecil — nuo huonon asian ihailtavat kannattajat — todennäköisesti haaveksivat, että maailmassa on vain kauniita koteja, siistejä hyveen tyyssijoja, jokainen pieni ihmisyyden linnoitus, jokainen varustettu portilla ja seinää peittävällä muratilla, kirjoilla ja kotiuruilla, koteja, joissa veisataan virsiä sunnuntaiehtoina, koteja, joissa rakas äiti valmistaa oivallisia kakkuja ja joita johtaa voimakas, onnellinen isä — ja sanoa sitten: "Nuo ilkeät sosialistit tahtovat tuhota kaiken tämän?" Todellisuudessa näet on laita ensinnäkin niin, että sellaisia koteja tuhoavat ja tekevät mahdottomiksi nykyjään juuri ne syyt, joita vastaan sosialismi taistelee, ja toiseksi on huomattava, että vain harvat kodit vastaavat nykyaikana tuota ihannekuvaa. Todellisuudessa ahdistaa jokaista köyhää kotia työn epäsäännöllisyys ja sen perustuksia uurtaa epäluotettava vakuutus, sen täytyy pitää tyyssijanaan epäterveellistä asumusta ja lasten täytyy nauttia väärennettyjä ravintoaineita, koska parempaa ei kyetä hankkimaan. Ja tämä on valitettavasti liiankin helppo todistaa vetoamalla jälleen asiakirjaan, jota jo alumpana käytin.

Toisinaan kuulee vielä puhuttavan yksinkertaisesta, hyveenhallitsemasta, leppoisasta, köyhästä skotlantilaisesta kodista, kuulee puhuttavan niin, että mieleen kohoo "Lauantaiehtoo matalassa majassa". "Tuhoutukoot kaikki muut unelmat", huudahdetaan silloin, "kunhan sellainen hyvyys ja yksinkertaisuus säilyvät." Mutta tarkastelkaamme nyt tavallista Skotlannin köyhää kotia ja verratkaamme sitä unelmaamme.

Tässä on todellisuus.

Nämä merkinnät sisältyvät Edinburghin hyväntekeväisyysjärjestön hiljattain julkaisemaan kertomukseen, joka koskee suunnilleen tuhannenneljänsadan koululapsen koteja, toisin sanoen suunnilleen kahdeksaasataa Skotlannin kotia. Huomattakoon, että ne ovat tavallisia koteja. Ne ovat, kuten jo huomautin Lontoon ja Yorkin virallisiin tiedonantoihin vedoten — ja kuten jokainen asiaan perehtyvä helposti huomaa — hiukan huonompia ja hiukan parempia kuin enimmät köyhän väestön kodit Skotlannissa ja Englannissa tätä nykyä. Jäljennän nyt tähän — huomattakoon, etten valikoi — sarjan toisiaan seuraavia merkintöjä, jotka valitsen umpimähkään tästä leppymättömästä luettelosta. Aikaisemmin lainasin tapaukset 1, 2, 3 ja niin edespäin; nyt pistän sormeni lehtien väliin ja tapaan numerot 191, 192 ja niin edespäin. Tässä ne ovat, toinen toisensa jälkeen, täsmälleen samanlaisina kuin alkuperäisessä luettelossa:

191. Leski ja lapsi asuvat naimisissaolevan pojan kanssa. Kolme täysikasvuista ja kolme lasta yhdessä huoneessa ja makuukomerossa. Leski viettää epävakaista elämää ja käyttää väkijuomia. Asumus on kaikin puolin kehno ja epäterveellinen. Lapsi on kalpea ja heikonnäköinen, ja siitä pidetään vähän huolta, koska äiti on tavallisesti ulkona työssä. Lapsi leikkii kadulla. Viisi lasta on kuollut. Pojassa on rauhasajettumia ja ihottumia. Todistukset poliisilta, koulusta ja työnantajalta.

192. Kurja koti. Isä kuollut. Äiti ja vanhin poika huolettomat ja välinpitämättömät. Viidestä lapsesta kaksi vanhinta täysikasvanutta. Vanhempi tyttö on työssä, hän on laadultaan parempi ja voisi olla kunnollinenkin paremmissa olosuhteissa; näyttää liiaksi rasittuneelta. Äidin otaksutaan toimivan päiväpalkkalaisena; hän saa kunnanapua, ja eräs lapsista ansaitsee vapaahetkinään. Neljä lasta on kuollut. Koulua käyvät lapset ovat likaiset ja repaleiset. Äiti voisi saada työtä, ellei juopottelisi. Koulua käyvät lapset saavat vapaan päivällisen ja vaatteet, ja kirkonmiehet antavat perheestä suotuisan todistuksen. Toisessa lapsessa on syyhy, niskassa paiseita, ruumis likainen. Kolmannessa rauhasajettumia, samoin likainen ja kirpunpurema. Asuvat: kuusi henkeä kahdessa pienessä huoneessa. Todistukset kunnan sairaanhoitajattarelta, kunnanneuvostolta, koulun hyväntekeväisyysyhdistykseltä, poliisilta, opettajalta, lasten työnvälitystoimelta ja koulun tarkastajalta.

193. Leski, näennäisesti kunnianarvoisa ja kunnollinen, mutta käyttää luultavasti väkijuomia. Hänen on joka tapauksessa täytynyt ponnistella ylläpitääkseen perhettään, vaikka onkin saanut paljon apua kunnalta, kirkolta y.m. Hän on työssä kodin ulkopuolella. Koulua käyvät lapset saavat ruoan koulusta, ja perheen täytyy, nauttia melkoista hyväntekeväisyyttä, koska kaksi kirkkokuntaa ovat kiinnittäneet siihen huomiota. Kolme lasta on kuollut. Asuvat: kolme kahdessa aivan pienessä huoneessa. Todistukset kirkolta, kunnanneuvostolta, koulun hyväntekeväisyysyhdistykseltä, poliisilta, kunnan sairaanhoitajattarelta, opettajalta, vakuutuslaitokselta ja liikkeenjohtajalta.

194. Isä juopottelee, samoin äiti jossakin määrin, mutta koti on siisti ja puhdas, ja vuokra maksetaan säännöllisesti. Ei ole tosiaankaan minkäänlaista puutteen merkkiä. Tytär on joutunut ikävyyksiin. Elossa on vain kaksi lasta yhdeksästä. Isä on kotoisin maaseudulta ja näyttää sangen älykkäältä, mutta tuntuu joutuneen rappiolle. He kuuluvat lähetysseuraan, kuten luullaan sieltä saamansa avustuksen vuoksi. Asuvat: neljä kahdessa huoneessa. Todistukset yhdistykseltä, kirkolta, liikkeenjohtajalta ja poliisilta.

195. Perheenisä on hillitön. Äiti on tyynimielinen, mutta hänenkin pelätään juovan. Hän näyttää kadottaneen vaikutusvaltansa pieneen seitsenvuotiaaseen poikaansa nähden. Vanhemmat menivät naimisiin varsin nuorina, ja ensimmäinen lapsi syntyi ennen avioliittoa. Miehellä ei ole säännöllistä työtä, ja hänen olonsa eivät nähtävästi parane. Koti on kuitenkin vielä sangen siedettävä, he maksavat yhdistyksen jäsenmaksun säännöllisesti, ja poliisin lausunto on hyvä. Yksi lapsi on kuollut. Asuvat: viisi kahdessa huoneessa. Todistukset kunnan sairaanhoitajattarelta, poliisilta, yhdistykseltä, työnantajalta, opettajatarelta ja liikkeenjohtajalta.

196. Likainen, siivoton koti. Alkeellisimmatkin puhtausvaatimukset näyttävät jäävän huomioonottamatta. Isä ei ansaitse paljoa, ja talo on epäterveellinen, mutta asiat voisivat olla paremmalla kannalla, jos olisi raittiutta ja säästäväisyyttä. Juopottelu ei kumminkaan näytä kehittyneen suureen määrään, ja täytyy olla vaikeata elättää viittä pientä lasta ansaituilla rahoilla. Perheeseen kuuluu kaksi naista. Vanhin lapsi on likainen ja kirpunpurema. Asuvat: seitsemän kahdessa huoneessa. Todistukset poliisilta, yhdistykseltä, työnantajalta, opettajattarelta ja tarkastajalta.

197. Vanhemmat ovat aivan juoppouteen vaipuneet ja irstaat. He ovat vaipuneet melkein sosiaalisen rappeutumisen alimmille asteille. Kodissa ei ole minkäänlaista kalustoa, ja viisi lasta ovat laiminlyödyt ja nälän riuduttamat. Eräs pojista ansaitsee hiukan ollessaan koulusta vapaana. Kaikki vanhempien luonnetta koskevat todistukset ovat yksimieliset, vaikka he eivät olekaan vielä joutuneet poliisin huostaan. Toisessa lapsessa on riisitauti, keuhkotorventulehdus, rauhaset hiukan ajettuneet ja sääret väärät. Kaksi lasta on kuollut. Asuvat: seitsemän kahdessa huoneessa. Todistukset poliisilta, kunnan sairaanhoitajattarelta, työnantajalta ja opettajattarelta.

198. Koti on sangen hyvässä kunnossa, ei näy mitään, mikä osoittaisi juopoteltavan, mutta ympäristö vaikuttaa vanhempiin huonosti ja masentavasti. Lapset menevät kouluun erittäin siivottomina ja likaisina ja saavat varmaan liian heikon ravinnon. Isän palkka on erittäin pieni, ja vain yksi pojista on työssä; heitä on kaikkiaan kuusi. Äiti on toisinaan päivätöissä. Kouluakäyville lapsille annetaan ruoka ja vaatteet. Mies kuuluu säästäväisyysyhdistykseen. Vanhin lapsi kirpunpurema, ruumis pesemätön. Toisessa rauhasajettumia; kirpunpurema ja likainen, tylsä ja ikäisekseen kovin pieni. Kaksi on kuollut. Asuvat: seitsemän kahdessa huoneessa. Todistukset koulun hyväntekeväisyysyhdistykseltä, liikkeenjohtajalta, poliisilta ja opettajattarelta.

199. Koti oli varsin kunnollinen, mies näytti olevan älykäs ja nainen uuttera, mutta poliisin lausunto on erittäin epäedullinen; edellinen on todistettu syypääksi erinäisiin rikoksiin. Hän on ollut joutilaana, ja taloudellinen taakka on ollut vaimon kannettavana. Kuusi lasta, joista kaksi on työssä ja ansaitsee hiukan, mutta perhe tulee toimeen koululta, kirkolta ja yksityisiltä saamansa avustuksen nojalla. Lapset rvat kamalasti syöpäläisten vallassa. On luultavaa, että pikkulapsia on perheessä hoidokkainakin. Vanhin lapsi vähäverinen, rauhaset ajettuneet, pää pahoin rupinen, paljon täitä. Toisessa lapsessa lukuisia rauhaspaiseita, pää rupien peitossa, paljon täitä. Neljä lasta on kuollut. Asuvat: kahdeksan kahdessa huoneessa. Todistukset poliisilta, opettajalta, kirkolta, kunnan sairaanhoitajattarelta ja liikkeenhoitajalta.

200. Koti on kurja ja kerrassaan vailla kalustoa. Vanhemmat menivät naimisiin 17 ja 18 vuotiaina. Yksi lapsi kuoli. Elämä on ollut huoletonta, ellei pahempaakin. Nykyisistä toimeentulokeinoista ei voi saada selkoa, sillä mies on työtönnä; hän on kuitenkin hiljattain liittynyt pelastusarmeijaan ja antanut lupauksensa. Kouluakäyvä lapsi saa ruokaa ja vaatteita. Tyttö pahoin syöpäläisten purema; täitä ja kirppuja, hiuksissa saivaria. Asuvat: neljä yhdessä huoneessa. Todistukset kirkolta, koulun hyväntekeväisyysyhdistykseltä, osuusliikkeestä, työnantajalta, kunnan sairaanhoitajattarelta, poliisilta ja opettajattarelta.

Lapsia vielä elossa kaikkiaan 39.

Lapsia kuollut kaikkiaan 27.

Tarvitseeko minun jatkaa? Kaikki merkinnöt ovat samanlaisia, kaikki kahdeksansataa.

Jos sitten siirrytte täyteenahdetusta kaupungista terveelliseen, yksinkertaiseen maaseutuun, tapaatte seuraavanlaisen kodin. Uutinen on leikattu Daily News-lehden tammikuun 1 p:n numerosta v. 1907, ja siinä esitettyjä väitteitä ei ole koskaan kumottu. Se ei suinkaan erikoisesti innosta kannattamaan sitä ajatusta, että rappeutuneitten kaupunkilaistemme tulee "palata maalle". Löysin uutisen lukiessani aamulehteä luonnosteltuani tämän luvun.

"Meitä on kehoitettu kiinnittämään huomiota erääseen Herefordshiressa sattuneeseen likaiseen murhenäytelmään, joka on tullut ilmi tutkittaessa Weoblyn vaivaistalossa keuhkotulehdukseen kuolleen vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäisen lapsen kohtaloa. Lapsi oli laitokseen tuotaessa niin riutunut, että painoi vain puolet ikäisensä painosta, toinen käsivarsi oli murtunut — siitä ei ollut kenelläkään ollut tietoa — ja lääkärit havaitsivat murtuman jo kolme viikkoa sitten tapahtuneeksi. Äidissä todettiin pitkällekehittynyt keuhkotauti; eräs lapsista oli kuollut seitsemän kuukauden iällä, ja nyt oli seitsemän lasta vielä elossa. Isä, jonka toimena on hoitaa kahdeksankymmentäyhdeksän päätä käsittävää nautakarjaa ja kymmentä sikaa, saa palkkaa yksitoista shillingiä viikossa, päivittäin tuopin kuorittua maitoa sekä asunnon hökkelissä, jonka terveydenhoidon tarkastaja on tuominnut kelpaamattomaksi ja jonka makuusuojassa ei ole ikkunoita. Emme ihmettele, että kuolemansyyn tutkija ennen lausunnon antamista tiedusteli talon välskäriltä, joka antoi todistuksen, voiko hän sanoa 'minkään seikan jouduttaneen kuolemaa' tässä tapauksessa. Ihmettelemme vain, että vastaus oli kieltävä. Asunto on sen vuokraajan huostassa, jonka palveluksessa mies on, mutta korjauksista kuuluu olevan vastuussa tilanomistaja. Tilanomistaja on Englannin kirkon pappi, rauhantuomari, metsänriistan suojelija ja omistaa kolme-neljätuhatta acrea maata."

Tässä taas on Times-lehden, siis ei suinkaan sösialistisen äänenkannattajan virallisten tutkimusten nojalla tekemä yleistys:

"Rakennuksia, jotka eivät kelpaa ihmisten asumuksiksi, huoneita, joista puuttuu ilma ja ilmanvaihtolaitteet, täyteenahdettuja maalaisasuntoja, saastutettuja kaivoja, kaikenlaisen lian ja jätteiden kasaantumia, viemärien täydellistä puutetta, uskomatonta siivottomuutta maitomyymälöissä ja teurastuslaitoksissa, täydellistä paikallisten asetusten puutetta, usein epäpätevien viranomaisten tehotonta tarkastusta — siinä on suurin piirtein nähtynä se kuva, jonka paikallisten hallintoviranomaisten suorittamien tutkimusten nojalla laaditut kertomukset tarjoavat."

Ja tällaisiakin asumuksia on liian vähän. Vuosina 1891—95 sattui enemmän kuin neljäsosa Lontoon kuolemantapauksista köyhäintaloissa ja muissa hyväntekeväisyyslaitoksissa.[10] Otaksuttakoon nyt, että nykyaikainen sosialisti tahtoo hävittää kodin, otaksuttakoon, että eräät sosialistit ovat aikoinaan tosiaankin niin ajatelleet, ja muistettakoon, että tuo on se todellisuus, jonka he tahtoisivat hävittää.

Mutta tahtooko nykyaikainen sosialisti hävittää kodin? Minä väitän, että hän pikemmin tahtoo pelastaa sen siitä tuhosta, joka on parhaillaankin tapahtumassa — en tahdo sanoa saattaakseen sitä entiselleen, sillä epäilen kovin, onko maailmassa milloinkaan ollut suurta prosenttimäärää hyviä koteja, vaan kohottaakseen sen tasolle, jossa sen onni ja turvallisuus ovat paremmin taattavissa. Enkä vain minä sano niin, vaan kaikki sosialistitoverini sanovat samoin. Lukekaa esimerkiksi tri Alfred Russel Wallacen teoksesta Studies Scientific and Social ihailtava tutkielma "Economic and Social Justice" ("Taloudellinen ja sosiaalinen oikeus"), niin saatte parhaiten selon siitä, miten edustava nykyaikainen sosialisti tähän kysymykseen suhtautuu.

Lukijan täytyy kerrassaan luopua siitä ajatuksesta, että nykyinen järjestelmä ylläpitää kotia ja sosiaalista puhtautta.

Lontoossa on nykyjään tuhansia prostituoituja, Parisissa, Berlinissä, jokaisessa Euroopan ja Amerikan kaupungissa tuhansittain, koko kristikunnassa näiden sivistyksemme äärimmäisten edustajain lukumäärän täytyy lähennellä miljoonaa. He ovat äärimmäinen loogillinen tulos sivistyksestä, jonka pohjana on käteismaksu. Jokainen näistä naisista edustaa tuhoutunutta kotia ja tuhlattuja kunnian, palveluksen ja rakkauden mahdollisuuksia, jokainen on niinmuodoin ilmeistä tuhlausta. Nauttimastaan ravinnosta, vaatteistaan, asunnostaan he eivät anna mitään korvausta yhteisölle kokonaisuudessaan, ja tilapäisille käyttäjilleen he suovat vain karkeata, häpeällistä tyydytystä. Ei kumminkaan pidä luulla, että he ovat ala-arvoisia naisia, että kelvottomimpia on valittu heidän hedelmättömään ammattiinsa; he ovat varmaan keskimäärää parempia ruumiillisilta voimiltaan, älyltään ja kauneudeltaan. Harvat heistä ovat omaksuneet vapaaehtoisesti tämän maailman luonnottomimman ammatin, harvat heistä saavat elämässään kokea muuta kuin häpeää ja inhoa, ja useimpien heistä täytyy pakostakin huumata itseään väkijuomilla ja myrkkyaineilla. Siveelliset ihmiset näet eivät ota ymmärtääkseen, mitä he kärsivät. Mutta prostituoituna-oleminen kannattaa, äitinä ja kodin perustajana oleminen ei kannata, ja nykyisen yksityisomistukseen perustuvan järjestelmän ytimenä on, että asian täytyy kannattaa, jos tahtoo säilyä… Niin paljon olkoon sanottu nykyisen "koti"-järjestelmämme eräästä puolesta.

Ajateltakoon sitten suurta toimessa olevien miesten ja naisten joukkoa, kauppa-apulaisia, kirjanpitäjiä ja muita heidänlaisiaan, muotiompelijattaria, konekirjoittajia ja palvelijoita, joilla ei ole mitään toivoa päästä naimisiin ja kokemaan sitä kotoista autuutta, jonka sosialisti muka tahtoo heiltä riistää. He ovat tahtomattaan munkkia ja nunnia, selibaatin alaisia, eivät suinkaan minkään ylhäisen tai uskonnollisen vaikuttimen nojalla, vaan taloudellisen ahdingon vuoksi. Ajateltakoon tukahdutetun, typistetyn tai luonnottomille urille suistuneen vaisto-elämän koko määrää, siihen sisältyvää kerrassaan järjetöntä elämän tuhlausta…

Olemme luoneet silmäyksen perhe-elämän todellisuuteen köyhien keskuudessa; millaista se onkaan rikkaiden keskuudessa? Istuuko ylemmän keskiluokan äveriäs äiti tosiaankin kukoistavan lapsiparvensa keskellä opettaen heitä rakkauden ja kotoisen haltioitumisen ilmakehässä? Itse asiassa hän on erikoisen uhrautuva nainen, jos omistaa lapsilleen tunnin päivässä — muut päivän hetket he saavat viettää hoitajattaren tai opettajattaren seurassa, ja kymmenen tai yhdentoista vuoden iällä heidät lähetetään pois kotoa, valmistavaan kouluun. Joka kerta, kun luen sanomalehdistä jonkin erikoisen loukkaavan sepustuksen, jossa syytetään sosialisteja kodinhävittäjiksi, henkilöiksi, jotka tahtovat riistää itkeviltä äideiltä heidän pienet lapsensa sulkeakseen heidät johonkin tukkuliikettä muistuttavaan laitokseen, tekee mieleni astua ulos puutarhaani, josta näkyy kolme varakkaan luokan pieniä lapsia varten perustettua koulukotia, hieroa silmiäni, katsoa uudestaan ja ihmetellä ihmisten sukua…

Ajateltakoon nyt, nämä seikat mielessä, ensimmäisen sosialistisen pääväittämän todellista tarkoitusta ja verrattakoon sen suuntaa nykyisiin olosuhteisiin. Sosialismi pitää vanhempien tehtävää asianmukaisten takeiden ja hyvien tulevaisuuden toiveiden vallitessa "ei ainoastaan velvollisuutena, vaan myös palveluksena", se tahtoo korvata hyvän sellaisen toiminnan — toisin sanoen turvata kotia. Sosialismi ei tule hävittämään, vaan pelastamaan.

Kuinka tämä turvaaminen on suoritettava? Varsin todennäköisesti tullaan havaitsemaan, että mukavin ja paras keino on avustaa äitiä — joka on tai jonka tulisi olla tärkein tässä yhteydessä kysymykseen tuleva henkilö — hänen lastensa hyväksi, avustaa häntä, ei hyväntekeväisyydestä, vaan koska hänellä on oikeus saada sellaista avustusta lasta odottaessaan, ja jälkeenpäin suoda hänelle kannatusta lasta varten niin kauan kuin lapsi pidetään puhtaana siedettävässä kodissa, terveenä, hyvin opetettuna ja kunnollisesti puettuna. Terveelle äidinvelvollisuuttaan suorittavalle naiselle sanotaan: Ei koneellakirjoittaminen eikä päiväpalkkalaisen työ ole sinun asianasi — vaan näiden lasten hoitaminen. Jos laiminlyöt tai pahoinpitelet heitä, osoittaudut epäpäteväksi, niin äidin-oikeutesi lakkaavat, me otamme lapset sinulta ja teemme heidän hyväkseen, mitä voimme; jos rakastat heitä, palvelet heitä ja siten valtiota, teet itsellesikin parhaan palveluksen. Onko tämä kodin hävittämistä? Eikö se ole pikemmin kodin pelastamista taloudellisesta häviöstä?

Totta on, että näiden menetelmien omaksuminen välttämättä johtaisi eräisiin nykyistä asiaintilaa koskeviin rajoituksiin. On selvää, ettei mikään älykäs valtio tahdo vapaaehtoisesti tukea parantumattomasti sairaiden tai tylsämielisten vanhempien, auttamattomasti rikoksellisten tai sivistykseen kykenemättömien vanhempien koteja. Ilmeistä on vielä, ettei valtio sietäisi satunnaista isyyttä, että se tehostaisi erittäin ponnekkaasti avioliittoa ja kodin puhtautta, paljoa ponnekkaammin kuin nyt. Sellaista tapausta kuin numero 197, kaunista esimerkkiä siitä suloisesta, vanhanaikaisesta, kodikkaasta ja yksinkertaisesta köyhän väen elämästä, jota meidän sosialistien otaksutaan turhaan yrittävän tuhota, epäilemättä käsiteltäisiin tepsivällä ja ratkaisevalla tavalla…

Sikäli sosialismi tarkoittaa perheen uudestiluomista ja kodin tukemista. Mutta älköön asia jääkö eräässä suhteessa epämääräiseksi. On ilmeistä, että se kotia voimistuttaessaan ja tukiessaan samalla pyrkii aivan ratkaisevasti hävittämään sitä, mikä on tähän saakka ollut kaikkein tyypillisin perhemuoto kaikkialla maailmassa, nimittäin perhettä, joka on itse asiassa perheenisän yksityisomaisuutta, patriarkallista perhettä. Meidän tulee muistaa, että sen perhemuodon perintätapa, jossa yhä vielä elämme, on kehittynyt aikaisemmasta vaiheesta, jolloin mies omisti vaimon ja lapsen yhtä täydellisesti kuin hevosensa tai majansa. Hän oli perhéen omistaja, jonka ei tarvinnut vastata kenellekään sen piirissä suorittamistaan teoista. Sosialismi pyrkii tekemään hänet ja hänen vaimonsa yhteisvastuullisiksi. Aivan äskeisiin aikoihin saakka mies sai piestä vaimoansa ja harjoittaa häneen nähden kaikenlaista ruumiillista pakotusta, sai jättää hänet nälkää näkemään tai karkoittaa hänet kotoa; vaimon omaisuus kuului miehelle, vaimon ansio kuului miehelle, hänen lapsensa kuuluivat miehelle. Tunnustettiin yleisesti, että mies voi eräiden olosuhteiden vallitessa surmatakin hänet. Nykyisin me elämme maailmassa, joka on luopunut tuon katsantokannan jyrkistä vaatimuksista, mutta yhä vielä noudattaa sen tunteenomaisia seuraamuksia. Meidän aikanamme vaimo on eräänlaista hemmoiteltua ja suojattua puoliomaisuutta. Jos hän jättää puolisonsa mennäkseen toiselle miehelle, ei asiaa pidetä hänen suorittamanaan julkisena solvauksena, vaan viimeksimainitun tekemänä eräänlaisena lievänä varkautena, joka oikeuttaa edellisen vaatimaan vahingonkorvausta. Poliittisesti hän on olematon; hänen miehensä pitää huolen kaikista sellaisista asioista. Toisaalta mies ei saa pakottaa häntä ruumiillisen väkivallan avulla, vaan yksinomaan epämiellyttävän käytöksen aikaansaaman moraalisen painostuksen nojalla. Miehellä ei myöskään ole lapsiin nähden samaa suurta väkivallanteon oikeutta kuin ennen. Hän saa piestä, mutta rajoitetussa määrässä. Hän saa sanella, miten heitä on kasvatettava, noudattaen omia uskonnollisia outouksiansa ja voi suoda aineellista kannatustaan runsaasti tai niukasti. Hän voi käyttää arvovaltaansa epämääräisenä mahtina kauas heidän nuoruusikäänsä asti, jos on luonteeltaan väkivaltainen. Sittenkin hänelle on jäänyt parhaassakin tapauksessa vain repaleinen komeus. Hän on lakannut olemasta itsevaltias ja on muuttunut perustuslailliseksi hallitsijaksi; valtio, jota tukee maailman lisääntyvä järkevyys, puuttuu yhä enemmän asiaan hänen ja vaimon ja lasten välillä, jotka olivat aikoinaan voimattomat hänen käsissään.

Sosialisti tahtoo kerrassaan lopettaa tuon vanhan lakimääräisen ylivallan. Hän väittää, että naisen tulee olla valtiossa tärkeydeltään ja vastuullisuudeltaan miehen veroinen kansalainen. Hänen täytyy lakata olemasta missään mielessä tai määrässä yksityisomaisuutta. Miehen täytyy lakata harjoittamasta tyranniutta lastenkamarissa ja tehdä omaa työtänsä maailmassa. Mikäli siis perhe merkitsee yksityisomaisuutta ihmisryhmässä, jonka jäsenet jätetään ryhmän erään jäsenen, perheen päämiehen haltuun, sosialismi torjuu sen kerrassaan pitäen sitä vääränä ja barbaarisena; mutta mikäli perhe merkitsee lapsiryhmää vanhempineen, ryhmää, joka muodostuu koko yhteisön kannatukselle ja suostumuksesta, sosialismi puolustaa sitä ja tahtoo tehdä sen siksi, mikä se ei ole koskaan ennen ollut, ainakaan erittäin suuressa osassa väestöämme, mahdolliseksi ja tehokkaaksi.

Tämä kodin sijoittaminen julkiselle perustalle hävittää myös sen autonomian, kuten tämän kirjoittaja on toisessa yhteydessä huomauttanut. Samoinkuin sosialisti ja jokainen, jolle sivistyksen tulevaisuus on sydämenasia, tahtoo asettaa tehottoman, tuhlaavan, vastuuttoman, kelpaamattoman 'yksityisen keinottelukoulun'[11] sijaan, joka on tehnyt Ison-Britannian keskiluokan kasvatukselle sanomatonta vahinkoa kuningatar Viktorian hallituskautena, julkisen, yleisillä varoilla runsaasti kannatetun, vastuuvelvollisen ja tarkastuksenalaisen koulun, samoin sosialisti tahtoo lopettaa yksityisen sattuman varassa olevan, sivistymättömän 'meni-miten-meni'-periaatteen mukaisen perhe-elämän. "Sosialismi on itse asiassa valtio perheenä. Sen tultua täytyy vanhan yksityisyksilön perheen kadota aivan samoin kuin katoavat vanhat yksityisliikkeinä toimineet vesilaitokset tai vanhat kaasuyhtiöt".[12] Ken hyvänsä, joka ei ole tylsämielinen eikä tahdo sokean raivokkaasti syytää sosialismiin kohdistuvia valheita, ymmärtää tuon lauseen täydellisesti. Sosialismi pyrkii avartamaan sitä pohjaa, jolla perhe lepää, ja tekemään aikaisemmin vastuuttomana toimineet vanhemmat vastuuvelvollisiksi valtiolle sen menestyksestä. Sosialismi saa aikaan vanhempien vastuunalaisuuden.

Tässä sopii lausua muutamia sanoja eräistä kysymyksistä, jotka oikeastaan ovat sosialismin alueen ulkopuolella, erikoiskysymyksistä, jotka edellyttävät kaikkein syvällisimpiä eetillisiä ja psykologisia ratkaisuja. Niitä koskevat sosialistien mielipiteet ovat yhtä ristiriitaisia kuin henkilöiden, jotka eivät ole sosialisteja, ja sosialismi kokonaisuudessaan suhtautuu niihin vain avoimin mielin. Ne ovat kysymyksiä, joista voitaisiin keskustella yhtä hyvin individualistista valtiota kuin millaista muuta valtiota tahansa silmälläpitäen. Eräät uskonnolliset järjestöt ovat antaneet selviä ja velvoittavia vastauksia muutamiin tai kaikkiin näihin kysymyksiin, ja lukija, joka on jonkin sellaisen järjestön jäsen, saa olla varma siitä, ettei sosialismilla kokonaisuudessaan ole mitään sanottavaa hänen vakaumuksiaan vastaan enempää kuin niiden puolestakaan. Tämä tulee sosialistien tehdä mahdollisimman selväksi ja toistaa niin usein kuin suinkin mahdollista. Suurin osa heihin kohdistuvista niinsanotuista vastaväitteistä johtuu näitä asioita koskevan oletetun sosialistisen kannan tahallisista väärennyksistä ja väärinkäsityksistä.

Viittaan erikoisesti niihin lukuisiin yksityisen moraalin ja sosiaalisen organisation ongelmiin, joita sukupuolielämä aiheuttaa. Saako mies rakastaa elämänsä aikana vain yhtä ainoata naista vaiko useampia, ja saako nainen rakastaa vain yhtä ainoata miestä? Tuleeko avioliiton olla purkamaton elinkautinen liitto vai eikö? Onko hedelmätön fyysillinen rakkaus mahdollinen, luvallinen, siveellinen, kunnioitettava vai sietämätön? Yksityisillä sosialisteilla on samoinkuin useimmilla muillakin henkilöillä näissä asioissa omat epäilyksensä ja vakaumuksensa, mutta jos luetaan heidän yksityiset lausumansa ja tekonsa koko sosialismin viaksi, menetellään yhtä väärin kuin väitettäessä, että roomalaiskatolinen kirkko suhtautuu vihamielisesti kauneuteen, koska tulevat ja menevät palvojat ovat takoneet nenät pois Veronan San Zeno-kirkon pronssiovien kuvioilta, tai että kristillisyys edellyttää syöpäläisten suojelemista, koska pyhän Tuomas Beckettin jouhipaita oli sellaisessa tilassa kuin oli. Se, joka siten väittää, luopuu samalla synnynnäisestä oikeudestaan vaatia itselleen järjellisen olennon nimeä.[13]

Eräitä vaatimuksia nykyaikainen sosialismi tehostaa: naisia ja lapsia ei saa käsitellä yksityisomaisuutena, naisten tulee olla miesten rinnalla tasavertaisia kansalaisia, lapsia ei saa syntyä kenelle tahansa, vanhempien tulee olla tunnetut ja kelvolliset, toisin sanoen tulee alistaa asia harkinnan alaiseksi, avioliiton tulee olla ehdonalainen. Ja siihen sosialismi pysähtyy.

Sosialismi ei ole edes määritellyt, millaiset ovat valtiollisen avioliiton ehdot, ja olisikin naurettavaa teeskennellä, että niin olisi. Tämä ei ole erityisesti sosialismin vika, vaan se on inhimillisen tiedon puute. Lukemattomissa kohdissa tätä sotkuista kysymystä ovat tosiasiat epäselviä. Sosialismi ei tarjoa minkäänlaista teoriaa avioliiton kestosta, tulisiko sen olla ehdottomasti koko elinajaksi, kuten roomalaiskatolisilla, vai, kuten eri protestanttisilla uskontokunnilla, tähän tai tuohon tapahtumaan asti, vai jopa, kuten Mr. George Meredith ehdotti muutama vuosi sitten, kymmeneksi vuodeksi. Näissä asioissa sosialismi ei päätä, ja on aivan kohtuullista väittää, ettei sosialismin tarvitse päättää. Sosialismi ylläpitää puolueetonta asennetta. Ja puolueettoman asenteen käytännöllinen vaikutus on se, että nämä seikat jäävät sellaisiksi, kuin ne ovat tällä hetkellä. Valtiolle eivät nämä kysymykset ole kovinkaan tärkeitä. Niin kauan kuin avioliittosopimus turvaa sopijapuolten terveyden ja hyvinvoinnin, ja asianmukaisen käytöksen jälkikasvun kyseessä ollen, ja niin kauan kuin heidän lapsensa sitä tarvitsevat, yhteisön vaatimukset lasten huoltajiin nähden ovat tyydytetyt. Tämä olisi todellakin minimiavioliitto, valtioavioliitto, ja minä puolestani en vaatisi mitään muuta laillisesta sopimuksesta. Mutta monet edustavammat sosialistit kuin minä kannattavat laillisesti sitovaa elinikäistä avioliittoa. Jotkut — mutta he tukeutuvat pääosin vanhempiin, epämääräisiin sosiaalidemokraattisiin opetuksiin — kannattavat löysempää sidettä. Ymmärtäkäämme selvästi, että olemme tässä puhumassa vain laillisesta avioliitosta - valtion osuudesta. Emme puhu siitä, mitä ihmiset tulevat tekemään, vaan kuinka paljon heidät pannaan tekemään. Suuri määrä typerää sekaannusta syntyy tämän unohtamisesta. Mitä tarvitaan enemmän kuin mainitsemani minimi, tulee käsittääkseni kyllä tarjotuksi — niin on aina tähän asti tapahtunut, jopa liiaksikin — tavan, uskonnon, sosiaalisen vaikutuksen, yleisen mielipiteen avulla.

Sillä ei liene aivan tarpeetonta huomauttaa lukijalle, kuinka vähän nykyisestä moraalikoodistamme on lain määräämää. Meillä on tosin Englannissa tiettyjä lakeja, jotka määrittävät avioliittosopimuksen ehdot, ankaria rangaistuksia kaksinnaimisesta ja muutamia vähäpätöisiä rajoituksia avioliiton ulkopuolella syntyneille. Mutta kenellekään ei ole lailllista pakkoa mennä naimisiin ja vielä vähemmän laillisia rajoituksia pätemättömille ja huolimattomille vanhemmille, joita asetettaisiin missä tahansa tieteellisesti järjestetyssä sosialismissa. Poistakaamme päästämme sellaiset ajatukset, että yksiavioisuus olisi nykyään lain määräämä. Niin ei ole. Meitä kielletään vain solmimasta tavallista avioliittoa useamman kuin yhden henkilön kanssa. Jos varakas mies valitsee yhtä monta jalkavaimoa kuin kuningas Salomon ja elää heidän kanssaan aivan avoimesti, niin laki (puhun siis Iso-Britanniasta) ei tee mitään estääkseen häntä tästä. Jos hän haluaa toteuttaa jonkinlaiset vihkimismenot, millaiset tahansa, muutamien tai kaikkienkin kanssa, hän voi niin tehdä, kunhan ei tahdo antaa sellaiselle toimitukselle laillisen avioliiton solmimisen leimaa. Ja jokaisella, joka tahtoo välttää laillisen avioliiton sidettä, on käytettävänään niin paljon petoksen ja halpamaisuuden mahdollisuuksia kuin hän suinkin voi toivoa. "Vapaa rakkaus" on nykyjään avoinna jokaiselle, joka sitä haluaa. Todellinen näitä seikkoja sääntelevä mahti on sosiaalinen vaikutus, julkinen mielipide, eräänlainen toisten ihmisten arvostelun taju ja tunto, joka kuuluu ihmisluontoon. Ja samat vaikuttimet ja harkinnat, jotka pitävät ihmisten elämää puhtaana nykyjään, tulevat vaikuttamaan entistä esteettömämmin sosialismin vallitessa, jolloin raha merkitsee paljoa vähemmän ja maine paljoa enemmän kuin nyt. Nykyaikainen sosialismi tarkoittaa elämänjärjestelmän ja inhimillisen aatekehän muuttamista, mutta ei suinkaan pyri tavoittamaan mahdotonta, muuttamaan ihmisluontoa ja hävittämään ihmisen sosiaalista herkkätuntoisuutta.

En tahdo kieltää, että nämä avoimet kysymykset ovat erinomaisen tärkeitä, että on vaativan välttämätöntä saada selville niiden totuus, pitipä ihminen sitä omana tai kaikkien omaksuttavana totuutena. Olen puolestani sitä mieltä, että niitä on pohdittava sosialistisesta teoriasta erotettuina ja etteivät ne missään tapauksessa kuulu sosialistisen politiikan piiriin. On epäilemättä mielenkiintoista keskustella rokotuksesta ja sen pakollisuuden oikeutuksesta ja otollisuudesta, kiistellä siitä, tuleeko syödä lihaa vai onko tyydyttävä kasvisravintoon, pohtia raitiovaunujen sähköjohdon soveliainta järjestelyä, kysymystä, tarvitaanko Thames-virralla talvisaikaan höyryaluksia, metallin tai paperin parempaa sopivaisuutta rahanvalmistukseen — mutta yksikään näistä asioista ei koske mitenkään sosialismin periaatteisiin. Meidän ei myöskään tarvitse ratkaista, onko Whistler, Rafael vai Carpaccio jättänyt meille teoksissaan tyydyttävälti kauneutta, tai kuka on suurin säveltäjä, Wagner, Scarlatti vaiko Beethoven, eikä ole edes välttämätöntä ratkaista puolestamme kysymystä, onko Shakespearen teosten kirjoittaja Bacon, millään määrätyllä tavalla, vaikka omaksummekin sosialismin.

Vakavammista asioista puhuakseni mainitsen vielä, että on olemassa kiihkeitä teologeja, jotka tahtovat tehdä sosialismin ja kristillisyyden toistensa ehdottomiksi vastakohdiksi, tahtovat kahlita sosialismin jonkin erinomaisen ennaltamääräysopin yhteyteen ja väittävät, ettei kristitty voi olla sosialisti eikä sosialisti kristitty. Tässä ovat kuitenkin kysymyksessä eri tasot. Eräässä merkityksessä sosialismi on uskonto; minulle se on uskonto siinä mielessä, että se tarjoo ihmiselle epäitsekkään tehtävän, määrää hänen kantansa tuhansissa epävarmoissa seikoissa, tyydyttää lukuisien ihmisten sielussa elävää hartaan kiintymyksen kaipuuta. En kumminkaan käsitä, minkätähden ei minkä tahansa kristillisen tunnustuksen kannattaja, apostolisesta uskontunnustuksesta alkaen, voisi täydestä sydämestään antautua suorittamaan tätä suurta sosiaalista uudestirakentamistyötä. Ihmisen, joka uskoo todelliseen ja persoonalliseen Taivaaseen, ei suinkaan silti tarvitse kieltää maata, sen murhenäytelmää, sen suruja ja loistavia mahdollisuuksia. Hän vain uskoo hiukan kouraantuntuvammin kuin minä, siinä kaikki. Jumalaa isänään pitävien ihmisten veljeyden tehostaminen näyttää minusta loogillisesti johtavan yksityisomistuksen aiheuttamien vaurioiden torjumiseen — toisin sanoen sosialismiin. Koska kerran rikkaan nuorukaisen käskettiin luopua omaisuudestaan, jos tahtoi seurata Kristusta, koska opetuslasten käskettiin jättää isänsä ja äitinsä, näyttää minusta naurettavalta, jos kristillisyyden väitetään sotivan sosialismin molempia tärkeimpiä yleistyksiä vastaan — sitä, joka koskee olioiden omistamista, ja toista, joka koskee henkilöiden omistamista. Roomalaiskatolinen kirkko tosin on valitettavasti julistanut, että sosialismi (tai ainakin Socialismus) on sen uskolaisilta kielletty; mutta sosialistien ei suinkaan tarvitse suorittaa vastaavaa typerää tekoa. Meidän sosialistien tulee joka tapauksessa pitää älylliset rajamme avoimina. Sama kirkko, joka nyt riitelee sosialismia vastaan, riiteli aikoinaan astronomiaa ja geologiaa vastaan, ja astronomit ja geologit jatkoivat omaa työtänsä. Uskonto ja astronomia ovat kaikesta huolimatta yhä vielä olemassa samassa maailmassa toistensa rinnalla. Ja Vatikaanin observatorio, ohimennen sanoen, nauttii erikoista kunnioitusta oivallisen astronomisen valokuvaustaitonsa vuoksi. Rooman kirkon mainitsema Socialismus ei kenties lopultakaan tarkoita sosialismia sellaisena kuin tuo nimi englanninkielessä ymmärretään; se kenties merkitsee vain Euroopan manteren dogmaattista ja kristillisyyttä vastustavaa sosialismia.

En kehoita suhtautumaan välinpitämättömästi niihin seikkoihin, jotka olen tässä syrjäyttänyt sosialismiin kuulumattomina. Ihmiset ovat kiistelleet ja tulevat toivottavasti edelleenkin kiistelemään kiihkeän innokkaasti mainitunlaisista kysymyksistä, mutta sosialismin ei tarvitse hämmentyä heidän päätöksistään. Me voimme kulkea tietämme kohti sosialismia, voimme saavuttaa sosialismin, sivistyneen valtion, vastattiinpa noihin suuriin tai pieniin kysymyksiin kuinka tahansa.