VIIDES LUKU

VOITONHIMON HENKI JA PALVELEMISEN HENKI

Olemme nähneet, kuinka sosialismin rakentava suunnitelma pyrkii korvaamaan kahta melkeinpä perustavaa inhimillistä suhdetta koskevia periaatteita avarammilla ja epäitsekkäämmillä käsityksillä, kuinka se kieltää mieheltä "omistus"-oikeuden vaimoon ja lapsiin jättäen kumminkin kaikki heidän välillään vallitsevat muut suhteet koskematta, kuinka se tahtoo taata ja suojata heidän menestystään ja kuinka se vaatii, että suuri määrä elottomiakin olioita, jotka nykyisin ovat yksityisten omistajien huostassa, on katsottava koko yhteisön kiistämättömäksi omaisuudeksi. Tämä miellekehässä tapahtuva muutos (käyttääksemme herbartilaista sanontaa) on sosialistisen suunnitelman ytimenä.

Suunniteltu muutos ei suinkaan ole vähäinen. Siihen sisältyy yleinen muutos elämän hengessä; se merkitsee, että on siirryttävä voitonhimon hengestä (joka nykyjään välttämättä vallitsee elämäämme) palvelemisen henkeen.

Edellisessä luvussa koetin osoittaa, että sosialismi pyrkii muuttamaan elämää vähemmän surkeaksi ja julmaksi, tahtoo ehkäistä siihen syntyvien lapsien halventamista ja typistämistä, ja koetin myös selvittää nykyisestä talousjärjestelmästämme johtuvan huonon hoidon, tuhlauksen ja sekasorron tajuamista ja siihen kohdistuvaa vastustusta. Nyt tahdon osoittaa, että sosialismi pyrkii jalostamaan persoonallista elämäämme ehkäisemällä ja masentamalla intohimoja, jotka nykyjään rehoittavat vapaina, ja avartamalla sellaisten viettien alaa, joita nykyjään estetään ja tukahdutetaan. Sosialisti väittää, että elämä on nykyjään välttämättä kunniatonta, alhaista ja mitätöntä, koska nykyinen sosiaalinen järjestelmämme sellaisenaan vetoo liian voimakkaasti eräisiin kaikkein kehnoimpiin olemuksemme ainesosiin.

Kenties ei kaikkein alhaisimpiin. Nykyinen sivistyksemme epäilemättä ehkäisee monessa suhteessa ihmisen synnynnäistä eläimellisyyttä, auttaa ihmisiä eräänlaiseen kohtuullisuuteen, puhtauteen ja keskinäiseen suvaitsevaisuuteen, tekee paljonkin tukahduttaakseen raakaa väkivaltaa, laittomuuden henkeä, julmuutta ja turhaa hävitystä. Mutta toisaalta se myös ehkäisee ja typistää mielenjaloutta ja vilpitöntä totuudellisuutta, kaikkea epäitsekästä luovaa innostusta, kauneuden rakkautta ja kiihkeätä totuudelle ja tutkimukselle antautumista, sen sijaan kannustaen ahneutta, itaruutta, petosta, kiskomista, valheellisuutta ja salakuljuisuutta tekemällä rahanhankinnan yhteiselämän koetinkiveksi.

Tahdoimme tai emme, me nykyisessä maailmassa elävät ihmiset huomaamme, että täytyy joko kiinnittää melkoinen määrä huomiotamme rahojen hankkimiseen ja säilyttämiseen ja sen edellyttämään toimintamme muovaamiseen — tai, jos niin tahdomme sanoa, sen vääristämiseen —- koskaan tuota seikkaa unohtamatta, tahi tyytyä mitättömyyteen. Tahtoipa ihminen harjoittaa mitä voimia tahansa, halusipa hän suorittaa mitä palvelusta hyvänsä, useimmiten on ennakkoehtona, että hänen täytyy hankkia suotuisaa tilaisuutta ansaitsemalla tai myymällä jotakin. Ellei hän voi muuttaa lahjojaan joksikin myytäväksi olioksi tai saada jotakin äveriästä miestä itseänsä "suosimaan", hän ei voi lahjojansa viljellä. Hankkimisen, ansaitsemisen lahjat ovat kaikkein ylimmät — kaikki muut kumartavat niitä.

Tämä seikka ei suinkaan johdu luonnollisesti ihmisen olemuksesta, se on sokean ja monisyisen sosiaalisen kasvun tulos, johtuu eri aateryhmien kesken tapahtuvasta kilpailusta ja erilaisten vaikutusten keskinäisestä muuntamistyöstä. Omistuksen aate on päässyt villiytymään, se on muuttunut kaikkeatukahduttavaksi rikkaruohoksi. Terveen ihmisen luonnollisena valta-intohimona ei ole alinomainen omistamisen halu. Väitetään sosialismin "vastustavan ihmisen luontoa" ja tahdotaan meille uskotella, että tämä elämä, jossa vallitsee tuskallinen pelontunne, itaruus ja keinottelu, rahanhimoiset vaikuttimet ja pakollinen raadanta, on ihmissielun sosiaalisten mahdollisuuksien täydellinen ja lopullinen ilmaus. Mutta todellisuudessa onkin laita niin, että ainoastaan nimenomaan luonnottomat ihmiset, henkilöt, joiden äly on ahdas, rajoitettu, erikoistunut, Rockefellerit, Morganit ja muut heidänlaisensa, henkilöt, jotka eivät ole hengeltään suuria eivätkä kauniita, vaan pelkkiä raha-monomaaneja, voivat jatkuvasti antautua voiton hankintaan keskittäen siihen koko tarmonsa. Kelvollisen inhimillisen aineksen suurimmalle osalle on ostaminen ja myyminen, säästäminen ja sijoittaminen, itsensä vakuuttaminen ja omaisuuden hoitaminen joukko vieraalta tuntuvaa, järjetöntä ja ikävystyttävää toimintaa, joka on ristiriidassa vaiston yleisen suunnan ja elämän hienompien harrastusten kanssa. Miesten ja naisten suuresta enemmistöstä koko asia tosiaankin tuntuu niin luonnottomalta, etteivät he kaikesta köyhyyden aiheuttamasta kurjuudesta, kaikesta orjuutuksesta ja taloudellisesta epäedullisuudesta huolimatta voi pakottaa itseään tuohon ikävään, ovelaan peliin, maailman pettämiseen, vaan jäävät köyhiksi. Useimmat luopuvat jonkinlaisen epätoivon vuoksi kaikista yrityksistäkin, useat turvautuvat haparoiviin kokeisiin, tavoittelevat voittoa sattuman nojalla, pelaamalla, monet keräävät epävarman ja epätyydyttävän omaisuuden, muutamia rakennuksia, jotakin maa-aluetta koskevan omistusvaatimuksen, muutamia satoja puntia, joiden sijoitus on epävarma kuin tuuliviiri; vain pieni vähemmistö omistaa ja lisää omaisuuttaan — enimmälti joko rikkaiden perillisiä tai tarmokkaita henkilöitä, jotka suorastaan tylsyttäen elämän parempiin ja jalompiin puoliin kohdistuvaa vaistoa voivat antautua melkein yksinomaan riistämään ja kasaamaan. Kaikki tavalliset ihmiset, jotka eivät ole sosialisteja, ovat itse asiassa yhteistyössä luovuttaakseen maailman sellaisten henkilöiden huostaan.

Sosialismin vastustaja väittää, että tästä rohkaistun ja kannustetun ahneuden onnettomuudesta koituu hyvää ja että se erikoinen halpamaisen ahne tyyppi, joka on nykyisessä individualistisessa maailmassa vallitsevana, Rockefeller-Harrimanien tyyppi, "luo" suuria liikkeitä, ottaa käytäntöön luonnon mahdollisuuksia, antaa ihmiskunnalle rautateitä, voimaa, mukavuuksia. Itse asiassa kykenee nykyaikainen älykäs yhteisö varsin hyvin suorittamaan kaikki nuo tehtävät verrattomasti paremmin itse, ja yhteistoiminnan hyväätekevä vaikutus voi helposti muodostua ja muodostuu helposti käänteentekeväksi. Yksityishenkilöiden suorittama luonnon tarjomien mahdollisuuksien käytäntöönottaminen on epäilemättä taloudellisen kehityksen välttämätön ehto yhteisössä, jonka äly on alhaisella kehitysasteella, samoinkuin piikivestä valmistettujen kojeiden käyttö on ollut ihmiskunnan sosiaalisen kehkeytymisen välttämätön vaihe, mutta nykyaikana ahne anastaja kuluttaa yhteisön voimia ja uhkaa sen terveyttä niinkuin jokin ruumiin riutuva elin. Ja hän on nykyjään paljoa turmiokkaampi kuin milloinkaan ennen, koska vanha uskonnollinen järjestö ei enää vaikuta määräävästi hänen mielikuvitukseensa. Nykyaikaisen maailman suuret omaisuudet on enimmältä osalta hankittu sellaisten menetelmien nojalla, jotka eivät ole sosiaalisessa suhteessa hyödyllisiä, vaan useissa tapauksissa suorastaan vahingollisia. Ajateltakoon muutamia tavanomaisia rikastumismenetelmiä. Eräs mahdollisuus on siinä, että myydään jotakin arvotonta ainetta rahasta; siten keräävät patenttilääkkeiden kauppiaat, kehno journalismi, palkintokilpailuja järjestävät aikakausjulkaisut ja muut sellaiset suuria omaisuuksiaan.

Toinen mahdollisuus on ostelu, keinotteleminen viljalla, suoloilla, boraksilla ja muilla sellaisilla tarpeilla. Sitten on mainittava se, mitä Amerikassa mainitaan nimellä "franchises", edullisin ehdoin ja keinoilla, jotka tavallisesti eivät siedä tarkastusta, tapahtuva erioikeuden hankkiminen jonkin edullisen julkisen toiminnan harjoittamiseksi, joka suoritettaisiin paremmin, jos se jäisi yhteisön toimeksi — esimerkiksi erinäiset paikallisliikennettä harjoittavat yksityisliikkeet; lisäksi ne yksinkertaiset tai mutkikkaat finanssitoimet, osakepääoman pelkkä nimellinen koroittaminen, "rekonstruoiminen", tavallisten osakkeenomistajien "ulospudistaminen", joiden nojalla tavallisten toimeentulostaan taistelevien henkilöiden säästöt siirretään finanssimagnaatin haltuun. Kaikki tässä luettelossa mainitut menettelytavat ovat suuremmassa tai vähemmässä määrässä epäsosiaalisia, mutta juuri niitä käyttäen ovat viimeksikuluneiden vuosien suuret menestykset saavutetut. Toisluokkaisia omaisuuksia on epäilemättä hankittu siten, että henkilöt, jotka ovat osanneet ostaa työvoimaa huokealla, järjestää sen hyvin, myydä sen tuotteet kalliista hinnasta, ovat perustaneet erilaisia tehdasliikkeitä, mutta niissäkin tapauksissa tekevät usein uuden tuotteen sosiaalisen edullisuuden tyhjäksi työväen huonot olot. Tosiasioita tarkastellen on mahdotonta yhtyä kannattamaan sitä väitettä, että voitonhimon kannustamat henkilöt voivat suorittaa yhteiseksi hyväksi koituvaa työtä ja että taloudellisen kehkeytymisen eteneminen välttämättä vaatii sellaista kannustinta.

Asiaimme alistaminen sellaisen voitonhimon hengen alaiseksi jättää maailmamme erikoislaatuisen, saaliinhimoisen, hedelmättömän, ovelan ihmistyypin käsiin, ja ihmisten suuren enemmistön, joka vihaa voitonhimon hengen palvelemista, on pakko niin menetellä, koska koko yhteisöä rasittaa pakkomielteenä yksityisomistuksen periaate, mutta totena pysyy sittenkin, ettei maailmaa pidä pystyssä tuo henki, vaan palvelemisen henki. Maailman olisi mahdoton pysyä pystyssä nytkään, jos sen väestön suuri enemmistö todellakin tavoittelisi yksinomaan omaa voittoa. Rockefellerien, Morganien ja Rothschildien muodostama maailma tuhoutuisi surkeasti taisteltuaan sitä ennen kiivaan sisäisen taistelun. Vain sen nojalla, että ihmiset yleensä ovat sellaisia saaliinajajia paremmat, suoritetaan maailmassa todellisia inhimillisiä tekoja.

Tarkastelemme tätä kysymyksen puolta hiukan seikkaperäisemmin, koska ne, jotka nykyaikana sosialismista väittelevät, näyttävät käsittävän erikoisen huonosti juuri sen.

On tehostettava sitä tosiasiaa, että suurin osa maailmassa suoritettua työtä ja kaikki kunnollinen työ nykyjään suoritetaan toisten vaikuttimien eikä voitonhimon nojalla; voitonhimo ei ole maailman liikevoima eikä voikaan olla, koska se toimii kaikkea tehokasta työskentelyä vastaan kaikilla elämän aloilla.

Tuntuu vaikealta ryhtyä todistamaan asiaa, joka tämän kirjoittajan mielestä on ihan ilmeinen. Voi ainoastaan vedota älykkääseen lukijaan ja kehoittaa häntä tarkastelemaan ympäristössään olevia ja toimivia ihmisiä. Hän huomaa aina, että omaisuudenhaltijat eivät tee mitään, että voitonetsijät askartelevat epäproduktiivisissa toimissa, kirjoittelevat ilmoituksia, väärentävät tosiasioita, sepittelevät uskottavilta tuntuvia tarjouksia ja kiskovat itselleen voittoa toisten ankarasta työstä, kun sitävastoin todella välttämättömän työn — en tarkoita ainoastaan vaivaa ja uurastusta, vaan myöskin älykästä johtoa, todellista suunnittelua ja tutkimista, aatteiden ja menetelmien käyttelyä ja kehittelyä — suorittavat kaikkein useimmissa tapauksissa palkatut yksilöt, jotka saavat joko määrätyn korvauksen ja koroituksen toiveita, jotka eivät ole missään oikeassa suhteessa suoritettuun työhön, tai palkan, joka vaihtelee määrätyissä rajoissa. Kaikki konepiirustukset, kaikki arkkitehtuurityö, kaikki julkiset palvelustoimet — esimerkiksi museoittemme hoidossa suoritettu etevä työ — kaikki tukku- ja vähittäisliikkeet ja melkein kaikki suuret teollisuusyhtymät, kaivokset, maatilat ja muut ovat todellisuudessa palkattujen tai jossakin määrin palkattujen henkilöiden hoidettavina nyt samoinkuin olisivat sosialisminkin vallitessa. Se on mahdollista ainoastaan senvuoksi, että kaikki nuo toimeenpanevat johtajat, virkamiehet ja virkailijat ovat uskomattoman kunniallista ja lainkuuliaista väkeä, senvuoksi, että työ heitä huvittaa, että he tahtovat suorittaa sen hyvin eivätkä ajattele joka käänteessä hyötymistä. Jos heille annetaan vain vähäinenkin määrä turvallisuutta, niin he tyytyvät mielenkiintoiseen työhönsä, ovat iloiset voidessaan syrjäyttää sen alinomaisen pakottavan persoonallisen hyödyn tavoittelemisen, jonka individualistit luulottelevat olevan ihmiskuntaa johtavan vaikuttimen, ovat iloiset voidessaan jättää koko seikan huomiotta ja "saada jotakin tehdyksi", kuten sanovat. Ja tämä pitää paikkansa kaikkialla yheiskunnallisessa asteikossa. Muurari ei ole hyvä muurari, ellei tiilikiven käsitteleminen häntä huvita. Tiedämmehän, että palvelija, joka muuttuu palkanhimoiseksi, lakkaa "ylpeilemästä työstään", kuten sanotaan, ja ajattelee vain "juomarahoja" ja palkanlisäystä, samalla muuttuu mahdottomaksi. Ajatteleeko vaihdemies jokaista liikettä suorittaessaan palkkaansa, ajatteleeko sitä tallirenki hevosta ohjatessaan — ja tahtovatko he sitä ajatella?

Tunnustan havaitsevani vaikeaksi kirjoittaa kärsivällisesti ja kohteliaasti siitä väitteestä, että ihmiset tahtovat tehdä työtä ainoastaan ahneudesta tai rahan tarpeesta ja ainoastaan sikäli kuin työstään hyötyvät. Se on ilmeisesti järjetön väite. Järkevä sosialismin vastustaja luullakseni ei tahdokaan sitä kannattaa tuossa karkeassa muodossa. Hän tekee rajoituksia. Hän sanoo, että vaikka voikin olla totta, että hyvää työtä aina tehdään asianharrastuksesta tai palvelemisen hengessä, ihmisten työssäpitäminen ja työtehon pitäminen korkeana huolimattomuuden ja hajamielisyyden aikoina vaatii erottamisen uhkaa ja omistajan kannustavaa katsetta. Niin ollen asia tietenkin esiintyy siedettävämmässä valaistuksessa ja tuntuu paljoa otaksuttavammalta.

Väitteeseen sisältynee se totuus, että useimmat ihmiset tarvitsevat jonkinlaista toiminnan kannustinta ja jonkinlaista suorituksen esikuvaa voidakseen tehdä parhaansa, mutta se väite, että tuon saa aikaan yksityisomistus ja että sen voi saada aikaan vain yksityisomistus, on aivan toinen asia. Onko esimerkiksi brittiläinen puhelinpalvelus niin tehokas kuin on — sen tehokkuus ei muuten suinkaan ole erinomainen — senvuoksi, että osakkeidenomistajat ja tilaajat esittävät huomautuksiaan? Oleileeko kauppiaan juoksupoika vähemmän kuin hänen veljensä, joka kantaa postitoimiston sähkösanomia? Ja eikö esimerkiksi maidonhankinnassa olisi maidon hyvästä laadusta huolehtiva kriitillinen yleisö paljoa peloittavampi isäntä kuin maitoliikkeen peräsuojissa istuva keinotteleva liikkeenomistaja? Ja jos vihdoin tarkastelemme suuria liikejärjestöjä, joita hoitavat palkatut virkailijat ja joiden omistajia ovat hajallaan asuvat osakkeidenhaltijat, niin vastakohta ilmenee yhteisön hallitsemalle liiketoiminnalle edullisena.

Ei! Ainoat työhyveet, hyveet, joihin tulee luottaa, joita tulee kehittää ja palkita siinä sivistyneessä valtiossa, jota me sosialistit yritämme saada aikaan, ovat palvelemisen henki ja kiihkeä halu tehdä työnsä hyvin, kunniallinen pyrkimys tekemään eikä hyötymään. Kiskovan ja alentavan pakon vallitessa me saamme huonosti tehdyksi sen, minkä voisimme saada hyvin tehdyksi vapautuneen ihmissuvun hyvän tahdon nojalla. Kaikille niille, jotka todella tekevät ja toimivat, voitonhimo on vain vastus, vihollinen. Jokainen taiteilija, jokainen tieteellinen tutkija, jokainen asiain alkuunpanija, jokainen hyvä työmies tietää sen. Jokainen kelpo arkkitehti tietää asian niin olevan ja voi kertoa monestakin sellaisesta tapauksesta, jolloin hän on uhrannut ilmeisen voiton ja suostunut häviöön saadakseen työn tehdyksi niinkuin tahtoi, oikein ja hyvin; jokainen hyvä lääkäri on samoin asettanut liikuttavan ja mielenkiintoisen tapauksen etusijalle syrjäyttäen oman hyötynsä ja korkean palkkionsa noudattaen tiedon ja yleisen menestyksen vaatimuksia; jokainen opettaja, joka ansaitsee ruokasuolansa, voi kertoa alinomaisesta liike-edun ja kunnollisen opetuksen välillä vallitsevasta taistelusta; jokainen kirjailija on joutunut harkitsemaan sitä vaihtoehtoa, jonka muodostavat toisaalla hänen esteettinen velvoituksensa ja kauneuden etsintä, toisaalta "myyntikelpoisuus". Kaikki tämä pitää paikkansa yhtä hyvin tavallisesta toimiskelusta kuin erikoisesta luovasta työstä puhuttaessa. Kukaan ammttiinsa hyvin perehtynyt levyseppä ei mielellään näe teoksiaan maalattavan, jokainen puuseppä tietää, kuinka ikävää on jättää käsistään viimeistelemätöntä "halpaa" työtä, maksettiinpa siitä kuinka hyvin tahansa; jokainen siedettävä keittäjä häpee epäonnistunutta ruokalajia, eikä suinkaan häpee vähemmän, vaikka sitä valmistettaessa on säästetty aineksia ja siinä suhteessa menetelty taloudellisesti.

Mutta vaikka nämä tosiasiat ovat päivänselvinä jokaisen huomiokykyisen henkilön nähtävinä, me tyydymme elämään taloudellisessa järjestelmässä, jonka vallitessa kuka tahansa kohoo kaikkien muiden luonnetyyppien yläpuolelle, kunhan alistaa sellaisen terveellisen ylpeyden ja sellaiset hyvät taipumukset valppaan ja alinomaisen voitonhimon alle. Tämä seikka se saa aikaan, että valtiossamme kaikki voima ja vaikutusvalta joutuu menestyksellisten voitonhankkijäin käsiin, se alistaa taiteen, johtokyvyn, viisauden ja työn noiden alempiarvoisten, ahdasmielisten miesten alaisiksi, niiden miesten määrättäviksi, jotka ottavat ja pitävät omanaan.

Yksityisomistukseen perustuva sosiaalinen järjestelmämme rohkaisee ja ylistää tätä voitonhimon henkeä ja typistää ja ehkäisee palvelemisen henkeä. Kunhan silmänne avautuvat huomaamaan sen vaikutusta, ette voi milloinkaan enää lakata näkemästä, kuinka omaisuuden tarpeet ja vaatimukset saastuttavat ihmiselämän kunniaa ja arvoa. Juuri siinä, missä elämän tulisi puhjeta vapaimmin kauneimpaan kukkaansa, tuo hyinen, ilkeä riivaaja pahimmin ahdistaa ja tuhoo. Laki, joka tekee hankkimisen ja omistamisen ehdottomaksi välttämättömyydeksi, myrkyttää ja hävittää miesten ja naisten vapautta rakkaudessa, taiteessa ja kaikissa niissä seikoissa, joissa henkisen tai ruumiillisen kauneuden tulisi olla innoittavana ja ratkaisevana tekijänä. Romanttisten luonteiden kaikkien sirojen ammattien takana säilyvät rahallisen välttämättömyyden tosiasiat elämän vallitsijoina. Jokainen nuorukainen, jonka täytyy myydä taiteensa ja kykynsä, jokainen neito, jonka täytyy myydä itsensä rahasta, on uusi yksityisomistuksen Minotaurokselle annettu uhri, ja asia muuttuu toiseksi vasta sitten, kun saapuu sosialismin Theseus.

Sosialismin vastustajat, jotka jättävät kaikki nämä seikat huomioonottamatta ja keksivät niiden sijaan toisia niin kerkeästi kuin vain he osaavat, väittävät yleensä, että me, joiden ensimmäisenä ja viimeisenä ajatuksena on elämän kunniallisuus ja kohentaminen, tahdomme tuhota kaiken kauneuden ja vapauden rakkaudesta, syyttävät meitä siitä, että tahdomme perustaa jonkinlaisen "ihmissiitoslaitoksen". Lukija voi arvostella tuon syytöksen oikeutusta, kun ehdimme seuraavaan lukuun; tässä tahdon vain sanoa, että aivan samoin kuin yksityisomistus vallitessaan kaikkea, mitä ihmiskunta tarvitsee, lukuunottamatta ilmaa, auringonvaloa ja muutamia muita olioita, joita on vaikea omakseen anastaa, halventaa työtä ja kaikkea elämän yleistä palvelusta, samoin se tahraa ja ehkäisee ihmisen tunteitakin ja halventaa lukemattomien ihmisten ruumiillista ja tunteenomaista olemassaoloa.

Kaikesta tuosta aiheutuu valtava elämän köyhtyminen, runsaiden ja hienojen arvojen kauneuden ja erikoisuuden häviäminen. Inhimillinen olemassaolo on meidän aikoinamme pelkkää kiduttavaa vihjailua, millainen se voisi olla. Se on hallanpanema ja typistynyt palatsista vaivaisimpaan hökkeliin asti. Ei ole ainoastaan laita niin, että suurelta osalta väestöämme on riistetty liikkuma-ala, kauneus ja mielihyvä, vaan sellainen maailmasta löytyvä liikkuma-ala, kauneus ja nautinto saa vielä välttämättä jonkinlaisen irstaan sävyn, kuuluu ostettaviin ja myytäväksi valmistettuihin asioihin.

Jos on olemassa ammatti, joka edellyttää antaumusta enemmän kuin toiset, niin se on varmaan lääkärintoimi. Sinä aamuna, jona luonnostelin tätä lukua, satuin lukemaan seuraavan uutisen, joka mielestäni havainnollisesti osoittaa, kuinka nykyinen järjestelmämme halventaa elämää. Se tarjoo soveliaan tekstin, kun käyn lausumaan vielä muutamia sanoja voitonhimon ja palvelemisen välisestä vastakohdasta. Uutinen on hiukan epämääräinen sikäli, että siinä puhutaan mr Tompkinsista, joka asuu Birminghamissa, ja enpä kovin kummastuisi, vaikka siinä melkoisesti liioiteltaisiin todellista tapahtumaa. Se vastaa kuitenkin elämän todellisuutta sikäli, että köyhissä seuduissa asuvat lääkärit vaativat ja että heidän on pakko vaatia ehdottomasti maksu, ennenkuin lähtevät sairaan luo.

"Eräs lääkärien epäinhimillisyyttä kuvaavaa tapaus ilmoitetaan Birminghamista. Eräs Tompkins-niminen mies oli sairastunut vaikeasti varhain jouluaamuna, ja vaikka satoi lunta ja sää oli kamalan kolea, hänen vaimonsa lähti hakemaan lääkäriä. Lähin lääkäri kieltäytyi lähtemästä, ellei saanut palkkiotaan ennakolta, toinen asetti saman ehdon, ja vaimo meni poliisiasemalle. Kun ambulanssi oli matkassa, ei vaimoa voitu auttaa, ja niin hän lähti toisten tohtorien puheille. Vaimo rukka puhutteli kaikkiaan kahdeksaa, ja ainoa lääkäri, joka olisi suostunut tulemaan saamatta palkkiotaan ennakolta, oli vilustunut ja vuoteenomana. Vihdoin suostui eräs apteekkari lähtemään sairaan luo ja määräsi hänet siirrettäväksi sairaalaan."

Sellainen on tarina. Huomaatte, että heti ensimmäisessä rivissä puhutaan "epäinhimillisyydestä", ja myöhemmissä asiaa koskevissa huomautuksissa oli sama sävy. Kaikki ilmeisesti edellyttävät, että lääkärin tulee olla valmis lähtemään kenen luo tahansa minä hyvänsä päivän tai yön hetkenä mitään palkkiota pyytämättä. Useimmat sosialistit taipuvat tunnustamaan sellaisen edellytyksen oikeaksi. Lääkärintointa harjoittavan henkilön tulee käydä elinkautista alinomaista sotaa kipua ja sairautta vastaan samoinkuin sotilas sotaretkellä on aina valpas ja valmis palvelemaan. Olemassaolevat olosuhteet eivät kumminkaan sitä salli. Ne edellyttävät, että lääkäri vaatii palkkionsa, maksoi mitä maksoi; jos lääkäri jatkuvasti työskentelee ilmaseksi, ne rankaisevat häntä saattamalla hänet hoidottomaksi ja puutteen vuoksi työkyvyttömäksi, ne estävät häntä menemästä naimisiin tai tuomitsevat hänen vaimonsa ja lapsensa köyhyyteen ja onnettomuuteen. Lääkärin täytyy ansaita rahaa, tekipä hän muuten mitä tahansa tai oli tekemättä; hänen täytyy ehdottomasti saada palkkionsa. Hän on yksityinen yrittäjä, joka kilpailee työansiosta markkinoilla, missä tarjonta on suuri, ja hänen täytyy pakostakin varata tarmonsa niitä varten, jotka voivat parhaiten hänelle maksaa. On naurettavaa edellyttää hänen menettelevän julkisen virkamiehen tavoin, jonka tulot ja tulevaisuus ovat varmat, tai niinkuin pappi, jonka seurakunta ei milloinkaan salli joutua puutteeseen. Jos kerran asetatte hänet samaan asemaan kuin vihannesten myyjän tai kivihiilikauppiaan, niin teidän tulee edellyttää, että hän toimii liikemiehen tavoin. Minkätähden soimaa sanomalehdistö köyhässä seudussa elävää lääkäriparkaa siitä, että varaton mies jää vaille lääkärinapua, mutta ei ajattelekaan soimata mr J.D. Rockefelleriä, vaikka köyhä mies jää vaille öljyä, tai Devonshiren herttuaa, vaikka joku maankiertäjä on vailla asuntoa Eastbournessa? Lehdissä ei näe milloinkaan tällaista uutista:

"Eräs kauppiaiden epäinhimillisyyttä kuvaava tapaus ilmoitetaan Birminghamista. Eräs Tompkins-niminen mies oli vaikeasti nälissään varhain jouluaamuna, ja vaikka satoi lunta ja sää oli kamalan kolea, hänen vaimonsa lähti hakemaan ruokaa. Lähin ruokatavarainkauppias kieltäytyi antamasta mitään, ellei saanut heti maksua, toinen asetti saman ehdon, ja vaimo meni poliisiasemalle. Koska poliisiasema ei ole mikään keittiö, ei vaimoa voitu auttaa, ja niin hän lähti toisten ruokatavarainkauppiaiden ja leipurien puheille. Vaimorukka puhutteli kaikkiaan kahdeksaa, ja ainoa kauppias, joka olisi suostunut antamaan ruokatavaroita maksutta, oli joutunut vararikkoon, joten hänellä ei ollut mitä antaa. Vihdoin eräs tarkastaja suostui lähtemään miehen luo ja määräsi hänet siirrettäväksi vaivaistaloon."

Olen itse kuullut erään liiaksi rasittuneen, puutteen ahdistaman lääkärin huutavan makuuhuoneensa ikkunasta: "Onko maksu mukana?" ja olen surkutellut ja ymmärtänyt hänen vaikeat vaihtoehtonsa. "Jos alkaisin niin menetellä", selitti hän minulle hiukan puolustelevaan sävyyn, "niin yksikään heistä ei maksaisi — ei yksikään."

Sosialisti ehdottaa tämän kurjan asiaintilan korjaamiseksi selvää ja mutkatonta keinoa. Lääkärintoimi on julkista, kunnioitettavan antaumuksellista palvelusta; sen ei tulisi olla hyödyntavoittelun välineenä enempää kuin ravintoaineiden tuottamisen ja jakamisen, asuntojen hankinnan — tai autuudenasian. Sivistyneen valtion elimistöön tulisi luonnollisesti kuulua julkisen terveyttä huoltavan henkilökunnan, jonka jäseninä toimivia hyväpalkkaisia, korkeastisivistyneitä henkilöitä olisi kaikkialla maassa ja joka olisi kiinteässä yhteydessä julkisen tutkimusdepartementin kanssa, sekä reservinä spesialisteja, jotka olisivat yhtä valmiit ja halukkaat käymään vaaroihin ja uhrautumaan kunnian ja sosiaalisen välttämättömyyden vaatiessa kuin sotilaat tai merimiehet. Uskon, että jokainen neljääkymmentä vuotta nuorempi lääkärinammattia harjoittava kunniallinen mies toivoisi asian olevan sillä kannalla. Siirtyminen yksityisyrityksistä julkiseen järjestöön on itse asiassa jo alkamassa. Ensimmäinen muutokseen viittaava seikka on julkisten terveysviranomaisten olemassaolo, miten huonosti palkattuja, liian työn rasittamia ja voimattomia he nykyjään lienevätkin. Ei voi kestää kauan, ennenkuin nykyisten olosuhteittemme ilmeinen järjettömyys johtaa lääkärintoimen sosialisoimiseen aivan samoin kuin viimeksikuluneiden neljänkymmenen vuoden aikana kolme neljännestä Ison-Britannian opettajista on muuttunut yksityisyrittäjistä yhteisön palvelijoiksi.

Sellainen on sosialismin tarkoitus pitkin linjaa: muuttaa toinen julkinen toiminta toisensa jälkeen sosiaaliseksi, asettaa nälkäpalkoilla työskentelevien apulaistensa keskellä voittoa ahnehtivien yksityisomistajien sekasortoinen toiminta varmaksi ja kuriin tottuneeksi palvelukseksi, jossa jokainen työskentelee kunnian, etenemisen, hyvän suorituksen ja yhteisen menestyksen puolesta.

Kirjoitan "varmasti ja kuriin tottuneeksi palvelukseksi" tarkoittaen ulkonaisen kurin ohella sisäistäkin. Luopukaamme siitä luonnottomasta teoriasta, jonka mukaan ihmisten tulee vastustelematta antautua "omanedunharrastuksen" johdettaviksi. Omanedunharrastus ei ole milloinkaan vienyt ihmistä tai yhteisöä muuhun kuin kadotukseen. Kaikessa palveluksessa vaaditaan kunnian ja uhrautumisen sääntöjä, jotka ihmisen tulee omaksua noudatettavikseen ja joiden alle hänen täytyy alistaa eräitä virikkeitänsä. Täytymistä säestelee sisäinen käsky. Miehet ja naiset tahtovat noudattaa sellaista kunnian lakikirjaa. Niin on sotaväessä, varsinkin upseerien keskuudessa, vallitsemassa rohkeuden, puhtauden ja hyvän käytöksen perintätapa, joka on kaikkea lakia käskevämpi, ja siinä vähäisessä ihmisryhmässä, joka on antanut maailmalle kaiken sen, mitä mainitsemme tieteen nimellä, siinä vapaaehtoisten ja huonosti palkattujen työmiesten pienessä parvessa, joka on saavuttanut tutkimuksen jalot voitot, vallitsee itsensäkieltämisen ja sanomattoman tunnollisen, itsensäunohtavan totuudellisuuden perintätapa. Nämä perintätavat vaikuttavat. Ne lisäävät jossakin määrin jokaisen niitä noudattavan ihmisen arvoa.

Jokainen kirjailija tietää, erittäin hyvin, mikä on voitontavoittelun ja hyvän työnsuorituksen välisenä erotuksena, ja harvoja lienee sellaisia, jotka eivät ole toisinaan tehneet jotakin, kuten sanovat, "omaksi ilokseen". Maalaajien työhuoneissa vallitsee samoin, kaikista boheemin ei-moraalisista protesteista huolimatta, perintätapa, ihailtava perintätapa, joka käskee jättämään huomiotta rahanhimon vaikuttimet, halveksimaan pelkkää silmänlumetta ja plagioimista taloudellisten lakien uhallakin. Tulevan sivistysvaltion julkinen palvelustoimi edellyttää ja kehittää paljon täydellisempää kuria ja kunnian perintätapaa. Kaikkien sellaisten kunniasääntöjen kehittämistä ja säilyttämistä, kaikkea persoonallisen jalouden, uuden ritarillisuuden, vilpittömän taiteellisen toiminnan tavoittelemista vastaan nykyiset individualistiset järjestelmämme julistavat säälimättömän sodan, sanovat: "Olette houkkioita! Katsokaa Rockefelleriä! Katsokaa Pierpont Morgania! Hankkikaa itsellenne rahaa! Kaikki uhrauksenne vain rikastuttavat heitä. Te ette voi palvella ihmiskuntaa, vaikka kuinka yrittäisitte. He työntyvät tiellenne ollen äärettömän kärkkäät ottamaan vastaan kaikki, mitä annatte. Kaikki inhimillisen aikaansaannoksen kasvu koituu heidän hyväkseen, he omistavat sen ennakolta… Hankkikaa itsellenne rahaa! Raha merkitsee tekemisen, vallitsemisen, hallitsemisen vapautta. Välitättekö jotakin vaimostanne ja lapsistanne? Tyydyttekö kasvattamaan palvelijoita ja alamaisia noiden henkilöiden lapsille? Tehkää olonne kauniiksi ja runsaaksi, tehkää elämä loistokkaaksi! Te houkkiot! Jos teette työtä ja uhraudutte ettekä hanki itsellenne, niin he ottavat kaikki haltuunne. Poikanne joutuvat panttilainaajan rengeiksi, tyttärenne miljoonanomistajan palkkapiioiksi. Tai jos ette voi sitä sietää, pysykää lapsetonna ja antakaa elämäntyönne kullata miljoonanomistajien vieläkin riistokykyisempien jälkeläisten palatsia!"

Kukapa voisikaan sellaisten vaihtoehtojen vallitessa jättää halvan rahastakiistelemisen huomioonottamatta?

Tähän liitän pienen huomautuksen tehostaakseni erästä erikoista seikkaa, nimittäin sitä, ettei sosialismi tahdo "hävittää kilpailua", kuten monet hätiköivät ja typerät vastustajat väittävät. Tutustuttuaan edellä esitettyihin asioihin lukija tietää, ettei ole niin laita. Sosialisti luottaa kilpailuun, uskoo kilpailun palvelevan ja parantavan maailmaa. Ja jotta tämä ihmisen ja ihmisen kesken tapahtuva kilpailu saisi vapaasti kehittyä, sosialismi yrittää tuhota erästä erikoista kilpailun muotoa, omaisuuden hankkimiseen ja säilyttämiseen, jopa sen naimiseenkin kohdistuvaa kilpailua, joka halventaa nykyistä maailmaamme. Sen sijaan se tahtoo suoda ihmiselle vapauden pitää kilpailunsa esineenä mainetta, palvelusta, palkkoja, asemaa ja arvovaltaa, joutoaikaa, rakkautta ja kunniaa.

Otan nyt puheeksi eräitä vaikeuksia, joita sosialismin opiskelija kohtaa. Hän kenties seuraa sosialistin väitteenkehittelyä tähän saakka, ja sitten hänen mielikuvituksensa alkaa työskennellä yrittäen esittää maailmaa, jossa puolet väestöstä tai enemmänkin on valtion palveluksessa ja jossa valtio kasvattaa koko väestöä taaten kunnollisen, mieluisan huolenpidon ja turvan varhaisena ja samoin myöhäisenä ikäkautena. Hän alkaa miettiä, kuinka tämä laaja järjestelmä on kokonaisuudessaan johdettavissa, ja niin nousevat esiin ensimmäiset todelliset vaikeudet.

Minä puolestani olen valmis suhtautumaan näihin vaikeuksiin erittäin vakavasti, kuten kirjani jälkipuoli tulee osoittamaan. Myönnänpä senkin, että nykyaikaiset sosialistikiistelijät käsittelevät koko tätä vastaväiteryhmää liian varoen. Nämä vaikeudet ovat vaikeuksia varmalle sosialistille samoinkuin kyselijällekin ja kohottavat esiin ongelmia, jotka täytyy ratkaista, ennenkuin sosialismin varusteet ovat täydelliset. "Kuinka te sosialistit saatte oikeita miehiä oikeihin paikkoihin suorittamaan tehtävänä olevaa työtä? Kuinka järjestätte ylenemisen? Kuinka ratkaisette" (esitän tässä kysymyksen räikeimmässä muodossaan), "kenen tulee ryhtyä suorittamaan historiallisia tutkimuksia Oxfordin yliopistossa, kenen taas lähteä marraskuussa merelle makrillinpyyntiin?" Sellaiset "tutkistelijät" — heillä on tuhansia toisintoja — muodostavat sosialismin elävän vastustuksen, heidän olemassaolonsa selittää, minkätähden ei meidän päivinämme jokainen järkevä henkilö ole innokas sosialisti.

Toivon lukijan voivan tätä kirjaa eteenpäin lukiessaan nähdä tämän moniosaisen ongelman moniosaisen ratkaisun kehittyvän erilaisten näkökantojen, erilaisten vihjausten nojalla. Ottaessani sen nyt puheeksi en suinkaan tahdo sitä siten syrjäyttää, vaan tahdon antaa sille täyden tunnustuksen — ja kehoittaa lukijaa lukemaan edelleen. Kaikissa näissä suhteissa maailma on nykyisin epätäydellinen ja tulee olemaan epätäydellinen sosialismin vallitessakin — joskin sen epätäydellisyys silloin, kuten lujasti uskon, tulee olemaan verrattomasti vähäisempi ja kaikin puolin jalompi.

Tahdon kuitenkin tässä huomauttaa, että vaikka nuo huomautukset ovat kaikille epädogmaattisille mielille erittäin hyödyllisiä sosialistisen suunnitelman arvosteluja, ne eivät kumminkaan missään tapauksessa oikeuta asioiden nykyistä järjestystä. Kaikki ne vaikeudet, jotka tavanomainen sosialismin teoria näyttää jättävän ratkaisematta, ovat ainakin yhtä ratkaisemattomat nykyaikana. Vain harvoin näkyy oikea mies raivaavan itselleen tien sille paikalle, joka hänelle oikeastaan kuuluu. Miehet ja naiset saavuttavat onnenosansa eri tavoin: muutamat luonnonlaadultaan vääjäämättömät ja monipuolisilla lahjoilla varustetut henkilöt työntyvät asemaan, jota tarvitsevat kykyjänsä kehitelläkseen, toiset osaavat erinomaisen helposti hankkia itselleen kunnianosoituksia ja toimintatilaisuuksia, jotka sitten jättävät käyttämättä, toiset, jotka eivät pääse viljelemään erikoislahjojansa, ovat onnen luomuksia tai vaatimattomuuden, tahdittomuuden tai kyvyttömyyden uhreja. Useimmat maailman suurliikkeet ovat nykyisin yksityisomistajien huostassa, ja niitä johtaa joko omistaja itse tai omistajien edustajina toimivat johtajat. Ylentäminen tai kyvyn tunnustaminen vaihtelee suuressa määrin, mutta tapahtuu todennäköisesti yleensä huonommin kuin julkisissa toimissa. On muistettava, ettei täsmällisemmänkään hallintojärjestelmän vallitessa etsitä miehiä, jotka käyttelevät koneistoa parhaimmin, vaan miehiä, jotka voivat käytellä sitä vähimmästä palkasta ja suurinta hyötyä tuottaen. On pelkkää haaveilua, jos otaksutaan tavallisen liikemagnaatin alinomaa etsivän kykyjä henkilökuntansa keskuudesta. Hänen toivomuksenaan on, että he tekevät tehtävänsä eivätkä aiheuta häiriötä.

Pienemmissä liikkeissä, jotka luullakseni yhä vielä muodostavat suuren enemmistön maailman taloudessa, kyky on suunnattomien esteiden alainen. Olin aikoinani harjoittelijana rohdoskauppiaan myymälässä ja kerran kangaskaupassa, kaksi veljeäni ovat olleet puotipalvelijoina, ja niin ollen osaan yhä vielä puhua ymmärrettävästi kirjanpitäjien ja palveluskunnan kanssa ja tiedän, että kaikkialla maailmassa kaikenlaiset vähäpätöisemmät seikat ehkäisevät tehokkaan valinnan aloittamistakin. Jokaisessa myymälässä vallitsee ankara kateudenhenki, "johtajalle kanteleminen" on yleinen rikos, ja naisten yleneminen herättää monilla toimialoilla varsin usein vieläkin alhaisempia epäilyksiä. Ankarasti arvostellun julkisen palveluksen alalla sattuu epäilemättä siinäkin "kantelua" viraston päämiehelle, mutta asiat eivät voi pahimmillaankaan olla läheskään niin huonolla kannalla kuin pienessä yksityisliikkeessä, jota johtaa pikkumainen itsevaltias.

Väitetään, että Amerikan julkisissa toimissa henkilökunnan laatu on huonompi kuin suurissa yksityisissä liikkeissä. Oma vaikutelmani on, että se, mikäli tulevat kysymykseen valtioliiton toimet, ja mikäli otetaan huomioon maksetut palkat, on verrattomasti parempi. Yksityisten valtioitten ja kuntien asioissa Amerikan olot eivät tarjoa mitään tyydyttävää ratkaisuperustetta; amerikkalaiset ovat, eräiden syiden nojalla, joita olen pohtinut toisessa yhteydessä,[9] "valtio-sokeata" väkeä, joka keskittää kaiken tarmonsa yksityiseen hyötymiseen, he ovat laiminlyöneet julkisia asioita, ja julkiset virat on jätetty sille erikoisen karkealle poliitikkotyypiile, jonka heidän epäonnistunut valtiosääntönsä ja heidän individualistiset perintätapansa ovat kehitelleet. Englannissakin saavat julkisissa viroissa toimivat henkilöt järjestelmällisesti liian pienen palkan, joten suurliikkeiden tarvitsee vain maksaa kohtuullisen hyvin voittaakseen palvelukseensa kyvykkäimmät henkilöt. Sitäpaitsi tulee lukijan muistaa, ettei julkisista toimista ilmoiteta niinkuin yksityisliikkeet tekevät. Siitä johtuu, että vaikka sotaväen tai laivaston järjestelyepäkohtia julkisuudessa mitä perinpohjaisimmin pohditaan, yksityisen toiminnan puutosten arvosteleminen melkein täydellisesti estyy. Sanomalehden toimittaja voi julkaista mitä joutavimpia syytöksiä jonkin uuden kenttätykin perän tai Aldershotin sotilasasuntojen johdosta, mutta harkitsee hyvin, ennenkuin julistaa, että säilykehedelmät, joista sanomalehden omistaja saa vuosittain muutamia satoja puntia ilmoitusmaksuja, ovat epäterveellistä balsamoitua mätää. Kaiken kaikkiaan on todennäköistä, että häpeällisen huonosta palkkauksesta ja puoluenäkökohtain aiheuttamista vaikeuksista huolimatta Britannian laivasto, postilaitos, siviilivirat yleensäkin, kasvatustyö ja monet Lontoon sekä useiden muiden Englannin ja Skotlannin kunnallishallitusten suorittamat liikenne- ja rakennustoimet ovat yhtä hyvin hoidetut kuin mikä yksityisliike tahansa maailmassa.

Toisaalta on myönnettävä, että on olemassa poliittisia ja yhteiskunnallisia olosuhteita, jotka voivat painaa valtion palveluksen laadun yhtä alhaiseen tasoon kuin kehnoimman yksityisyrityksen. Ei ole ihmekään, että kahdeksannentoista vuosisadan tyypillisen monarkian vallitessa, kun tie laivastoon, rykmenttiin ja apostoliseen vallanperimykseen kulki välttämättä kuninkaan rakastajattaren odotushuoneen läpi, ilmeni se ehdoton valtiontarkastuksen hylkääminen, jonka täydellinen julkilausuminen jäi Herbert Spencerin asiaksi, se järjenvastainen, kiihkeä usko, että valtio on aina kykenemätön ja väärässä, olipa muuten oikein mikä tahansa…

Asian ydin lienee se, että milloin on olemassa kunniallisia poliittisia laitoksia, sananvapaus ja yleinen korkea älyn ja kasvatuksen taso, miehiä ja heidän töitään ja kykyjään arvostellaan tehokkaasti, syntyy terve julkisen ylenemisen järjestelmä ja moni oikea mies tulee oikeaan paikkaansa. Toisin sanoen: mitä parempi yhteisön äly, sitä paremmat yhteisön mahdollisuudet. Sosialistisen järjestelmän vallitessa, joka suo kasvatusta ja persoonallisen turvallisuuden tunnetta jokaiselle, tämä kritiikin tarve varmaan tyydytetään mitä vapaimmin, vilpittömimmin ja puolueettomimmin. On kumminkin hyvä muistaa, kuinka sosialismi kokonaisuudessaan on korkeasta älyn, kasvatuksen ja vapauden tasosta riippuvainen. Sosialistiset laitokset, sellaisina kuin minä ne ymmärrän, ovat mahdolliset ainoastaan sivistyneessä valtiossa, valtiossa, jossa koko väestö osaa lukea, kirjoittaa, keskustella, ottaa osaa ja melkoisessa määrässä asioita ymmärtää. Sosialistinen valtio edellyttää välttämättä kasvatusta. Sosialismi, nykyaikainen sosialismi, toisin sanoen se, jota nyt tarkoitan, on eräiden yleisten aatteiden esittämistä ja harjoittamista; se on mahdoton oppimattomassa yhteisössä, halpamaisen itsekkäässä yhteisössä tai sellaisessa yhteisössä, joka ei kykene käyttelemään sivistyksen koneistoa ja välineitä. Parhaimmillaan — ja sen paras on surkean vaivaista — typerä, sivistymätön väestö voi korkeintaan piirtää sosialismin ivakuvan pystyttämällä eräänlaisen virkavaltaisen tyranniuden; barbaariselle kansalle, joka on liian suuri ja kirjava kansanedustusta varten, kelpaa ainoastaan monarkia ja kuninkaan omistus; villiheimolle perintätapa ja voimakkaimpien urosten kirjaanmerkitsemätön tahto. Minä myönnän, että sosialismi edellyttää kehittynyttä älyä ja vaatii ennen kaikkea kouluja, järjestelmällistä tiedettä, kirjallisuutta ja valtiollista vaistoa.