Israelin kuu / Kertomus II:sta Moseksen kirjasta

by H. Rider Haggard

V.

ENNUSTUS.

Näkikö prinssi Seti Usertia ennen häitään, sitä en tiedä, sillä hän ei koskaan kertonut siitä minulle. En ollut läsnä häissä sen vuoksi, että minulle oli myönnetty lupa palata Memphikseen, järjestääkseni siellä asiani ja myydäkseni tavarani, ja sitten palatakseni takaisin virkaani hänen Korkeutensa yksityiseksi kirjuriksi. Näin kului neljätoista päivää noista kihlajaisista, jotka pidettiin linnassa, ennen kuin jälleen seisoin prinssin palatsin edustalla palvelijan seuraamana, joka talutti aasia. Tämän selkään oli kuormitettu kaikki käsikirjoitukseni ja vähäiset tavarani, jotka olin saanut perinnöksi esivanhemmiltani heidän hautakammioittensa omistuskirjan mukana. Kuinka erilailla minut otettiinkaan vastaan nyt kuin ensimmäisellä kerralla! Jo kun saavuin portaille ilmestyi vanha kamaripalvelija, Pambasa, juosten niitä alas sellaisella kyydillä, että hänen valkea viittansa ja partansa liehuivat ilmassa.

"Terve tuloa, korkeasti oppinut kirjuri, kunnianarvoisin Ana", läähätti hän. "Olen todellakin iloinen nähdessäni teidät, sillä joka hetki hänen Korkeutensa kysyy, ettekö soimaa minua, kun ei teitä kuulu. Uskon varmasti, että jos olisitte viipynyt matkalla vielä päivän, olisi minut lähetetty hakemaan teitä. Olen saanut kuulla teräviä sanoja, kun en toimittanut teille vartijajoukkoa mukaanne, ikäänkuin visiiri Nehesi olisi maksanut vartijoiden palkan ilman Faraon suoranaista määräystä. Oi, paras Ana, antakaa minullekin sitä lumousvoimaa, jota epäilemättä olette käyttänyt voittaaksenne kuninkaallisen isäntänne rakkauden, ja minä maksan siitä hyvin, minä, joka saan eniten tuntea hänen vihaansa."

"Annan kyllä, Pambasa. Tässä se on — kirjoittakaa parempia kertomuksia kuin minä, sensijaan, että kerrotte niitä, ja hän on pitävä teistä enemmän kuin minusta. Mutta sanokaa — millaiset olivat häät? Kuulin matkalla, että ne olivat hyvin komeat."

"Komeat! Ah, ne olivat kymmenen kertaa enemmän kuin komeat. Oli aivan kuin Osiris jumala jälleen olisi viettänyt häitään Isis-jumalattaren kanssa taivaassa. Hänen Korkeutensa, sulhanen, oli puettu todellakin kuin jumala, niin, hänellä oli yllään Amonin puku ja pyhät koristukset. Ja sitten juhlakulkue! Ja pidot, jotka Farao piti! Ja kerronpa teille, että prinssi oli niin yltäkylläinen ilosta ja kaikesta tuosta loistavasta komeudesta, että ennen juhlamenojen loppua katsahtaessani häneen näin, että hänen silmänsä olivat ummessa. Niitä huikaisi kullan kiilto ja jalokivet, ja kuninkaallisen morsiamen rakastettavaisuus. Hän kertoi sen itse minulle peläten kenties minun luulleen, että hän nukkui. Sitten saimme siellä lahjoja, jokainen jotakin arvonsa mukaista. Minä sain — no, se ei kuulu tähän. Ja, oppinut Ana, en unhottanut teitä. Tiesin hyvin, että kaikki olisi lopussa, ennenkuin te palaisitte, ja siksi kuiskasin nimenne hänen Korkeutensa korvaan ja tarjouduin säilyttämään teidän lahjanne."

"Todellako, Pambasa, ja mitä hän sanoi?"

"Hän sanoi tallentavansa sen itse teille. Kun minä tuijotin häneen ihmetellen, mikä se mahtoi olla, koska en nähnyt hänellä mitään, lisäsi hän: 'Se on tässä', ja hän näytti sinetöityä, vanhanaikaista kultasormusta, jota hän aina on käyttänyt, mutta jolla ei ole mitään suurta arvoa luullakseni. Siihen on kaiverrettu sanat: 'Thotin ja Kuninkaan rakastettu'. Näyttää siltä, että hänen on otettava se pois tehdäkseen tilaa toiselle, paljon hienommalle sormukselle, jonka hänen Korkeutensa prinsessa on hänelle antanut."

Tällä ajalla olivat orjat purkaneet kuorman aasin selästä ja vieneet pois. Me kuljimme läpi eteishallin, jossa oli paljon tyhjäntoimittajia, kuten tavallista, ja tulimme palatsin yksityiseen osaan.

"Tätä tietä", sanoi Pambasa. "Määräys on, että minun on vietävä teidät prinssin luo, missä hän sitten lieneekin, ja juuri nyt on hän suuressa salissa hänen Korkeutensa prinsessan kanssa. Heidän luonaan on käynyt onnittelijoita ja lähettiläitä eri kaupungeista. Viimeinen poistui noin puoli tuntia sitten."

"Tahdon ensin valmistaa itseni, arvokas Pambasa", aloitin minä. "Ei, ei, määräykset ovat ankarat, en uskalla olla tottelematta niitä. Astukaa sisään", ja toitahuttaen torveen, niinkuin oli hovissa tapana, veti hän kallisarvoisen väliverhon syrjään.

"Kautta Amonin", huudahti väsynyt ääni, joka tuntui olevan prinssin, "sieltä tulee asianajajia tai pappeja. Valmistaudu, sisareni, valmistaudu."

"Pyydän sinua, Seti", vastasi Usertin ääni, "että oppisit sanomaan minua oikealla nimelläni, joka ei ole enään sisar. Enkä edes olekaan sinun oikea sisaresi."

"Pyydän anteeksi", sanoi Seti. "Valmistaudu, kuninkaallinen puoliso, valmistaudu."

Nyt oli väliverho täydellisesti vedetty syrjään ja minä seisoin pölyisenä, avuttomana ja sanoakseni totuuden hieman vavisten — sillä pelkäsin prinsessaa — ovella, epäillen astua kynnyksen yli. Edessäni oli komea, valoisa huone, jonka keskellä oli kaksi veistoksilla koristettua kullattua tuolia. Toisessa istui prinsessa komeasti puettuna, kauniina ja tyynenä. Hän tarkasteli kuvilla koristettua kirjaa, epäilemättä viimeisen lähettilään antamaa, sillä samanlaisia, kuin se, oli asetettu kauniisti hänen viereensä pöydälle.

Toinen tuoli oli tyhjä, sillä prinssi käveli levottomasti edes takaisin huoneessa, juhlapuku vähän epäjärjestyksessä ja kultainen seppele, joka oli hänen päässään, kallistuneena takaraivolle, sillä hänen oli tapana työntää sormensa ruskeaan tukkaansa. Seistessäni vielä varjossa, sillä Pambasa oli poistunut, ei minua huomattu, ja keskustelu jatkui.

"Minä olen kunnossa, puoliso. Suo anteeksi, mutta sinä näytät toisenlaiselta. Miksi lähetit pois kirjanoppineet ja hoviväen, ennen kuin juhla oli lopussa?"

"Koska väsyin heidän alituisiin kumarruksiinsa, ylistyksiinsä ja temppuihinsa", sanoi Seti.

"Joissa minä en nähnyt mitään harvinaista. Nyt heidät on kutsuttava takaisin."

"Tulkoon ken tahansa!" huudahti Seti. Silloin minä astuin esiin ja heittäydyin maahan. "Mitä", huusi prinssi, "sehän on Ana, joka on palannut Memphiksestä! Tulkaa lähemmäksi, Ana, ja olkaa tuhannesti tervetullut. Tiedättekö, luulin teitä joksikin ylipapiksi tai maaherraksi, josta en koskaan ollut edes kuullut."

"Ana! Kuka on Ana?" kysyi prinsessa. "Oh, minä muistan, tuo kirjanoppinut —. Niin, se on helposti huomattavissa, että hän on tullut Memphiksestä", ja hän katseli tomuista pukuani.

"Oi, kuninkaallinen prinsessa", mutisin minä hämilläni, "älkää soimatko minua, vaikka tulinkin tällaisena läheisyyteenne. Pambasa johti minut tänne vasten tahtoani prinssin määräyksen mukaan."

"Todellako? Seti, tuoko tämä mies niin tärkeitä tietoja Memphiksestä, että tahdoit häntä niin kiireesti tavata?"

"Kyllä, Userti, ainakin luulen niin. Teillä on kirjoitukset turmeltumattomina, eikö olekin, Ana?"

"Aivan hyvässä kunnossa, teidän korkeutenne", vastasin, vaikka en tiennyt, mistä kirjoituksista hän puhui, kenties tarkoitti hän kertomusteni käsikirjoituksia.

"Silloin, herrani, jätän sinut keskustelemaan Anan kanssa Memphiksen kuulumisista ja noista kirjoituksista", sanoi prinsessa.

"Niin, niin. Meidän täytyy puhella niistä, Userti. Ja myös matkastamme Goshenin maakuntaan, johon lähdemme yhdessä huomenna."

"Huomenna! Sinähän sanoit tänä aamuna, että lähdet vasta kolmen päivän kuluttua."

"Sanoinko, sisar — tarkoitan, puoliso? Niin sanoin siksi, koska en tiennyt varmaan, milloin Ana, josta tulee minun matkatoverini, palaisi takaisin."

"Kirjanoppinut matkatoveriksesi! Olisi varmasti sopivampaa, että serkkusi Amenmeses —"

"Kautta Setin, Amenmeseksen kanssa!" huudahti hän, "Tiedät hyvin, että inhoan tuota miestä viekkaitten, turhanpäiväisten juttujensa tähden."

"Todellako? Minua surettaa kuulla se, sillä kun sinä inhoat, niin näytät sen, ja Amenmeseksesta voi tulla vaarallinen vihollinen. No, jollei serkkumme Amenmeses, jota minä en vihaa, niin on vielä Saptah."

"Kiitän sinua! En tahdo matkustaa vaunuissa sakaalin kanssa."

"Sakaali! En pidä Saptahista, mutta miten Egyptin kuninkaallisesta verestä syntynyt olisi sakaali! Sitten on vielä visiiri Nehesi tai saattojoukon kenraali, jonka nimen olen unohtanut."

"Luuletko, Userti, että haluan puhella valtion talouden hoidosta tuon vanhan rahasäkin kanssa, tai kuunnella kerskailuja teoista, joita hän ei koskaan ole tehnyt sodassa nubialaisia julmureita vastaan?"

"En tiedä, puoliso. Mistä sitten puhelisit tämän Anan kanssa? Runcista, luullakseni, ja muista sellaisista hullutuksista. Tai kenties Merapista, Israelin kuusta, jota molemmat, kuten olen huomannut, pidätte niin suloisena. Hyvä, tehkää miten tahdotte! Sanot minulle, etten voi seurata sinua tuolle matkalle, minä juuri vihitty puolisosi, ja nyt huomaan, että se onkin siksi, että haluat täyttää paikkani juttujen kirjoittajalla, jonka löysit jonakin päivänä. Onnellista matkaa, herraseni", ja hän nousi tuoliltaan kooten viittansa laahukset molemmin käsin.

Silloin suuttui Seti.

"Userti", sanoi hän polkien jalkaansa, "et saa käyttää sellaisia sanoja. Tiedät hyvin, etten ota sinua mukaani, koska tuolla hebrealaisten keskuudessa voi piillä vaaroja. Sitäpaitsi, eihän se ole Faraonkaan tahto."

Prinsessa kääntyi ja vastasi kylmän kohteliaasti:

"Pyydän anteeksi ja kiitän, että ajattelet minun turvallisuuttani.
En tiennyt, että tuo tehtävä olisi niin vaarallinen. Ole varovainen,
Seti, ettei kirjanoppinut Ana tuota mitään harmia."

Sen sanottuaan kumarsi hän ja katosi oviverhojen taa.

"Ana", sanoi Seti, "sanokaa minulle, sillä en koskaan ole ollut nopea laskennossa, montako minuuttia on tästä hetkestä huomen aamun neljänteen tuntiin, jolloin käsken vaunujeni olemaan kunnossa? Ja tiedättekö, onko mahdollista matkustaa Goshenista läpi rämeikköjen ja palata takaisin Syrian kautta? Tai, jollei se käy laatuun, kulkea erämaiden halki Thebeen ja purjehtia Niiliä alas keväällä?"

"Oi! Prinssi, prinssi", sanoin, "pyydän teitä, lähettäkää minut pois. Antakaa minun mennä minne tahansa, jonne ei hänen Korkeutensa prinsessan ääni minua saavuta."

"On kummallista, miten samalla lailla me ajattelemme joka asiassa, Ana, yksinpä Merapistakin ja kuninkaallisten naisten kielistä. Te ette mene. Jos on kysymys menemisestä, on muita, jotka menevät ensin. Sitä paitsi te ette voi mennä, vaan teidän on pysyttävä ja kannettava kuormanne, kuten minäkin kannan omaani. Muistakaa särjettyä pikaria, Ana."

"Muistan, prinssi, mutta mieluummin haluaisin tulla ruoskituksi raipoilla kuin tuollaisilla sanoilla, joita minun on kuunneltava."

Kuitenkin samana yönä, poistuttuani prinssin luota, sain kuulla tuon oikullisen, tai kenties viisaan kuninkaallisen naisen suusta miellyttävämpiä sanoja. Hän lähetti noutamaan minua ja minä menin suuresti peloissani. Hän istui pienessä kammiossaan yksin, ainoastaan toisessa päässä huonetta istui vanha, kunnianarvoisa nainen, joka näytti olevan kuuro, sellaisen prinsessa kenties oli vartavasten valinnut. Userti pyysi minua kohteliaasti istuutumaan häntä vastapäätä ja puheli minulle näin:

"Kirjanoppinut Ana, pyydän teiltä anteeksi, että ollessani suuttunut ja väsynyt sanoin teille ja teistä tänään sellaista, jonka nyt toivoisin jättäneeni sanomatta. Tiedän hyvin, että te, joka olette Egyptin korkeasäätyistä sukua, ette kerro sitä ulkopuolella näitä seiniä."

"Kieleni leikattakoon pois sitä ennen", vastasin.

"Näyttää siltä, kirjanoppinut Ana, että herrani prinssi pitää teistä paljon. Miten ja miksi se tapahtui niin äkkiä, te kun olette mies, en ymmärrä. Mutta olen varma siitä, että teissä täytyy olla paljon rakastettavaa, kotka prinssi ei ole milloinkaan tietääkseni osoittanut suurempaa huomiota kenellekään, joka ei todella olisi mitä kunnioitettavin ja arvokkain. Nyt kun asiat ovat näin, on selvää, että teistä tulee hänen Korkeutensa suosikki, miehen, joka ei muuta mieltään sellaisissa seikoissa, ja että hän kertoo teille kaikki salaiset ajatuksensa, kenties sellaisetkin, jotka hän salaa neuvonantajilta tai vieläpä minultakin. Lyhyesti sanoen, te tulette mahtavaksi tässä valtakunnassa ja kenties eräänä päivänä mahtavimmaksi — Faraon jälkeen — vaikka vielä näytätte ainoastaan yksityiskirjurilta.

"En tahdo teeskennellä teille, että minä toivoisin näin käyvän, minä, joka päinvastoin toivon, että puolisollani olisi vain yksi todellinen neuvonantaja — minä. Kuitenkin minä, nähdessäni, että niin on, painan alas pääni, toivoen, että kaikki kävisi parhaiten. Jos joskus kateus valtaisi minut ja puhuisin teille ilkeitä sanoja, kuten tänään, pyydän anteeksi jo edeltäpäin sitä, mikä ei vielä ole tapahtunut, kuten äsken pyysin anteeksi sitä, mikä on tapahtunut. Pyydän teitä, kirjanoppinut Ana, että tekisitte parhaanne vaikuttaaksenne prinssiin vain hyvää, sillä sen, jota hän rakastaa, on helppo johtaa häntä. Myöskin pyydän teitä, joka olette nopea ja tarkka, kuten huomaan, ottamaan selkoa kuninkaallisen hovimme valtiollisista asioista, ja jos on tarpeellista, tulemaan minun luokseni saamaan ohjeita siihen. Silloin teistä tulee kykenevä neuvomaan prinssiä oikein, jos hän kääntyisi teidän puoleenne."

"Kaiken tuon tahdon tehdä, teidän Korkeutenne, jos se vain on minun vallassani. Vaikka mikä minä olen, että toivoisin saada tehdä polkua kuninkaalle? Sitäpaitsi tahtoisin lisätä tämän, että prinssi on lopultakin sellainen, joka aina valitsee oman tiensä."

"Saattaa olla niin, Ana. Ainakin kiitän teitä. Pyydän myös, olkaa varma, että minä olen aina teidän ystävänne enkä vihollisenne, vaikka toisinaan luonteeni kiivaus, jota ei koskaan ole hillitty, voi johtaa teidät ajattelemaan toisin. Sanon teille vielä erään asian, jonka tulee pysyä salaisuutena meidän kesken. Tiedän, että prinssi rakastaa minua pikemmin ystävänä kuin puolisona, ja ettei hän itse olisi halunnut tätä avioliittoa, mikä on kenties luonnollistakin. Tiedän vielä, että hänen elämäänsä tulee muita naisia, vaikka ne ovat paljon harvalukuisempia kuin toisilla kuninkailla on tapana, sillä häntä on sangen vaikea miellyttää. Sitä en voi valittaa, koska se johtuu maamme tavoista. Pelkään ainoastaan yhtä seikkaa — että joku nainen, joka ei enää olisi hänelle vähäpätöinen, ottaisi Setin sydämen ja tekisi hänet kokonaan omakseen. Tässä asiassa, kirjanoppinut Ana, kuten muissakin pyydän apuanne, sillä haluan tulla Egyptin kuningattareksi täydellisesti enkä ainoastaan nimellisesti."

"Teidän Korkeutenne, miten voin sanoa prinssille?: 'Niin paljon teidän on rakastettava tätä tai tuota naista eikä enempää'. Sitäpaitsi, miksi pelkäätte sellaista, mitä ei ole eikä mahda koskaan tullakkaan?"

"En tiedä, miten voitte sanoa sen, kirjuri, mutta kuitenkin pyydän teitä puhumaan, jos voitte. Ja miksi pelkään? Siksi, että minusta tuntuu kuin jonkun naisen varjo lepäisi kylmänä päälläni ja rakentaisi mustaa muuria hänen Korkeutensa ja minun välilleni."

"Se on vain uneksimista, prinsessa."

"Kenties. Toivon, että se olisi sitä. Kuitenkin luulen toisin. Oi! Ana, ettekö te, joka tutkitte miesten ja naisten sydämiä, voi ymmärtää asemaani? Olen mennyt avioliittoon, jossa ei ole toivoa tulla milloinkaan rakastetuksi, kuten toiset naiset ovat. Minä, joka olen puoliso, en ole kuitenkaan se. Luen ajatuksenne ja kysytte — 'Miksi sitten menitte naimisiin?' Koska olen kertonut teille näin paljon, kerron senkin teille. Ensiksi, koska prinssi on erilainen kuin toiset miehet ja omalla tavallaan yläpuolella kaikkia heitä, niin, paljon yläpuolella jokaista, jonka kanssa kuninkaallinen perijätär olisi voinut mennä naimisiin. Toiseksi, koska minulta on riistetty rakkaus, niin mitäpä jää minulle muuta kuin kunnianhimo? Ja lopuksi, tahtoisin tulla mahtavaksi kuningattareksi, kuten oli Hatshepu aikoinaan, ja auttaa maani nousemaan niistä monista vaivoista, mihin se on vaipunut ja saada nimeni kirjoitetuksi laajan historian lehdille. Sen voin ainoastaan tehdä ottamalla Faraon perillisen miehekseni, kuten on velvollisuuteni."

Hän ajatteli hetken, ja lisäsi sitten: "Nyt olen kertonut teille kaikki ajatukseni. Olenko tehnyt siinä viisaasti, sen tietävät yksin jumalat ja aika on sen minulle näyttävä".

"Prinsessa", sanoin, "kiitän teitä luottamuksesta, jota osoititte minulle, ja minä tahdon auttaa teitä, jos voin. Kuitenkin olen vallan hämmentynyt. Minä, mies parka, vaikka olenkin hyvää sukua, uneksija, joka olen nähnyt vaivaakin, olen äkkiä sattumalta tai jumalallisesta johdatuksesta nostettu korkealle Egyptin perillisen suosioon, ja vieläpä olen voittanut teidänkin luottamuksenne. Ihmettelen, miten minun on käyttäydyttävä tässä uudessa paikassa, jota en koskaan ole hakenut."

"Sitä en tiedä. Minulla on tarpeeksi huolia kannettavana nykyään. Mutta epäilemättä se sallimus, josta puhuitte, ja joka on pannut teidät asemaanne, on myös määrännyt, miten, kaikki päättyy. Mutta, kesken kaiken, minulla on teille lahja. Sanokaa, kirjuri, oletteko milloinkaan käyttänyt asetta kynän ohella?"

"Olen, teidän ylhäisyytenne, poikana olin taitava miekkailija. Sitäpaitsi, vaikka en pidä sodasta ja verenvuodatuksesta, tappelin muutama vuosi sitten suuressa taistelussa niniveläisiä barbaareja vastaan, kun Farao kutsui Memphiksen nuoret miehet täyttymään velvollisuutensa. Minä löin omin käsin kaksi rehellisessä taistelussa, vaikka eräs oli vähällä tuottaa minulle kuoleman", ja osoitin arpea, joka näkyi punertavana harmaitten hiusteni välistä. Keihäs oli siihen iskenyt syvän reiän.

"Se on hyvä, tai niin ainakin minä ajattelen, sillä pidän enemmän sotilaista kuin kirjatoukista."

Mennen ruo'oista tehdyn maalatun arkun luo otti hän siitä ihmeellisen pronssisista renkaista tehdyn panssaripaidan, ja lyhyen miekan, sekin pronssista. Miekka oli kullatussa tupessa, jonka pää oli muodostettu leijonan pään muotoiseksi. Nämä hän omin käsin antoi minulle, sanoen:

"Tämä on sotasaalis, jonka isoisäni, suuri Rameses, otti nuoruudessaan eräältä Khitahin prinssiltä, jonka hän surmasi Syriassa tuossa taistelussa, josta teidän isoisänne kirjoitti runon. Kantakaa tätä panssaria, jonka läpi ei mikään keihäs mene, viittanne alla, ja pankaa miekka vyöllenne, kun menette noitten israelilaisten keskuuteen, joihin minä en luota. Olen antanut samanlaisen puvun prinssille. Olkoon velvollisuutenanne pitää huolta, että se on hänen pyhän ruumiinsa suojana sekä yöllä että päivällä. Olkoon myös velvollisuutenne, jos tarvitaan, puolustaa häntä tällä miekalla. Hyvästi."

"Jumalat karkoittakoot minut autuaitten maista, jos laiminlyön tämän luottamustehtävän", vastasin minä ja lähdin etsimään lepoa, jota, kuten kuulette, en kuitenkaan vielä saanut.

Sillä kun kuljin käytävää erään hovinaisen saattamana, niin kenenkä olisinkaan tavannut sen päässä, jollen vanhaa Pambasaa, joka monin kumarruksin ilmoitti minulle, että prinssi tarvitsi minua? Kysyin, miten se saattoi olla mahdollista, sillä hänhän oli lähettänyt minut pois yöksi. Hän ei sanonut tietävänsä, vaan hänet oli käsketty ohjata minut yksityiseen kammioon, samaan huoneeseen, jossa ensiksi elin nähnyt hänen Korkeutensa. Menin sinne ja löysin hänet lämmittelemästä tulen äärestä, sillä yö oli kylmä. Hän katsoi ylös ja pyysi Pambasaa päästämään sisälle ne, jotka olivat odottamassa; sitten hän, huomattuaan renkaista tehdyn panssaripaidan ja miekan, jota kannoin kädessäni, sanoi:

"Te olette ollut prinsessan luona, ettekö olekin, ja hänellä täytyi olla paljon sanomista teille, sillä keskustelunne oli pitkä? Hyvä, minä luulen arvaavani sen sisällyksen, sillä olenhan lapsuudesta asti tuntenut hänen mielenlaatunsa. Hän pyysi teitä pitämään minua silmällä, sekä ruumistani että sydäntäni ja kaikkea, mikä tulee sydämestä — ah, ja paljon muuta. Ja hän antoi teillekin syrialaisen puvun kannettavaksi hebrealaisten keskuudessa, kuten hän antoi minullekin. — Kuulkaapas Ana. Olen pahoillani, että häiritsen lepoanne, sillä te olette varmaan väsynyt matkasta ja keskustelusta. Mutta vanha Bakenhonsu, jonka tunnette, odottaa ulkopuolella ja hänen kanssaan Kii, suuri tietäjä, jota luullakseni ette ole nähnyt. Hän on ihmeellinen tietomies. Hän tekee todella kummallisia taikatemppuja ja toisinaan näyttää menneisyys ja tulevaisuus olevan avoinna hänen katseilleen. Epäilemättä hänellä on, tai hän luulee itsellään olevan, joku ilmoitus minulle taivaasta. Ajattelin, että haluaisitte kuulla sen."

"Haluan kernaasti, prinssi, jos olen sen arvoinen ja tahdotte suojella minua tuon tietäjän vihalta, jota pelkään."

"Viha muuttuu toisinaan luottamukseksi, Ana. Ettekö huomannut sitä juuri äsken prinsessan suhteen, kuten sanoin tulevan tapahtumaan? Hiljaa! He tulevat. Istuutukaa ja laittakaa kirjoitustaulunne kuntoon tehdäksenne muistiinpanoja heidän puheistaan."

Oviverhot vedettiin syrjään ja niiden takaa tuli iäkäs Bakenkhonsu nojaten keppiinsä ja hänen mukanaan itse Kii puettuna valkeaan viittaan ja hiukset ajeltuina, sillä hän oli saanut perintönä Amonin papin viran Thebessä ja oli vasta alkava Isiksen, salaperäisyyksien äidin, palvelija. Hänellä oli myös Kherhebin, Kherheb oli päätietäjän virallinen nimitys muinaisessa Egyptissä, eli päätietäjän tehtävät. Ensi näkemältä oli tuossa miehessä jotakin outoa. Todellakin, hän olisi hyvin näkönsä puolesta saattanut olla keski-ikäinen kauppias; ruumiiltaan hän oli lyhyt ja tukeva, kasvoiltaan lihava ja hymyilevä. Mutta noissa hymyilevissä kasvoissa oli kaksi ihmeellistä, harmaalle vivahtavaa, melkein mustaa silmää. Kun kasvot hymyilivät, tuijottivat nuo silmät tyhjyyteen kuin kuvapatsaan silmät. Ne olivat todellakin kuin kivisen patsaan silmät tai oikeammin silmäkuopat, niin syvällä ne olivat päässä. Omasta puolestani sanon, että pidin niitä kunnioitusta herättävinä, ja arvelin, että mikä Kii mahtoi ollakin, ei hän ainakaan ollut petturi.

Tämä kummallinen pari kumarsi prinssille, ja prinssin viittauksesta istuutuivat he, Bakenkhonsu tuolille, koska hänen oli vaikeata nousta, ja Kii, joka oli nuorempi, kirjanoppineitten tavan mukaan lattialle.

"Mitä kerroin teille, Bakenkhonsu?" sanoi Kii vahvalla, mahtavalla äänellä, lopettaen sanat omituisella hihityksellä.

"Kerroitte minulle, tietäjä, että löytäisimme prinssin tästä huoneesta, jonka kuvasitte minulle tarkasti juuri sellaiseksi, kuin nyt näen sen, vaikka emme kumpainenkaan ole ennen käyneet täällä. Sanoitte myöskin, että siellä sisällä istuisi lattialla kirjuri Ana, jonka minä tunnen, vaan ette te, pitäen käsissään vahatauluja ja kynää. Hänen vieressään on ihmeellinen panssaripaita ja leijonatuppinen miekka."

"Sepä on kummallista", keskeytti prinssi, "mutta anteeksi, Bakenkhonsu näkee nämä asiat. Jos te, oi Kii, kertoisitte meille, mitä on kirjoitettu Anan tauluille, joita emme kumpainenkaan voi nähdä, ja olisi vielä ihmeellisempää, jos sanoisitte, onko sinne kirjoitettu mitään."

Kii hymyili ja tuijotti kattoon. Hetken kuluttua hän sanoi:

"Kirjuri Ana käyttää pikakirjoitusta, jota ei ole helppo selittää. Kuitenkin näen kirjoitettuna tauluille erään talon hinnan, jonka hän on saanut jossakin kaupungissa, jonka nimeä ei ole mainittu — se on niin ja niin paljon. Myöskin näen sinne kirjoitettuna summan, minkä hän maksoi pois siitä palvelijalle, ja aasin ruoan kahdessa majatalossa, joissa hän poikkesi matkallaan. Se on niin ja niin paljon. Sitten on luettelo papyruskääröistä ja sanat: 'Sininen viitta', jotka on pyyhitty pois."

"Ana, onko se oikein sanottu?" kysyi prinssi.

"Aivan oikein", vastasin täynnä pelkoa, "ainoastaan sanat 'Sininen viitta', jotka totta kyllä kirjoitin taululle, on myös pyyhitty pois."

Kii hihitti ja käänsi silmänsä katosta minuun.

"Haluaisiko teidän Korkeutenne, että kertoisin teille, mitä on kirjoitettu tämän kirjanoppineen muistiin yhtä hyvin kuin sen, mitä on kirjoitettu noihin vahatauluihin, joita hän pitää käsissään? Niitä on helpompi selittää kuin noita toisia ja minä näen niissä paljon mielenkiintoisia asioita. Esimerkiksi salaisia sanoja, joita hänelle on puhunut joku korkea olento aivan äskettäin, suurista valtiollisista asioista, luullakseni. Tai teidän ylhäisyytenne mielipide siitä, miten vilun värinä kylmällä ilmalla joen partaalla seistessä muuttuu kuumuudeksi, kun astuu veteen ja vastaus siihen. Ja sanoja, jotka puhuttiin alabasterimaljaa rikottaessa. Sivumennen sanoen, kirjuri, hyvän kätköpaikan valitsitte maljan toiselle puoliskolle piilottaessanne sen arkun pohjalle kammiossanne, arkun, joka on suljettu nuoralla ja sinetöity Rameses toisen aikoina kovakuoriaissinetillä. Luullakseni maljan toinen puolisko on helpommin saatavissa", ja kääntyen ympäri hän tuijotti seinään, jossa näin vähän alabasterimaljan reunaa.

Minä istuin suu avoinna, sillä miten saattoi tuo mies tietää kaiken tämän? Mutta prinssi nauroi ääneen, sanoen:

"Ana, minä rupean tuumimaan, että pidätte huonosti asioita salassa. Ainakin luulisin niin, jollen muistaisi, ettei teillä ole vielä ollut tilaisuutta kertoa minulle, mitä prinsessa tuolla mahtoi teille sanoa, ja tuskin voitte tietää tämän huoneen seinässä olevasta petollisesta liukuvasta luukusta, jota en ole milloinkaan näyttänyt teille."

Taaskin Kii nauraa hihitti ja Bakenkhonsun leveille, ryppyisille kasvoille levisi hymy.

"Oi prinssi", aloitin minä, "vannon teille, ettei koskaan ole pieninkään sana —"

"Tiedän sen, ystävä", keskeytti prinssi, "mutta näyttää olevan sellaisiakin, jotka eivät odota sanoja, vaan lukevat 'ajatusten kirjasta'. Sentähden ei ole hyvä seurustella heidän kanssaan liian usein, sillä jokaisellahan on ajatuksia, joita ei tarvitse muitten tietää kuin hän itse ja Jumala. Tietäjä, mitä asiaa teillä on minulle? Puhukaa aivan kuin me olisimme kahden."

"Tämä, prinssi, on asiani. Te teette matkan hebrealaisten luo, kuten kaikki olemme kuulleet. Nyt Bakenkhonsu ja minä sekä kaksi ennustajaa minun virkakunnastani olemme erityisesti tarkastelleet tulevaisuutta, joka koskee tätä matkaa. Sillä me kaikki rakastamme teitä ja tiedämme, miten paljon teidän menestyksenne merkitsee Egyptille. Vaikka se, mitä olemme saaneet tietää, eroaa muutamissa asioissa, on se toisissa vallan sama. Sentähden pidimme velvollisuutenamme kertoa teille, mitä olemme nähneet."

"Jatka, Kherheb."

"Ensiksi, että teidän Korkeutenne elämä joutuu vaaraan."

"Elämä on aina vaarassa, Kii. Menetänkö sen? Jos niin käy, älkää pelätkö kertoa sitä minulle."

"Emme tiedä sitä, mutta emme luule niin käyvän, päättäen muusta, mitä meille on ilmoitettu. Saimme tietää, ettei ainoastaan ruumiinne joudu vaaraan. Tuolla matkalla näette naisen, johon rakastutte. Tämä nainen, niin arvelemme, tuottaa teille paljon sekä surua että iloa."

"Silloin tuo matka on kenties tekemisen arvoinen, Kii, koska monet saavat kulkea kauas ennenkuin löytävät sen, jota voivat rakastaa. Kertokaa minulle, olenko nähnyt tuon naisen?"

"Siinä olemme sekaisin, prinssi, sillä näyttää siltä — epäilemättä olemme väärässä — että olette nähnyt hänet usein, usein, ja olette tuntenut hänet tuhansia vuosia sitten, niinkuin olette tuntenut tuon vieressänne olevan miehen tuhansia vuosia sitten."

Setin kasvot tulivat hyvin tarkkaavaisiksi.

"Mitä tarkoitatte, tietäjä?" kysyi hän katsoen häneen terävästi. "Mitenkä minä, joka olen vielä nuori, olen voinut tuntea jonkun naisen ja miehen tuhansia vuosia sitten?"

Kii tarkasteli häntä kummallisilla silmillään ja vastasi:

"Teillä on paljon arvonimiä, prinssi. Eikö yksi niistä ole 'Jälkeensyntyneitten Herra', ja jos on, niin miten saitte sen, ja mitä se merkitsee?"

"Se on nimeni. Mitä se merkitsee, en tiedä, mutta sain sen jonkun unen johdosta, jonka äitini näki yöllä ennen kuin synnyin. Kertokaa te minulle, mitä se merkitsee, koska näytte tietävän niin paljon."

"En osaa, prinssi. Tuota salaisuutta ei ole näytetty minulle. Kuitenkin tunsin nuoruudessani keski-ikäisen miehen, joka oli tietäjä, kuten minäkin, ja häneltä opin paljon. — Bakenkhonsu tässä tunsi hänet hyvin — sillä hän tutki tuota asiaa. Hän kertoi minulle olevansa varma, koska niin oli ilmoitettu hänelle, että ihmiset eivät elä ainoastaan kerran ja sitten lähde täältä iäksi. Hän sanoi, että ne elävät monta kertaa ja monissa muodoissa, vaikka aina tässä maailmassa, ja jokaisen elämän välillä on pimeyden muuri."

"Jos niin on, mitä hyötyä on elämästä, jota emme muista sen jälkeen kuin kuolema on sulkenut ovet?"

"Ovet on kerran jälleen avautuva, prinssi, ja näyttävä meille paikat, joiden läpi jalkamme ovat kulkeneet alusta alkaen."

"Uskontomme opettaa meille, Kii, että kuoleman jälkeen elämme iankaikkisesti jossakin muualla ruumiissamme, jotka saamme takaisin tuomiopäivänä. Iankaikkisuudella, jolla ei ole loppua, ei voi olla alkuakaan; se on ympyrä. Sentähden, jos on totta, että elämme uudelleen, niin täytyy senkin olla totta, että olemme eläneet aina."

"Se on hyvin perusteltu, prinssi. Ennen muinoin, ennen kuin papit alkoivat muodostella ihmisten ajatuksista kivimöhkäleitä ja rakentaa niistä temppeleitä tuhansille jumalille, monet pitivät tuota perustetta oikeana, kuten heidän mielestään oli vain yksi jumalakin."

"Niinhän on israelilaisillakin, joitten luo menen. Mitä sanotte heidän jumalastaan, Kii?"

"Että hän on sama kuin meidänkin monet jumalamme, prinssi. Ihmisten silmillä katsoen on Jumalalla monet kasvot, ja jokainen väittää, että ne, jotka hän näkee, ovat ainoan oikean Jumalan. Kuitenkin he ovat väärässä, sillä nehän ovat kaikki oikeita."

"Tai vääriä kenties, Kii, jollei petollisuuskin ole osa totuudesta. No niin, olette kertonut minulle kahdesta vaarasta, joista toinen kohtaa sydäntäni, toinen ruumistani. Onko mitään muuta ilmoitettu teidän viisaudellenne?"

"On, prinssi. Kolmas on se, että tämä matka lopulta on maksava teidän valtaistuimenne."

"Jos kuolen, niin se varmasti maksaa valtaistuimeni."

"Ei, prinssi, vaan eläessänne."

"Tiedättekö, Kii, että silloin voisin kantaa elämää paljon nöyremmin kuin valtaistuimella ollessani. Voisiko hänen Korkeutensa prinsessa tehdä samoin, se on eri asia. Sanotte siis, että jos menen tuolle matkalle, tulee toinen faraoksi minun tilalleni."

"Emme sano niin, prinssi. On totta, että meille on näytetty jonkun täyttävän paikkanne aikana, jolloin Egyptissä vallitsee hämmennys ja sekasorto, ja jolloin tuhannet kuolevat. Kuitenkin katsoessamme uudelleen, emme näe tuota toista, vaan teidät jälleen omalla paikallanne." Tässä minä, Ana, muistin näkyni Faraon salissa. "Asia on pahempi kuin luulin, sillä kerran luovuttuani kruunusta en luule, että minulla olisi mitään halua ruveta sitä jälleen kantamaan", sanoi Seti. "Kuka näyttää teille näitä asioita ja miten?"

"Meidän henkemme, joka on salainen itsemme, näyttää niitä meille, prinssi, ja monella tavalla. Toisinaan unien ja näkyjen, toisinaan vedenpinnalla näkyvien kuvien ja pelkkään hiekkaan merkittyjen kirjoitusten avulla. Kaikissa näissä muodoissa ja muissakin antaa henkemme, vetäen esille viisauden loppumattomat lähteet, jotka on kätketty jokaiseen ihmiseen, nähdä pilkahduksen totuudesta, kuten se antaa meille, jotka on kasvatettu siihen, voiman tehdä ihmeitä."

"Totuudesta. Ovatko nämä asiat, jotka kerroitte minulle, siis tosia?"

"Me uskomme niin, prinssi."

"Ja koska ne ovat tosia, täytyy niiden tapahtua. Mitä hyödyttää siis varoittaa sellaisesta, jonka täytyy tapahtua? Ei voi olla kahta totuutta. Mitä haluaisitte minun tekevän? Ettenkö menisikään tuolle matkalle? Mutta minunhan on mentävä, sillä jollen menisi, muuttuisi totuus valheeksi, joka on mahdotonta. Sanotte, että sallimus on määrännyt matkani ja mentyäni tapahtuu sellaisia ja sellaisia asioita. Ja kuitenkin neuvotte, etten menisi, sillä sitähän tarkoitatte. Oi, Kherheb Kii ja Bakenkhonsu, epäilemättä olette suuria tietäjiä ja hyvin viisaita, mutta on suurempi, joka hallitsee maailmaa viisaudella, johon verrattuna teidän on kuin vesipisara Niilissä. Kiitän teitä varoituksistanne, mutta huomenna matkustan Goshenin maahan täyttämään faraon käskyä. Jos palaan sieltä, puhumme näistä asioista tässä maailmassa. Jollen tule takaisin, puhumme kenties niistä jossakin muualla. Hyvästi!"