XX.
MOPO NEUVOTTELEE PRINSSIEN KANSSA.
Kahdeksankolmatta päivää kului, isäni, ja yhdeksäntenäkolmatta käski Chaka, joka oli jälleen nukkunut huonosti, huoneensa kaikki naiset, luvultaan toista sataa, eteensä. Toiset olivat hänen vaimojaan, joita hän sanoi "sisarikseen", ja toiset olivat nuoria tyttöjä, joita hän ei ollut vielä naittanut, ja kaikki olivat kauniita. En tiedä, tahi olen unhottanut, mitä Chaka oli edellisenä yönä uneksinut, sillä hän näki niin paljon unia siihen aikaan, ja kaikilla hänen unillaan oli sama seuraus: monen ihmisen kuolema. Hän istui majansa edessä kulmat rypyssä, ja minä olin hänen luonaan. Vaimot ja tytöt oli koottu hänestä vasemmalle, ja heidän polvensa vavahtelivat pelosta. Heidät vietiin yksi kerrallaan hänen eteensä, jossa he seisoivat pää painuksissa. Hän käski heidän olla hyvällä mielellä ja puheli heille lempeästi kysyen vihdoin jokaiselta: "Onko sinulla, sisareni, kissaa?"
Toiset vastasivat kieltävästi ja toiset myöntävästi, mutta toiset olivat niin pelon lamauttamat, etteivät saaneet sanaa suustaan. Ja lopputulos oli aivan sama, sanoivatpa he mitä hyvänsä. Vastauksen kuultuaan kuningas lausui huoahtaen: "Voi hyvin, sisareni, olipa se nyt onnetonta, ettei sinulla ole koiraa", tahi, "että sinä pidät kissaa majassasi", tahi, "ettet edes tiedä, onko sinulla kissaa vai ei."
Pyövelit raahasivat sitten tuon onnettoman portin ulkopuolelle, jossa nuijanisku päätti nopeasti hänen päivänsä. Murhaamista jatkui melkein koko sen päivän, kunnes kuusikymmentä vaimoa ja tyttöä oli surmattu, mutta vihdoin sattui kuninkaan eteen eräs tyttö, jolle tämän suojelushenki oli suonut sukkelan ajatuksenjuoksun. Kun Chaka kysyi tytöltä, oliko hänellä kissaa vai ei, vastasi tämä, ettei hän tiennyt, "mutta puoli kissaa oli parhaillaan hänen yllään", ja tyttö osoitti kissannahkaa, joka oli sidottu hänen lanteilleen.
Kuningas nauroi ja taputti käsiään sanoen, että vihdoinkin oli vastattu oikein hänen uneensa, eikä hän surmannut enää ketään sinä päivänä eikä sen jälkeenkään milloinkaan — paitsi kerran.
Sinä iltana oli sydämeni murheesta raskas ja minä huusin hengessäni: "kuinka kauan vielä?" — enkä voinut levätä. Menin ulos ja päädyin viimein tuolla vuoristossa piilevän suuren kuilun partaalle, jossa istahdin eräälle korkealle kallionkielekkeelle. Aukeat tasangot levisivät eteeni pohjoiseen ja etelään, oikealle ja vasemmalle silmänkantamattomiin. Päivä kallistui iltaan ja oli hyvin tyyni ja hiottavan lämmin, kuten aina myrskyn edellä, jonka lähestymisen minä taikurina hyvin tiesin.
Aurinko laski punaten tasangot alhaalla — oli kuin kaikki Chakan vuodattama veri olisi tulvinut maan yli, jota Chaka hallitsi, ja vaipui viimein taivaanrantaan ilmestyneen synkän pilven taa, jonka se reunusti säihkyvällä sädekehällä ja jonka keskeltä sen valo tunkeutui veripunaisena liekehtien. Pilven varjo pimitti vuoret ja tasangot kuin musta siipi, jonka alla kuolemanhiljaisuus vallitsi. Aurinko vaipui hitaasti, ja yhä uusia pilviä kohosi taivaanrannalle kokoontuen yhteen kuin sotajoukko päällikkönsä käskystä, ja auringon säteiden välähtely oli kuin keihäiden kimaltelua.
Minä katselin ja pelästyin. Liekki sammui ja hiljaisuus syveni, kunnes saatoin aivan kuulla sen; lehtikään ei värähtänyt eikä lintukaan äännähtänyt ja koko maailma näytti kuolleen — minä yksin vain elin tuossa kuolleessa maailmassa.
Samassa lennä: kirkas tähtönen taivaan korkeuksista valaisten välähdyksessä lähenevän myrskyn, joka riehahtikin heti valloilleen. Ympärilläni vallitseva hämäryys vavahti, louhikko valitti ja jäätävä tuulenhenkäys pani koko maan värisemään. Tuo lentävä tähti joutui vihurin tielle, joka kiidätti sen minua kohti, ja lähestyessään tähti kasvoi, suureni ja muutti muotoaan, kunnes se oli aivan naisen näköinen.
Tiesin heti, kuka se oli, vaikka hän olikin vielä kaukana — Inkosazana, joka tuli nyt luokseni lupauksensa mukaan myrskytuulen tuomana. Hän oli nyt hirveän näköinen, sillä ilma salamoi hänen ympärillään hänen kiitäessään eteenpäin myrskyn siivillä; silmät suitsivat tulta, joka näytti leimahtelevan hänen valloilleen liehuvista hiuksistaankin, ja kädessään hän piti säihkyvää keihästä, jota hän heristi tullessaan.
Hän oli jo vuorensolan suulla; hänen edessään oli kaikki hiljaista, mutta hänen takanaan humisivat myrskyn siivet, ukkonen pauhasi ja sade sähisi kuin sikermä käärmeitä. Leimauksena hän kiiti ohitseni katsahtaen minuun hirmuisilla silmillään, joiden liekki aivan jäykisti minut. Hän tuli ja katosi sanaakaan sanomatta, mutta minusta kuulosti kuin myrsky olisi ärjynyt, kalliot karjuneet ja sade sähissyt korvaani sanat:
"Iske, Mopo!"
Onhan samantekevää, kuulinko sanat korvillani vai vain sydämessäni. Käännyin katsomaan ja näin sateen nostattaman sumun läpi hänen kohoavan korkealle ilmaan ulvovan myrskyn edellä. Nyt hän oli Duguzan kohdalla, ja tuo säihkyvä keihäs lennähti hänen kädestään suoraan kaupunkiin, josta kirkas liekki leimahti heti korkealle.
Hän kiiti pysähtymättä edelleen häipyen viimein näkyvistäni kotiinsa taivaan korkeuksiin. Siten näkivät silmäni kolmannen ja viimeisen kerran Inkosazana-y-Zulun, tahi ehkä olin vain uneksinut, että näin hänet. Pian näen hänet jälleen, mutta en tässä maailmassa.
Istuttuani vielä hetkisen paikoillani minä nousin ja lähdin pyrkimään takaisin kaupunkiin myrskyn kanssa kamppaillen. Päästyäni lähemmäksi kuulin tuulen ärjynnän ja sateen kohinan läpi kaameita hätähuutoja. Astuin portista sisään ja kysyin, mikä oli hätänä, ja minulle kerrottiin, että taivaasta oli pudonnut tuli kuninkaan majan katolle hänen nukkuessaan. Katto oli palanut kokonaan, mutta sitten oli sade sammuttanut valkean.
Menin katsomaan ja näin kuun valossa, joka oli noussut sillä aikaa, Chakan seisovan suuren majansa edessä pelosta vavisten. Hän katseli tuijottavin silmin majaansa, jonka katto oli kokonaan palanut, ja sade valui virtanaan hänen ruumistaan pitkin.
Tervehdin kuningasta ja kysyin, mitä kummaa oli tapahtunut. Huomatessaan minut hän tarttui käteeni ja painautui puoleeni kuin isänsä turviin pakeneva lapsi murhamiesten lähestyessä, vetäen minut mukanaan lähellä olevaan pienempään majaan.
"Mitä kummaa on tapahtunut, oi kuningas?" kysyin minä toistamiseen, kun oli saatu valoa.
"Enpä ole juuri tuntenut pelkoa, Mopo", sanoi Chaka, "mutta nyt olen peloissani — aivan yhtä peloissani kuin sinä yönä, jolloin Balekan käsi viittasi tuolle, joka tuli luoksemme kuolleiden kasvoilla kävellen."
"Mitä sinä sitten pelkäät, oi kuningas, joka olet koko maailman herra?"
Chaka kumartui eteenpäin ja kuiskasi: "Näin jälleen unta, Mopo. Kuulehan! Tuomittuani eilen nuo pahantekijät, menin sitten nukkumaan, kun oli vielä valoisaa, sillä en voi nukkua pimeyden kiedottua vaippaansa koko maan piirin — en saa unta — tuo Baleka sisaresi vei sen mukanaan hautaansa. Vaivuin horroksiin ja näin merkillisen unen. Eräs hunnutettu olento tuli luokseni ja näytti minulle kummallisen näyn. Oli nimittäin kuin majani seinä olisi sortunut maahan, ja minä näin avonaisen paikan, jonka keskellä minä itse lepäsin kuolleena, ruumiissani paljon haavoja, ja veljeni Dingaan ja Umhlangana käyskentelivät ympärilläni ylevinä kuin jalopeurat. Kuninkaallinen vaippani, joka oli aivan verinen, oli Umhlanganan olkapäillä, ja kuninkaallinen keihääni, jonka kärki oli myös veressä, oli Dingaanin kädessä. Sitten näin sinun, Mopo, tulevan paikalle, tervehtivän veljiäni kuninkaallisella bayéte!-tervehdyksellä ja potkaisevan minua, kuningastasi. Samassa viittasi tuo huntuun kietoutunut olento ylöspäin haihtuen ilmaan, ja minä heräsin ja katso! — majani katto oli tulessa. Niin, semmoinen oli uni, jonka näin, Mopo, niin että sano nyt, palvelijani, miksi en tappaisi sinua, joka mieluummin tahdot palvella muita kuninkaita kuin minua ja joka olisit valmis tervehtimään veljiäni prinssejä kuninkaallisella tervehdyksellä, joka on vain minua varten?" ja hän tuijotti minuun kiukkuisesti.
"Kuten tahdot, oi kuningas!" vastasin minä huolettomasti. "Unesi ei tiedä varmastikaan mitään hyvää, ja tuon tulen putoaminen katollesi on mitä huonoin enne. Mutta —" Jätin lauseen kesken.
"Mutta — mitä mutta, Mopo, sinä uskoton palvelija?"
"Mutta kaikessa typeryydessäni minusta tuntuu, oi kuningas, että on parempi katkaista käärmeeltä pää kuin häntä, sillä pää voi elää hännättäkin, mutta ei häntä ilman päätä."
"Tarkoitat siis, Mopo, ettet sinä eikä kukaan toinenkaan voi milloinkaan puhutella prinssejä kuninkaallisella nimellä, jos he kuolisivat? Kuulinko oikein, Mopo?"
"Mikä olen minä voidakseni vaatia prinssin verta?" vastasin minä.
"Päätä sinä, oi kuningas!"
Mietittyään hetkisen Chaka sanoi: "Kuulehan, Mopo, voisiko tuon saada tehdyksi vielä tänä yönä?"
"Kaikki ovat menneet sotaan, oi kuningas, niin että meillä on täällä vain kourallinen sotureita, jotka nekin ovat useimmat prinssien väkeä ja voisivat ehkä antaa iskun iskusta."
"Mutta miten me sitten —?"
"En tiedä, oi kuningas. Sinullahan on tuolla joen toisella puolella eräs rykmentti, jota sanotaan kuolemanrykmentiksi. Huomenna keskipäivällä se jo voisi olla täällä, ja silloin —"
"Puhut järkevästi, Mopo-lapseni — huomenna siis. Lähetä sana kuolemanrykmentille ja katso, ettet petä minua, Mopo."
"Jos petän sinut, petän itsenikin, oi kuningas, sillä näen kaikesta, että henkeni ja elämäni ovat nyt sen varassa, miten onnistumme."
"Tuo on totta, vaikka kaikki muut puheesi olisivatkin valetta", lausui Chaka synkästi. "Ja paina mieleesi, palvelijani, ettet kuole kuten tavallisesti kuollaan, jos asiamme onnistumisessa on hipenenkään toivomisen varaa. Mene!"
"Käskysi täytän, oi kuningas", vastasin minä ja poistuin.
Tiesin aivan hyvin, isäni, että Chaka oli tuominnut minut kuolemaan, vaikka hän tahtoi ensin raivata prinssit tieltään minun avullani. Mutta minä en pelännyt, sillä tiesinhän, että Chakan hetki oli vihdoin tullut.
Menin majaani pohtimaan asiaa ja odottamaan, kunnes kaikki olivat vaipuneet unen helmoihin; sitten hiivin hiljaa kuin käärme Dingaan-prinssin majalle ja raapaisin oveen sovitulla tavalla. Ovi aukeni heti, ja minä ryömin sisään sulkien oven visusti. Majassa paloi heikko valkea, jonka himmeässä valossa minä näin prinssien istuvan huovat ympärillään ja osaksi peitetyin kasvoin.
"Ken olet?" kysyi prinssi Dingaan. Kohotin peitteen lievettä, niin että kasvoni näkyivät, jolloin hekin paljastivat kasvonsa.
"Terve teille, prinssit", lausuin minä, "jotka olette huomenna vain tomua ja tuhkaa! Terve teille, Senzangaconan pojat, jotka huomenna astutte varjojen maahan —" Ja minä ojensin kuihtuneen käteni heitä kohti.
Prinssit vavahtivat ja värisivät pelosta.
"Mitä sinä tarkoitat, koira, kun puhut meille noin pahaaennustavasti?" sanoi Dingaan matalalla äänellä.
"Miksi osoitat meitä tuolla valkealla ja kuihtuneella kädelläsi, noita?" sähähti Umhlangana.
"Enkö ole sanonut teille, oi prinssit, että teidän täytyy joko iskeä tahi kuolla? Mutta teillä ei ole ollut rohkeutta. Nyt kuulkaa! Chaka on nähnyt jälleen unen, ja nyt se on Chaka, joka iskee, ja te olette jo kuolleet, te Senzangaconan lapset."
"Jos tappajat ovat jo ovella, niin sinä kuolet ensin, petturi!" kirahti
Dingaan siepaten keihään huopansa laskoksista.
"Kuule ensin, mitä kuningas uneksi, oi prinssi", vastasin minä; "sitten voit tappaa minut, jos tahdot, ja kuolla. Chaka nukkui ja näki unta, että hän oli kuollut, ja toinen teistä, oi prinssit, kantoi hänen kuninkaallista vaippaansa."
"Kumpi?" kysyi Dingaan kiihkeästi ja molemmat katsoivat minuun vastausta odottaen.
"Prinssi Umhlangana kantoi sitä — Chaka uneksi niin — oi Dingaan, sinä kuninkaallisen puun jalo vesa", vastasin minä viivytellen ja otin hyppysellisen nuuskaa tarkaten heitä nuuskarasiani yli.
Dingaan loi Umhlanganaan vihaisen silmäyksen, mutta Umhlanganan kasvot säteilivät kuin aamurusko.
"Chaka uneksi myös", jatkoin minä, "että toisella teistä oli hänen kuninkaallinen keihäänsä kädessään."
"Kummalla?" kysyi Umhlangana.
"Prinssi Dingaanilla — Chaka uneksi niin — oi Umhlangana, sinä kuningasten jälkeläinen! — ja siitä tipahteli verta."
Umhlanganan kasvot synkkenivät kuin yö, mutta Dingaanin kirkastuivat kuin nouseva päivä.
"Chaka uneksi vielä, että minä, Mopo, teidän koiranne, joka en ole senkään nimen arvoinen, tulin luoksenne huudahtaen bayéte! joten tervehditään vain kuninkaita."
"Kummalle oli tervehdyksesi tarkoitettu, oi Mopo Makedaman poika?" kysyivät molemmat prinssit aivan yhteen ääneen.
"Teille molemmille, oi te aamunkoiton kirkkaat kaksoistähdet — Chaka uneksi, että tervehdin siten teitä molempia."
Prinssit eivät oikein tienneet, mitä sanoa, sillä he vihasivat toisiaan, vaikka pelko ja vaaranalainen asema olivat nyt liittäneet heidät yhteen.
"Mutta mitäpä hyödyttää puhella näistä", jatkoin minä, "kun te molemmat, oi maailman herrat, olette jo kuin kuolleet. Parhaimmatkin joutuvat täällä korppikotkien ruoaksi, jotka ovat nälkäiset sekä tänään että huomenna. Chaka-kuningas on nyt unien selittäjä, ja hänellä on tepsivät keinot tehdä tämmöiset unet tyhjäksi."
Veljekset istuivat vaiti tuijottaen synkästi eteensä, sillä he käsittivät, että heidän kohtalonsa oli päätetty. "Näin kuuluivat Chaka-kuninkaan sanat, oi te paimenta johtavat härät! Kaikki ovat saaneet tuomionsa, te molemmat, minä ja monet, jotka meitä rakastavat. Joen toisella puolella majailee eräs rykmentti; se on saanut käskyn saapua — ja sitten — hyvää yötä! Tahdotteko jättää jonkun tervehdyksen jälkeenjääville? Ehkä minun sallitaan elää vielä hetkinen teidän mentyänne, niin että voin saattaa terveisenne perille."
"Emmekö voi heti karata Chakan kimppuun?" kysyi Dingaan.
"Emme. Kuninkaalla on vahva vartiosto."
"Ehdota jotakin, Mopo", valitti Umhlangana. "Ehkä tiedät jonkun pelastuskeinon?"
"Entäpä jos tiedänkin, prinssit", vastasin minä. "Mitä saan palkinnoksi? Vähään en tyydy, sillä olen kyllästynyt elämään, enkä jakele tietojani halvalla hinnalla."
Molemmat olivat valmiit antamaan minulle yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista kilpaillen auliudessa kuin kaksi nuorukaista, jotka eivät oikein tiedä, mitä luvata isälle, jonka tytön he molemmat tahtovat naida. Kuuntelin päätäni ravistaen, kunnes molemmat vihdoin vannoivat päänsä, isänsä Senzangaconan luiden ja monen muun pyhän asian nimeen, että minusta tulisi heidän, kuningasten, jälkeen valtakunnan ensimmäinen mies, jonka käsiin sotajoukkojen ylin johto uskottaisiin, jos vain sanoisin, miten Chaka saataisiin hengiltä ja he pääsisivät kuninkaiksi. Kun he olivat vannoneet, lausuin minä punniten tarkoin joka sanan:
"Joen toisella puolella olevassa kylässä majailee kaksi rykmenttiä eikä vain yksi, oi prinssit. Toisen nimi on kuolemanrykmentti ja se rakastaa Chaka-kuningasta, joka on kohdellut hyvin sen sotureita antaen heille runsaasti karjaa ja paljon vaimoja. Toista sanotaan mehiläisrykmentiksi, jonka soturit saavat nähdä nälkää ja kaipaavat karjaa ja tyttöjä; sitäpaitsi on prinssi Umhlangana tuon rykmentin komentaja, ja se rakastaa häntä. Suunnitelmani on tämä — sen sijaan että lähettäisin Chakan nimessä kuolemanrykmentille käskyn saapua tänne, lähetänkin Umhlanganan nimessä sanan mehiläisrykmentille olla täällä huomenna aamupäivällä. Kumartukaa lähemmäksi, oi prinssit, niin että voin kuiskuttaa korviinne."
He noudattivat kehoitustani, ja minä kuiskuttelin pitkän tovin kuninkaan surmaamisesta Senzangaconan poikien hyväksyessä suunnitelmani yksimielisesti. Sitten nousin ja ryömin majasta kuten olin tullutkin, ja herätettyäni muutamia sotureita, joihin luotin, minä lähetin heidät nopeasti matkalle yön selkään.