VII.
LILJAN LUOVUTUS.
"Mitkä ovat nimenne?" kysyi Dingaan.
"Bulalio Tappaja ja Susi-Galazi, oi kuningas", vastasi Umslopogaas.
"Sinäkö siis lähetit kerran terveisiä suurelle Elefantille, joka on kuollut, Bulalio?"'
"Aivan niin, oi kuningas. Minä lähetin terveiset, mutta mikäli olen kuullut, teki sanansaattajani Masilo enemmänkin kuin mitä terveiseni sisälsivät, sillä hänhän murhasi suuren Elefantin. Tuo Masilo oli hyvin ilkeäsydäminen mies."
Dingaan hätkähti hiukan, sillä hän tiesi itse aivan hyvin asian oikean laidan, kun oli ollut itse teossa mukana, mutta hän luuli, ettei tuo kaukaisilta seuduilta tullut päällikkö ollut kuullut mitään sellaista, minkä vuoksi hän ei virkkanut terveisistä sen enempää.
"Kuinka rohkenette astua eteeni asestettuina? Ettekö tiedä, että se on kuoleman uhalla kielletty?"
"Emme, oi kuningas", vastasi Umslopogaas. "Sanottakoon sitäpaitsi, että vain tämä tappara, eikä mikään muu, oikeuttaa minut hallitsemaan kansaani. Jos minut nähdään ilman tätä, voi jokainen, joka kykenee, anastaa paikkani, sillä tämä tappara on kirveskansan kuningatar, ja sen hallitsija on sen palvelija."
"Kumma tapa", sanoi Dingaan, "mutta olkoon. Entä sinä, Susi, miten on sinun aseesi laita?"
"Tämä nuija on henkivartijani, oi kuningas", vastasi Galazi. "Jos minut nähdään ilman tätä nuijaa, voi jokainen, joka kykenee, ottaa henkeni, sillä tämä nuija on minun vartijani enkä minä sen."
"Et ole kuunaan ollut lähempänä menettää sekä nuijaa että henkeäsikin", sanoi Dingaan tuimasti.
"Voipa niin olla, oi kuningas", vastasi Galazi. "Kun hetki on tullut, lopettaa Vartija epäilemättä vartioimisensa."
"Olette outo pari", sanoi Dingaan. "Missä olette nyt olleet ja mitä asiaa teillä on tänne Elefantin kaupunkiin?"
"Tulemme kaukaa, oi kuningas!" vastasi Umslopogaas. "Olemme vaeltaneet pitkän matkan etsiessämme erästä kukkaa eräälle kuninkaalle, millä retkellä tallasimme erään puutarhan Swazi-maassa, jonka hoitajat ovat tuolla" — hän viittasi vankijoukkoon — "ja jossa käyskennellyt karja on porttiesi edessä."
"Hyvä on, Bulalio! Puutarhurit näen ja karjan ammumisen kuulen, mutta missä on tuo kukka? Missä on kukka, jota lähditte Swazi-maan mullasta etsimään? Oliko etsimänne kukka ehkä joku lilja?"
"Niin oli — Liljahan se oli, oi kuningas, ja nyt on tuo Liljankukka valitettavasti kuihtunut, oi kuningas! Jäljellä on vain varsi, kuihtunut ja kellastunut sekin, kuin ihmisen luuranko."
"Mitä sinä tarkoitat?" huudahti Dingaan kavahtaen ylös.
"Sen saa kuningas pian nähdä", vastasi Umslopogaas, kääntyen takanaan seisovien päälliköittensä puoleen, joille hän sanoi pari sanaa. Rivit aukenivat, ja neljä soturia astui esiin kantaen olkapäillään paareja, joilla lepäsi jokin raakoihin härän vuotiin kiedottu esine. Soturit tervehtivät ja laskivat taakkansa kuninkaan eteen.
"Avatkaa!" käski Umslopogaas. Vuodat kierrettiin auki ja näkyviin tuli suolaan peitetty nuoren tytön ruumis, tytön, joka oli kerran ollut kaunis ja suloinen.
"Tuossa on Liljankukan varsi, oi kuningas", sanoi Umslopogaas viitaten tapparallaan ruumiiseen, "kukka on kuihtunut aikansa kukoistettuaan."
Dingaan tuijotti eteensä ja syvä katkeruus valtasi hänen mielensä, sillä hän ei ollut toivonut mitään niin hartaasti ja kiihkeästi kuin saada Lilja omakseen.
"Viekää haaska pois ja heittäkää koirille!" huusi hän. "Joutuin! Tahdon saada heti tietää, miten tyttö sai surmansa, josta rikoksesta minä vaadin sinut tilille, Bulalio. Punnitse tarkoin sanasi ja vastaa hyvin, sillä nyt on henkesi vastauksesi varassa."
Umslopogaas kertoi sepittämänsä jutun, jonka tiedät, isäni, ja kun hän oli lopettanut, astui Galazi esiin ja kertoi, mitä hän tiesi tapahtumasta, kuinka hän oli nähnyt erään soturinsa iskevän tytön kuoliaaksi, minkä soturin hän oli vihansa vimmassa sitten itse iskenyt kuoliaaksi. Ja muutamat päälliköt, jotka olivat nähneet sekä tytön että soturin, todistivat Umslopogaasin ja Galazin puhuneen totta.
Dingaan oli sangen vihastunut, mutta tehtyä ei voinut kukaan tekemättömäksi saada. Lilja oli kuollut ja ainoa syyllinen oli jo saanut hengellään vastata teostaan ollen siten Dingaanin käden saavuttamattomissa.
"Lähtekää täältä, te molemmat", sanoi hän Susi-veikoille, "ja viekää soturinne mukananne. Minä otan karjan ja vangit. Ja olkaa sangen kiitolliset, että säästän kurjan henkenne, sillä te olette käyttäytyneet sangen sopimattomasti. Lähditte luvattani sotapolulle sillä seurauksella, että tyttö, jota sydämeni niin hartaasti ikävöi, sai surmansa. Toitte tosin hänen ruumiinsa minulle, mutta ette hänen henkeään."
Kun kuningas sanoi säästävänsä heidän henkensä, hymyili Umslopogaas julmasti katsahtaen sotureihinsa. Sitten hän tervehti kuningasta ja kääntyi mennäkseen. Mutta samassa juoksi riveistä eräs soturi Dingaanin eteen ja huudahti:
"Salliiko kuningas, että sanon kuninkaalle totuuden, ja saanko sitten levätä kuninkaan suojeluksessa?"
Soturi oli sama, joka oli ollut vahtipäällikkönä sinä yönä, jolloin kolme henkilöä meni holvikäytävän läpi ja vain kaksi palasi, sama mies, jonka Umslopogaas oli sitten alentanut tavalliseksi soturiksi.
"Puhu ja ole hyvässä turvassa", vastasi Dingaan.
"Oi kuningas", sanoi soturi, "korvasi on täytetty valheilla. Yönä, jolloin halakazit lyötiin, olin minä vahtipäällikkönä heidän luolavarustuksensa portilla. Yö oli hiljainen ja tähtikirkas ja minua alkoi jo väsyttää päivän rasitusten jälkeen, kun samassa kuulin askeleita ja portille ilmestyi kolme henkeä — Bulalio, Susi-Galazi ja eräs kolmas, joka oli pitkä ja solakka ja kantoi kilpeään korkealla — näin. He menivät nopeasti ohitseni, mutta tuon kolmannen vaippa hipaisi minua sysäytyen hiukan sivulle, ja vaipan alla ei ollut miehen rinta, oi kuningas, vaan naisen — naisen, joka oli melkein valkoinen väriltään ja sangen ihana. Ja vetäistessään vaipan paikoilleen tuo kolmas liikahdutti kilpeään. Kilven takana eivät olleet miehen kasvot, oi kuningas, vaan tytön — tytön, joka oli kuuta kauniimpi ja jonka silmät olivat tähtiä kirkkaammat. Portista meni kolme, mutta vain kaksi palasi, oi kuningas, ja kurkistaessani heidän jälkeensä minusta näytti, että tuo kolmas kiiruhti nopeasti ulkopuolella näkyvälle tasangolle juosten niinkuin tytöt juoksevat. Tiedustellessani vahtipäällikkönä elefantti Bulaliolta, mihin tuo kolmas oli joutunut, vastasi Bulalio, että heitä oli ollutkin vain kaksi. Vangeista ei sitäpaitsi käsketty ketään toteamaan, kuka tuo kuollut tyttö oli, mikä oli nyt myöhäistä, ja soturi, joka oli maannut kuolleena tytön vieressä, ei ollut saanut surmaansa Galazin nuijasta. Hänet oli eräs halakazi tappanut luolan ulkopuolella. Näin omin silmin hänen kaatuvan ja tapoinpa vielä hänen surmaajansakin. Ja vielä yksi seikka, oi sinä maailman valtias, arvokkaimmat vangit ja parhain karja eivät ole täällä, vaan Bulalion, kirveskansan päällikön suuressa kylässä. Olen puhunut, oi kuningas, koska sydämeni ei siedä valhetta. Olen sanonut sinulle totuuden, oi kuningas, niin että suojele sinä nyt minua noiden Susi-veikkojen raivolta, sillä he eivät tunne sääliä."
Petturin puhuessa oli Umslopogaas siirtynyt tuuma tuumalta aivan huomaamatta yhä lähemmäksi, kunnes hän olisi voinut ulottua mieheen keihäällä. Kukaan ei huomannut tätä, paitsi minä ja ehkä Galazikin, sillä kaikki tuijottivat Dingaanin kasvoihin kuin lähenevään myrskypilveen.
"Älä pelkää, soturi", sähähti Dingaan pyöritellen silmiään; "leijonan käpälä suojelee sinua, palvelijani."
Kuningas ei ollut ehtinyt sanoa sanottavaansa loppuun saakka, kun Umslopogaas ponnahti ääntä päästämättä petturin kimppuun. Umslopogaasin katse oli kauhea nähdä, kun hän iskeytyi paljain käsin mieheen kiinni vääntäen hirveällä voimallaan silmänräpäyksessä niskat nurin niinkuin lapsi taittaa kepakon. Kaikki kävi niin nopeasti, etten ehtinyt nähdä, mitä oikein tapahtui — kuulin vain ilkeän rasahduksen ja miehen hengetön ruumis lennähti korkeassa kaaressa Dinganin jalkojen juureen Umslopogaasin huudahtaessa kaikuvalla äänellä:
"Siinä on palvelijasi, kuningas! Totisesti saa hän nyt levätä suojeluksessasi!"
Sanoja seurasi syvä hiljaisuus, sillä kaikki olivat aivan tyrmistyneet pelosta ja hämmästyksestä. Olihan tapahtunut jotakin ennenkuulumatonta.
"Tappakaa hänet!" sähähti Dingaan vihdoin raivosta vavisten. "Tappakaa tuo koira ja kaikki hänen seuralaisensakin!"
"Nytpä sitten alkaakin peli, jota minäkin osaan", vastasi Umslopogaas. "Hei, te kirveskansan soturit! Aiotteko sallia noiden merkittyjen rottain tappaa teidät?" ja hän viittasi Itkuntekijällä sotureihin, jotka olivat selvinneet hengissä roviosta, mutta joiden kasvoja tuli oli kärvennellyt.
Riveistä kajahti hillitön naurunrähäkkä, jota seurasi jymisevä huuto:
"Emme suinkaan, Bulalio!"
Soturit kääntyivät vihollisiinsa päin, ja kaikkialta kuului kilpien kuminaa.
Umslopogaas oli samassa miestensä luona, ja kuninkaan soturit hyökkäsivät eteenpäin täyttämään kuninkaan käskyä. Mutta silloin syöksyi Susi-Galazi kuninkaan eteen ja ärjäisi heilauttaen nuijansa korkealle:
"Seis!"
Huutoa seurasi haudanhiljaisuus, sillä kaikki näkivät, että Dingaanin pää oli nyt Vartijan synkässä ja uhkaavassa varjossa.
"On aivan turhaa uhrata kuolemalle niin monta miestä, kun yksikin riittää", huusi Galazi jälleen. "Jos näen keihään välähdyksenkään, niin Vartija putoaa siihen, jossa sen varjo nyt on, ja katso! maailmassa on yhtä kuningasta vähemmän. Yksi sana, kuningas!"
Dingaan katsahti tuohon edessään seisovaan rotevaan mieheen ja tunsi nuijan viileän varjon otsallaan. Hän alkoi vavista — mutta nyt pelosta ja kauhusta. "Menkää rauhassa!" sanoi hän.
"Hyvin sanottu, kuningas", virkkoi Galazi irvistäen ja vetäytyi hitaasti miestensä luo huudahtaen: "Ylistetty olkoon kuningas! Kuningas käskee lastensa poistua rauhassa!"
Mutta kun Dingaan tunsi kuoleman varjon siirtyvän otsaltaan, aikoi hän raivoissaan sittenkin antaa käskyn sotureilleen käydä vieraiden kimppuun, ja minä sain vain suurella vaivalla hänet hillityksi.
"Lausut oman kuolemantuomiosi, jos annat hyökkäyskäskyn, oi kuningas", sanoin minä. "Bulalio murskaa kantapäällään tuommoiset miehet kuin mitä sinulla nyt on käytettävänäsi, ja Vartija kääntyy vielä kerran katsomaan sinua."
Dingaan ymmärsi tämän ja hillitsi mielensä, sillä kaupungissa ei ollut muita rykmenttejä kuin tuo tulen korventama. Muut oli lähetetty Nataliin buureja murhaamaan. Mutta hänen täytyi saada verta, ja hän kääntyi minuun päin karjaisten:
"Sinä olet kurja petturi, Mopo, minkä olen jo tiennyt kauan, ja minä teen sinulle saman, minkä tuo koira teki äsken palvelijalleen!" Ja hän iski keihäällään minua kohti.
Mutta minä arvasin hänen tarkoituksensa ja väistin iskun hyppäämällä korkealle ilmaan. Sitten käännyin ja pakenin nopeasti muutamien soturien kiiruhtaessa jälkeeni. Kirveskansan viimeiset komppaniat olivat vielä lähellä ja huomasivat sitäpaitsi tuloni, niin että viimeisenä kulkeva Umslopogaas riensi heti minua vastaan, jolloin takaa-ajajani seisahtuivat tohtimatta tulla tapparan ulottuville.
"Minulla ei ole enää sijaa täällä kuninkaan luona, poikani"; sanoin minä Umslopogaasille.
"Älä pelkää, isäni, kyllä minä sinulle sijan löydän", vastasi
Umslopogaas.
Huusin sotureille, jotka olivat minua takaa-ajaneet, seuraavat terveiset kuninkaalle vietäviksi:
"Sanokaa kuninkaalle, että hän teki kovin pahasti ajaessaan minut luotaan, sillä minä, Mopo, autoin hänet valtaistuimelle ja vain minä voin hänet siellä pysyttääkin. Sanokaa hänelle myös, että hän tekee vielä pahemmin, jos hän lähtee minua tavoittelemaan, sillä päivä, jolloin jälleen kohtaamme, on oleva hänen kuolinpäivänsä. Niin sanoo Mopo, inyanga, Mopo tietäjä, joka ei ole milloinkaan ennustanut väärin."
Lähdimme liikkeelle ja kun minä palasin Umgugundhlovuun, tulin polttamaan kaikki, mitä Dingaan oli jättänyt polttamatta, ja kun seuraavan kerran näin Dingaanin, niin — ah, siitä kerron tuonnempana.
Kukaan ei estänyt lähtöämme, ja kun olimme kulkeneet hetkisen, pysähtyi
Umslopogaas ja sanoi:
"Haluaisinpa palata sinne, josta tulimme, ja tappaa tuon Dingaanin, ennenkuin hän tappaa minut."
"On kuitenkin parempi jättää pelästynyt leijona rauhaan tiheikköönsä, poikani", sanoin minä, "sillä ahdistettu leijona on hyvin vaarallinen. Voit olla varma, että Umgugundhlovussa ovat nyt kaikki aseissa, sekä nuoret että vanhat, ja vaikka Dingaan pelkäsi äsken, iskee hän nyt henkensä edestä. Et tappanut häntä, kun olisit voinut sen tehdä, ja nyt on tilaisuus mennyt."
"Järkevästi sanottu", virkkoi Galazi. "Soisinpa, että olisin antanut
Vartijan pudota siihen, johon sen varjo lankesi."
"Mikä on neuvosi siis nyt, isä?" kysyi Umslopogaas.
"Tämä: te molemmat kokoatte väkenne ja karjanne ja lähdette Kummitusvuoren varjosta ja tunkeudutte pohjoiseen Mosilikatze Leijonan jälkiä seuraten, joka väistyi pois Chakan tieltä. Siellä sitten hallitsette yhdessä tahi erillänne tarvitsematta uneksiakaan Dingaanista."
"Ei käy laatuun, isä", vastasi Umslopogaas. "Tahdon olla Kummitusvuoren vaiheilla niin kauan kuin suinkin voin."
"Niin minäkin", sanoi Galazi, "ja mieluummin aivan sen kallioiden keskellä. Mitä! Pitäisikö susieni metsästää yksin? Antaisinko Harmaakuonon, Valkohampaan, Verenjuojan ja Kuoleman kutsua tovereineen minua turhaan?"
"Olkoon niin, lapset. Te olette nuoria ettekä välitä vanhemman neuvoista. Heittäkäämme siis kaikki sallimuksen huomaan."
Sanoin niin, sillä en tiennyt, miksi Umslopogaas ei tahtonut jättää majaansa. Syy oli se, että hän oli käskenyt Nadan kiiruhtaa sinne häntä odottamaan.
Myöhemmin Nadan tavattuaan hän olisi lähtenyt mielelläänkin, mutta silloin oli taivas taas kirkas ja pilvetön; myrskyä ennustavat pilvet olivat hajautuneet joksikin ajaksi.
Oi, jos Umslopogaas olisi noudattanut neuvoani! Hän hallitsisi nyt kuninkaana tarvitsematta harhailla henkipattona vieraissa maissa, en tiedä missä; ja Nada eläisi ja kirveskansa olisi vieläkin olemassa.
Kun Dingaan sai terveiseni, pelästyi hän suuresti, sillä hän tiesi, etten milloinkaan valehdellut.
Hän hillitsi kätensä hetkeksi eikä lähettänyt armeijaa Umslopogaasia tuhoamaan, sillä saattoihan käydä niin, kuin olin ennustanut, että se koituisi hänen kuolemakseen. Ja ennenkuin pelko oli ehtinyt hävitä, oli Dingaanilla täysi työ amaboonain kanssa, jotka olivat murhista raivostuneina alkaneet sodan häntä vastaan. Hän tarvitsi kaikki soturinsa tuohon sotaan voimatta ajatellakaan kostoretkeä jotakin vähäpätöistä kaukana pohjoisessa asuvaa päällikköä vastaan.
Hän oli kuitenkin äärimmilleen hirmustunut sen johdosta, mitä oli tapahtunut, ja murhasi tapansa mukaan suuren joukon viattomia ihmisiä kostonhimoaan tyydyttääkseen.