KEINUSSA
Ma keinussa yksinäin istun näin illalla kuutamoyön. — Oi, annanko keinua hiljaa ja mieleni mietteihin lyön? Ei, vaan korkeelle nouskohon keinu, kuin ennenkin muinoisin vaan, kun impeni kanssa ma kiidin, ja unholaan jätimme maan!
Vaan hervonnut käteni vaipuu, pois, poissa mun impeni on; unelmoissa nyt viihtyä tahdon: seis, keinuni malttamaton! viel' impeni valkean liinan toki kerran heiluvan näin, mut lyhyt oli lempeni muisto, — ja yksinpä taasen ma jäin.