KOLMASVIIDETTÄ LUKU.
Bolton.
Keski-yön jälkeen palasin siis kotiin, iloisena ja unettomana. Kun huomasin valon loistavan ra'osta Bolton'in kamarin ovessa, menin minä ylös, naputin ovelle ja sain astua sisään. Hän istui lamppunsa luona, käännellen paperia ja kirjeitä eräässä kirjoitus-laukussa; moniaat kirjeet olivat auki hänen edessänsä ja paperia oli siellä täällä hänen ympärillänsä. Oitis ensi katsahduksella huomasin, että niissä oli Karolinan käsi-alaa. Minä katsahdin hänen silmiinsä, samalla kun hän loi silmäyksensä minuun, ja hieno pune nousi hänen poskillensa.
"Olen tässä katsellut kokoelmaa kirjoituksia, joita serkkusi yksinäisyydessään maalla on kyhäellyt", lausui hän.
"Mitäs pidät niistä?"
"Tämä on kirjallinen aarre!" sanoi hän vilkkaasti. "Olen vakuutettu, että ne hankkivat hänelle hyvän nimen ja antavat hänelle tilaisuutta hankkia itsellensä niin paljon varoja, että hän voipi saada halunsa päästä Parisiin lukemaan tyydytetyksi. Hän lähtee oitis teidän häittenne jälkeen neiti Ida van Arsdel'in kanssa. Minä olen hankkinut hänelle varoja siihen sen kautta, että onnistuin saada hänelle sangen edullisen paikan 'Cronicle' sanomalehden kirjeen-vaihtajana. Huomaat siis, että hänellä on tie avoinna."
"Mutta miten teemme 'nais-maailman' kanssa?"
"Sitä saamme hoitaa yhdessä. Karolina kirjoittaa silloin tällöin jonkun kappaleen siihen."
"Karolina!" Kun Bolton lausui tämän nimen, huomasin oitis syvän tunteellisuuden hänen äänessänsä. Monet ihmiset voivat ainoastaan nimen lausumisella ilmoittaa yhtäpaljon tuntoa, kuin joku toinen innokkaimpien lauseiden kautta. Minä olin tuossa omituisessa mielen-tilassa, joka varmaankin anastaa kunkin nuoren miehen, iltana ennen kauan odotettua hää-päivää. Minä olin onnellinen; senpätähden suretti minua tuo syvän surun värähdys, jonka huomasin Bolton'in äänessä.
"Bolton", lausuin minä hellästi, "miksi panet itsesi ja hänet altiiksi? Hän rakastaa sinua, sinä rakastat häntä. Miks'emme saa nähdä vielä yhtä avio-paria, vielä yhtä kotia?"
Hänen kasvonsa vapisivat hetken mielen-liikutuksesta; mutta pian levoittui hän ja lausui hymyillen:
"Harry, ystäväni, aivan luonnollista on, että sinä et ajattele tällä hetkellä mitään muuta, kuin naimista. Mutta kaikilla naisilla ja miehillä, jotka rakastavat toisiansa, ei ole oikeutta mennä naimisiin toistensa kanssa. Hän rakastaa minua", lisäsi hän melkeen läähättämällä, "ja hän jaksaa kantaa kaiken sen itsensä kieltämyksen, joka tekee naiset elämämme enkeleiksi."
"Siinä tapauksessa, miks'et — — — —"
"Siksi, että rakastan häntä liian suuresti voidakseni ottaa tuota uhria vastaan. Minä en jaksa ajatella, että hän ehkä turmelisi elämänsä minun tähteni. Se suru, jonka hän nyt tuntee minusta erotessansa, haihtuu pian, kun hän ihastuu uusiin toimiinsa. Jumalan kiitos, nyt koittaa jo aika, jolloin naisella, yhtä hyvin kuin miehelläkin, on toinenkin tie elämässä kuin sydämen. Anna hänen tutkia ammattiansa, muodostaa luonnollista taipumustansa, laajentaa ajatus-voimaansa, anna hänen kohota niin korkealle kuin hän voipi. Se ei estä häntä matkallaan muistelemasta, että hänellä on ystävä, joka aina rakastaa häntä yhtä hellästi; ja tieto että hän rakastaa minua, pelastaa minut — jos enää voin pelastua."
"Jos — — oi Bolton, ystäväni! Miksi sanot sinä jos?"
"Sillä vaara, joka minua aina uhkaa on sellainen, ett'en minä voi poistaa sitä. Kirous ehkä ei enää tule päälleni — rukoile Jumalaa, että hän tukee minua — mutta jos niin kävisi, että se jällensä alkaisi vaivata minua, en tahdo musertaa samalla toisenkin sydäntä."
"Bolton, kuinka voit ajatella noin, kun tiedät, että hän rakastaa sinua?"
"Nyt ei hän rakasta minua niinkuin hän rakastaisi, jos hän olisi vaimoni. Hänen kohtalonsa ei nyt ole niin kiinitetty minun kohtalooni, kuin se olisi jos olisimme avio-liitossa. Sitäpaitsi jos veressäni ja aivoissani on kätkettynä siemen tuohon onnettomaan himoon, niin uskallanko minä antautua mahdolliseen vaaraan jättää tämä kirous perinnöksi pienelle lapsi-paralle? Tuleeko minun antaa tuollaisen vaimon kärsiä uudestaan samoja tuskia äitinä, kuin hän jo on saanut kärsiä puolisona? Ei, niin totta kuin Jumala on tuomarini, en tahdo antaa vielä toisen vaimon kärsiä samoja tuskia, kuin äitini sai kärsiä tähteni."
Hän puhui innokkaasti ja hänen äänensä vapisi liikutuksesta. Hetken kuluttua levoittui hän jälleen ja lausui ystävällisesti:
"Älä, Harry, rakenna minulle mitään tuulen-tupia. Minä toivon kyllä hyvin tulevani toimeen. Ja nyt, katsokaammepa, ennenkun lähdet matkallesi, mitä voin tehdä edestäsi. Jim ja minä käymme kaikkialla hakemassa sinulle tuollaista pientä taloa, jossa on monta suurta huonetta, juuri sellaisia, joita vastanaineet aina haluavat. Kaikki ilmoitukset tahdon minä leikata irti sanomalehdistä ja lähettää sinulle ynnä tiedon, mitä kukin maksaa. Minä kyllä luen korrekturia kappaleihisi 'Talvitiessä' ja kirjoitan puolestasi 'Suureen kansanvaltaan.' Sen sijaan täytyy sinun olla meidän kirjeen vaihtajamme edenin kukka-tarhoista, sieltä voit lähettää meille matka-kertomuksia."
"Kiitoksia", sanoin minä. "Sinä kyllä saat kirjeitä minulta, mutta luultavasti et saa painattaa niitä 'Suureen kansan-valtaan'."
"Kun palaat takaisin matkoiltasi", lisäsi Bolton, "luulen varmaan ett'et saa paljon jouto-aikaa töittesi paljouden tähden, senpätähden: matkusta nyt ja nauti elämää, niin paljon kuin taidat. En minäkään ole aivan ilman kotoista huvia. Finettani on lahjoittanut koko sarjan miellyttäviä kissanpoikia. Katsos tänne vaan!"
Korissa, uunin edessä, makasi lömpöisellä vuoteella emä-kissa ynnä neljä silkki-karvaista pienokaista. Bolton otti lampun, istahti laattialle ja näytteli niitä suurimmalla ihastuksella. Stumpy'kin tuli korin luo ja katseli mielihyvällä tuota pientä perhettä korissa. Mitä Finettaan tulee, aukaisi se keltaisia silmiänsä ja oikaisi uneliaasti käpälöitään, haristeli kynsiänsä ja kehräsi ilonsa ja ylpeytensä osoitteeksi.
"Harry, minä säästän yhden näistä kissanpojista sinulle, sillä ei mikään perhe ole täydellinen, ell'ei siinä ole kissaa. Koiran sinun myöskin tulee hankkia itsellesi; mutta Stumpy'stä en minä voi luopua. Enpä luule koko maailmassa löytyvän sen vertaista koiraa."
"Sen kyllä uskon", vastasin minä. "Stumpy'n hyvät ominaisuudet ovat täydellisesti moraliset, jotta pelkään ett'ei niitä koskaan kyllin arvostella. Sitäpaitsi jos minä lahjoittaisin hänet jollekin toiselle, luulen minä varmaan, että hän kuolisi rakkaudesta minuun. Se on siinä kohden niin täydellinen, että harvat ihmiset ovat sen kaltaisia. Mutta, mene levolle nyt, Harry, muutoin olet huomenna liian väsynyt. Jumala siunatkoon sinua!"