SEITSEMÄSNELJÄTTÄ LUKU.
Uusia neuvotteluja.
Äidin mentyä pois, koetti Eva turhaan saada unta. Hänen poskensa hehkuivat, ja hänen päässänsä pyörivät tuhannet eri ajatukset. Rouva van Arsdel oli puhunut kylliksi perheen varallisuuden tilasta, saadakseen hänet hiukan pelkäämään. Hän käveli levottomana edestakaisin huoneessansa, jossa kaikki todisti rikkautta ja ylellisyyttä, ja katseli melkein vastenmielisesti tauluja, veistokuvia, kauniita huonekaluja ja kaikkea sitä ylellisyyttä, jota hän tähän asti oli koonnut ympärillensä ja joiden ostamiseksi isänsä aina oli antanut hänelle kyllin varoja. Nyt hän katui, että hän, kaikkia näitä ylellisyyksiä hankkiaksensa, oli ainoastaan seurannut mielen-tekoansa, huolimatta siitä, mitä ne maksoivat ja katsomattakaan hinta-kuitteja; ja nyt hän oli kihloissa miehen kanssa, jolla ei ollut muita varoja kuin ne, joita hänen neronsa ja säästäväisyytensä voivat hankkia. Toiselta puolelta oli hänellä tarjolla toinenkin avio-liitto, joka olisi antanut hänelle tilaisuutta vast'edeskin elää ylellisyydessä, joka aina toki on sangen viehättävää. Ei hän kuitenkaan hetkeäkään ajatellut myydä itseänsä, näitä etuja saavuttaaksensa. Mutta kun hän ajatteli Harry'ansa, niitä vaikeuksia, joita hän saisi kärsiä ja sitä huolta ja surua, jonka hän hänelle saattaisi, kysyi hän itseltänsä: "enkö tee väärin, kun saatan Harry'n elämään yhdessä niin kelvottoman ja hyödyttömän vaimon kanssa, kuin minusta varmaankin tulee?"
"Mutta minä en ole kelvotoin enkä tahdo olla hyödytöin", jatkoi hän itseksensä. "Voimia minulla kyllä on; niitä minä tahdon käyttää ja näyttää, että minäkin voin jotakin toimittaa. Olisipa hauskaa tietää onko isäni asiat todellakin niin huonolla kannalla kuin äiti kuvasi niiden olevan! Ah, jospa hän luottaisi meihin ja sanoisi suoraan, miten asia on, niin me mielellämmekin auttaisimme häntä ja eläisimme säästävämmin!"
Kaikki nämät ajatukset pitivät häntä hereillä, vaikka hän koetti rauhoittua, voidaksensa nukkua, mutta siinä hän ei onnistunut. Vihdoin meni hän Idan huoneesen. Ida oli tavalliseen aikaan mennyt levolle ja jo kauan nauttinut makeata unta.
"Herää, rakas Ida, herää", kuiskasi hän kumartuen sisarensa yli.
Ida aukaisi silmänsä ja nousi istumaan vuoteellensa.
"Mitä nyt, Eva? Etkö jo, rakas lapsi, ole mennyt levolle? Miten on laitasi? Turmelethan itsesi, kun valvot näin kauan öillä."
"Voi, Ida, minä olen niin levotoin, minä en voi saada unta! Minun on kyllä vaikeata herättää sinua, mutta minun täytyy puhua kanssasi eräästä asiasta, joka tekee minut niin murheelliseksi, ja, niinkuin tiedät, olet sinä jo aamusilla mennyt ulos ennenkuin minä herään."
"Mikä se on sitte, Eva?" kysyi Ida, silitellen Evan otsaa.
"Äitimme oli vast'ikään luonani ja näytti minulle erästä kirjettä herra Sydney'ltä. Hän jatkaa yhä vielä vanhaan lapaan ja nyt hän on kirjoittanut äidillemme, joka puhui minulle niin mieltä-liikuttavasti, että olisin valmis itkemään. Tiedäthän mitä tapahtui Henderson'in ja minun välillä eilen puistossa", sanoi Eva, "emmekö ole kihloissa?"
"Tottakai te kihloissa olette", vastasi Ida vakavasti.
"Mutta äitini vihastui siitä suuresti ja sanoi pettyneensä toiveissaan."
"Sinä kerroit hänelle siis, että…?"
"Minä kerroin hänelle kaikki, mutta voi Ida! silloin ilmoitti äiti, että isämme asiat ovat hyvin huonolla kannalla ja että perikato uhkaa meitä kaikkia jos en minä pelasta häntä, menemällä naimisiin herra Sydney'n kanssa. Olisiko se mielestäsi oikein tehty? Eihän se liene velvollisuuteni? Eikö olisi huonosti tehty, jos menisin naimisiin toisen kanssa, kuin sen, jota rakastan?"
"Vaatia naiselta, että hän menisi naimisiin miehen kanssa, jota hän ei rakasta, ainoastaan pelastaaksensa vanhempansa mahdollisesta onnettomuudesta, on samaa, kuin vaatia, että hän varastaisi rahaa tahi kirjoittaisi vääriä velka-kirjoja heitä pelastaaksensa. Eva, sinä et voi sitä tehdä."
"En voikaan; sen sanoin äidillenikin", virkki Eva. "Mutta sano armas
Ida, onko isämme asiat niin perin huonolla kannalla?"
"Isämme ei puhu naisien kanssa asioistansa", vastasi Ida, "ei edes minunkaan kanssani; mutta tiedän, että hän on vaarallisissa kauppa-yrityksissä ja minä puolestani en laisinkaan hämmästyisi, jos koko tämä tuulentupa, jossa nyt elämme, haihtuisi kuin sumu ja jättäisi meidät tyhjälle kadulle. Ainoa, jonka voin sanoa, on, että minä koko ikäni olen odottanut tällaista muutosta. Senpätähden en olekaan antanut tehdä itsestäni tuollaista nukkea, kuin tytöt meidän asemallamme yleensä ovat, vaan olen päättänyt pitää sekä ruumiini että sieluni terveenä, enkä ole totuttanut itseäni ylellisyyteen, voidakseni, jos niin vaaditaan, elättää sekä itseäni että muitakin. Jos onnettomuus sentähden kohtaa meitä, olen minä varallani."
"Mutta, Ida, eikö olisi parasta, että me nyt oitis vähentäisimme menekkiämme ja eläisimme toisin, kuin nyt? Minä puolestani kyllä muuttaisin halvempaankin asuntoon ja olisin mielelläni hevosia ja vaunuja paitse. Voisimmehan elää paljon helpommin ja rauhallisemmin, kuin nyt, ja kuitenkin omata kaikki, mikä meille on rakasta. Minä puolestani möisin mielelläni kaikki maalauksetkin — paitse joitakuita — ja olisin kuitenkin onnellisempi, ollessamme muista riippumattomia, kuin nyt, eläessämme tällaista loistavaa, epävakaista elämää, josta päästäksemme minun täytyisi mennä naimisiin rikkaan miehen kanssa, jota en rakasta."
"Voi, ystäväiseni; Maria-täti ei voi koskaan sallia, että äitimme lakkaa kilpailemasta Elmore'n perheen kanssa, ennenkuin viimeinen tykkimme on haljennut ja laiva on uppoamaisillaan! Ajatus mitä ihmiset sanoisivat, pelko että tuttavat surkuttelisivat meitä, ja että tulisimme voitetuiksi kilpailussa, ylläpitää heidän voimiansa viimeiseen saakka. Jos puhut elämämme muuttamisesta, vakuuttavat he, ett'ei se käy päinsä — se vahingoittaisi isämme luottamusta asioimis-maailmassa. Minä tiedän mitä tämmöinen elämä maksaa, ja täytyy sanoani, että tuhlaamme kauheasti. Jos meillä olisi kanta-varasto, jonka korot nousisivat kahteen tahi kolmeen sataan tuhanteen dollariin vuosittain, silloin voisimme elää, niinkuin nyt teemme; mutta kun koko varallisuutemme riippuu asioista, jotka tänään kohoavat, mutta huomenna vähenevät, niin voipi pian onnettomuus tapahtua. Isällämme oli hyvä onni, ostaessaan osakkeita, jotka kohosivat monenkertaiseen arvoon; mutta nyt ne ovat alenemassa ja, niinkuin jo sanoin, en laisinkaan hämmästyisi jos äkkiä olisimme aivan köyhiä."
"Harry-parka!" lausui Eva; "hän pelkäsi pyytää minua vaimoksensa sentähden että olin rikas. Ehkä hän nyt saapikin minut köyhänä. Mutta, Ida, enkö tee väärin kun rupean hänen vaimoksensa näin hyödyttömänä olentona, kuin olen? Minä olen aivan kelvotoin, enkö ole Ida?"
"Etpä toki, lemmikkini", vastasi Ida. "Päinvastoin toivon paljonkin hyvää sinusta; sillä nainen, joka on voinut uskollisesti lempiä, vaikka häntä on kaikkialta ahdistettu, niinkuin sinä olet, hän voipi varmaan täyttää velvollisuutensa puolisonakin. Luonnollisesti täytyy sinun tottua käytännölliseen elämään enemmän kuin tähän saakka. Sinä tulet elämään aivan erinlaisissa suhteissa, kuin tähän asti, ja sinun täytyy oppia laskemaan, mitä kukin esine maksaa. Ensiksikin täytyy sinun luopua nykyajan loistavasta seura-elämästä ja sinun täytyy kärsiä, että sinua surkutellaan onnettomana, joka on alentunut korkeasta suku-piiristänsä. Hienot tuttavasi lakkaavat seurustelemasta kanssasi; et ole tilaisuudessa ajella puistossa; sinun täytyy asua pienessä talossa, vähäpätöisen kadun varrella; sinun täytyy pitää huolta taloudestasi ja pitää vaari, että menot ja tulot ovat yhtäsuuria."
"Kaikki tuo on hyvin vähäpätöistä, Ida. Minä en vähintäkään pidä lukua siitä, mitä nuot hienot ystäväni sanovat ja ajattelevat; ja mitä siihen tulee, että minun täytyy asua pienessä talossa, niin on se mielestäni ainoastaan etua, sillä helpompihan sitä on hoitaa, kuin suurta, enkä pelkää edes sitäkään, että minun täytyisi asua vähäpätöisen kadun varrella. Kaikki ne, joita lemmin, varmaankin tulevat luokseni, asuinpa sitte missä tahansa. Harry ja minä olemme tässäkin suhteessa aivan samasta mielestä. Me emme ai'o elää maailman ja ystäviemme tähden, vaan toinen toisemme tähden. Me valmistamme itsellemme mitä somimman, pienen kodin, jossa todelliset ystävämme perehtyvät yhtä pian kuin me itse. Ja etkö usko, Ida, että minusta tulee hyvä emäntä? Minä tunnen hyvin, että voin vähillä varoilla valmistaa soman miellyttävän kodin; se on varsin hauskaa! Minä en toivo, että isäni asiat kävisi onnettomasti; mutta siinä olen vähän kaltaisesi, ett'en nyt enää pelkää, jos onnettomuus kohtaisikin meitä, sillä onhan minulla Harry tukenani. Hiljaa me alamme ja valmistamme onnemme vähitellen. Minä tiedän monta asiaa, joissa voin häntä auttaa. Kuules, Ida — mutta sinä naurat varmaankin minulle — minä otin hänen hansikkaansa kotiin ja paikkasin niitä tänä iltana. Lupasin nyt jo pitää huolta hänestä; kaikin tavoin ko'en minä vähentää hänen menekkiänsä. Minä en tahdo olla hänelle vaivaksi. Olenpa oikein malttamatoin, kunnes saan näyttää mitä kaikkea taidan tehdä."
"Ensin täytyy sinun, Eva kulta", sanoi Ida, "pitää vaari terveydestäsi. Älä valvo suotta, se heikontaa aivojasi! Sentähden on parasta, että nyt oitis menet levolle ja nukut makeasti."
"Ah, Ida, tästälähin ai'on olla hyvin kiltti ja säännöllinen, mutta ymmärräthän, että tämä ilta on eroavaisuus. Emme mene kihloihin joka ilta elämässämme, sentähdenpä sinun täytyy suoda anteeksi, että tulin lepoasi häiritsemään. Seikka on se, että kaikki mitä puhuin Harry'n kanssa tänä iltana, kuin myös keskustelu äitini kanssa, ovat pitäneet silmäni niin auki, ett'en varmaankaan luule saavani unta, jospa koettaisinkin. Oi, Ida! Harry puheli paljon äidistänsä ja tuosta Karolina-serkusta, jota minä hullu niin suuresti pelkäsin! Luulin varmaan, että hän oli anastanut Harryn sydämen. Mutta kuules Ida, hänkin aikoo lähteä Ranskaan oppia hankkimaan, juurikuin sinäkin; eikö teidän sopisi matkustaa yhdessä?"
"Se olisi erittäin hupaista", vastasi Ida. "Täytyy tunnustaani, ett'en matkusta mielelläni yksin; ja kun eroan sinusta, pieni lemmikkini, tarvitsen jonkun, jonka kanssa saan vaihtaa ajatuksiani. Mutta nyt, pieni, rakas siskoseni, nyt sinun täytyy mennä maata, lukea iltarukouksesi ja koettaa nukkua."
"Voi, pieni, rakas tohtorini", sanoi Eva, "onhan se hyvin pahasti tehty, että pidän sinut valveilla! No, nyt tahdon olla hyvä tyttö — huomaa kuinka olen tottelevainen! Hyvää yötä rakas sisko", lisäsi hän suudellen Idaa, ja meni sitte huoneesensa.