VII.
Huolimatta suihkukaivosta, varjoisasta portiikista ja aikaisesta aamuhetkestä, oli atriumissa sangen lämmin. Kevätauringon säteet olivat paahtaneet tulikuumaksi valkean marmorin.
Onneksi kasvoi lähellä asuinhuonetta vanha pistaciapuu, jonka laajalle haarautuneet oksat varjostivat melkoisen alan. Silloin tällöin lehahti tuulenpuuskakin tämän avonaisen paikan yli.
Siihen käski Cinna asettaa Antean kantotuolin, joka oli koristettu hyasinteilla ja omenapuun kukilla.
Itse hän istui nuoren puolisonsa viereen, otti käteensä tämän alabasterinvaalean käden ja kysyi:
"Onko sinun nyt hyvä olla, rakkaani?"
"Erinomaisen hyvä", vastasi hän tuskin kuuluvalla äänellä ja sulki silmälautansa, kuten uinailuun.
Tuli hiljaisuus. Ainoastaan tuuli suhisi puiden oksissa, auringonsäteet tunkeutuivat lehtien lävitse ja tanssivat kantotuolin ympärillä, heinäsirkat sirisivät harmaiden kallioiden välissä.
Hetken perästä aukaisi Antea silmänsä ja "anoi:
"Cajus, onko totta, että tässä seudussa löytyy filosofi, joka parantaa sairaita?"
"Täällä sanotaan sellaisia miehiä profetöiksi", vastasi Cinna. "Olen kuullut puhuttavan hänestä ja tahdon mielelläni lähettää häntä noutamaan. Mutta hän kuuluu olevan viekas loihtija. Sitäpaitsi herjaa hän tämän maan pyhiä asioita ja uskonoppia. Sentähden on maaherra tuominnut hänet kuolemaan. Juuri tänään hänet ristiinnaulitaan."
Antea antoi päänsä vaipua alas.
"Tulee vielä aika, joka sinut parantaa", sanoi Cinna, kun hän luki surua puolisonsa kasvoista.
"Aika on kuoleman, mutta ei elämän palveluksessa", väitti Antea hitaasti.
Tuli jälleen hiljaisuus.
Kultaiset auringonsäteet loistivat ja kimaltelivat edelleenkin kantotuolin ympärillä, heinäsirkat lauloivat kovemmin ja kallion halkeimista ryömi pieniä sisiliskoja, jotka paneutuivat maata kuumalle kivipaadelle.
Silloin tällöin heitti Cinna silmäyksen Anteaan, ja ainakin tuhannennen kerran heräsi hänessä se lohdutoin ajatus, että kaikki toivo on turhaa, että pian ei tuosta rakastetusta olennosta ole enää muuta jälellä, kun pakeneva varjo ja kourallinen tuhkaa kolumbariossa [hautakomero. Suom.].
Antea näyttikin jo kuolleelta, kun hän tuossa makasi kukkaisvuoteella pitkin pituuttaan ja suljetuin silmin.
"Minä seuraan sinua!" mumisi Cinna.
Samassa silmänräpäyksessä kuului askelten ääntä. Antea tuli vieläkin vaaleammaksi. Hänen puoliavoin suunsa imi halukkaasti ilmaa ja rinta aaltoili läähättävistä hengenvedoista. Tuo marttyyriraukka luuli, että näkymättömäin olentojen joukko oli taasen tulossa ja ennusti tuijottavasilmäisten aavekasvojen ilmaantumista.
Mutta Cinna tarttui hänen käteensä ja koetti tyynnyttää häntä.
"Antea", sanoi hän, "älä pelkää! minä kuulen askeleet!"
Hetken perästä hän lisäsi:
"Se on Pontius, joka tulee meitä tervehtimään'"
Tien käänteessä näkyikin maaherra tulevan kahden orjan seuraamana.
Hän oli jo ikäpuoli mies, varustettu pyöreällä puhtaaksi ajetulla leualla. Huomasi kyllä, että hänen majesteetillinen ryhtinsä oli teeskenneltyä, vaan väsymyksensä ja huolekkaisuutensa sitä vastoin todellista.
"Terve sinulle, jalo Cinna ja sinulle, jumalallinen Antea!" sanoi hän, astuessaan pistaciapuun varjoon. "Merkillisen kuuma päivä niin kylmän yön perästä! Tuottakoon se teille molemmille onnea, ja alkakoon Antean terveys myöskin kukoistaa uudelleen, kuten nuo hyasintit ja omenapuun kukat, jotka koristavat kantotuolia!"
"Terve myöskin sinulle, Pontius!" vastasi Cinna. "Tervetuloa!"
Maaherra istui kallion kappaleelle, katseli tuota nuorta vaimoa, rypisti sitte kulmakarvojaan sekä lausui:
"Yksinäisyys synnyttää sairautta ja ikävystymistä, kun sitävastoin ihmisvilinässä ei ole sijaa aiheettomalle pelolle. Myöskin tahdon minä antaa teille neuvon. Täällä ei löydy mitään leikkejä eikä arenaa; jos tänne esim. cirkus rakennettaisiin, repisivät fanatikot sen alas jo seuraavana päivänä. Täällä ei kuule koskaan mitään muuta sanaa kuin 'laki' ja 'laki'; se asettuu kaikkea vastaan. Monta vertaa mieluummin asuisin Skytiassa kuin tästä maassa."
"Mitä sinä aioit sanoa, Pilatus?"
"Se on totta, minä poikkesin aineestani. Huoleni ovat siihen syynä. Minähän sanoin, että kansanvilinässä ei ole tilaa aiheettomalle pelolle. Juuri tänään voitte te saada nähdä oikean näytelmän. Jerusalemissa saadaan olla vähään tyytyväisiä. Erittäinkin pitäisi meidän asettaa niin, että Antea puolenpäivän aikana saapuisi kansanjoukkoon. Tänään on kolme miestä kuoleva ristillä. Jotakin on aina parempi kuin ei mitään. Ja sitäpaitsi kokoontuvat pääsiäisen johdosta kaupunkiin kummallisimmat ryysymekot maan kaikilta kulmilta. Te voitte siten kaikessa mukavuudessa katsella kansaa. Minä annan käskyn, että teille annetaan hyvä paikka aivan ristin äärellä. Minä toivon, että ne kuolemaantuomitut käyvät miehukkaasti kuolemaan. Yksi niistä — merkillinen ihminen — nimittää itseänsä Jumalan pojaksi. Hän on lempeä kuin kyyhkynen. Vilpittömästi sanoen, ei hän ole tehnyt mitään, joka kuolemanrangaistuksen ansaitsisi."
"Ja kumminkin olet sinä tuominnut hänet ristinkuolemaan?"
"Minulle oli tärkeätä välttää mieliharmia sekä olla liikuttamatta tuota surisevaa ampiaispesää temppelissä. He jo muutenkin lähettävät tarpeeksi paljo valituksia Roomaan minun päälleni. Eihän tässä sitäpaitsi ole kysymystä kestään Rooman kansalaisesta, vai kuinka?"
"Se ei lievitä tuomitun kärsimyksiä."
Maaherra vaikeni. Hetken perästä alkoi hän puhua ikäänkuin omissa ajatuksissaan:
"Löytyy muuan asia, jota minä en voi kärsiä. Se on liioittelu. Jos vaan joku lausuukin sen sanan minun läsnäollessani, menetän minä koko päiväksi hyvän tuuleni. Viisaus käskee nimittäin minun käymään kultaista keskitietä. Ja varsinkin täytyy tässä maassa olojen pakosta niin tehdä, enemmän kuin missään muussa paikassa maan päällä. Voi, kuinka kaikki täällä on minulle kiusallista! En löydä missään tasapainoa tai rauhaa, en kansassa enkä luonnossa. Niin esimerkiksi on meillä nyt kevät. Entä sitte? Yöt ovat kylmät ja päivät niin kuumat, että kivet polttavat jalkojen alla. Nytkin on vielä pitkältä puolipäivään ja on jo kuitenkin niin kuuma. Mitä taasen ihmisiin tulee, on parasta olla mitään puhumatta. Minä oleskelen täällä, koska olen siihen pakotettu… Jaa, mutta eihän ollutkaan kysymys siitä. Taasen olen poikennut asiasta… Siis menkää katsomaan mestausta! Olen varma siitä, että tuo natsarealainen menee miehukkaasti kuolemaan. Minä annoin ruoskia häntä, sillä luulin siten pelastavan! hänet kuolemanrangaistuksesta. En ole julma… Kun häntä lyötiin, oli hän kärsivällinen kuin lammas sekä siunasi vain kansaa. Kun hänen verensä vuoti, kohotti hän silmänsä taivasta kohden ja rukoili. Hän on merkillisin ihminen, mitä minä olen milloinkaan nähnyt… Siitä hetkestä saakka ei puolisoni ole suonut minulle yhtään rauhaa, vaan kertaa alinomaa: 'Anna sen onnettoman elää!'… Sitähän minä itsekin kaikkein mieluummin tahtoisin. Kaksi kertaa astuin ulos tuomiosalista ja puhuin noille raivoaville papeille ja tuolle katalalle joukolle. Mutta turhaan! Päät taaksepäin taivutettuina ja suu ammollaan aina korviin saakka kirkuivat he niinkuin yhdestä suusta: 'Ristiinnaulitse hänet!'"
"Ja sinä annoit myöden?" kysyi Cinna.
"Muussa tapauksessa olisi tullut kapina kaupungissa, ja minähän olen täällä juuri ylläpitämässä rauhaa. Minun täytyi tehdä velvollisuuteni. En pidä liioittelusta. Sitäpaitsi olen hirveästi väsynyt… Jos minä olen päättänyt jonkun asian, niin uhraan ilman harkitsematta yhden ihmisen elämän kaikkein hyväksi; mieluummin vielä teen sen tässä tapauksessa, sentähden että tuo natsarealainen on sangen vähäpätöinen henkilö, josta ei kukaan mitään välitä. Se on paha hänelle itselle, ettei hän ole roomalainen."
"Aurinko ei valaise ainoassaan Rooman yli", lausui Antea.
"Jumalallinen Antea", vastasi maaherra, "minä voisin vastata sinulle, että aurinko paistaa maan päälle ainoastaan Rooman valtakunnan tähden, ja sentähden pitää kaikki uhrata sen hyväksi. Nyt on asianlaita siten, että kapinannostajat saattavat valtakunnan vaaraan… Mutta ennen kaikkia pyydän, ett et koettaisi yrittää minua tuomiota peruuttamaan. Cinna voi vakuuttaa, ett'ei se käy päinsä. Kun tuomio on langetettu, saattaa ainoastaan Caesari sen peruuttaa. Niin muodoin en minä voisikaan sitä tehdä, jos tahtoisinkin. Eikö totta, Cinna?"
"Täydellisesti totta."
Tämä puhe oli nähtävästi tehnyt kiusallisen vaikutuksen Anteaan, sillä hän sanoi ikäänkuin itseksensä: "Siis voi joutua kärsimään ja kuolemaan, vaikka olisi kuinkakin syytön?"
"Ei löydy ketään syytöntä", väitti Pontius Pilatus. "Totta kyllä on, ett'ei tämä natsarealainen ole tehnyt mitään rikosta; sentähden olenkin minä maaherrana pessyt käteni. Mutta ihmisenä hyljään minä hänen oppinsa. Tahallani puhelin oikein kauan hänen kanssansa. Tahdoin tulla selville hänestä ja sain sen vakuutuksen, että hän opettaa semmoista oppia, josta ei ennen ole kuultu puhuttavankaan… Jaa, se on sangen vaikeata ymmärtää. Elämän täällä maailmassa pitää perustaa järjelle. Hyve on välttämätöin. Kuka sitä voisi vastaan väittää? En minä suinkaan. Itse stoalaiset määräävät, että pitää tyynesti kohdella toisin ajattelevia. Mutta eivät he vaadi, että pitäisi luopua kaikista, koko omaisuudestansa, vieläpä jokapäiväisestä leivästäänkin. Kuule nyt, Cinna, sinä, joka olet ymmärtäväinen mies: mitä sinä ajattelisit minusta, jos minä ilman pienintäkään syytä antaisin tämän huvilan, jossa te asutte, noille ryysymekoille, jotka päivää paistattaen lojuvat Jaffa-portilla? Semmoista juuri natsarealainen vaatii… Hän sanoo myöskin, että pitää yhtälailla rakastaa kaikkia ihmisiä: hebrealaisia, roomalaisia, egyptiläisiä, afrikalaisia j.n.e…. Se oli minusta liikaa… Toiselta puolen taas, kun oli kysymys hänen omasta elämästään tai kuolemastaan, käyttäytyi hän niinkuin ei asia olisi lainkaan häntä koskenut. Hän opetti ja rukoili. Ei suinkaan ole minun velvollisuuteni pelastaa semmoista, joka ei itsestänsä välitä. Se, joka ei voi pitää itseänsä aisoissa, osottaa, että häneltä puuttuu ymmärrystä. Siinä on jo tarpeeksi, että hän kutsuu itseään Jumalan pojaksi. Mutta myöskin hän järkyttelee yhteiskunnan perusteita ja siten vahingoittaa ihmisiä. Itsestänsä ajatelkoon hän mitä tahtoo, mutta yhteiskunnan perustuksia ei hän saa järkytellä… Yksityisenä miehenä vastustan minä siis hänen oppiansa. Minä en kyllä usko jumaliin, mutta se ei mitään tee. Minä olen sitä mieltä ja vakuutusta, että uskonto on jotain välttämättömän tarpeellista, varsinkin ohjaksiksi kansanjoukoille. Hevoset täytyy valjastaa vaunujen eteen, vieläpä hyvin valjastaa… Muutoin ei natsarealaisen pitäisi kai paljokaan kuolemaa peljätä, sillä hän sanoo nousevansa ylös kuolleista."
Cinna ja Antea vaihtoivat silmäyksen, joka oli täynnä ihmetystä, ja huudahtivat:
"Nouseeko hän kuolleista?"
"Kolmen päivän kuluessa, ei enemmän eikä vähemmän. Niin ainakin väittävät hänen opetuslapsensa. Minä unhotin häneltä itseltä kysyä siitä… Kuitenkaan ei semmoinen puhe suuria merkitse, koskapa kuolema päästää kaikista lupauksista. Myöskään ei hän mitään kadota siinäkään tapauksessa, ett'ei hän nousisikaan ylös, sillä hänen oppinsa mukaan alkaa todellinen onni ja ijankaikkinen elämä vasta kuoleman jälkeen. Siitä puhuu hän täydellä vakuutuksella. Hänen Hadeksessaan mahtaa olla valoisampi kuin maan päällä, ja se, joka täällä eniten kärsii, pääsee varmimmin sinne. Siihen ei tarvitse muuta tehdä kuin rakastaa, rakastaa, alituisesti vain rakastaa."
"Ihmeellinen oppi!" virkkoi Antea.
"Ja joukko kirkui: 'Ristiinnaulitse hänet!'" kysyi Cinna.
"Se ei minua suinkaan ihmetytä. Tämän kansan sielu on vihalla täytetty. Ja mikä muu kuin viha saattaisikaan pyytää ristiä silloin kun rakkaus on tarjolla."
Antea pyyhkäsi otsaansa kuihtuneella kädellänsä ja lausui:
"Ja hän on varma siitä, että voidaan elää ja olla onnellinen kuoleman jälkeen?"
"Juuri sentähden ei hän pelkää ristiä eikä kuolemaa."
"Miten ihanaa se olisi, Cajus!"
Hetken kuluttua kysäsi Antea taasen:
"Mutta kuinka hän sen tietää?"
Maaherra kohautti olkapäitänsä ja vastasi:
"Hän sanoo saaneensa sen tietää kaikkein ihmisten Isältä, joka on juutalaisille sama, mitä Jupiter on meille, kuitenkin sillä eroituksella, että hän, natsarealaisen mukaan, on ainoa Jumala ja laupias."
"Kuinka ihanaa se olisi, Cajus!" kertasi sairas.
Cinna aukasi huulensa, ikäänkuin aikomuksessa jotain sanoa, mutta vaikeni ja niin pysähtyi keskustelu.
Pontius Pilatus mietiskeli varmaankin natsarealaisen oppia, sillä hän puisteli päätään ja kohautteli olkapäitänsä.
Vihdoin hän nousi ylös sanoakseen jäähyväiset.
Äkkiä virkkoi Antea:
"Cajus, menkäämme katsomaan natsarealaista!"
"Sitte täytyy teidän kiiruhtaa", sanoi Pilatus, "sillä teloituskulkue lähtee heti liikkeelle."