II.
Tyynenä, kirkkaana lepäsi Genetsaretin järvi aamu-auringon valossa. Jeesus istui rantakivellä ja katseli lapsia, jotka leikkivät hänen lähellään rannalla. Aurelia lähestyi hiljaa. Kun hän oli jo aivan lähellä, kääntyi Jeesus ja sanoi: "Aurelia mitä etsit?"
Aurelia säpsähti melkein sanattomaksi, kun kuuli nimensä — mistä Herra tiesi sen? Vasta hetken päästä sai hän sanotuksi: "Herra, mistä saavat murheelliset lohdutuksen?"
Jeesus näytti vaipuvan ajatuksiinsa. Vihdoin hän nosti päänsä ja
hänen katseensa ja äänensä sädehti sanomatonta lämpöä, kun hän sanoi:
"Aurelia, rikoksesi annetaan sinulle anteeksi. Se paha, minkä teit
Antoniukselle, on ijäksi sovitettu ja pyyhitty pois."
Aurelian hämmästys oli vieläkin suurempi, kun kuuli Herran lausuvan Antoniuksen nimen. Tuo suuri opettaja näki hänen lävitsensä, tunsi hänen salaisimmatkin ajatuksensa. Ah, hän ei voinut olla tavallinen ihminen! Ja aivan huomaamattaan sanoi Aurelia: "Herra, kuka olet?"
"Syntisten vapahtaja."
"Minunkin, vaikka olen tuottanut Antoniukselle kuoleman?"
"Sinunkin!"
Aurelia tunsi seisovansa ikäänkuin jonkun suuren, käsittämättömän salaisuuden edessä! Mitä — suuri rikokseniko annettu anteeksi! Murheko ei enään raastaisi! — Tuntui todella kuin raskas paino olisi vierähtänyt pois, sairas sydän tullut terveeksi. Ja Aurelia sanoi: "Herra, mikä on se voima, jolla saat niin suuria aikaan?"
"Rakkaus!"
Aurelia hämmästyi: rakkaus! — Niin todella: rakkaus! Sitähän maailma eniten kaipasi, vaikkei hän ollut sitä ennen huomannut. Mutta hänellä raukalla ei ollut enään rakkautta! — Vai oliko? Niin, ehkäpä hän voi rakastaa murheellisia. Ja aivankuin hänen ajatustensa jatkoksi sanoi Jeesus: "Aurelia, rakasta kärsiviä! Rakkauden käskyn täyttäminen on maailmassa suurinta."
"Oi Herra, minun murheeni olet sinä ottanut pois, mutta mitenkä voisin täyttää rakkauden käskyä, kun en enään voi rakastaa?"
Mestari hymyili: "Et enään voi rakastaa! Niin, sinä saat uuden sydämen, ja siinä asuu rakkaus, joka ei ole kotoisin täältä alhaalta. — Näetkö noita lapsia tuolla rannalla? Ne ovat kaikki orpoja. Ota yksi heistä omaksesi! Totisesti minä sanon sinulle, joka korjaa tuonkaltaisen lapsen minun nimeeni, hän korjaa minut."
Aurelian kasvot säteilivät, kun hän sanoi: "Herra, anna minulle kaikki nuo lapset! Miten onnelliseksi tulenkaan!"
Jeesus huusi lapset luokseen ja sanoi: "Pienokaiset, katsokaa, tässä on äitinne! Saatte heti lähteä hänen kanssaan uuteen kotiinne!"
Tämä oli lapsille niin odottamatonta, että he vain sanatonna katselivat vuoroin Jeesusta, vuoroin Aureliaa. Vihdoin pieni kiharapää paitaressu otti sormen suustaan ja sanoi: "Äiti ei ollut ihan tuon näköinen." Mutta kun hän vielä hetkisen tarkasti Aureliaa, tuli hänen suuriin silmiinsä kirkkaat kyyneleet ja hän kätki kasvonsa Aurelian vaipan poimuihin sanoen: "Kyllä sinä sentään näytät äidiltä."
Aurelian sisimmässä liikahti jotain hellää, jotain ennenaavistamatonta. Hän sulki lapsen syliinsä ja sanoi: "Oi, Herra, minkä aarteen annatkaan minulle!"
Mutta Jeesus pani kätensä lasten päälle ja siunasi heitä.
Aurelia lähti Herran luota lapsineen ja hänen sydämessään pulppusi uuden elämän lähde.