SYYS-ILTA KULTARANNASSA.
Pimeä, sateinen syksy oli saapunut. Paljon oli Kultarannassa, kuten muuallakin Suomessa, puhuttu Igorista ja hänen aikomastaan suuresta sotaretkestä. Mitenkähän sekin matka päättynee? Palanevatko miehet sieltä ensi syksynä rikkauksineen, kuten Igor oli sanonut? Kuka ymmärtääkään kaikkea!
Mutta nyt oli Kultarannassa unohdettu Igor, Miklagård, rikkaudet. Sillä näes, Kulkija-Helkky oli saapunut harppuineen, huiluineen. Kaikkien kasvoilla leikki hymy, ja kun tuli ilta, riensivät nuoret kaikista Luonnonmaan pirteistä Kultarantaan kuuntelemaan Kulkijaa.
Ja Kulkija soitti vuoroin harppua, vuoroin huilua. Nyt hänen pehmeä äänensä yhtyy harpun säveliin. Viime talven oli Kulkija viettänyt ihmeellisessä satujen saaressa Islannissa, läntisen meren takana. Siksipä hänellä nyt olikin uusia lauluja vallan määrättömästi. Sanatonna istuu kuuntelijain parvi. Pirtti yhä hämärtyy, pimeät nurkat muuttuvat ihaniksi satulinnoiksi, ja vihdoin koko tupa suureksi, komeaksi jumalten taloksi. — Jopa tuossa viisas Ukko, jumalten isä, ratsastaa kahdeksanjalkaisella hevosellaan, niin että kaviot tulta lyövät. Niin todella kahdeksanjalkaisella! Ja kuule nyt, kaksi korppia istuu Ukon olkapäillä kuiskaten hänen korvaansa kaiken, mitä tapahtuu maan päällä ja jumalten aukeilla. Mutta Ukko rukka, miksi olet yksisilmäinen? Niin no, — toisen silmäsi annoit pantiksi, jotta sait kerran juoda viisauden lähteestä. Ja sinun puolisosi, — ah, sehän on ylevin nainen jumalten maassa!— Ole hiljaa, tässä kulkee iki-ihana rakkauden jumalatar Freja. Hän kylvää nyt juuri lemmen-usvaa kevätyöhön; nyt sitoo katkenneita rakkauden kieliä; nyt kuljettaa kumppaninsa kanssa jumalille ikuisen nuoruuden omenoita. — Pois tieltä, pois tieltä! Ukon poika, raju Tor tulee. Hän ajaa kahdella pukilla, että taivaankansi kaikuu ja pitää kädessään hirveän suurta moukaria. Niin, tästäpä moukarista juuri johtuu, että oikeus ja järjestys vallitsee sekä maan päällä että jumalten talossa. Mutta jos Tor hukkaisi vasaransa, niin voi sitä sekasortoa! Ja kauhistus! Tor nukkuu. Vasara valuu, valuu. Herää, Tor, herää! Noin, vasara suistuu ilkeitten jättien taloon. Tor herää, tempaa punaista partaansa. Kaikki on hukassa, kaikki, kaikki! Jätti ei luovuta moukaria, paitsi jos saa ihanan Frejan puolisokseen, niin sitten kylläkin. Lähde Freja, lähde toki, muuten katoaa oikeus maailmasta. Mutta Freja ei lähde, kuka sitten kylväisi lemmenusvaa, kuka sitoisi rakkauden säikeitä. — Ah, rakkaus on maailmassa yhtä tärkeätä kuin oikeuskin! Freja ei lähde, Tor on tuskassa. Kokoontuu jumalten neuvosto. Jo keksitään keino: Tor pukeutuu Frejan vaatteisiin ja lähtee morsiusneitonsa kera jättien maahan. Jätti ihastuu ikihyväksi; kun luuli Frejan saavansa ja tuo moukarin. Tor sieppaa sen ja palaa ilkkuen jumalten maahan. Oikeus vallitsee taas kaikkialla, ja jumalten talossa juhlitaan, juhlitaan. — — Sateenkaarisilta vie maasta jumalten taloon. Vartija talon portilla näkee tuhannen peninkulman päähän ja kuulee, miten ruoho kasvaa maassa. Kultainen on vartijan torvi, kultainen. — — —
Yö oli tullut, kun nuoret vihdoin läksivät Kultarannasta. Polku kierteli läpi lehtojen pimennon. Salama silloin tällöin valaisi tummaa syys-yötä. Ah, sehän on jumalten talon roihuvalkea, joka välkähtelee pilvien välistä. Siellä ylhäällä juhlitaan, juhlitaan, ja Freja seuloo usvaansa syysyöhönkin. Surunvoittoisena kuin Kulkijan harppu soi lehto, henkien lehto, haltijoitten olosija. Juhlitaanko sielläkin? Ja katso! Pohjan taivaalla välkkyy valojuova. Tänne kummulle se oikein vasta näkyy. Niin, siinähän on jumalten talon sillanpää. — Portilla seisoo vartija, ja kultainen torvi välkkyy.