LUUMYLLÄRI.
(Mukailtu suomennos.)
Luumylläri hurskas on pohatta,
hän loihtii kammoa, kauhuja.
Hän ihmislihaa ja luuta työkseen
luumyllynsä kolkkohon kitahan syöksee.
Hän jauhaa hienonhienoksi hiljaa
työläisten ruumiita, niinkuin viljaa.
Luumylläri ankarin silmineen
tähyy kalpeaan tehdastyttöseen,
joka halki yön oli luona koneen,
ei lepoa saanut päivähän moneen.
Hän katsoo virkkaen teräskielin:
»Ole morsio mun, sua armaaks' mielin.
Saat sormuksen sä väsynyt impi,
punarenkaan; — muita se kaunihimpi.
Tule, katso, mä välkkyvin pyörinein
sinut, tyttö, kuljetan kullaksein.»
Ja neidon tempovi huumeinen
nyt viuhke pyörien, hihnojen. —
Hätähuuto vihlova, toivoton. —
Punasormuksen sai morsion.
Ja neidot toiset ne kauhuissaan
punakihloja katsoi. — Kehräs vaan.
Luumylläri hurskas on pohatta,
ei heikkoa, hentoa armahda.