I
Keväste sinä vuank, ko mes suve siällk Katavkaris asusi, ol Katavkari Efraim yks päev siin Vapum bäevä aigoint tullk kaupunkki kaloj myymä. Em me olis sillk kertta sopinn hänen gansas, ett hän olis meitäkkin gattoman dull. Muttko mek kaikin golme siin ehtopualpäevä istun Dasala salis ja valmistie stää Katavkarihi muuttoan, niin dleeki hoipproitte Efraim ovest siäll vähä kamalas reedas. Kasvo hänell oliva veres ja nyrkis saves, lakki ei oll lainkka ja häne vaattes oliva valla rikk revity.
— "Kumses reedas snää ny olekka?" — kysys Vilkk ja: "Mist jumal siunakko snää tlee?" — huusi mnää. Mutt Iiro ei kysells stää eik tätä, muttko men gamarihi ja palas siäld vähä äkkim besofati ja saippoangappal ja handuukk kädesäs ja rupes pesemä ja ruakkoma Efraimi. Ja vast sitt ko hän siin ole hetken duhkann ja vähdänn, ni hän sanos: "Kas nii, nys snuun galjuunguvas o jäll jomsesakkin gunnos. Ruppest nys selittämä asjatas meill. — Pahus ko harmitta, etten olis snuu fölisäs, sillett mnää ymmärrä, ett snää ole olik kalaasis ja tapplukses."
— Snää ole järk miäs, snää Iiro, sanos Efraim. Snää ymmärä merkeist asja vähä ihmelise hyvi. — Sillaill oikke, ryypänn oikke mnää ole ja tapellk kans. Tapellt tämän gaupungim bolisetten gans. Jaa-a, olsis snää, Iiro, viäl oll mnuun gansan, ni olsi mar me nep plangann. — Ei sild, ett he nykkä ossatas vaill jäivä, ei maare. — — Mutt andakkast ryypp miähell. Se mnää ole hyvi ansann.
— Selkkäs snää ansann ole, mutt es ryyppy, mnää sanosi. Ole jo muutongi niin däynnk kon gäki. Ja tiädäks, mitä siit tlee, kon gaupungim bolisej vastusta ja pahom bitele. Linna siit tlee. Kakola reis snuull o edesäs niin daatust ko aamen girkos.
— Olkko sitt, se ei mnuu harmit ja stää em mnää pelkk. Mutt ajatelkkast, ett mitä sano Maij. — Jaa-a, o nes sendä ihmelissi värkej, ne vaimihmse. Selittäkkäst mnuulls se asi, jos taedatt, ett mnää esimerkiks em belkk poliisej, eng linna, eng esivalloj eng perhnoj. Mutt stää meijä Maija mnää pelkkä, pelkkä nii durkasest. Ja nes sanovas sendä, ett vaimihmine o heikomb asti ja ett mnää ole vahvimppi miähi näillk kulmkunnill. Ja tommost vaimihmsen dröntti mnää pelkkän, go olis näis kouris juur jämt niingo munan guar, jos mnää voimian näyttämä ruppeisi. Ymmärättäk tes semmost? Ett sunkka ymmäräkkä. Ja ett olk kukatiäs näit asjoit koska ajatellukka. Mutt mnää ole stää vähä mond kertta ajatell. Ja fundeerakkast nyt tekki stää ja selittäkkä mnuullt tämä ihmeline asi, jos taedatt.
— Em mes semssi nys selittleemä rupp, Vilkk vastas. Täsä ovap pali painavamma asja kysymykses. Selit snää ny vaa meill, Efraim, millaills snää oikke oles sohinnt täll reisullas.
— No, kyll mnää se juttle alust loppuhu saakk. — Andakkast mnuu ens virittäp piippun. — Nii, se ol nii se asi, näättäk, ett mnää toi hiukan galoj kaupunkkihi. Ei niit pali oll, jokune säynäs, kymmengund lahna ja pari haukki. Piän säkiline niit ol. Mutt hyvä hinna mnää niist sai. Ja sitt mnää toimiti Maija asjak kaikk reedust ja oman gans. — Nii händ, ja sitt mnää tykkäsi, ett kosk jumal o andann meill näi ihmelisen gauni ilma ja kosk nyk keväki jäll on dulos, ni sais mar ihmne sendäm biäne ryypyngi otta miäles kevenykseks, ko siäll luados on goko talve elänn yksnäisydes. — Nii, stää Maija em mnää tiättävästengä ot räkningeihi ja flikk om balvlukses ja poik o merell. Tuliki juur preiv häneld siäld jostan doiseld puald mailma. Hyvim boik jaksa ja tiädättäk, mnää luule, ett hänest tlee viäl vahveve miäs ko mnää ole. Sill ett vaikk mnää se itt sano, ni voimi mnuull o niingo vähäs kyläs — — —
— No, no pysyst ny laillses kursis, ko snää asjatas selitä, Vilkk sanos. — — Nii, snää tykkäsi, ett tarvitais piän ryypp, kon dalve siutt om bääst.
— Sillaill oikke. — Ja mnää osti halstoopi ja Koevkari Anselm ost halstoopi ja sitt Kaskisto Nikokin dul siihe ja hänell ol pott plakkris jo enne, ja meill ol pali juttlemist ja hyvän gunttoho mep praakkasingin gaikk asja. Mutt sitt nek toisek kiperysivä ja nukusiva. Mutt mnää otin sänttin ja läksin Guninkkangattu Tarvosaart kohde. — Mnuu om baattin näättäk Ota rannas. — Ja auring paist niin girkkast, kaupungin gukose veteliväk kilppa nuattias ja leivone visertel ja ihmse oliva nii ilose näkössi, ett mnääkin dykkäsi, ett om mar tämä mailm sendä ihan ja pisti vähä niingon drallitukseks, ko mnää siink kryssäsklin Darvosaart kohde. Ja kaikk olis menn valla erinomasest, jos ei se poliisim baha, ko hek Kekälfalesmanniks mainitteva, olis tulls siihe ja sanonn, ettem mnää saa veisat.
— Soo-o, vai em mnää saa veisat, mnää vastasi. Kuulest, kuik kukosek kiljuvat täällk kaupungis ja kuulest kui leivone visertä ja sillo ei ihmnen, go sendä o luamkunna herraks määrätt, sais veisat. Mnuu miälestän snuu järjesjuaksus o hyvi vailnaine ja josas nyt tahdo viissast menetell, ni rupp trallittama mnuun gansan. Mutt jos snuuld puuttuva laulumboske, niin gyll mnää trallittle snuungim bualestas.
— Eiköst tämä kaikk oll järkmiähem buhett ja paikallas sanott. Mutt luulettak, ett se kekälfalesmannim bahus tul järkkihis. Ei maaren go men hakema appu ja yks kaks mnuull ol kolmp poliissi niskasan. Mutt nek kaks muut oliva nii hyvänahkassi kambraatej, ett ko hek kaunist pyysivä mnuun dleema heijän gansas hiuka raastuppaha, ni mnää sanosi: "Saa kyll tullakki, mutt menkkä edellt taikk tulkka mnuum beräsän, go, näättäk, teijä seoran ei ole oikke hyväs maines, tiämäs." Ja sitt lähdetti ja kaikk olis taas menn valla luanikkast, jos ei torill olis sattunn olema jottan gaupungi herroj. Sillongost Belsebuub lens siihen Gekälfalesmannihi, niingo se sikalaumahangi enne muino lens, ja hänen dek vissi miäles näyttä voimias niill herroill. Kara pahus niingo mikäkim beto mnuun graivärkeihin gii ja ruppe nyhjimä ja repimä mnuu raastuvan drapuj ylös. "Kuule mitä snää siin ny meina, miäs?" — mnää sanosi ja heitin Gekälfalesmanni yli trapungaittette, nii ett yks tuaksaus ol. Ja kaittet tekivä hänells seora. Mutt sillongost siin rymyl nous. Kaikk kolm oliva mnuu niskasan ja oikke lujast siin oteltti. Mnuu vaatten revittin dämsiks, mnuu sänttim baiskatti jumal tiäs mihi, raastuvan drapus siirysiväs sinnt torin geskkohdam baikoill ja viime mnää telosi nep poliisi yhte läjähä ja kallisti ne raatuvan drapuk kaunist heijä ylittes. Ja sitt mnää läksin garama. Karasi sinn Vanhangirkongattu päi, meni läpi Taka-Amblam biha ja siäld yli aedatte Naulamäkkehe. Päträmäell mnää vast pysäsim buhaldama yhde eine. — Ja mitä mnää sillo nää? Eiköst yks niist poliisettem bahuksist olit taas mnuu hännäsän. No, mnää odoti händ ja ko hän dul mnuun dyän, ni mnää kysysi, ett mitä hän oikke meina. Ei se mittä vastannk, kon dul oitis mnuum bäällen. "Soo, soo poikan", sanosi mnää, "vai mnuu sylyhyn snää tuppa. No, tul vaa." Ja sitt mnää löin gäsivarten häne ymbrilles ja rutisti händ hiuka. Kamala mustaks sen daulvärkk sillo muutus, silmäs seisosiva ulkonp pääst ja natisiva ai hänen gylkluuski hiukan, go mnää händ siins sylysäm bidi. Ja ko mnää sitt olin darppeks miälestän händ hyvänp pitänn, ni ei hän ens oikke ruvenn henkkiäs takka saama, eik häne miäles enä lainkkan dehnk karat mnuu hännäsän. Eikän go hän läks kiltist kävelemän gottippäi eik taanes kattonn. — Ja mnää meni Vetiskön danhvall ja siäld mnää tliin Durun diät uuden girkkmaa ja Luistingalljo siutt tänn ja täsä mnää ny ole.
— Niin, däsä oikke snää ole, Eifram, mnää sanosi. Mutt kyll täst kamala jälklaskut tleeva. Esivallall ovap pitkäk käsivarre ja kyll snää sen gourihi viäl joudu, vaikkas ny olek karkkum bääss.
— Kyll oikke asi nii on, gon Galkke sano, vahvist Vilkk mnuum buhen.
Ja josas tahdo yässeks kotti, niin dee oikke aika mutk. Ment tuald
Sikahaan daitte ja pappia haa läpitt Ottaha.
— Jaa, ett mnää läksisin gotti ilma sändeijän! Se o vale se! Ne mnää mene ens hakema siäld torild. Kyll Maij muuton gamalast äkseerais.
Kyll mes sitt sain gamalast selittä asja Efraimill, ennengo hän ymmärs, ett häne ol paras jättä sänttis kokkomat. Eik hän niist meiningeistäs olis lainkka luapunn, jos ei Iiro olis luvann hakki häne sänttis ja tuad ne Ottaha.
Mutt ei Efraim ymmärettävästengäm belastann nahkatas lai ja oikkeuden gynsist. Pari viikko se jälkke — me asusi sillo jo mekkin Gatavkaris — häne asjas ol esill raastuva oikkeudes ja sakko tul niim bali, ettei Efraim taitann ajatellakka niitte maksamist, muttkon kahdellk kymnellp päeväll vett ja leippä Kakolas häne nek kuitat täydys. Nii ett se häne edesäs nys sitt ol, juur niingo me oll ennustannukki.