XXXII.
ROUVA DE MACUMER ROUVA DE L'ESTORADELLE.
Maaliskuulla 1826.
Mitä tämä merkitsee, rakas ystävä? Nyt on kulunut jo enemmän kuin kolme kuukautta siitä kun kirjoitin sinulle enkä ole saanut riviäkään sinulta… Minä olen kuitenkin meistä kahdesta syyllisempi, en ole vastannut sinulle; mutta ethän ole paha närkästymään, mikäli minä sinua tunnen. Sinun äänettömyyttäsi olemme Macumer ja minä pitäneet suostumuksena tuohon lapsitettuun pöytäkalustoon ja nuo hurmaavat lelut lähtevät tänä aamuna Marseilleen; taiteilijat ovat tarvinneet kokonaista kuusi kuukautta niiden valmistamiseen. Säpsähdin aivan, kun Felipe ehdotti, että menisimme katsomaan tuota kalustoa ennenkuin kultaseppä pakkaisi sen laatikkoon. Muistin äkkiä, että emme olleet vaihtaneet sanaakaan siitä asti, kun jaoin äitiyden tunteet kanssasi.
Ah, enkelini! Tämä hirveä Parisi, siinä ainoa anteeksipyyntöni! Mikä on sinun? Oi tätä maailmaa, millainen kuilu se on! Enkö jo ole sanonut sinulle, ettei Parisissa voi olla muuta kuin parisitar? Suurmaailma musertaa kaikki tunteet, se ottaa käytäntöön jokaisen hetken ja nielisi sydämenkin, ellei olisi varuillaan. Mikä erinomainen mestariteos onkaan Célimènen luonnekuva Molièren Ihmisvihaajassa! Hän on yhtä hyvin Ludvig XIV:n ajan kuin meidän aikamme, siis kaikkien aikain maailmannainen. Mihin olisin joutunutkaan ilman kilpeäni, ilman rakkauttani Felipeen? Sanoinkin hänelle tänä aamuna näitä asioita miettiessäni, että hän oli pelastajani. Joskin kaikki iltani kuluvat juhlissa, tanssiaisissa, konserteissa ja teattereissa, niin löydän taas kotiin tultuani sieltä kaikki rakkauden riemut ja hulluudet, jotka aukaisevat sydämen ja pyyhkivät pois kaikki maailman antamat kolhaukset. En ole syönyt päivällistä kotonani paitsi niinä päivinä, jolloin meillä on ollut sellaisia vieraita, jotka kulkevat ystävien nimellä, enkä ole ollut kotona muulloin kuin vastaanottopäivinäni. Minun päiväni on keskiviikko. Kilpailen rouvien d'Espardin ja de Maufrigneusen ja myös vanhan herttuatar de Lenoncourtin kanssa. Minun salonkiani pidetään hupaisena. Olen täten ruvennut vallitsemaan seuraelämää, koska näin, että Felipeni nauttii minun menestyksestäni. Hänelle omistan aamupäivät; sillä kello neljästä iltapäivällä kello kahteen aamulla kuulun Parisille. Macumer on ihailtava isäntä talossaan: Hän on niin henkevä ja vakava, niin todellinen ylimys ja täydellinen seuramies, että hän rakastuttaisi itseensä sellaisenkin naisen, joka olisi mennyt hänen kanssaan vain sovinnaisuusavioliittoon.
Isäni ja äitini ovat matkustaneet Madridiin. Ludvig XVII:n kuoltua sai herttuatar helpolla aikaan sen, että Kaarle X nimitti toiseksi lähetystösihteeriksi hänen suloisen Saint-Héreeninsa, joka siis myös seurasi hänen mukanaan. Veljeni, herttua de Rhétoré suvaitsee pitää minua erittäin etevänä naisena. Mitä taas markiisi de Chaulieuhön tulee, niin jää tuo mielikuvasotilas minulle ikuiseen kiitollisuuden velkaan: ennen isäni lähtöä käytettiin nimittäin omaisuuteni hänelle tulevan sukutilan hankkimiseen, josta on neljäkymmentä tuhatta frangia korkoja, ja hänen avioliittonsa neiti de Mortsaufin, erään tourainelaisen perijättären kanssa, on päätetty asia. Jotta eivät Lenoncourt-suvun nimi ja arvot sammuisi, on kuningas eri asetuksella oikeuttava veljeni perimään Lenoncourt-Givryn nimet, arvot ja vaakunat. Neiti de Mortsauf, herttua de Lenoncourt-Givryn tyttärentytär ja ainoa perijätär, kuuluu saavan enemmän kuin satatuhatta livreä korkoja. Isäni on ainoastaan pyytänyt, että myös Chaulieu-suvun vaakunat asetetaan Lenoncourtien kilpeen.
Täten siis tulee veljestäni herttua de Lenoncourt. Nuori Mortsauf, jolle tämä omaisuus oikeastaan kuuluisi, on viimeisellä keuhkotaudin asteella, hänen kuolemaansa odotetaan joka hetki. Häät ovat ensi vuonna, suru-ajan jälkeen. Sanotaan, että kälyni, Madeleine de Mortsauf, on erittäin viehättävä henkilö. Täten siis isäni laskelmat, kuten huomaat, pitivät paikkansa. Tämä lopputulos on hankkinut minulle paljon ihailevia ystäviä ja avioliittoni alkaa ihmisille selvitä. Ystävyydestä isoäitiäni kohtaan ruhtinas Talleyrand suojelee kaikin tavoin Macumer'ta, joten siis meidän menestyksemme on täydellinen. Sensijaan että minua aluksi moitittiin, ovat kaikki nyt minun puolellani. Lyhyesti sanoen, nyt vallitsen minä tässä samassa Parisissa, jossa pari vuotta sitten en vielä merkinnyt mitään. Macumer näkee, että koko maailma kadehtii hänen onneaan, sillä minä olen Parisin henkevin nainen. Kuten tiedät on Parisissa noin parikymmentä henkevintä naista. Miehet kuhertelevat minulle lemmenlauseita tai tyytyvät ilmaisemaan rakkautensa kateellisissa katseissa. Todellakin saa tästä lemmenjanon ja ihailun yhteistulituksesta sellaista alituista tyydytystä turhamaisuudelleen, että ymmärrän nyt hyvin, miksi naiset tuhlaavat mielettömiä summia saadakseen nauttia näistä hauraista ja haihtuvista etuuksista. Tämä menestys kiihoittaa ylpeyttä, turhamaisuutta, itserakkautta, sanalla sanoen, kaikkia minä-tunteita. Tämä alituinen jumaloiminen huumaa niin voimakkaasti, etten laisinkaan ihmettele enää nähdessäni naisten tässä juhlassa tulevan itsekkäiksi, ajattelemattomiksi ja kevytmielisiksi. Suurmaailmallinen elämä nousee päähän. Tuhlaa henkensä ja sielunsa kukat, kalleimman aikansa, jaloimmat tekonsa ihmisille, jotka palkitsevat tuon kaiken kateellisuudella ja hymyilyllä, jotka teennäisten imartelujensa, kohteliaisuuksiensa ja mielistelyjensä väärään rahaan vaihtavat toisen rakkauden ja uhrausten kultaharkot, kaiken sen kekseliäisyyden, minkä hän on käyttänyt ollakseen kaunis, hyvin puettu, henkevä, rakastettava ja miellyttävä. Tiedetään varsin hyvin, miten kalliiksi tällainen kauppa käy ja että siinä joutuu petkutetuksi, mutta sittenkin siihen antaudutaan. Ah, kaunis hirveni, kuinka silloin janoaakaan oikeaa ystävän sydäntä, kuinka Felipen rakkaus ja alttius ovatkaan kallisarvoisia! Ja kuinka minä häntä rakastan! Miten ihanaa on valmistua matkustamaan Chantepleursiin ja saada siellä levähtää kaikista rue du Bacin ja Parisin muiden salonkien komedioista! Lyhyesti, nyt kun olen lukenut toistamiseen kirjeesi, luulen luonnehtivani sinulle parhaiten sen helvetillisen paratiisin, jota nimitetään Parisiksi, sillä, kun sanon, että maailmannaiselle on mahdotonta olla äiti.
Pian, armahaiseni, tulemme viettämään viikon päivät Chautepleursissä, ja sinun luonasi olemme noin 10 p:nä toukokuuta. Silloin saamme taas nähdä toisemme enemmän kuin kahden vuoden eron jälkeen. Ja mikä muutos! Molemmat olemme nyt oikeita naisia: minä onnellisin rakastajattarista, ja sinä onnellisin äideistä. Vaikk'en olekaan sinulle kirjoittanut, rakkahin ystävä, en silti ole sinua unohtanut. Ja minun kummipoikani, tuo pieni apina, onko hän yhäkin vielä soma? Tuottaako hän minulle kunniaa? Hänhän on jo yli yhdeksän kuukautta. Minä tahtoisin olla näkemässä, miten hän ottaa ensimäisiä askeleitaan maailmassa; mutta Macumer sanoo, että varhaiskehittyneet lapset kävelevät tuskin vielä kymmenen kuukaudenkaan vanhoina. Ja sitten saamme taas leukailla vanhaan tapaamme. Saan myös nähdä, turmeleeko lapsi vartaloamme, kuten väitetään.
J. K. Jos vastaat minulle, ylevä äiti, niin osota kirjeesi
Chantepleursiin, jonne nyt lähden.