III.
Minä olen kuin humaltunut rakkaudesta, minä olen kuin hullu järkevän kansan keskellä, minussa kuohuu väkevänä ja päihdyttävänä kevään kaikkivaltias riemunhuuma — ja minä olen onnellinen kuin lapsi!
Ulos keväiseen riemuun! ja nauti jokaisesta onnensäteestä, joka sinun sielusi ikävään lankeaa. Minun huoneeni vangitsee minua, se on kuin hautaholvi, jonne minä yöksi kätkeydyn, mutta jonka seinät minä kirjailen onnellisilla haaveilla valoisiksi. Ja minä lepään ja katselen ulos kuulaaseen yöhön, muistellen sinua — köyhin, kylmin, kuollein sanoin sieluni ihanan riemun ja tulisen tuskan runon taikariimuihin kätkien.