I.

Kuvitelkaa mielissänne kameelikaravaania Afrikan tai Arabian tulenpolttavilla hiekka-aavikoilla ja asettakaa sille vastakohdaksi porokulkue lumikylmässä Suomessa. Toiset taivaltelevat Kairoon, Jerusalemiin tai Mekkaan — me teemme pyhiinvaelluksen vain Halla nimiseen erämaan taloon. Muukalaiset käärivät päihinsä turbaanin peljäten auringonpistoksia — me varjelemme aivomme pakkaselta peittämällä kallomme lappalaisella neljäntuulen päähineellä, joka itse loistaa ja lämmittää kuin aurinko, olkoon kuutamo kuin kylmä tahansa. Kuuman vyöhykkeen ihminen verhoaa ruumiinsa silkin hienolla höpenellä — meidän polvemme ovat pistetyt juhlallisiin porontaljatuppiin, säpikkäihin, jotka ovat mailman parhaat polvenlämmittäjät. Noin siellä — näin täällä, ja kuitenkin olemme saman Jumalan luomia maan matkailijoita, joiden sielunelämä ei suurestikaan toisistaan erkane.

Mutta sarvikallopeurat sentään lienevät erilaiset kuin kyttyräiset dromedaarit. Ei niillä jokainen Mooses eikä jokainen Moabin kuningas ajaa rohkene. Ei niistä olisi ollut Egyptin Faaraon sotavaunujen eteen Punaisen meren pohjalla ja tuskinpa luonnonkurittaja Xerxeskään olisi rohjennut pulkkaan istua. Jos joskus syttyisi suuri sota Etelän ja Pohjolan välillä, ja Pohjolan rykmenttinä esiintyisivät porosotilaat, niin luulenpa että — jos nimittäin lunta ja jäkälää riittäisi eikä ruutia eikä automobiilia olisi keksitty — Pohjolastakin löytyisi se Pirunsaaren keisari, joka mailman vallottaisi pelkillä poronsarvilla… En tahdo liikoja kehua, tämä riittäköön alkulauseeksi selostukseen meidän pohjalaisten poropäivistä, siitä hauskasta juhlasta, jonka äsken vietimme.

Sitä oli tietysti edeltäpäin valmistettu ja minun täytyy tunnustaa että vaikka periaatteessa olen ankara juhlien vihaaja ja ihan mahdoton toimikuntiin, niin, kun asia hipoi "hiiden hirven hiihdäntää", minäkin olin joutunut niinsanottuun johtokuntaan. Me olimme siinä määrin itsetietoiset toimemme yleismailmallisesta merkityksestä että emme tyytyneet mihinkään tavanmukaisiin arvoihin, vaan korotimme itsemme mahtavan, historialle tosin tuntemattoman, hallituksen jäseniksi. Meistä oli yksi puheasiain ministeri, toinen jäkälä-varain prokuraattori, kolmas talousseikkain senaattori, neljäs valokuvauspuuhain presidentti, viides koristusdepartementin päällikkö ja niin edespäin. Meitä oli sekä salkullisia että salkuttomia riippuen siitä missä määrin porourheilu oli kunkin sydämellä ja ehkä myös siitäkin, olivatko porovehkeemme ja poropukimemme kunnossa vai epäreilassa. Jo kuukautta ennen, tammikuun kiljuvimpina pakkaspäivinä, jolloin lämpömittari näytti 40 astetta ja kylmempääkin, tuntui ikäänkuin sähköä Suomussalmen ja Hyrynsalmen ilmassa.

— Kuukauden päästähän ne ovat poropäivätkin! sanottiin, kun toisensa tavattiin.

— Peijakas, pitää tässä varustautua, vastasi toinen, taikka sanoi hän päinvastoin että: olkoot vaan, mitäpä ne muka häneen kuuluivat! joka tietysti merkitsi sitä että mies aivan hiidenmoisesti himoitsi osanottajaksi poropäiville. Ne, nuo poropäivät nimittäin, kutkuttivat sielua kuin uutukainen paita ihoa — hyvä asia, mutta hieman kiusallinen. Täytyi näet olla valmis uhraamaan hiukka aikaa, vähän vaivaa ja rahtu rahapenniä.

Muistanpa, kuinka tämä poropäivä-aika ratkaistiin jo ennen joulua ja kuinka pidettiin konferenssi Kajaanin kaupungissa juuri saman historiallisen päivän aamuna, jolloin "Nälkämaan laulu" ensi kerran laulettiin. Siellä — Tolosen majatalossa — tapasivat toisensa sekä "sisä-asiain" että "ulko-asiain ministeri", jotka ensi työkseen marssivat Kalle-Pekan kirjakauppaan uuden vuoden allakkaa ostamaan. Piti näet tietää, milloin oli mustakuu ja milloin valkoinen. Molemmat ministerit olivat yhtä mieltä siinä että poropäivät olivat edullisimmat täyden kuun aikana. Mutta saapui siihen "Opetusasiain ministeri" Mieslahdelta ja väitti että mustan kuun aika on kaikista sopivin. Poropäivät näin ollen päätettiin julistaa helmikuun seitsemänneksitoista ja niin kukin ministeri vetäytyi "talvihuvilaansa", mikä Kuhmoon, mikä Paltamoon, mikä Kiannalle.

Siitä ne poropäivät lähtivät viriämään. Kiihoituskirjeet Suomussalmen ministerineuvostosta sinkoilivat kuin lastut kaikkiin kihlakunnan pitäjiin. Hei Heikki, oi Oskari, maiskis Matti! Syntyi oikein poropäiväasiakirjakokoelma pappilan ylähuoneessa. Oli olemassa salaisiakin asiakirjoja — Helsingistä asti näet piti saada edustajia, edustajia kaikkien "Pohjoismaiden puolesta". Kuiskailtiin että eräs 140 kiloa painava herra… St!… sille tietysti piti hankkia kolmivaljakko ja teettää kunniaministeripulkka… metriä leveä… st! tästä oli tuleva juhlanumero. Sisäasiain ministeri oli innostuksissaan sekaantunut ulkoasiain ministerin tehtäviin lähettämällä kiihoituskirjelmän pääkaupungin hienoimmalle eläväin kuvain teatterille: pass auf! Sitäpaitsi oli sähkötetty Kajaanin postimestarille: Saapukoon muka sivusadjutantiksi islantilaisella ponillaan…

Ei ihmettä että sähköä sihisi ilmassa. Kupiainen, salkuton sinatyöri, agiteerasi sekä Antit että Herkot, Luukkoset ja Kuukkoset. Huhuiltiin että itse ukko Bisi… Kansakoulu oli muuttunut räätäliverstaaksi, jossa Selmat ja Serafiinat yötä päivää saksielivat punaista ja keltaista verkaa porokomppanian rekryyteille, pappilassa paahdettiin pulkanpohjia, nimismies ja lukkari lakkasivat viroistaan ja muuttuivat taiteen palvelijoiksi, nuoret kauppiaat leikkelivät vimmatusti sekä verkaa että rahkeita, metsäherrat herkuttelivat Lapin muistojaan, mylläristä oli tullut kuparikoristeseppä, postineiti otti virkalomapäiviä, diakonitar paranteli itseään ja muut naiset toimiskelivat salaperäisissä hankkeissa aivankuin joululahjoja tehden.

Valkeni helmikuun 16 päivä — Suomussalmen pororykmentti läksi liikkeelle. Nämät olivat vasta kirkonkylän edustajia, syrjäkylistä oli odotettavissa toinen mokoma toisia teitä.

Meitä oli aluksi 15 porourheilijaa, joista 13 ajoi pulkassa, 2 suksillaan — 11 miestä, 4 naista.

Alkoi siis poronsarvien kaunis keikunta, härkäturpien tuttu läähätys, sorkkakavioiden iloinen naksunta, pulkkien kiepunta. Punaiset hiipat, sinipohjaiset kauhtanat, viheriät nauhat, keltaiset paulat, kullanhohtavat siipisoljet, hopeahelaiset vyöt, pulkkien ja valjaiden helokirjailut — kaikki se loisti, loimahteli hauskana liikkuvana ketjuna sydäntalven häikäisevän valkoista lumimaisemaa vasten. Kulkusten, tiukujen ja kellojen helinään yhtyi reippaita huutoja, joita säesti kylän pystykorvakoirien tiuskea haukunta: "hauskaa matkaa, hau, hau!" Mutta poromiehet huusivat "hei!" ja niin ajettiin ensimäinen pitkä peninkulma Keralan kylän sinivaaroja kohti.

Olipa metsä molemmin puolin tietä ikäänkuin satulinna. Tavattoman paksun lumen painosta olivat koivikot ja hoikat männiköt muuttuneet ihaniksi kaariporttikujiksi, joiden lävitse poromatkue sukelsi. Näreet ja katajapensaat kyyköttivät kuin suuret jääkarhut, tuuheat korpikuuset paistoivat kuin marmoripilarit jättiläistemppelissä, silmä ei tässä korvessa erottanut muuta kuin valkoista, pehmoista ja valkoista — ja sitä samaa ainetta pyrki tupruamaan alas taivaaltakin uhaten valokuvaajan hankkeita. Suovaaran suopeassa talossa ensimäinen matkakahvi — sitten laskea huristettiin siihen rämepainanteeseen, jonka takana kohoaa Kestin vaara ränstyneine, torkkuvine taloineen. Tähän asti olin ajellut jonon etumaisena tuottamatta onnettomuutta jäljessä tuleville — tuollaisen karavaanin veturin asema mäkisillä metsäteillä on melkoisen vastuullinen — mutta nyt luovutin paikkani valokuvaaja-herralle. Läksipä tämä pätevä veikko, jonka poro tanssi alati jonkunlaista juhlamasurkkaa, laskeutumaan alas pitkää, kipperää törmää ja me muut seurasimme kuin rautatievaunut veturin perässä. Juuri kiivaimmassa vauhdissa oltaessa alkoi takaapäin kuulua intohimoisia seis-huutoja, jotka etumaiset käsittivät hei-huudoiksi yhä terästäen vauhtia. Mutta pian tuo huuto takaapäin kajahti niin kamalasti että se jo täytyi uskoa selväksi seis-rukoukseksi, ja kun vihdoin saimme hurjistuneet poromme jarrutetuiksi, alkoi mäkirinteeltä tuleskella tyhjiä pulkkia, joiden porot, tallaten ja kaataen kaikki allensa, yhdessä ruuhkassa pyyhkäsivät päällemme ja sivuitsemme karaten alas järvelle. Luulimme seuraavassa silmänräpäyksessä näkevämme päättömiä ihmisiä ja verisiä ruumiita, mutta kas ihmettä: sieltä tulla jurrasi vain veli Kupiainen, Laatokan meren briha, kuin arkkimandriitti räikeässä messupaidassaan, syli täynnä haaksirikkoutuneita "nunnia ja munkkeja", autuaallinen, hieman ivallinen hymy leveillä lemminkäis-huulillaan, ja kun tarkastimme pulkistaan sortuneita, ei kenenkään kallo toistaiseksi ollut irti ruumiista. Seuraavassa hetkessä kaikki oli taas järjestyksessään — veturi veti ja vihelsi, jono seurasi ja häntä heilui normaalisti. Mentiin kieppuroiden yli metsäjärvien ja hyppelevien mäkien, peninkulma toisensa perään; "arkkimandriitti" vuorostaan etunokassa. Hieman pyryytteli Hoikan kartanoon ajettaessa ja naisia paleli, jonka vuoksi heille annettiin suosiollinen lupa pistäytyä huoneessa. Mutta kas mitä tunnusmerkkejä taivaanrannalla: sieltä, pitkin Hyrynjärven ulappaa, tulla pyryää kolme hyryläistä porourheilijaa juhlallisesti vastaanottamaan. Lähetystöä johtaa rantapohjalainen kauppias, täyteen lappalaispukimeen hankkiutuneena, toisena esiintyy apteekin proviisori, hänkin porottomilta seuduilta kotoisin, mutta reilu ajuri, ja vasta kolmas, pitkä nimismiehen poika, on paikkakuntalaisia.

Hyrynjärven vilpoista talviulappaa nyt päästettiin menemään vastaanottajain seurassa. Sattuipa Kajaanin Sergejeff palaamassa Karjalasta korskalla hevoskonkarilla, niin pian tämä "Uhtuan Shemeikka" oli sarvipäiden saartamana. Kauniissa kaaressa ajaa rauskuteltiin kirkon tötteröä kohti ja Salmen talon tanhuvilla kohotettiin ensimäinen sotahuuto itsemme iki-iloksi, Hyryn hyvän herätteeksi. Porot kytkettiin paksuihin koivuihin apteekkarin saunan ympärille, jonka lämpimiltä lauteilta löytyi vartavasten sulatettua jäkälää. Näkyi että jäkäläministeri oli täyttänyt tehtävänsä! Minkäänlaisia väsymyksen oireita ei poroissamme tietysti huomannut, sillä olihan välimatka Suomussalmelta Hyrynsalmelle ainoastaan neljä peninkulmaa ja sekin oli porojen erilaisuuden vuoksi ajeltu sangen varovaisesti.

Ilta paraiksi hämärsi, tuntui siis mukavalta astua sisään pakkasesta vartavasten järjestettyyn tupaan, jonka paikkakunnan apteekkari Mesterton luovutti Suomussalmen osaston majoitukseksi.

Porourheilija, työntyessään sisään huoneen lämpymään, on ulkonäöltään kuin tunturipeikko. Hänen kirjokorea haljakkansa on ylt'yleensä ryvetyksissä lumeen, sen liepeet ovat ikäänkuin tärkkelyksellä jäykistetyt, neljäntuulenlakki on kuin lumimätäs, jonka alta sulaessa pilkistää punaisia mansikoita, silmäripset ovat hopeahuurteessa ja parrassa riippuu toisinaan puoli kiloa jäätä, joka kalisevina kalkkareina putoilee lattiaan. Joskus ovat viikset niin jäätäneet suun aukon että hyväpäivä poksahtaa selvällä lapinkielellä: buorre bäeva! — pyöreätä päivää! Ainoastaan säpikkäät säilyvät puhtaina lumitartunnasta — nuo verrattomat kymmenkunnasta porokoipikaistaleesta tehdyt polvihousut, joita ei koskaan voi liiaksi kehua.

Olimme siis saapuneet porojuhlien yleiseen lähtöpaikkaan ja tämä oli vasta juhlapäivän aatto. Tänne, Hyrynsalmen kirkolle, oli näet käsky kokoontua kaikkien Kajaanin kihlakunnan porourheilijain. Tänne oli määrä saapua sekä kuhmolaisten että paltamolaisten, sekä puolankalaisten että meikäläisten. Sotkamosta ei ollut suuria toiveita, ristillisestä Ristijärvestä vielä vähemmän, vaikka lieneekin ollut puhetta kapulan lähettämisestä sen "kuningas Salomolle". Kiehimästä huhuttiin jonkun saapuvan, Kajaanin porourheiluosanottoa ei kukaan järkevä ihminen ollut pitänyt mahdollisena — siellä Ämmän partailla tiedettiin löytyväksi vain ne kaksi vanhaa katua, joita vilkastutti enintään ennenmainittu islantilainen postimestarin poni ynnä parvi kaulusniekkoja seminaaripoikaherroja, kansallisen sivistyksemme lupaavia sällejä.

Mutta jospa tosiaankin kaikista näistä paikoista saapuisi edustajia? Jospa yhtäkkiä joku seminaarinlehtori karkuuttaisi tänne hiiden hirvellä, postimestarin poni perässään? Kansanopistonjohtaja tietysti varmasti tulee — hänen tähtensähän huominen 17:s päivä oli asetettu. Mitä sanotte? Ettäkö ei tulekkaan? Ettäkö hyryläiset poroairuet ovat turhaan käyneet häntä vastaanottaakseen Oravivaaralla? Vie sun turkinpippuri — eikö siis Kuhmoniemestä taaskaan? Rakkaat veljet, se on päätetty asia ettei Kuhmon pakanoille kolmatta kertaa kapulaa juoksuteta. He ovat meidät jo kahdesti pettäneet, heidät on tuomittava — porosotaoikeudessa. "Mikä meni pellollensa, mikä oli emännän nainut"… niin siellä sanaa sovellutettiin. Ei siis ukko Pee-Ähväkään? Vahinko, vahinko, suuri vahinko — huomenna on Kurkelan Juho saarnaamassa niin että kajahtelevat Hallan pirtin seinät. Oikeastaan herra Mustaparta sietäisi kylvetystä, mutta hän on lippuministeri, joka vain hymyilee kohtalon oikuille ja väittää alituisesti että "se kuuluu asiaan". Kuten sanottu:

Paltamo petkutti,
Kuhmo kuhnaili,
Kiehimä kihnutti,
Sotkamo sotki,
Ristijärvi rienasi

meidän pyhiä ensimäisiä poropäiviämme! Mutta Puolangan korkeilta tuntureilta oli ajaa karauttanut rakas poroveljyemme Heikki, hän joka mielenhilpeydessä yksikseen vastasi kymmentä kuhmolaista, hän, se samainen Huotari, jonka kanssa vuosisadan aamuauringon hetkinä olimme tehneet niin monta ikimuistettavaa pororetkeä siintäville saloille molemmin puolin Vienan rajoja. Hänkin oikeastaan oli meidän kylän kasvattaja. Suomussalmi! suuri on sinun kunniasi poronsarvista taustaa vasten katsottuna; kun huomenna lisäksi Pesiön pojat porahuttavat joukkoomme, karttuu meitä yhden kunnan osalle vähintään kolmekymmentä harmaalla harjalla ajajaa.

Aattoilta kului hauskasti — koko Hyrynsalmen kirkonkylä toverillisine pappeineen, humoristisine tohtoreineen, verrattomine apteekkareineen, virkeine kansakoulunopettajineen, kohteliaine kauppiaineen, lauluintoisine kanttoreineen ynnä ystävällisine rouvineen ja neiteineen piti meille, porourheilijoille seuraa apteekkarin juhlasalissa, jossa mukavasti syötiin ja juotiin pikkupöytien ääressä kuin missäkin englantilaisessa turistihotellissa. Vaikka illatsu oli yksityislaatuiseksi julistettu, pitivät paikkakuntalaiset sieviä juhlapuheita: kookas sulhasmies Oskari, nuori Karjalan kävijä hänkin, toivotti suomussalmelaiset sen tuhattulimaisesti tervetulleiksi ja puhe tuntui pulppuavan punaisesta sydämestä; virkku opettajamies Santeri leimautti pöytäpuheessaan kahta vastakkaista kulttuurikuvaa, ensiksi ihmisistä, jotka ovat niin hienot ja sivistyneet että alati pelkäävät saavansa nuhaa ja yskää, kun patiinit kastuvat, ja toiseksi ihmisistä, jotka ajelevat poroilla läpi korpien eivätkä milloinkaan puhu nuhasta tai yskästä, vaikka kaahlivat vyötäryksiään myöten lumessa; jälkimäistä kuvaa nuori kansanedustaja kehui arvokkaammaksi ja vakuutti moisen urheilun kasvattavan ihmistä henkisestikin rohkeaksi. Hyrynsalmelaisille vastasi poroministerimme Mustaparta arvokkaan lyhyesti, sillä tietysti olivat oikeat puheet säästettävät huomiseksi Hallaan. Kajahtipa salissa nyt "Nälkämaan laulu", tuo Kajaanin kihlakuntalaisten uudenuutukainen kansallishymni, josta eivät helsinkiläiset ehkä tiedä paitsi Merikanto — sielukas, omituinen sävellys, joka Kajaanin maanviljelysseuran innokkaan sihteerin maisteri Huugo Linnan toimenpiteistä ihmeen pian on levinnyt laajoille unisille maisemillemme.

Emme olleet vielä ehtineet jälkiruokaan, kun meitä hämmästytti eräs Helsingistä päätäpahkaa saapuva herrasmies, joka vartavasten matkusti meidän huomispäiväistä porokaravaaniamme varten. Pikkupöytien ympäriltä alkoi kuulua uteliaita kuiskutuksia: poroministeristön salaiset toimenpiteet näkyivät kantaneen hedelmän. Tietysti se oli filmi-herra…

Historiallinen tapaus Suomussalmen ja Hyrynsalmen poromiehille! Kenties kuukauden kuluttua naamojamme, naapukoitamme ja härkiämme näyttää vilkutetaan Pariisin hienostolle: kenties Ranskan presidentti tai Saksan Reise-Kaiser kiinnittää huomionsa ei ainoastaan komeaan lappalaisunivormuiseen forstmestariimme, vaan myös Ruhtinansalmen Luukkoseen, hyrynsalmelaiseen nahkuri Liimattaan tai meidän Harakka-Andrushkaamme? Ja meihin muihin myös! Kenties Rans-Vertti Tunturin tummaan hipiään ja tukkaan ihastuu joku Turkin sulttaanitar tai Mustapartaa Bulgariassa luullaan Hyperborean khaaniksi. Samoinkuin neiti Holmgrenia Portugalissa Ruijan kuninkaan hovimamsseliksi!

Iloinen jännitys vallitsi vierassalissa myöhäiseen yöhön saakka laulujen kajahdellessa paikkakunnan kanttorin johdolla. Eikähän nukkumisesta Suomussalmen pororykmentin kasarmissa sinä yönä ottanut tullakseen tolkkua, sillä pororitarien riveissä löytyy aina joku Kulneff —

"Mies parhain missä taisteltiin
Tai maljaa maisteltiin."

Repäisevä meininki näet, arvon herrat, repäisevä meininki yöllä jos päivälläkin!