ALAKULOINEN KERTOELMA PIEKSÄMÄEN ETELÄKULMAN SONNIYHDISTYKSESTÄ
Pahamaineiseen, itaraan ja ahneeseen, mutta meille taloudellisesti kannattavaan tapaamme pyydämme taas mankua ja lainata naapurien vasikkaa kyntääksemme sillä saviliejuista perunamaatamme. Antakoot sen meille taas tämän kerran anteeksi veli Kaukoranta ja hänen »Länsi-Savonsa», josta olemme varastaneet tiedot Pieksämäen eteläkulman sonniyhdistyksen lyhyestä, mutta iloisesta ja kauniista elämästä sekä murheellisesta, varhaisesta ja valitettavasta kuolemasta.
Lehahtipa joltakin tuulensuunnalta lentämään karjanhoidon kohottamisaatteen ja suomalais-kansallisen sonnimielisyyden henki ja saapui suurella siipien havinalla erääseen kylään jonnekin Pieksämäen eteläkulmalle.
Tarttui silloin ukkoihin halu takertua maitotaloudellisiin asioihin ajanmukaisuuden ja eteenpäin ja ylöspäin pyrkimyksen katsannossa, ja kun oli poltettu monta piipullista ja töpeksitty useita syvämietteisiä sylkäyksiä, niin päättivät he keskenään, että ensimmäinen ehto on sonniyhdistys.
Kirjoitettiin tämän johdosta karjanhoidon ammattimiehelle, että tulla ja neuvoa, ja ammattimies tuli.
Ammattimies tuli ja puhui. Te olette aivan oikealla jäljellä, sanoi hän. Ihmiskunnan kehitys alkoi vanhasta Aatamista, ja karjakannan kehitys, myöskin Pieksämäen eteläkulmalla, alkaa sonnista. Siis on perustettava sonniyhdistys. Se on ajan tunnus. Se on se suuri silta, josta runoilija ennustaa ja joka kokoaa yhteen Väinämön heimon, jonka lapset nyt ovat hajallaan kuin tuulispäässä hapset.
Ja ammattimies pyyhkäisi salaa hihansuullaan kosteuden silmäkulmastaan ja rykäisi ja kysyi: onko se siis kansan tahto Pieksämäen eteläkulmalla, että perustetaan sonniyhdistys?
Johon kansa murahti yksimielisesti, että: on!
No silloin se alkoi sujua, ja ammattimies valmisti tyytyväisen hälinän vallitessa yhdistyksen perustamiskirjat ja pani sitten kynän ja paperia pöydänkulmalle ja sanoi, että tähän kirjoittavat nyt nimensä ne, jotka sonniyhdistykseen liittyvät, ja ukot niistivät vuoronperään ja kävivät piirtämässä nimensä.
Sonniyhdistys oli perustettu!
Ihastuneet ukot kysyivät: näinkö mukavasti se mennä muljahti?
Mutta, sanoi ammattimies, sonniyhdistyksen niinsanoaksemme pääkappale on sonni. Se on nyt hankittava, ja se on hankittava hyvä. Hyvä sonni on ylevä subjekti ja jaloin kaikista luontokappaleista, mutta huono sonni on alapuolella kaiken arvostelun, ja kolmen markan räätäli tekee kuuden markan vahingon.
Uusi sonniyhdistys kysyi, eikö ammattimies, jolla oli järkiperäinen kouluutus ja taiteilijan silmä sonnimaisia luonnonihanuuksia tajuamaan, ottaisi hankkiakseen myöskin sonnin. Olen tekevä, vastasi ammattimies, toivotti onnea, menestystä ja jalorotuisia vasikoita ja matkusti pois.
Ammattimies osti sonnin ja lähetti sen Pieksämäen eteläkulmalle, ja kun sonni saapui paikkakunnalle, marssi sonniyhdistys in corpore sitä vastaanottamaan lausuen sen tervetulleeksi ja katsellen sitä ihailunsekaisella kunnioituksella, sonnin mulkoillessa vastaan epäluuloisen näköisenä.
Ja sonniyhdistyksen johtokunta käänteli komeaa urosta ja huudahteli ihastuksesta ja sanoi, että se on niinkuin joku taideteos taikka muu maisema, ja ettei mitään näin viehättävää eikä mieltäylentävää ole koskaan ennen Pieksämäellä nähty.
Silloin saapui tilaisuuteen erään yhdistyksen jäsenen emäntä liittyen miesten piiriin ja alkaa katsella uutta sonnia ankaran ja arvostelevan näköisenä. Ja kun hän sitten huomasi omankin ukkonsa olevan toisten ukkojen joukossa, siirsi emäntä ankaran ja arvostelevan katseensa viimeksimainittuun ja kysyi, että mitäs sinä teet täällä? Vai luuletkos, että meidän karjamme tulee kuulumaan tähän yhdistykseen?
Niin ukko, joka oli hiukan urhoollinen toisten ukkojen joukossa, vastasi, että sehän se on tarkoitus, mikäs sitten, ja emäntä huusi, että vai ukot tässä alkavat määrätä akkaväen valtakunnasta, kuin on navetta, ja ei ikinä, ja tuommoinen sonni sitten, sarveton mullikka, tuokaapas vain lähellekään meidän karjaamme, niin meidän sarvipäät lehmät seivästävät sen siihen paikkaan, on niillä sen verran hyvää makua ja aistia ja oman arvon tuntoa.
Emäntä meni, niin että hameenhelmat läiskivät, ja hänen ukkonsa näytti nieleskelevän jotakin ja tahtovan jotakin sanoa, mutta ei saanut sanotuksi mitään, vaan läksi äänettömänä ja pää painuksissa kävelemään kotiinsa päin lapikkaanpohjien pannessa alakuloista lits… lats… vetisellä tiellä.
Mutta sonniyhdistyksen muut jäsenet seisoivat masentuneina katsoen hänen jälkeensä ja huokasivat sitten sanoen, että on se tuo akkavalta kamala asia, kuka oikein sen alle joutuu, niinkuin tuo naapurikin, hyvä mies. Se on sitten niin ikävää, että oikein.
Seuraavana päivänä saapui se ukko hämillään ja kiusautuneen näköisenä sanoutumaan irti sonniyhdistyksestä mutisten, että kun ei se eukkokaan sitä hyväksy, ja sonniyhdistyksen muut jäsenet katselivat häneen sääliväisesti ja sanoivat, että minkäs sille sitten… pyyhkäistään vain nimi pois kirjoista.
Sitten kului eräitä päiviä, ja sitten ilmestyi toinen ukko, hänkin hämillään ja kiusautuneen näköisenä lapikkaanvarsia oikoen ja huomauttaen, että yhä se vain sataa, ihme ja kumma mistä sitä riittää… olisi semmoista asiaakin, että jos pyyhkäistäisiin minun nimeni pois niistä sonniyhtiön papereista… emäntä kun sanoi, että ei meillä ruveta sellaisiin…
Ja senjälkeen tuli kolmas ukko ja neljäs, ja jokainen toinen toisensa perästä.
Muutamia päiviä takaperin nähtiin Pieksämäen eteläkulman sonniyhdistyksen sonnin kävelevän sateentuhjakassa kuraista tietä pitkin saattamaan lähetetyn naisihmisen perässä rautatieasemalle päin ammattimiehelle palautettavaksi.
Pieksämäen eteläkulman sonniyhdistyksen toiminta oli päättynyt.
(1923.)