KAUHUN YÖ KAJAANIN »ASKEETTISESSA» KAUPUNGISSA
»Saan kunnioittaen ilmoittaa Kajaanissa muuten eletyn tavattoman hiljaista askeettista elämää, vaikka sattuikin välikohtaus — —», kirjoittaa meille eräs Kajaanin laihtuneista ja luisevista, ankarapiirteisistä askeetikoista.
Se välikohtaus, josta nyt koko Kajaanin yhteiskunta pöyristyneenä puhuu, oli semmoinen, että eräät henkilöt, joilla oli käytettävänään hyvä ja komea auto, olivat tahtoneet panna kajaanilaiset askeetit ja lihansakiduttajat pienelle nykyaikaiselle koetukselle nähdäkseen, olisivatko he oikeita pyhimyksiä myöskin kiusauksen hetkellä, vai olisiko veljeskansan perunaliemellä voimaa muuttaa maallisia nautinnolta karttavat kajaanilaiset tanssiviksi dervisheiksi. Tässä luvattomassa tarkoituksessa olivat mainitut 6,000 vuotta vanhan kiusaajan asiamiehet lastanneet autoonsa joukon kanistereita ja ajoivat vuorokauden pimeimpänä aikana, puolen yön korvissa, viime tiistaita vasten keskelle kaupunkia.
Mutta Kajaanin poliisilaitos, joka oli saanut hajua asiasta, valvoi yön pimeydessä. Se ei nähtävästi oikein luottanut sen suojelukseen uskottujen porvareitten siveellisen selkärangan taipumattomuuteen viettelyksen tässä muodossa livahtaessa heidän keskuuteensa. Se päätti levittää suojelevat siipensä vanhurskaan unessa kuorsaavien kajaanilaisten ylle ja poistaa ajoissa kiiltävät läkkipeltiset kiusausvälineet, etteivät Kajaanin askeetit syvissä ja ylevissä mietteissään ja katseensa ollessa sisäänpäin kääntyneenä kukatiesi kompastuisi niihin ja jalkaansa ja sievää nykerönenäänsä lankeemuksessa loukkaisi.
Tapahtui siis, että kun salaperäinen auto puoliyön hiljaisella hetkellä pysähtyi erään talon edustalle Kajaanin hyvämaineisessa ja ylistettävässä kaupungissa, poliisit ja sotilaat, ampuen peloittavia varoituslaukauksia, niin että nurkat paukkuivat, piirittivät auton ja ottivat haltuunsa sen sekä siinä olevat viettelijät, lukuunottamatta päämestaria itseään, jota on poliisinkin vaikea saada kiinni ja joka hulmahtaen haihtui pimeyteen, jättäen luultavasti jälkeensä asiaankuuluvan tulikiven katkun.
Sattuipa silloin, aivan samaan aikaan, kulkemaan naisineen katua pitkin jonkin matkan päässä tästä sotaisesta melusta kaksi enemmän tai vähemmän askeettista kajaanilaista, toinen suurempi ja lihavampi, toinen pienempi ja laihempi. Ja kun noin kadunkulman päästä alkoivat laukaukset pamahdella, otti se suuri ja lihava porvari jalat alleen ja läksi melkoisesta painostaan huolimatta uskomattomalla ripeydellä juoksemaan kohti kotiaan, minne saapui siunaillen ja hengästyneenä, mutta muuten ehjin nahoin.
Mutta se laihempi, joka oli ennenkin ruudinsavua haistellut, päätti pysyä naisten suojelijana ja seisoa tässä luotituiskussa järkähtämättömänä kuin hyvän silliaamiaisen syönyt Sandels, ja hänen onnistuikin aluksi rauhoittaa naiset.
Silloin tapahtui kuitenkin uusi, odottamaton tapaus, joka ajoi sisun kaulaan.
Ankaran ammunnan kauhistuttamatta syöksyi nimittäin viereisestä talosta kadulle häntä suorana musta kissa, joka ilmeisesti oli siinä anteeksiannettavassa harhaluulossa, että tämä sota ja meteli oli suunnattu juuri sitä kohtaan ja että poliisi- ja sotilasosaston tarkoituksena oli tehdä kaamea loppu sen mustasta elämästä.
Tämä kissa, joka kajaanilaisen syysyön pimeydessä ja pyssyjen paukkeessa näytti kirjeenvaihtajamme nimenomaisen tiedonannon mukaan erehdyttävässä määrässä pirun näköiseltä, etenkin koska se kooltaan oli suurempi kuin tavalliset luonnolliset kissat, syöksyi pökerryksissään keskelle tuota pientä ryhmää, jolloin naiset päästivät kimakan hätähuudon ja lähtivät karkuun. Mihin saakka he juoksivat, siitä ei ole varmaa tietoa, mutta otaksutaan heidän pysähtyneen »jossakin Purolan takana».
Koko Kajaanissa oli yöuni mennyttä. Kajaanin askeetit eivät näiden järkyttävien tapahtumien jälkeen voineet enää nukkua, vaan istua kököttivät valveilla, toiset lukien herättävää kirjallisuutta, toiset pannen pasianssia tai pistäen ehkä pieneksi Mylly-Matiksikin.
Aamun sarastaessa tulivat askeetit ulos erakkomajoistaan, haukottelivat ja kysyivät, mitä oli tapahtunut ja oliko paljon kaatuneita ja haavoittuneita. Kuultuaan, että pirtukuorma vain oli joutunut suojelusenkeleitten käsiin, säpsähtivät Kajaanin askeetit, jupisivat jotakin, että vai niin, vai niin… ja jäivät pitkin nenänvarttaan tuijottaen raapimaan korvantaustojaan.
(1923.)