KARVAISET PIKKUÄIJÄT OLLEET SUURESSA VAARASSA SIPPOLASSA
Oli siis tullut jouluaatto 1922 Suomen kansalle ja Sippolan pitäjälle, ja kansa totuuden ja runon kotimaassa ja Sippolan pitäjässä oli pystyttänyt joulukuuset ja sytyttänyt kynttilät ja ruvennut heleällä äänellä laulamaan vanhoja kauniita joululauluja.
Niin myös eräässä Sippolan pitäjän syrjäkylän talossa kylän laidassa metsän reunassa oli tehty ankarat ja perusteelliset jouluvalmistukset ja hankittu runsaasti syötävää, mutta eritoten juotavaa, ei ainoastaan kotimaista, vaan myöskin Viron veljeskansan aikaansaannoksia. Ja talon lukuisat sukulaiset olivat saapuneet näihin lupaaviin joulukesteihin, ja kun hevoset oli riisuttu ja viety talleihin syömään kauroja ja heiniä, ja vieraat olivat käyneet sisälle ja asettuneet taloksi ja saaneet tehokkaat suunavaukset ja nauttineet vielä jonkin aikaa hyvästä sydämestä ja lämpöisestä kädestä tarjottua joulukestitystä, alkoi talossa vallita jouluhumu, joka muistutti hälinää Belsasarin hovin juhlasalissa Hänen Majesteettinsa ollessa hyvällä tuulella, sillä erotuksella kuitenkin, ettei mitään irtonaista kättä ilmestynyt kirjoittelemaan tuvan seinälle mene-tekeleitä.
Ja mieliala kohosi yhä korkeammalle, ollen lopulta, ainakin orsien tasalla, ja silloin aukeni tuvan ovi, ja niitä karvaisia pikkuäijiä alkoi lappautua sisään.
Niitä tuli ensin yksi, karvainen ja pieni ja musta ja pitkäpartainen, ja sumuiset silmät alkoivat pyöriä talonväen päässä, ja meteli tuvassa vaikeni, ja sitten tuli ulkoa tunkeutuvan huurun seassa tupaan toinen pitkäpartainen ja karvainen ja musta pikkuäijä, ja kylmä hiki kohosi talon vieraitten punoittaville ja kuumille otsille levittäen niille jonkinverran viileyttä. Mutta jouluyön pimeydestä ilmestyi tuvan ovelle kolmas pitkäpartainen ja karvainen pikkuäijä, kuitenkin vaihteen vuoksi yhtä kaamean valkoinen kuin edelliset olivat olleet peloittavan mustia.
Kauhistunut talonväki vieraineen karkasi mölisten ylös ja kaatoi lasit ja aikoi ensin paeta tuvasta ikkunoista ja toisesta ovesta jättäen juhlahuoneiston karvaisten kyöpelien haltuun, ja heikoimmat vaipuivat polvilleen ja alkoivat katua syntejään ja muistella tilaisuuteen sopivia rukouksia, mutta eivät tässä hädässä saaneet kokoon muuta kuin että »lapsi olen laulavainen… viis kertaa seitsemän on kolmekymmentäseitsemän…»
Ja neljäs pieni karvainen äijä työntyi tupaan, ja koko ovensuupuoli näytti täyttyvän karvaisista, mustista ja valkeista ja kirjavista pikkuäijistä, mutta silloin eräs rohkeimmista ja eniten Viron veljeskansan virvoituksia nauttineista hyökkäsi karjuen karvaisia paholaisia kohti, ja koko talonväki vieraineen syöksyi tämän esimerkin rohkaisemana perässä ja ryhtyi häätämään pimeyden valtakunnan edustajia ulos tuvasta.
Ja hiidenväki läksi pelosta huutaen ja kaviot kopisten livistämään pakoon talonväen syöksyessä kammottavasti kiroillen ja lyhtyjä ja kirveitä ja uunikoukkuja käsiinsä temmaten ajamaan heitä takaa.
Naapuritalossa vietettiin jouluaattoa levossa ja rauhassa, kun eräs niistä pienistä koulupoika- ja tyttöjoulupukeista, jotka olivat aikaisemmin illalla kiertäneet laulellen talosta taloon ja saaneet hyvän vastaanoton ja osansa jouluhyvyyksistä, itkien ja parkuen, rohtiminen parta kyynelistä märkänä, juoksi tupaan ja rukoili, että tulkaa hyvät ihmiset auttamaan, tuossa toisessa talossa tappavat kaikki joulupukit!
Toiset joulupukit olivat sillävälin kätkeytyneet mikä minnekin. Eräs pojista oli päässyt pakoon riihen alle ja kuuli sieltä, sydän vapisten, kuinka talonväki lyhtyineen ja kirveineen ja uunikoukkuineen etsi sadatellen ja toinen toistaan kirouksilla rohkaisten karvaisia pikkuäijiä vakuuttaen, että ellei muuten piisata tapahtuvassa ratkaisevassa taistelussa, niin tuodaan kiväärit ja haulikot esille.
Mutta jo joutui apua joulupukeille naapuritalosta, mistä joukko nuoria miehiä kiiruhti paikalle pelastamaan joulupukkeja. Apujoukko tapasi talonväen vieraineen raivoissaan ja peloissaan ja hyvässä hönössä mekastamassa pihalla, eivätkä apuuntulleet tahtoneet millään saada talonväkeä uskomaan, että joulupukit olivat käyneet toisissakin taloissa ja olivat vain oman kylän nuorta väkeä.
Vihdoin saatiin talonväki senverran rauhoittumaan, että joulupukit uskalsivat ryömiä esille kätköistään ja livistää kotiinsa, ja talonväki vieraineen palasi voitollisesti sisään ryhtyen jatkamaan hetkiseksi keskeytyneitä pitojaan.
Sitten vallitsi jälleen joulurauha Sippolassa ja sen syrjäkylissä.
Ainakin ulkoisalla.
(1923.)