LUONNOLLISEN NÄKÖINEN MUSTALAINEN JOENSUUN TEATTERISSA
Mekin olemme aikoinamme ottaneet tulisieluisesti osaa Joensuun vilkkaaseen teatterielämään, vaikka siitä on jo niin pitkä aika, ettemme viitsi sitä sanoakaan.
Ja me voisimme, jos tahtoisimme, kertoa lukijoille eräitä mojovimpia teatterimuistojamme, saada lukijan nauramaan niin, että hänen housunkannattimensa katkeaisivat, eikä hän saisi ensi yönä unta.
Mutta osaksi ovat nämä muistot sitä laatua, ettei niitä aivan kaikkia voisi kernaasti esittää painetussa sanassa muuten kuin kierrellen ja kaarrellen, ja toiseksi osaksi meillä on vähän kiire juuri tällä hetkellä, sillä me olemme lähdössä tasavallan muiden ylimysten kanssa »Väinämöisellä» Hankoon, niin ettemme ehdi pitkiin juttuihin.
Mutta hiukan kuitenkin.
Juu, Joensuun teatterissa pelattiin tammikuulla erästä »Preciosa»-nimistä laulunsekaista näytelmää. Meillä ei ole kunnia tuntea tätä draamakirjallisuuden tuotetta, mutta kovin »dundeellinen» se kuuluu olevan, ja suuri mustalaisleirikin siinä on.
Joensuulaiset saivat päähänsä, että tähän leiriin olisi saatava ainakin yksi oikeakin mustalainen, ja kun Joensuunkin puolessa on kotitarpeiksi tätä tummaveristä, levotonta heimoa, niin löydettiinkin pian eräs tarkoitukseen sopivalta näyttävä mustalainen, joka oli niin mustalaisen näköinen kuin vain mustalainen voi olla.
Tästä mustalaisesta tehtiinkin sitten »Preciosan» mustalaisleirin pää-, yli- ja ukkomustalainen.
Mustalainen ryhtyi suurella asianharrastuksella ja palavalla taiteenrakkaudella harjoittelemaan osaansa, ja mikäs konsti mustalaisen olikaan esiintyä mustalaisen osassa.
Olihan hänellä siihen kieltämättä ilmeiset n.s. luonnolliset taipumukset.
Mustalaisleirin muut jäsenet olivat näitä tavallisia Joensuun valkolaisia, joiden naamat olivat jossakin määrin noetut, että hekin näyttäisivät mustalaismaisemmilta.
Sitten tuli »Preciosan» jännityksellä odotettu ensi-ilta, ja joensuulaiset vaelsivat vaimoineen ja lapsineen teatteriin.
Mustalaisleiri herätti katsojissa mieltymyksen tunteita. Tosin nämä mustalaiset esiintyivät, kävelivät lavalla ja puhuivat ja lauloivat hieman epämustalaisessa asussa, nimittäin »Simsonin ja Delilan» avohihaisissa israelilaispuvuissa, mutta menihän se mukiin niinkin, eikä pikkuseikkoihin kannata kiinnittää huomiota.
Päähuomio kiintyikin luonnollisesti itse mustalaisiin ja varsinkin siihen nimenomaiseen ukkomustalaiseen, oikeaan mustalaisten mustalaiseen, ja pian alkoikin katsomossa kuulua hillittyä sipinää:
— Kahtokeehan tuota yhtä!
— Jopa s'oon osanna laittoo ihtesä hyvästi!
— Niin s'oon kun mustalainen kuuna päivänä.
— On. Se on oikeen luonnollisen näköinen…
Mustalainen suoritti osansa kunniallisesti ja oli loppuun saakka luonnollisen näköinen, vaikka hän ei ollut ensinkään noennut naamaansa.
Suljemme kunnioittavimmin tämän joensuulaisen aatteen johtaja Kaliman suosiolliseen huomioon ja harkintaan.
(1922.)