JOULUPUKIN ELÄMYS
— Etkö sinä tulisi meille joulupukiksi? kysyi Jussi Punnus.
— Ei minulla olisi oikein aikaa, sanoi Ville Vuohelainen.
— Kyllä. Sinulla on kyllä aikaa, sanoi Jussi Punnus.
— Mutta sinä olet laiska.
— Miksi et itse rupea joulupukiksi? kysyi Ville.
— Siksi, että lapset tuntisivat minut. He jo viime kerralla epäilivät vähän, ja nyt ovat he vuotta vanhempia, ilmoitti Jussi.
— Entäs palvelustyttösi? kysyi Ville.
— Lapset tuntisivat hänetkin. Sitäpaitsi ei hänellä ole aikaa. Hänen täytyy veivata jäätelökonetta.
— Syödäänkö teillä jouluna jäätelöä? kysyi Ville.
— Syödään! vastasi Jussi Punnus. — Meillä syödään aina jouluna jäätelöä. Onko se synti?
— Eikö minun tarvitse veivata jäätelökonetta, jos minä tulen teille joulupukiksi? kysyi Ville.
— Ei, vastasi Jussi Punnus.
— Annatko kunniasanasi, ettei kukaan mainitse minulle mitään jäätelökoneesta, eikä sano, että kukahan nyt ennättäisi vähän veivata jäätelökonetta, että palvelijatarparka saisi hiukkasen levähtää? kysyi Ville.
— Annan, vastasi Jussi Punnus. — Minä annan siitä kunniasanani.
— No, jos minä sitten tulisin teille joulupukiksi, sanoi Ville. — Mutta minun täytyy päästä pois viimeistään klo 10 illalla. Silloin minun täytyy mennä S. V. V. P.-kerhon jouluillallisille.
— Sinä pääset vaikka yhdeksältä, vastasi Jussi Punnus.— Meillä jaetaan joululahjat tuossa kahdeksan korvissa. Mikä se semmoinen kerho on?
— Se on vain Surun Voittoisien Vanhain Poikain kerho, selitti Ville. —
Se on hyvin hieno ja henkevä kerho.
— Epäilemättä, sanoi Jussi Punnus hajamielisesti.
— Tule seitsemän aikaan illalla ja koputa rappukäytävässä siihen minun huoneeni oveen, jossa ei ole ovikelloa, kun ei siitä tavallisesti kuljeta.
Ville Vuohelainen koputti neljännestä yli 7 sen huoneen ovikellotonta ovea, jota hänelle oli neuvottu, ja Jussi Punnus avasi mainitun oven.
— Nyt ei sinusta tiedä kukaan, ei vaimonikaan, sanoi Jussi Punnus. — Nyt täytyy lasten jälleen uskoa joulupukin olemassaoloon. Se on niin kaunista, kun voi säilyttää lapsenuskonsa…
— Onko sinulla joulupukin naamiota? kysyi Ville.
— On, se on tuossa hyllyllä kirjojen takana. Ja tuolla nurkassa on nurinkäännetty vanha lammasnahkaturkki.
— Siinä tulee liian kuuma, sanoi Ville, tarkastettuaan turkkia.
— Heitä muut vaatteet yltäsi, neuvoi Jussi Punnus.
— Jospa tänne tulee joku, epäröi Ville.
— Voithan silloin pujahtaa tuosta ovesta… se vie kylpyhuoneeseen… sinne ei nyt tule kukaan.
Ville riisuutui.
Silloin koputettiin ovelle.
Jussi Punnus lykkäsi puolialastoman joulupukin kylpyhuoneen ovesta sisään ja nakkasi pöydälle nostetun pitkäpartaisen naamion hänen perässään. Sitten avasi hän huoneensa oven, joka johti ruokasaliin.
Häntä pyydettiin puhelimeen.
Kun hän palasi takaisin, niin koputti hän kylpyhuoneen ovelle ja huusi:
— Minun täytyy heti juosta konttoriin tärkeän asian tähden. Minä viivyn korkeintaan puoli tuntia. Minä panen kamarini oven lukkoon, ettei tänne kukaan tule. Minä tulen heti takaisin.
Jussi Punnus meni. Ville koetti päästä ulos kylpyhuoneesta, mutta lukko oli mennyt epäkuntoon. Se oli jo joskus ennenkin mennyt epäkuntoon, niin ettei sitä saanut auki kuin ulkoapäin.
— Minä tulen heti takaisin! huusi Jussi Punnus rouvalleen. — Kukaan ei saa mennä minun huoneeseeni, ennenkuin minä tulen takaisin. Minä tulen heti takaisin!
Jussi Punnus ei tullut heti takaisin. Hän törmäsi kadulla yhteen raitiovaunun kanssa ja meni tiedottomaksi, ja poliisi vei hänet kirurgiin.
Ville Vuohelaiselle tuli ensin ikävä. Sitten tuli hänelle nälkä. Sitten tuli hänelle vilu. Hänellä ei nimittäin ollut käytettävänään muita verhoja kuin liinavaatteet ja joulupukin naamio.
Hän koputti ovelle. Ensin koputti hän hiljaa, sitten koputti hän kovemmin, ja vihdoin, kello yhdentoista ja kahdentoista välillä illalla rupesi hän potkimaan ovea.
Sinä iltana ei Punnuksella ollut joulupukkia. Tai oikeastaan oli kyllä, mutta se ei esiintynyt. Se oli satunnaisesta syystä estetty. Ei kukaan tullut Jussi Punnuksen huoneeseen eikä kukaan siis kuullut koputusta kylpyhuoneesta.
Rouva Punnus luuli, että Jussi Punnus oli eksynyt kevytmieliseen seuraan ja päätti antaa hänelle aika läksytyksen.
Sillävälin makasi Jussi Punnus sairaalassa tajuttomassa tilassa. Onneksi ei ollut hengenvaaraa. Kaksi kertaa mutisi hän jotakin joulupukista ja kylpyhuoneesta, jolloin hoitajatar heti muutti kylmät kääreet ja käski hänen maata hiljaa, mitään puhumatta.
Ville Vuohelainen rupesi ikävissään leikkimään joulupukkia ja kiinnitti naamion kasvoilleen ja katseli itseään seinällä olevasta peilistä. Vihdoin tuli hänelle niin vilu, että hampaat kalisivat hänen suussaan, kun lämpöpatteri yöllä jäähtyi.
Onneksi oli tämä talo sellainen, jossa aina on valmis lämminvesi. Ville oli joskus väittänyt, etteivät sellaiset talot kannata, mutta nyt oli hän toista mieltä. Hän laski ammeen puolilleen niin kuumaa vettä kuin nahka sieti ja meni kylpyyn naamioineen päivineen, asettaen niskansa ammeen pääpuolessa olevan vyön varaan.
Sitten päätti hän haukkua hirveästi Jussi Punnuksen ja vipata häneltä 500 markkaa ja jättää sen maksamatta. Sitten lauloi hän kaikki joululaulut mitkä osasi, ja hänen äänensä kaikui omituisen peitetyltä ja salaperäiseltä naamarin takaa, ja laulaessaan katseli hän seinässä olevasta peilistä pitkää valkoista partaansa. Sitten hän nukkui.
Aamulla tuli rouva Punnus kylpyhuoneeseen. Hän sai vihdoin lukon auki ja päästi kauhean huudon, johon joulupukki heräsi.
Ville on luonnostaan häveliäs ja koetti sukeltaa, mutta vettä ei ollut riittävästi. Rouva Punnus juoksi kiljuen ulos.
Kun poliisi ja talonmies saapuivat Punnuksen kylpyhuoneeseen, oli joulupukki juuri saanut lasketuksi lisää vettä, niin että se oli ääriään myöten täynnä, ja kuullessaan lukkoa avattavan sukelsi Ville Vuohelainen ammeen pohjalle.
Talonmies ja poliisi odottivat, kunnes hänen täytyi kohota jälleen pinnalle vetämään henkeään ja kiskoivat hänet pois ammeesta.
Sairaalasta päästyään laitatti Jussi Punnus heti kylpyhuoneeseensa uuden lukon.
Sitten tuli Ville Vuohelainen ja haukkui hänet hirveästi ja vippasi häneltä 500 markkaa.
Jussi Punnus on vähitellen alkanut lakata odottamasta sitä takaisin.