III
»Kuinkahan voisin tehdä tuttavuutta hänen kanssaan?» oli ensimäinen ajatukseni herätessäni aamulla. Jo ennen aamuteen juontia minä menin puutarhaan, mutta en mennyt kovin lähelle aitausta enkä myös nähnyt ketään. Teen juonnin jälkeen kuljeskelin muutaman kerran edes takaisin huvilan edustalla ja katselin kauempaa akkunoihin. Olin näkevinäni uutimien takana _hänen_ kasvonsa ja säikähtäen juoksin heti pois. »Mutta pitäähän minun kuitenkin tutustua häneen» — ajattelin käyskennellessäni levottomasti hiekkaisella tasangolla, joka avautuu Neskutshnin edustalla... Mutta kuinka? Siinäpä kysymys. Minä muistuttelin mieleeni pienimmätkin yksityiskohdat eilisestä kohtauksesta ja muistin jostakin syystä erikoisen selvästi, kuinka hän oli nauranut minulle.
Mutta sill'aikaa kun minä kuljeskelin ja tein suunnitelmia, oli kohtalo jo pitänyt huolen minusta.
Minun poissaollessani oli äitini uudelta naapuriltamme saanut harmaalle paperille kirjoitetun kirjeen, joka oli suljettu mustanruskealla lakalla, jota käytetään vain postiosoituksissa sekä halpahintaisten viinipullojen korkeissa. Tässä kirjeessä, joka oli kyhätty huonolla käsialalla ja kieliopillisesti väärin, pyysi ruhtinatar äitiäni olemaan suosiollinen hänelle. Äitini, ruhtinattaren sanojen mukaan, oli hyvä tuttava eräitten vaikutusvaltaisten henkilöiden kanssa, joista riippui hänen ja hänen lastensa kohtalo, hänellä kun näet oli hyvin tärkeitä oikeusjuttuja. »Minä kännyn teitän tykönne, kuten aatelisnainen toisen atelisnaisen tykö ja siksi minä niin mieleläni käytän tän tilaisuuten.» Lopuksi hän pyysi äidiltäni lupaa saada käydä hänen luonaan.
Minä tapasin äidin huonolla tuulella: isä ei ollut kotona, eikä hän voinut neuvotella kenenkään kanssa. Oli tietenkin mahdotonta olla vastaamatta »aatelisnaiselle» ja vieläpä ruhtinattarelle; mutta miten tuli vastata — siinä oli äitini neuvoton. Kirjoittaa kirjelippu ranskankielellä ei näyttänyt hänestä olevan paikallaan, ja venäläisessä oikokirjoituksessa ei äitini itsekään ollut erikoisen varma — hän tiesi sen — eikä tahtonut siinä paljastaa itseään. Hän tuli hyvin iloiseksi, kun minä tulin kotiin, ja käski minun heti mennä ruhtinattaren luo ja suusanallisesti selittää hänelle, että äitini muka aina on valmis voimiensa mukaan osoittamaan palvelustaan hänen ylhäisyydelleen ja pyytää häntä luokseen kello yhden tienoissa päivällä.
Salaisten toiveitteni odottamattoman nopea täyttyminen minua sekä ilahdutti että säikäytti; mutta minä en kuitenkaan päästänyt näkyviin hämmästystäni, vaan kiiruhdin huoneeseeni panemaan ylleni uuden kaulaliinan ja oikean takin — kotona minun vielä piti pitää alaskäännettyjä paidankauluksia ja lyhyttä nuttua, mikä seikka minua suuresti harmitti.