XVIII
Liian hyvä koiran nimeksi.
Muutamia päiviä äsken mainitun tapauksen jälkeen näemme Gerard Blockin kissanaskeleilla hiipivän edes takaisin siinä huoneessa, jossa Galama yhä vielä makaa vuoteen omana. Tämä nukkuu; hänen rintansa kohoaa ja laskee tasaisesti, josta näkyy, että hänen unensa on rauhallista ja ettei sitä ensinkään häiritse hänen ympärillään kiertelevän vampyyrin läsnäolo.
Varsinkin Karel oli kohdellut Blockia sydämellisesti. Hän ei tahtonut kuulla muusta puhuttavan, kuin että hänen henkensä pelastaja lepäsi hänen kattonsa alla, vieläpä hänen omassa huoneessaan.
Karelin äiti, joka ei milloinkaan voinut vastustaa hänen itsepäisyyttään eikä nyt, hänen tautinsa vuoksi, olisi sitä tehnyt, vaikka hän olisi voinutkin, suostui poikansa tahtoon ja Gerard oli tästä lähtien niinkuin perheen jäsen.
Muuta ei sopinut sanoa kuin että hän kaikin tavoin koetti olla hauska ja hyödyllinen. Hän näytti todella tutkineen lääketiedettä, sillä hän valmisti Karelille juoman, joka hänen sanojensa mukaan teki hänelle varsin hyvää. Hän hoiteli myöskin sairaan haavoja, vieläpä niin hyvällä menestyksellä, että tämä kaikkein iloksi parani päivä päivältä eikä parranajajan apua enää kaivattu. Talon väellä ei ollut hänestä mitään vaivaa ja Karelille oli hän erinomainen hauskuuttaja. Yöksi kääri hän viittansa ympärilleen ja nukkui kovalla patjalla yhtä makeasti kuin kuka tahansa.
Paroonitar mielistyi häneen aivan pian sekä hänen hartaan jumalisuutensa ja suuren oppinsa että hänen isänmaallisen mielensä vuoksi. Agneskin alkoi vähitellen häneen suostua, ja tähän oli syynä hänen kohtelias käytöksensä ja etenkin se suuri rakkaus, jota hän Karelia kohtaan osoitti. Maria, joka oli tullut hänen seurassaan, katseli häntä suurella kunnioituksella; hänen äitinsä ja serkkunsa ymmärsivät tämän varsin hyvin kun he tiesivät, että hän oli Blockin avulla pelastunut Brüsselistä. Naiset olivat siis kiitollisiakin siitä, että Karel oli saanut niin hyvän ja uskollisen hoitajan, joka vielä lisäksi oli hänen lääkärinsä. Toisinaan tapahtui, että hän lähti ulos pimeän tultua ja palasi myöhään yöllä. Silloin toi hän aina tuoreita uutisia taikka jonkun kappaleen noita pieniä lentolehtiä, joita osui tuhansiin perheisiin, vaikka niiden myynti ja levittäminen oli kielletty kauheimpien rangaistusten uhalla.
Näin nukkui Galama raittiisti ja levollisesti; naiset alhaalla kutoivat, kehräsivät, haastelivat ja viettivät aikaansa hupaisesti.
Mutta jos joku heistä olisi ollut näkemässä Blockin temppuja, ei heidän mielensä suinkaan olisi pysynyt aivan rauhallisena. Sillä mitä haeskeli rehellinen ystävämme Block tuosta suuresta tammikaapista, joka seisoi huoneessa? Miksi veti hän sen kaikki laatikot auki, urkki ja tutki sen sokkeloita ja kaiveli pahasti tuossa suuressa liinakasassa, joka siihen aikaan oli hollantilaisen emännän rikkaus, ilo ja kunnia? Eihän Block aikonut perustaa taloutta ja sitä varten tehdä luetteloa kaikista siihen tarvittavista kapineista. Hän tuskin silmäilikään liinakankaita, mutta sieppasi kärkkäästi jokaisen paperi- tai pergamenttiliuskan, jonka hän keksi, ja viskasi sen luettuaan vihaisesti luotaan. Hänen toimensa ei näyttänyt menestyvän, sillä tutkittuaan kaikki, mitä huoneessa oli, tuolit, pöydät, kuvat, vieläpä vuoteenkin, jolla sairas makasi, silmäili hän miettiväisesti Karelia ja lausui itsekseen:
"Hän ei herää vielä tuntiin aikaan, minun juomani on tähän asti tehonnut hyvin. Missä kirje lienee? Epäilemättä se vielä Rookeryssä oli hänellä eikä hän itse ole saattanut sitä toimittaa perille. Minun tekisi mieleni tietää, onko Hannu pitänyt huolta siitä. Jos minulla olisi tuo kirje, saisin tietää hyvän joukon asioita; mutta se ei ole täällä. Ennen kaikkea täytyy minun saada Hannu pois tieltäni. Heidän tarvitsee joutua kinaan. Yonker, luullakseni, epäilee häntä jo vähän. Pitääkö minun toimittaa nuo tytötkin täältä? — Vaarallista. — Hän saattaa aavistaa pahaa. Annas kun mietin!" ja hän alkoi kävellä edestakaisin. "Niin", jatkoi hän vihdoin, "se on oikea keino. Jos eivät he mitään epäile, voivat he jäädä tänne; ja jos en kuitenkaan puhuttelemalla saa häntä mitään ilmaisemaan, otan hänet kiinni ja istutan hänet kiristyspuuhun, silloin he kyllä tulevat paikalle; minä olen nähnyt hänestä sen verran, että tiedän, ettei hän hiisku sanaakaan omaa henkeään pelastaakseen. Minun täytyy olla varovainen, sillä hän ei ole mikään tyhmä mies. Asia kysyy tarkkaa miettimistä."
Aurinko oli laskemaisillaan länteen, kun Karel heräsi sikeästä unestaan. Päivä oli ollut ihana ja helle rasitti vieläkin, vaikka jo oli ilta. Mutta vieno, vilpas merituuli puhalsi akkunasta huoneeseen tuoden mukanaan vasta-niitetyn heinän ja läheisten puutarhain kukkien tuoksun. Tuuli kantoi vielä mukanaan kaupunkiin kaikkia niitä eri ääniä, joita kuullaan tyynenä kesä-iltana: kyntömiehen huutoja, joka ajoi juhtiansa kotiinpäin; poikain ja tyttöjen laulua, jotka nurmella tekivät heinää; komentosanoja laivoista ja merimiesten hoilauksia, kun he hinasivat ankkuria ylös. Tässä pienessä Hollannin kolkassa oli kaikki rauhaa ja sopusointua ja ellei olisi nähnyt sotamiehiä, jotka kulkea vetelehtivät pitkin katuja ja hävyttömästi iskivät silmää naisille, jotka menivät ohi tai istuivat huoneittensa ikkunoissa, olisi helposti luullut, että nuo tukevat, tanakat miehet, jotka istuivat olutta juoden ravintolan edessä, väljät, polven alapuolelta kiinni sidotut housut ja kapeahko jakku yllään sekä leveälierinen olkihattu päässään, vielä olivat noita vapaita, itsenäisiä kansalaisia, joita Hollannissa asui ja eli sata vuotta takaperin.
Olisi luullut, että nuo hupaiset äänet sekä vieno tuulonen olisivat ilahuttaneet Yonkerin sydäntä ja virkistäneet hänen herääviä hengen voimiaan. Mutta hänen otsansa pysyi synkkänä ja surun sumu varjosti hänen silmiään. Hän katseli ympärilleen ja näki Blockin seisovan akkunan edessä, kuitenkin niin, ettei häntä sopinut ulkoapäin nähdä. Hänellä oli kädet ristissä rinnalla ja hän oli nähtävästi vaipunut syviin mietteisiin.
"Ilta ei näytä suuresti miellyttävän teitä, Gerard" sanoi Galama, kohoutuen käsivartensa nojaan.
Block säpsähti.
"Ihmekös tuo", vastasi hän, "kun kaikki ympärillämme näyttää niin iloiselta, ja minä ajattelen, mitä tämän ilon alla piilee. Kun muistan, että minun niin pian jälleen täytyy lähteä taistelemaan yhteistä vainolaistamme vastaan, enkä saa odottaa, kunnes yhdessä saamme hänen kanssaan otella, ei ole kummallista, jos mieli toisinaan käy alakuloiseksi."
"Mutta, rakas Gerardini, kuka käskee teidän lähteä niin pian pois? Onko äitini sen sanonut vai olenko itse unissani siitä puhunut vai onko espanjalaisilla vihiä, että olette täällä?"
Block pudisti päätään.
"Kuka siis on puhunut siitä, että teidän täytyy jättää meidät?"
"Enhän ole sanonut, että kukaan niin on puhunut, armas Yonker."
"Miksi siis aijotte jättää meidät? Täällä olette turvassa. Odottakaa, kunnes minä paranen, sitten mennään yhdessä."
Block pudisti uudelleen päätään ja sanoi huoaten:
"Se ei käy päinsä, Yonker."
"Miksei?" ja tuokion päästä: "Onko kukaan tässä talossa teille kiusaksi?"
"Ei", sanoi Block, "ei nyt, mutta —"
Hän vaikeni ja epäröi.
"Mutta mitä?" kysyi Galama tuikeasti ja hänestä alkoi jo tuntua siltä, että hän oli talon isäntä; "mutta mitä?"
"No Yonker, koska haluatte tietää — niin pelkään että mielet ennen pitkää kääntyvät minua vastaan; mutta ennenkuin jään taloon, jossa minua katsellaan karsain silmin, kenties epäluulollakin, hyökkään Brüsselin valleille vaikkapa sadan vahtisoturin kimppuun, taikka kuolen miekka kädessä maani edestä."
"Mutta kuka kääntäisi meidän mielemme teitä vastaan?" kysyi Karel. "Emmehän näe täällä ketään, eikä kukaan outo, paitsi palvelustyttöämme ja vanhaa haavalääkäriä, tiedä mitään siitä, että te olette täällä, eikä heidän ainakaan tee mieli sanoa mitään teitä vastaan."
"Siltä taholta en pelkää mitään", sanoi Block, "vihamieheni ei ole vielä saapunut, mutta keittiössä kuulin sattumalta tänä aamuna, että Hannu tulee tänään. Jos niin käy, täytyy minun jättää teidät."
"Hannu! Mitä Hannu teille voi? Hän ei häiritse ketään. Jos lähemmin tuntisitte hänet, huomaisitte että hän on varsin siivo poika. Teidän pitäisi ruveta tuttavaksi hänen kanssaan."
"Kaikesta sydämestäni", vastasi Block vilkkaasti, "mutta minä pelkään, että hän ei tahdo. Te tiedätte, Yonker, että on ihmisiä, joilla enemmän kuin muilla on taipumusta kateuteen, ja minusta näyttää Hannulla olevan se ajatus, ettei minulla ole minkäänlaista oikeutta olla teidän ystävänne."
"Tuopa on merkillistä", sanoi Karel, hieman hyvillään siitä, että hänen suosiostaan näin kiisteltiin. "Olen usein kuullut setäni puhuvan tuosta tunteesta ja siitä pahasta, jota se on maailmaan siittänyt, mutta itse en ole sitä milloinkaan kokenut. Niinpä prinssinkin luona sotamiehet ja päälliköt kadehtivat toinen toisiaan."
Block heristi korviaan, mutta prinssiä ei enää mainittu.
"Voi", sanoi hän, "kenties te ette koskaan ole tavannut ketään, joka erottaisi teidät suosionne esineestä. Minun tulee tunnustaa, että minussakin on vähän sitä vikaa, mutta Hannussa sitä on ylen määrin. Koska hankkeenne teiltä aina onnistuivat ja hän silloin aina oli teidän seurassanne, luulee hän, että toinen puoli on hänen ansiotaan, ja koska viime yrityksessämme hänen neuvoaan ei kysytty, katsoo hän kommellustamme minun syykseni."
"Oi, tuo on todella naurettavaa", sanoi Karel. "Kun nyt tuota ajattelen, täytyy minun tunnustaa, että se oli uhkarohkea yritys ja ihmeellistä olisi ollut, jos se olisi onnistunut. Älkää huoliko Hannusta, Gerard. Hän ei ole niin yksinkertainen, ja jos hän siksi rupeaa, niin sanokaa minulle, ja minä kyllä hänet opetan."
"Olen jo ennen koettanut päästä hänen ystäväkseen", sanoi Block, "mutta hän ei näytä olevan erittäin kohtelias ja hän kenties loukkaisi minua, jota en ikinä voi suvaita. En moiti häntä millään tavalla, pidän häntä päinvastoin kelpo poikana, mutta hän näyttää vihaavan minua katkerasti, ja ennenkuin tahdon saada aikaan eripuraisuutta teidän ja Hannun kaltaisen uskollisen palvelijan välillä, jätän teidät iäksi päiviksi."
"Uskollinen tai ei", sanoi Galama; "hän on minun palvelijani ja hänen tulee kunnioittaa niitä, jotka minä valitsen ystävikseni. Jos teidän täytyy lähteä, lähtekää. Siinä tapauksessa olen viimeinen teitä pidättämään. Mutta te saatte uskoa, että minä heti annan Hannulle matkapassin, jos hän jollakin tavalla teitä solvaisee. Hänen pitäisi jo olla täällä. Missä hän lienee?" ja sitten vaihtaen puheenainetta sanoi hän: "Mutta ettehän vielä ole tarkemmin kertonut minulle, kuinka te eheänä pääsitte pakoon tuosta taistelusta, joka tapahtui metsässä. Minä pelkäsin jo, että menetitte siinä henkenne."
"Ei, saan kiittää Hannua, ettei niin käynyt", vastasi Block. "Hän antoi sellaisen läimäyksen pääkallooni, että makasin pitkänäni hyvän aikaa niinkuin kuollut. Minä luulen, että koko ratsujoukko oli kulkenut minun ohitseni, sillä kun havahduin, teki se lähtöä takaisin. Varovasti ryömin niin kauvas kuin pääsin pensastoon. Yöksi menin erään puunhakkaajan mökkiin, jossa hankin itselleni valepuvun. Sitten oleskelin milloin missäkin maakunnassa, jotenkin kaukana Brüsselistä, koska luulin, että te olitte kaikki joko tapetut tai joutuneet vangiksi. Kuukauden päästä uskalsin taas käydä kaupungissa, koska silloin kaikki sotamiehet olivat poissa. Muutamat ystäväni antoivat minulle majaa. Pian huomasin kuitenkin, että minua salaa pidettiin silmällä. Kaikeksi onneksi tapasin teidän sisarenne, jonka niinikään teki mieli paeta; niin lähdimme siis pakosalle ja pääsimme tänne."
"Niin", sanoi Galama, "teidän täytyy jäädä tänne, ja tuolla tulee, luulen minä, ystävämme Hannu", lisäsi hän, kun ovelle koputettiin; "kuullaanpa nyt, mitä tuolla teidän aimo vihollisellanne on sanomista, Gerard. — Astu sisään!"
Se olikin Hannu. Hänellä oli vielä sama kulkukauppiaan puku, kuin Brielistä lähtiessään, ja sen tomuisesta tilasta päättäen oli hän vastikään palannut matkaltaan. Hän näytti edeltäpäin aavistaneen, että Block oli täällä, sillä hän oli sangen totinen eikä se vihainen silmäys, jonka hän heitti tähän, ennustanut hyvää. Muuten menetteli hän niinkuin ei kukaan muu kuin hänen isäntänsä, olisi ollut huoneessa. Hän kulki Blockin ohi, päätänsä kääntämättä, ja seisahtuen vuoteen ääreen, sanoi hän teeskennellyn iloisella äänellä: "Hyvää iltaa, Yonker. Yhä vielä vuoteessa, vaikka ilmakin on niin kaunis? Minun luullakseni olisi teidän parempi olla ulkona."
"Minä en tarvitse sinun luulojasi, Hannu; mieluummin soisin, että sinä osoittaisit enemmän älyä ja hyvää käytöstä. Etkö näe erästä ystäväämme takanasi ja etkö tervehdi häntä?"
"Meidän ystäväämme?" vastasi Hannu, kääntyen vitkalleen ja silmäillen Blockia kiireestä kantapäähän. "Ah, todellakin, mestari Block! Vai jälleen hengissä? Tulitteko tänne kertomaan, ettei siellä ollut mitään hevosväkeä?"
"Minä tulin kiittämään sinua iskustasi, jonka sain parhaaseen aikaan, ystäväni Hannu", sanoi Block armollisella äänellä, "sillä vaikka se tarkoitti pahaa, pelasti se kuitenkin henkeni ja minua ilahuttaisi suuresti, jos ottaisit minulta pari tukaattia ja joisit ensi tilassa terveydekseni", ja hän tarjosi Hannulle kahta hopeatukaattia.
"Ei, mutta sinun olisi parempi, ystäväni Block, juoda omaksi terveydeksesi ja maksaa siitä rehellinen raha", vastasi Hannu, tarjoten puolestaan hänelle kahta tukaattia.
"Älä rupea hävyttömäksi", huusi Galama, posket hehkuen närkästyksestä. "Toivota tälle herralle hyvää iltaa, ja hillitse ainakin kielesi äläkä solvaa minun vieraitani."
"Ei, Yonker, me olemme samanarvoiset", vastasi Hannu nöyrällä äänellä, kääntäen selkänsä Blockille, "hän ei ole Kerjäläistä parempi enkä minä sitä huonompi."
"Sinä olet viipynyt kauan niin lyhyellä matkalla. Missä olet ollut?" sanoi Galama, hilliten harmiaan.
"Olen käynyt Brüsselissä", vastasi Hannu.
"Brüsselissä? Miksi siellä? Ja mitä uutisia tuot sieltä?"
"Kah, uutisiapa kyllä. Herttua on tapansa mukaan tehnyt sekaisin viisaita ja tyhmiä töitä. Viisaasti teki hän, hirtättäessään suuren heittiön, pää-teloittajan Spelle'n." [Kun Alba oli antanut tämän konnan aikansa mestata omia kansalaisiaan tuhansittain, panetti hän vihdoin hänet itse kiinni näistä rikoksista ja mestautti hänet. (Kääntäjän muist).]
"Ja missä hän teki tyhmästi?" kysyi Block.
"Hän jätti hirttämättä vielä suuremman heittiön", vastasi Hannu, puhuen Galamalle. "Liittoveljemme kertoivat minulle, että eräs hylkiö, joka kuten Tittlemann Flanderissa tuomittiin tulen lieskaan, on pelastaakseen kurjan henkensä ruvennut kavaltajaksi. Ja tuo mustakarvainen koira näyttää pujahtaneen meidän liittoveljiemme seuraan, saadakseen ongituksi salaisia tietoja".
Hannu puhui harvakseen ja kääntyi puoleksi Blockiin, joka seisoi hänen takanaan.
"Minä sanon sinulle vielä kerran, Hannu, älä rupea hävyttömäksi minun
kuulteni", lausui Galama, "taikka saat lähteä heti paikalla luotani.
Mikä sinun päähäsi nyt on pistänyt, kun olet noin äreä? Sinä tulet
Leydenistä, mitä sieltä kuuluu?"
"Mistä?" sanoi Hannu kummastuneena ja antoi isännälleen merkin olla vaiti.
"Leydenistä! Älä kohtele minua niinkuin lasta. Kerro heti minulle uutisesi. En salaa mitään ystäviltäni."
"Niin, Yonker, ystävältä en minäkään mitään salaisi. Mutta oudolta, jota olemme nähneet tuskin kahta kuukautta —"
"Tulkaa, Hannu", sanoi Block astuen lähemmäksi, "sovitaan pois! Te olette aina kohdellut minua epäluuloisesti. Alussa tuo oli anteeksiannettava, vieläpä kiitettäväkin asia. Mutta nyt olemme jo toki sen verran nähneet toinen toistamme, että voimme heittää tuon menemään."
"Ah", sanoi Hannu, vetäytyen syrjään, ikäänkuin hän olisi peljännyt, että toinen koskisi häneen, "olen nähnyt teitä sen verran, että jatkan tuota samaa ja pysyn siinä uskossa, että te olette kirotuin kavaltaja maan päällä."
Blockin kasvot lensivät tulipunaisiksi ja hän haparoi vaistomaisesti miekkansa kahvaa. Mutta Karel, joka oli puoleksi noussut vuoteeltaan, viittasi kädellään häntä luopumaan siitä. Se kolkko ja pelottavan totinen tapa, jolla Hannu oli sanansa lausunut, näytti tuokioksi herättävän hänessä epäluuloja. Ankaralla ponnistuksella, jota hänen heikot voimansa tuskin kestivät, hillitsi hän kuitenkin vihansa ja sanoi Hannulle:
"Hannu, sinun epäluulosi mestari Blockia kohtaan on hirveä taikka näyttää vain kenties hirveältä, kun sinä puhut niin peitetyillä sanoilla. Ilmoita selvät syyt. Puhu suusi puhtaaksi — ja joko sinun tai hänen täytyy vielä tänä iltana lähteä tästä talosta."
"Se ei enää ole mikään epäluulo, Yonker, vaan varma tieto," sanoi Hannu synkkänä. "Eikö vahinko ja mieshukka ole ollut osanamme, sen jälkeen kun tämä mies, väärän nimen varjossa, tuli meidän luoksemme? Siitä pitäen, kun minä hänet näin, on hän vaaninut meitä, niinkuin kissa vaanii hiirtä, noilla silmillään, jotka kiiluvat niinkuin pirun silmät. Ei sovi epäilläkään, että joku petti meidät Brüsselissä tekemässämme yrityksessä. Ja hän, joka tietää niin paljon siitä, mitä tapahtuu, hän, joka silloin oli yksi päälliköistä ja kahdesti eheänä pääsi pakoon, hän on petturi, siitä panen pääni pantiksi. Kaikki Kerjäläiset tunsivat toinen toisensa, vaan häntä ei kukaan tuntenut, ja hän on se ainoa, jota me kaikki epäilemme, koska hän on ainoa, joka on voinut pettää meitä."
"Haa! syystä sanoitte, Yonker, että hänen epäluulonsa on hirveä, kun se on lausuttu peitetyillä sanoilla", vastasi Block. "Jaloimmatkin aikeet saattavat joutua epäiltäviksi. Minä mielisin kuulla todistuksia."
"Häijy hylky tuo! Eikö totta, Yonker? Entä, jos minä —?" ja tarttuen tikariinsa, viittasi hän salaa Blockiin päin.
Mutta Karelin kasvoille kuvastui surua ja hämmennystä. Hän pudisti päätään ja sanoi alakuloisella äänellä:
"Miksi, Hannu, olet niin itsepäinen? Sinä olet ollut minun kanssani niin kauvan kuin minä voin muistaa, ja sinä tiedät, ettei minun tapani ole nopeasti hankkia uusia ystäviä. Kättele mestari Blockia ja mene noutamaan tänne viiniä."
"En ikänä", sanoi Hannu lujasti. "Häntäkö kätellä! Hän ei ikänä saa tarttua käteeni. Minä en ole vielä kertonut teille, Yonker, että tämä ystävä tuolla metsässä, kun ratsuväki tuli, sanoi itsekseen: jopa vihdoin! Tästä syystä minä löin häntä korvalle. Tuo osoittaa myös, että hän tiesi heidän olevan tulossa."
"Rakas veljeni, te petytte", lausui Block hilpeästi. "Jos olisin tiennyt heidän tulostaan, olisinkohan jäänyt sinne levollisesti istumaan, ikäänkuin heitä ei olisi ollutkaan? Kyllä minä kiireesti olisin pyrkinyt matkoihini sieltä, sen voin teille vakuuttaa, kun vasta kaksi päivää sitä ennen olin päässyt heidän kynsistään."
"Kuulkaa nyt, Yonker", sanoi Hannu, joka ei ollut tottunut sana-kiistaan, "tämä on jutun päätös: minä en tahdo jäädä tänne niinkauan kun tämä mies täällä viipyy. Nyt täytyy teidän siis valita. Tahdotteko käskeä häntä lähtemään, vai pakotanko minä hänet vaikenemaan?"
Karel rakasti suuresti palvelijaansa ja kielsi ani harvoin häneltä mitään, kun hän puhui näin tosissaan. Mutta hänessä, niinkuin koko hänen suvussaan, oli kiitollisuuden tunne hyvin suuri; sentähden hän ei hennonnut loukata eikä huolestuttaa sitä miestä, joka oli pelastanut hänen henkensä. Paitsi sitä suututti Hannun päättävä ääni häntä, ja ajatellen, ettei palvelija todenteolla aikonut lähteä hänen luotaan, lausui hän lyhyesti:
"Älä hulluttele! Mene portaita alas ja nouda meille vähän viiniä, niin saamme haastella entisistä ajoista."
"Ei, Yonker! Minun täytyy saada varma vastaus. Teidän täytyy lähettää tuo mies menemään, taikka —"
"Minä lähden", keskeytti Block äkisti. "Herran haltuun, Yonker. Minulla ei ole paljo kapineita muassani. Viittani ja aseeni, siinä kaikki. Minä nukun heinissä ja —"
"Vartokaa, jääkää tänne, Gerard", huusi Galama, kun Block lähestyi ovea. "Hannu, sinun täytyy heittää tuo käytös. Block, jää tänne, ja jos et sinä häneen suostu, saat asua alhaalla, kunnes minä paranen. Mene!"
Hannu oli tuskin kuullut sanaakaan hänen puheestaan. Hän oli tarkasti katsellut Blockia, joka seisoi akkunan ääressä. Aurinko oli laskenut, harmaa hämärä peitti kaupungin. Jesuiitan laihat, luisevat kasvot erottuivat selvästi hämärässä. Pirullinen mielihyvän myhäily väikkyi hänen huulillaan.
"Block, Block, Block", jupisi Hannu, mietteisiinsä vajonneena. "Minun täytyy saada Pietari Blink käsiini, mitä hän sanonee."
Sen jälkeen, kuultuaan kuinka isäntä käski hänen mennä, lähti hän ovea kohti. Mutta siihen hän pysähtyi, ojensi kättään Blockia kohden ja lausui:
"Hyvää iltaa, mestari Block, hyvää iltaa! Te ette ole nähnyt minua viimeistä kertaa."
Sitten lähti hän ja sulki oven jälkeensä.
Agnes ja Maria olivat yksin asuinhuoneessa, kun paroonitar oli lähtenyt iltakirkkoon. Hannu muutti vähän pukuaan ja meni sitten huoneeseen, jättääkseen heille hyvästi. Molemmat katsahtivat ylös.
"Mikä nyt on? Sinä näytät niin hämmästyneeltä", sanoi Agnes.
"Niin minun sopii ollakin, neiti Agnes. Minä lähden joksikin aikaa pois."
"Lähdet pois, Hannu? Olethan vastikään tänne tullut", sanoi Maria.
"Tjaa", sanoi Hannu miettivästi. "Minä soisin, että te, nuoret naiset, pitäisitte Yonkerista erityistä huolta. Olen vastikään riidellyt tuon miehen kanssa tuolla ylhäällä ja nyt on isäntäni vihoissaan minulle. Minä sanoin miestä kavaltajaksi, ja pelkään, että hänellä on paha mielessä Yonkerin suhteen; olkaa sentähden varuillanne ja pitäkää häntä silmällä. Minä lähden hakemaan Pietari Blinkiä, niin saadaan nähdä, mikä mies tuo on."
Hetkisen kuluttua Hannu kenenkään huomaamatta katosi talosta.