XXIX
HERRA MORI YADA
Ayscough oli varuillaan niin pian kun näki tuon hymyn. Hän oli elämänsä varrella jo tullut tuntemaan jonkin verran eri kansallisuuksien luonteita ja tiesi, että kun itämaalainen näyttää avomieliseltä ja hymyilevältä, on paras olla varuillaan hänen suhteensa. Hän aloitti kohtauksen kumartamalla kohteliaasti. Samalla hän tarkasti pikaisesti herra Mori Yadaa. Tämä oli hänen arvionsa mukaan iältään noin kahden- tai kolmenkolmatta, mustatukkainen, mustasilmäinen herra, ilmeisestikin ylpeä englantilaisesta puvustaan, englantilaisista liinavaatteistaan, englantilaisesta kaulanauhastaan, sukistaan ja kengistään - lyhyesti sanoen hän oli aika keikari - ja ympäristöstään päättäen hyvin ihastunut englantilaisiin mukavuuksiin - eikä suinkaan tuntenut vastenmielisyyttä sitä englantilaista tapaa kohtaan, että nautti vähän väkijuomia tupakkansa keralla. Pöydällä hänen ulottuvillaan oli viinikarahvi, sen vieressä imupilli kivennäisveden nauttimista varten ja pikari herra Yadan hoikkien ja kellertäväin sormien lähettyvillä.
"Palvelijanne, hyvä herra", sanoi Ayscough. "Olen rikosasiain salapoliisiosaston virkamies Ayscough ja tämäkin ystäväni. Luullakseni herra Yada - herra Mori Yada?"
Herra Yada hymyili taas ja nousematta seisomaan osoitti kahta tuolia.
"Hyvä on", hän virkkoi hyvällä englannin kielellä. "Hauska nähdä teitä — olkaa hyvä ja istuutukaa, samoin ystävänne! Haluatte puhella kanssani?"
Ayscough istuutui ja avasi päällystakkinsa napit.
"Kiitoksia, herra Yada", hän sanoi. "Niin, asianlaita on siten, herra Yada, että tulin luoksenne hyvin tärkeässä asiassa. Teidän nimenne kuulin tänä iltana eräältä tämän kadun varrella asuvalta nuorelta sairaalalääkäriltä, tohtori Pitteryltä."
"Niin, tunnen hänet", myönsi Yada.
"Ja sitten?"
"Tohtori Pittery kertoi minulle", jatkoi Ayscough, "että te tunnette kaksi kiinalaista herraa, jotka ovat opintotovereitanne sairaalassa, herra Yada?"
Japanilainen taivutti sileää päätään ja puhalsi suun täydeltä savua sikaaristaan.
"Aivan oikein", hän vastasi heti. "Herra Chang Li — herra Chen Li.
Tunnen heidät."
"Tahtoisin kysyä teiltä erästä seikkaa, herra Yada", sanoi Ayscough kumartuen eteenpäin ja heittäytyen tuttavallisen näköiseksi. "Milloin näitte viimeksi nuo herrat tai jommankumman heistä?"
Yada nojautui taaksepäin mukavassa pieluksilla varustetussa tuolissaan ja loi katseensa kattoon. Äkkiä hän hypähti seisomaan.
"Suvaitsetteko vähän viskyä ja soodaa?" hän kysyi vieraan varaisesti ja ojensi puhtaan lasin Ayscoughille. "Niin — noudan toisen lasin toverillenne. Ottakaa itsellenne, olkaa hyvä. Minä katson muistikirjastani voidakseni vastata kysymykseemme. Suokaa anteeksi, hetkinen vain."
Hän meni huoneen poikki kirjoituspöydän luokse, joka oli nurkassa, ja otti käteensä imupaperin päällä olevan pikku muistikirjan. Hänen käännellessään sen lehtiä Ayscough, joka kaatoi itselleen ja Melkylle juomaa, iski merkitsevän näköisesti silmää toverilleen.
"En ole nähnyt herra Chang Litä enkä Chen Litä sen jälkeen kuin marraskuun kahdeksantenatoista aamulla", sanoi Yada äkkiä. Hän heitti kirjan takaisin pöydälle, palasi takan edessä olevalle matolle ja asettui seisomaan selin uuniin kädet housuntaskuissa. Hän kumarsi kohteliaasti, kun hänen vieraansa kohottivat lasinsa häneen päin. "Onko jotakin hullusti, herra etsiväkersantti?" hän kysyi.
Ayscoughin onnistui painaa jalallaan Melkyn jalkaa samalla kun hän vastasi suoraan tähän kysymykseen.
"Asianlaita on niin, herra Yada", hän vastasi, "että toinen noista nuorista miehistä on murhattu. Murhattu!"
Yadan selväpiirteiset kulmakarvat kohosivat vähän, mutta muuten ei hänen kasvoillaan mikään muuttunut. Hän katseli Ayscoughiin kiinteästi sekunnin pari sitten hän lausui yhden sanan:
"Kumpi?"
"Tohtori Pitteryn mukaan Chen Li", vastasi Ayscough. "Tohtori Pittery tunsi hänet. Hänet on murhattu, herra Yada! Veitsellä viilletty kurkkuun."
Salapoliisi näytti tuntevan jonkinlaista tyydytystä toistaessaan sanan murhattu, mutta se ei näyttänyt tekevän minkäänlaista vaikutusta japanilaiseen. Taas hän päästi suustaan yhden sanan.
"Missä?"
"Hänen ruumiinsa löydettiin sen talon puutarhasta, jossa he asuivat vuokralla Maida Valessa", vastasi Ayscough. "Molteno Lodgessa. Epäilemättä olette käynyt siellä heidän luonaan, herra Yada?"
"Kyllä, muutamia kertoja", myönsi Yada. "En aivan äskettäin. Mutta missä on Chang Li?"
"Sitä juuri me emme tiedä ja haluaisimme tietää", sanoi Ayscough. "Häntä ei ole nähty sairaalassa kahdennenkymmenennen päivän jälkeen. Ja te sanotte, ettette ole nähnyt kumpaakaan kahdeksannentoista jälkeen?"
"En ollut sairaalassa yhdeksäntenätoista päivänä", vastasi Yada. Hän heitti pois sikaarin lopun, otti uuden pöydällä olevasta laatikosta, työnsi laatikon lähemmäksi vieraitaan ja veti taskustaan hopeisen tulitikkulaatikon. "Mitkä ovat tämän murhan lähemmät yksityisseikat? Murhaahan ei tavallisesti tehdä ilman jotakin tarkoitusta."
Ayscough otti tarjotun sikaarin, antoi laatikon Melkylle ja sytyttäessään sikaariaan ajatteli rauhallisesti. Hänellä oli jännittävä peli käynnissä japanilaisen kanssa, ja oli välttämätöntä ajatella täsmällisesti ja nopeasti. Äkkiä hän teki ratkaisun ja heittäytyi vilpittömän näköiseksi.
"Asianlaita on seuraavalla tavalla", hän sanoi. "Yhdentekevää, vaikka kerronkin teille kaikki. Olette epäilemättä sanomalehdistä lukenut tuosta Praed-kadun jutusta? No niin. Siitä on aiheutunut peräti merkillisiä seikkoja. Niin on selvinnyt."
Melky istui vieressä levottoman ja huolestuneen näköisenä Ayscoughin selostaessa äskettäin ilmi tulleita seikkoja sulavakäytöksiselle, tyynelle ja rauhallisesti kuuntelevalle olennolle, joka seisoi tulisijan edessä matolla. Hän ei ymmärtänyt salapoliisin menettelytapaa. Hänestä näytti aivan mielettömyyden huipulta kertoa muukalaiselle, vieläpä itämaalaiselle, että kaikkien näiden salaperäisten tapausten ja murhien aiheuttajana oli kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen timantti. Mutta hän suoritti oman velvollisuutensa ja piti tarkoin silmällä Yadaa, voimatta kuitenkaan hänen tyynillä kasvoillaan huomata merkkiäkään mistään muusta kuin aivan luonnollisesta mielenkiinnosta.
"Niin on asia", lopetti Ayscough. "En epäile laisinkaan, että Chen Li kävi Multeniuksen liikkeessä maksamassa vuokraa, näki ukolla timantin ja nitisti hänet sen vuoksi. Parslett näki Chen Lin pujahtavan pois tuosta sivuovesta ja kuullessaan Multeniuksen kuolemasta alkoi epäillä Chen Litä siitä ja koetti kiristää häneltä rahaa vaitiolonsa palkaksi. Chen Li myrkytti Parslettin, mutta sai itse veitsenhaavan kurkkuunsa tuon timantin vuoksi. Mutta keneltä? Chang Li on kadonnut!"
"Epäilette Chang Litä?" kysyi Yada.
"Niin epäilen", myönsi Ayscough. "Kiinalainen — hyvinkin kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen timantti — mitä sanotte?" Äkkiä hän loi silmänsä Yadaan kysyvän näköisenä. "Kuinka paljon tiedätte näistä molemmista?"
"Hyvin vähän — paitsi että he olivat opintotovereitani", vastasi Yada.
"Joskus kävin heidän luonaan, he välistä täällä — siinä kaikki."
"Tohtori Pittery sanoo, etteivät he olleet veljiä", sanoi Ayscough.
"Niin minäkin luulen", virkkoi Yada. "Ystävyksiä vain."
"Voitteko kertoa meille mitään heidän tavoistaan ja oleskelupaikoistaan sekä siitä, mitä he ylimalkaan puuhailivat silloin kun eivät olleet sairaalassa?" kysyi salapoliisi.
"Minun ymmärtääkseni he olivat kotonaan lukemassa silloin, kun eivät olleet sairaalassa", vastasi Yada kuivasti. "He olivat ahkeria miehiä!" Ayscough nousi seisomaan. "Olen teille hyvin kiitollinen, herra Yada", hän sanoi. "Tulin luoksenne, koska nimenne mainittiin heidän ystävänään. Tietystikin suurin osa siitä, mitä olen teille kertonut, on sanomalehdissä huomisaamuna. Jos satutte kuulemaan jotakin tästä Chang Lista, niin ilmoitatte kai meille, herra Yada?"
Japanilainen hymyili vilpittömästi.
"Ei voine sattua mitään, herra etsiväkersantti", hän vastasi "En tiedä mitään muuta kuin mitä olen sanonut. Saadaksenne lisätietoja on teidän paras mennä Kiinan lähetystöön."
"Se on tosiaankin hyvä neuvo, kiitoksia", sanoi Ayscough.
Hän kumarsi ja poistui Melkyn kanssa. Päästyään tovereineen kadulle hän veti hänet sellaiseen paikkaan, joka oli täysin varjossa. Siellä oli tekeillä jonkinlaisia alkuvalmistuksia talon rakentamiseksi. Ayscough veti Melkyn telineen alle, joka ulottui sivukäytävän yläpuolelle.
"Varmaankin teitä ihmetytti miksi kerroin tuolle miehelle niin paljon?" hän kuiskasi. "Etenkin tuosta timantista? Mutta minulla oli omat syyni — ja varsinkin oli tärkeää kertoa hänelle sen arvosta."
"Sitä minä en olisi tehnyt, herra Ayscough", virkkoi Melky, "eikä sen minun ymmärtääkseni olisi tarvinnut tulla sanomalehtiinkään. Yleisön ei ole hyvä tietää, että Lontoossa on jossakin liikkeellä kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen timantti — ja mitä tulee siihen, että kerroitte sen tuolle vinosilmäiselle miehelle —"
"Odottakaahan hetkinen, nuorukainen", keskeytti Ayscough. "Minulla oli omat syyni, vieläpä oikein hyvätkin. Kuulkaahan nyt, meidän on toistaiseksi pidettävä silmällä tuota ovea. Jos japanilainen tulee ulos, niin kuin minä otaksun hänen tulevan, niin lähdemme hänen jälkeensä. Ja koska olette nuorempi ja solakampi, ja vähemmän silmäänpistävä kuin minä, niin pysytelkää täällä kadun varjopuolella, jos hän tulee ulos, ja seuratkaa häntä turvallisen välimatkan päässä niin taitavasti kuin voitte. Minä tulen perässä."
"Mikä uusi yritys tämä on?" kysyi Melky.
"Älkää välittäkö siitä nyt", vastasi Ayscough. "Ja jos joudutte ajamaan häntä takaa ja hän ottaa ajurin, niin koettakaa pysytellä lähettyvillä. Nyt on aika paljon ihmisiä liikkeellä, ja jos olette varovainen, ei hän näe teitä. Ja — kas niin, mitä minä sanoin teille? Hän tulee nyt ulos! Olkaa taitava, siitä riippuu enemmän kuin arvaattekaan!"
Siitä ovesta, josta he olivat äsken tulleet, astui nyt esiin Yada, jonka saattoi selvästi nähdä kadun sille puolelle osuvassa kirkkaassa kuunvalossa. Hänen kuosikasta harmaata villapukuaan peitti paksu, turkiskauluksella varustettu päällystakki. Päässään hänellä oli kalpeita kasvojaan varjostamassa korkea musta hattu. Hän ei katsellut oikealle eikä vasemmalle, vaan käveli nopeasti Euston-kadulle päin. Kun hän oli päässyt noin kolmenkymmenen kyynärän päähän, työnsi Ayscough Melkyn eteensä heidän piilopaikastaan.
"Menkää te edellä", hän kuiskasi, "minä tulen jäljessänne. Pitäkää häntä silmällä niin kauan kuin voitte — enkö sanonut teille, että hän tulisi ulos meidän lähdettyämme? Olkaa varuillanne!"
Melky hiipi eteenpäin kadun varjonpuolisella käytävällä ja seurasi hoikkaa olentoa, joka käveli nopeasti kuun valossa. Hän riensi hänen jäljessään sairaalan ohitsekin vielä muutamia askelia, jolloin Yada äkkiä astui kadun poikki maanalaisen rautatien asemalle päin. Hän meni sisään siitä käytävästä, joka johti Cityyn meneville junille, ja katosi. Melky, joka ei oikein tietänyt, mitä oli tehtävä, melkein hyppeli kiihtymyksestä, kun Ayscough saapui hitaasti hänen luokseen. "Pian, pian!" huudahti Melky. "Hän meni alas tuonne — Cityn junille. Hän pääsee lähtemään, jollette käy häneen käsiksi!"
Mutta Ayscough pysyi levollisena ja sytytti tyynesti sikaarinsa uudelleen.
"Hyvä on, nuorukainen", hän sanoi "Antakaa hänen mennä nyt. Olen nähnyt, mitä odotinkin näkeväni."