XXVIII
VIIDENSADAN PUNNAN SETELI
Ayscough peitti taas vainajan kasvot ja viittasi tohtoria tulemaan ulompana olevaan huoneeseen, jossa Melky Rubinstein odotti heidän paluutaan miettien yhä vakavasti illan tapauksia.
"Tuolla siis on Chen Li", sanoi Ayscough viitaten peukalollaan ruumishuoneeseen päin. "Oletteko varma siitä?"
"Hän on epäilemättä Chen Li", vakuutti lääkäri. "Tunnen hänet hyvin."
"Nuorempiko heistä kahdesta?" kysyi Ayscough.
Lääkäri pudisti päätänsä.
"Sitä en voi väittää", hän vastasi. "Vaikeaa olisi sanoa kumpi kahdesta suunnilleen yhdenikäisestä kiinalaisesta on vanhempi. Mutta tuo on Chen. Hän ja Chang Li ovat hyvin toistensa näköiset, mutta Chen oli vähän pienempi ja lyhyempi."
"Mitä tiedätte heistä?" kysyi Ayscough.
"Voitteko sanoa, mitä sairaalassanne heistä tiedetään?"
"Hyvin vähän", vastasi lääkäri. "Meillä on siellä muutamia ulkomaalaisia opiskelijoita ja nämä tulivat noin viime joulun aikoina, ehkäpä uuden vuoden tienoilla. En tiedä heistä mitään muuta kuin että ne olivat samanlaisia kuin useimmat itämaalaiset — hyvin tyyniä, vaatimattomia ja hyväluontoisia miehiä, hyvin uutteria opinnoissaan ja töissään, tuottamatta koskaan minkäänlaista vaivaa, ja hyvin täsmällisiä velvollisuuksiensa suorittamisessa."
"Ja sanotte, ettei heitä siis ole muutamiin päiviin nähty sairaalassa?" jatkoi Ayscough. "Voitteko nyt mainita minulle — se olisi hyvin tärkeää — täsmälleen, niistä päivästä alkaen he ovat olleet poissa?"
Sairaalalääkäri tuumi hetkisen. Sitten hän äkkiä veti povitaskustaan pienen muistikirjan.
"Ehkäpä voin", hän vastasi käännellen sen lehtiä. "Kyllä — heidän olisi kumpaisenkin pitänyt olla eräällä minun luennollani kahdentenakymmenentenä päivänä, kello kymmenen kolmekymmentäviisi. He eivät saapuneet. Sen koommin en ole heitä nähnyt — olenpa aivan vakuutettu siitä, että he eivät ole sen koommin siellä olleet."
"Kahdentenakymmenentenä?" huomautti Ayscough. Hän vilkaisi Melkyyn, joka seurasi keskustelua suurella mielenkiinnolla. "Katsotaanpa — ukko Moltenius sai loppunsa kahdeksannentoista iltapuolella. Parslett myrkytettiin yhdeksäntenätoista yöllä. Hm!"
"Ja Parslett löydettiin noin puolitiessä kiinalaisten talon ja oman asumuksensa välillä, herra Ayscough, älkää unohtako sitä", kuiskasi Melky. "Minä en unohda — älkää vain tehkö mitään erehdystä?"
"Ette tiedä näistä kahdesta mitään muuta, jota voisitte kertoa?" kysyi salapoliisi nyökäyttäen rauhoittavasti päätään Melkylle ja kääntyen sitten lääkärin puoleen. "Jotakin pikku seikkaa? Ei tiedä kuinka paljon hyötyä mistäkin seikasta on."
"En tiedä mitään", vastasi lääkäri, joka oli ilmeisestikin hyvin ihmeissään siitä, mitä oli nähnyt ja kuullut. "Nuo itämaalaisethan ovat hyvin umpimielisiä. En voi muistaa mitään."
"Ettekö voi mainita ketään heidän ystäväänsä tai tuttavaansa?" kysyi
Ayscough. "Luullakseni heillä oli joku noiden opiskelijain joukossa?"
"En nähnyt heitä koskaan kenenkään seurassa mainittavammin — paitsi erään nuoren japanilaisen, joka kuunteli joitakin samoja luentoja heidän kanssaan", vastasi lääkäri. "Olen nähnyt heidän puhelevan yhdessä Gower-kadulla."
"Mikä hänen nimensä on?" kysyi Ayscough vetäen taskustaan muistikirjan.
"Herra Mori Yada", vastasi lääkäri heti. "Hän asuu Gower-kadun varrella — talon numeroa en tarkemmin tiedä Niin, tuolla tavoin hänen nimensä kirjoitetaan. Hän on minun tietääkseni ainoa mies, joka näytti tunteneen nuo kiinalaiset."
"Oletteko nähnyt häntä hiljattain?" kysyi Ayscough.
"Kyllä, säännöllisesti, vieläpä tänäänkin", vastasi lääkäri. Hän odotti ilmeisesti jonkin aikaa vielä uusia kysymyksiä. Kun ei niitä enää kuulunut, hän virkkoi: "Chang Li on varmaankin kadoksissa?"
"Se talo, jossa nämä molemmat asuivat, on tyhjä", vastasi Ayscough.
"Nyt lisään vielä jotakin", sanoi lääkäri. "Omasta kokemuksestani tiedän, että Tottenham Court -tien varrella on teehuone — jonkinlainen yksityisluontoinen paikka — Pilmansayn teehuone, jossa nuo molemmat usein kävivät. Lieneekö siitä teille mitään hyötyä?"
"Kaikki pikkutiedot ovat hyödyksi", vastasi Ayscough merkiten osoitteen muistikirjaansa. "Nyt käsken tuon vuokra-ajurin viedä teidät takaisin sairaalaan. Tulen sinne käymään huomisaamuna ja haluaisin silloin tavata myöskin tuon nuoren japanilaisen herran. Tämä on nähkääs murhajuttu ja sen taakse kätkeytyy jotakin muuta myös."
"Epäilette, että Chang Li on syyllinen?" sanoi lääkäri heidän mennessään ajurin luokse.
"En voi toistaiseksi väittää sitä", vastasi Ayscough jurosti. "Enhän tiedä vaikka myöskin Chang Li olisi murhattu. Mutta siitä minulla on jokseenkin selvä käsitys, miksi Chen Li menetti henkensä!"
Lääkärin poistuttua Ayscough palasi Melkyn luokse.
"Tulkaa takaisin Molteno Lodgeen", hän sanoi. "Siellä toimitetaan par'aikaa tarkastusta. Menkäämme katsomaan ovatko he saaneet selville mitään tärkeää."
Talo, joka oli ollut ihan kuollut ja autio Melkyn ja salapoliisin käydessä siellä aikaisemmin illalla, oli heidän nyt palatessaan täynnä toimeliaisuutta ja virkeyttä. Yksi poliisi vartioi pääportilla, toinen pihaovella. Itse talossa oli lukittujen ovien ja suljettujen akkunaluukkujen ja verhojen takana jokainen huone valaistu, ja teräväsilmäiset miehet kääntelivät joka paikan ylös alaisin. Eräs seikka tässä tutkinnossa pisti heti vastatulleitten silmiin: se kohta maassa, jossa Melky oli löytänyt vainajan, oli huolellisesti ympäröity nuoralla. Ayscough viittasi kädellään merkitsevästi siihen suuntaan.
"Hyvä on ", hän virkkoi. "Tuo osoittaa, että he ovat löytäneet askelten jälkiä. Siitä saattaa olla hyötyä. Menkäämme kuulemaan, mitä muuta he ovat saaneet selville."
Näiden tutkimusten johtaja seisoi ruokasalissa, kun Ayscough ja Melky astuivat sisään. Hän viittasi heitä tulemaan luokseen ja sulki oven.
"Olemme tehneet pari kolme löytöä", hän sanoi vilkaisten Ayscoughiin. "Ensiksikin, sen pensaikon ympärillä, jossa mies makasi, oli jokseenkin harvinaisia jalanjälkiä, jonka vuoksi käskin ympäröidä sen huolellisesti nuoralla. Päivänvalossa tarkastelemme sitä lähemmin. Hyvin pieniä jälkiä nähkääs, paremminkin naisen kuin miehen jalan jättämiä."
Ayscoughin terävät silmät kääntyivät tulisijaan päin. Ristikon vieressä oli pari kolme paria tohveleita, joita hän osoitti. "Näillä kiinalaisilla on minun ymmärtääkseni hyvin pienet jalat", hän sanoi. "Jäljet ovat varmaankin heidän. No niin, mitä muuta?"
Puhuteltu veti takkinsa taskusta pienen paketin ja rupesi availemaan sitä tilapäisestä käärepaperista. "Ehkä herra Rubinstein tuntee tämän. Me löysimme sen eräästä yläkerran makuuhuoneen uunista puoleksi palaneena."
Hän näytti pientä tukevatekoista pahvilaatikkoa, kooltaan noin kolme tuumaa eri suuntiin. Se oli kääritty paksuun, kiiltäväpintaiseen, tummanharmaaseen paperiin, johon oli painettu muutamia sanoja syvillä kultakirjaimilla. Laatikko oli jokseenkin hiiltynyt ja vain osia kannessa olevista sanoista oli säilynyt pilaantumattomina — mutta ei ollut vaikea saada selvää mitä nuo sanat olivat olleet:
….ENIUS, … JA JALOKIVIKAUPPIAS, …ED-KATU.
"Se on herra Multenius-vainajan laatikoita", vakuutti Melky heti. "Daniel Multenius, panttilainaaja ja jalokivikauppias, Praed-katu — niin se kuuluu kokonaisuudessaan. Sanotteko löytäneenne sen uunista, herra? Ja — mitä hän lienee ottanut siitä, ennenkuin heitti laatikon pois, herra, Ayscough — kuka hän nyt sitten lieneekin ollut?"
"Tuon siunatun kellanpunaisen timantin tietysti", sanoi Ayscough. "Se on selväkin! No niin, mitä muuta vielä?"
Tarkastuksen suorittaja kääri jalokivikauppiaan laatikon huolellisesti paperiin ja pani taskuunsa. Sitten hän loi merkitsevän silmäyksen salapoliisitoveriinsa, työnsi pari sormea liivintaskuunsa ja veti esiin rypistyneen paperipalan.
"No niin", hän vastasi, "tämän löysimme juuri tuolta. Lattialta, tämän pöydän päästä."
Hän levitti puhuessaan rypistyneenä paperin ja piti sitä toisten silmäin edessä Ayscough tuijotti siihen melkein silmiinsä uskomatta ja Melky huudahti kuuluvasti:
"Hiivatti sentään!" hän sanoi. "Viidensadan punnan seteli!"
"Niin on", myönsi poliisikomisarjus. "Englannin pankin viidensadan punnan seteli! Vieläpä oikein hyvä. Lattialle heitettynä."
"Ottakaa se talteen", sanoi Ayscough lyhyesti. "Ettekö ole löytänyt mitään papereita, asiakirjoja tai muuta sellaista, josta saisi lisävalaistusta?"
"Tuolla on aika joukko papereita", vastasi tarkastuksen suorittaja osoittaen pöydällä olevaa kirja- ja paperiläjää, "mutta ne näyttävät olevan pääasiassa luentomuistiinpanoja. Myöhemmin kyllä tarkastan ne."
"Katsokaa, voisitteko löytää joitakin kirjeitä, osoitteita ja muuta sentapaista", neuvoi Ayscough. Hän käänteli muutamia kirjoja, jotka olivat kaikki lääketieteellisiä oppikirjoja, ja availi joitakin niistä umpimähkään. Äkkiä hänen silmänsä osuivat samaan nimeen, jonka sairaalalääkäri oli maininnut hänelle puoli tuntia aikaisemmin. Irtolehdelle oli kirjoitettu Mori Yada, Gower-katu 491. Hänen päähänsä juolahti eräs asia. Hän kehoitti tarkastuksen suorittajaa pitämään silmänsä avoinna eikä jättämään mitään tutkimatta, tarttui sitten Melkyn käsivarteen ja talutti hänet ulos. "Kuulkaahan", hän virkkoi vetäen kellon taskustaan heidän kulkiessaan eteisen poikki, "nyt on tuskin vielä kymmenenkään, ja minä olen saanut tietooni tuon nuoren japanilaisen osoitteen. Tulkaahan — mennään kysymään häneltä paria seikkaa."
Niin oli Melky, joka alkoi huomata, ettei heidän ajojahtinsa suinkaan noudattanut suoraa viivaa, toisen kerran samana iltana Gower-kadulla ja seurasi Ayscoughia ihmetellen itsekseen, mitä taas tulisi tapahtumaan, kunnes salapoliisi pysähtyi korkean talon ovelle pitkän kadun keskivaiheilla ja soitti kelloa. Nokkelan näköinen palvelijatar tuli avaamaan ja katseli neuvottomana Ayscoughia, kun tämä pyysi tavata herra Mori Yadaa. Kyllä herra Yada oli kotona, mutta hän ei tahtonut tavata ketään iltaisin, jolloin hän oli syventynyt lukuihinsa — olipa hän suorastaan kieltänyt päästämästä ketään häiritsemään itseään.
"Luullakseni hän kuitenkin tahtoo tavata minua", virkkoi Ayscough vetäen esiin yhden ammattinimikorteistaan. "Antakaa hänelle tämä, olkaa hyvä, ja sanokaa, että minulla on hyvin tärkeää asiaa."
Hän kääntyi Melkyn puoleen sillä välin kun tyttö, joka yhä näytti vastahakoiselta, oli lähtenyt yläkertaan. Hän sysäsi toveriaan kylkeen ja kuiskasi: "Kun kohta pääsemme tuonne yläkertaan, niin pitäkää te silmällä tuota japanilaista veitikkaa minun puhutellessani häntä. Tarkastelkaa hänen kasvojaan ja pankaa merkille, hämmästyttääkö jokin seikka häntä."
"Se on pulmallinen tehtävä, kun edessä on japanilainen", mutisi Melky. "Yhtä hyvin voisitte käskeä minun pitää silmällä kivikasvoja — heidän kasvonsahan ovat kuin puuta."
"Koettakaa kuitenkin", sanoi Ayscough. "Silmäluomen värähdys, huulen vääristys — tai mitä tahansa! Tuossa tyttö tuleekin takaisin."
Hetkistä myöhemmin Melky, joka seurasi aivan salapoliisin kintereillä, huomasi seisovansa kirkkaasti valaistussa, liian lämpimässä, verraten upeasti sisustetussa huoneessa. Siellä, erittäin mukavassa nojatuolissa, sikaari suussa, keltakantinen romaani kädessään istui hintelä, hienosti puettu nuori herrasmies, jonka kasvot olivat sulamaisillaan hymystä.