II
PAHOLAINEN IHMISHAHMOSSA
Lähes kaksi tuntia myöhemmin ilmestyi Hextall avukseen kutsumansa ammattitoverin seuraamana makuuhuoneesta, mihin hän oli potilaansa jättänyt kahden koulutetun hoitajattaren huomaan, ja astui saliin, johon palvelija oli hänet opastanut heidän taloon saavuttuaan. Nyt se näytti kokonaan toisenlaiselta. Värilliset lamput eivät enää valaisseet sitä punaisella ja violettivalollaan; akkunat oli avattu, ja ensimmäinen kevätpäivän kajastus sekaantui aamuilman raikkaaseen tuulahdukseen. Poissa olivat viheriä pelipöytä ja sen ominaiset välineet; poissa myös oli runsas kokoelma pulloja ja pikareja, jotka olivat sijainneet sivupöydällä; koko huone näytti puhdistetulta ja siivotulta kaikista hurjistelun merkeistä ja samalla hyvin arvokkaalta ja raittiilta. Ja erään akkunan luona sijaitsevan pienen pöydän vieressä, ajeltuna, kylpeneenä, sopusuhtainen vartalonsa huolellisesti puettuna aistikkaaseen villapukuun tuore kukka napinlävessä, istui herra Kesteven pureskellen leivosta ja hörppien tuoksuavaa kahvia. Mikä hurjistelu lieneekään vallinnut varemmin aamulla, oli ilmeistä lääkäreille, että tämä selväkatseinen, vakavakätinen ja valpas herra oli siihen ottanut osaa vain sivustakatselijana. Kesteven, joka lueskeli edellisen iltaista sanomalehteä, nousi lääkärit huomattuaan nopeasti nojatuolistaan ja astui esille kotonaan olevan miehen levollisuudella ja varmuudella. Hän nyökkäsi kohteliaan tuttavallisesti, joka ei kuitenkaan erikoisemmin vaikuttanut Hextalliin.
"No, tohtori?" sanoi hän. "Toivoakseni voipi potilaanne hyvin?
Luultavasti haava ei ole vaarallinen?"
"Haava ei ole vaarallinen", vastasi Hextall. "Mutta neiti Tress tarvitsee täydellistä hiljaisuutta kunnes hänet voidaan siirtää kotiin."
"Oh!" sanoi Kesteven auliisti. "Hänellä tulee täällä olemaan riittävän hiljaista. Nuo hoitajattaret tietysti ottavat hänet kokonaan hoitoonsa."
"Hänen on saatava hiljaisuutta yöllä", huomautti Hextall.
"Tietysti! Te ajattelette — mitä näitte tänä aamuna", virkkoi Kesteven hymyillen. "Surkuttelen, että neiti Tress kiihottui jonninjoutavasta. Hänen veljeään ei petkutettu — minä olisin sen estänyt. Etelä-amerikalaisen veren ryöpsähdys, käsitättehän, herra tohtori! — kuuma, äkkinäinen, kiihkeä."
"Näkemästäni päättäen", huomautti Hextall kuivasti, "ei herra Tress ollut kykenevä —"
"Estämään joutumasta kerityksi, eh?" keskeytti Kesteven hymyillen tavalla, joka lähenteli irvistystä. "No niin — no niin! — mutta hän sortui vasta teidän saavuttuanne — siihen asti hän kykeni oivallisesti huolehtimaan itsestään. Ja minäkin olin saapuvilla — ja minä juon vain ruokaillessa, enkä silloinkaan paljoa. Neiti Tress toimi erheellisen vaikutelman alaisena — ja hänen oma syynsä oli, että hän sai haavan. Ellen minä olisi koettanut ottaa häneltä revolveria, olisi teidät tuotu kuolleen miehen eikä lievästi haavoittuneen naisen luokse."
Hextall ei vastannut. Hän oli epävarma Kestevenin asemasta talossa.
Mutta Kesteven itse pian selitti sen.
"Minä jaan tämän asunnon herra Tressin kanssa toistaiseksi", hän jatkoi. "Te voitte uskoa minulle huolehtimisen siitä, että neiti Tress saapi ehdottoman rauhan kunnes hän voi palata Lynne Courtiin. Mutta, kuinkahan pian se voi tapahtua?"
"Muutaman päivän kuluttua — jos kaikki sujuu säännöllisesti", vastasi
Hextall. "Täydellinen hiljaisuus on välttämätön."
"Tämä huoneusto pidetään hiljaisena niinkuin metsämaja", vakuutti Kesteven. "Todellisuudessa saavat potilas ja hoitajattaret huoneuston itselleen. Minä vien Tressin pois muutamiksi päiviksi. Luottakaa minuun. Ja nyt, sallikaa minun tarjota teille hieman kahvia."
Hextall kieltäytyi kahvista ja poistui toverinsa kanssa. Viereisessä huoneessa he kohtasivat palvelijan, joka katsoi Hextalliin kysyvästi.
"Siellä ei ole mitään vakavampaa vaaraa", virkkoi Hextall. "Neiti Tress tervehtyy pian, jos hän saa olla rauhassa. Minä olen sitä painostanut herra Kestevenille, ja hän on luvannut huolehtia siitä. Mikäli ymmärrän, jakaa hän tämän huoneuston herra Tressin kanssa."
Palvelija irvisti. Hän katsahti sen huoneen oveen, johon tohtori oli jättänyt Kestevenin juomaan kahvia.
"Jakaa!" hän mutisi. "Niin — hän saattoi sen niinkin sanoa."
"Kaikessa tapauksessa hän takaa hiljaisuuden", sanoi Hextall.
"Voidaanko siihen luottaa?"
"Epäilemättä täällä tulee olemaan kyllin hiljaista, sir, kunnes neiti Tress matkustaa Lynne Courtiin", vastasi palvelija. "Eilisillan tapaus pelästytti joitakin heistä hieman — he tulevat puhumaan siitä keskenään."
"Sairaanhoitajattaret tulevat jäämään", jatkoi Hextall. "Onko ketään, joka voisi tulla neiti Tressin luokse — onko sisaria?"
Palvelija pudisti päätänsä.
"Paitsi heitä kolmea ei ole ketään, sir, mikäli minä tiedän", vastasi hän hiljaisella äänellä, uudelleen katsahtaen suljettuun oveen, jonka takana istui Kesteven. "Herra Tress, hänen sisarensa ja pieni veli. En luule heillä olevan sukulaisia Englannissa — en ole koskaan heistä kuullut tahi heitä nähnyt."
"Hyvä on, huolehtikaa hiljaisuudesta", sanoi Hextall. "Minä tulen käymään myöhemmin aamulla."
"Siinä on jotakin kummallista", huomautti hän toverilleen, kun palvelija oli päästänyt heidät ulos ja he kävelivät Wimpole-katua kohti. "Mitä sinä arvelit herrasta, joka joi kahvia?"
"Kylmä miekkonen", vastasi toinen. "Tavattoman kylmä!"
"Kuinka sinä häntä arvostelet?" kysyi Hextall.
"Minä en arvostele häntä ennenkuin näen nuoren Tressin. Minkä näköinen hän on? Sisar on kaunotar."
"Poika on samanlainen kuin sisarensa — mutta heikko siinä, missä hän on vahva. Kaunis poikanen — puoliespanjalaisella tavallaan. Sen perusteella, mitä näin pojasta pikaisessa silmäyksessä, olen pakotettu sanomaan, että hän oli vaarassa juoda itsensä kuoliaaksi."
"Mihin hän sitten joutui tämän homman aikana?" kysyi Hextallin kumppani, joka nyt oli saanut vihiä välikohtauksista ja oli ymmärrettävästi utelias. "Vuoteeseenko?"
"Palvelija otti hänet hoitoonsa", vastasi Hextall purevasti. "Minä näen hänet varmasti — myöhemmin."
Hextallin palatessa kello seitsemän seisoi Darrell Tress aamiaispöydän ääressä. Hän oli Kestevenin tavoin huolellisesti puettuna, mutta hänen huulensa värisivät ja kätensä vapisivat; huoneessa oli selvä konjakin tuoksu, ja hän katsoi lääkäriin arasti ja kartellen.
"Minä valitan, minä olen kauhean suruissani tämän — tämän ilkeän tapauksen johdosta", hän sopersi Hextallin saavuttua, joka hieman kumarrettuaan seisoi katsellen häneen äänettömänä. "Sisareni teki hirveän erehdyksen — menetellessään sillä tavoin, kuin sattui. Hän — tietysti jos minä olisin tietänyt, että hänellä oli revolveri —"
"Minä en välitä siitä, mitä tapahtui", sanoi Hextall. "Minun velvollisuuteni on huolehtia, ettei siitä tule mitään seurauksia. Teidän sisarenne on saatava hiljaisuutta muutamiksi vuorokausiksi."
"Oh, se käy päinsä!" vastasi nuorukainen huomattavasti huojentuneena. "Me huolehdimme, ettei häntä mikään häiritse. Kesteven ja minä menemme viikon päiviksi tiehemme — tietysti hoitajat jäävät hänen luokseen?"
Hextall, joka riisui käsineitään, katsoi tarkkaavasti hoidokkinsa veljeä. Hänen ammattisilmänsä huomasi eräitä varmoja merkkejä viimeaikoina jatkuneesta epäsäännöllisestä elämästä — mutta hän näki myös, että Darrell Tress oli kylliksi tolkullaan kuunnellakseen hieman suoraa puhetta; hän myös havaitsi hänessä riittäviä merkkejä hyvästä tahdosta sen kuulemiseen mieheltä, joka ei ollut häntä kovin paljoa vanhempi.
"Se merkitsee, että te jätätte sisarenne yksinomaan ventovieraiden hoitoon", hän sanoi kuivasti.
Darrellin tummat kasvot punastuivat.
"Minä — asia on niin, ettemme me tunne ketään", hän vastasi. "Me olemme olleet Englannissa vain muutaman kuukauden, ja…"
"Eikö sisarellanne ole naistuttavia?" kysyi Hextall.
"Pelkään, ettei ole", vastasi Darrell.
"Sitten minä esittäisin", virkkoi Hextall, "että te luopuisitte muutamiksi päiviksi omista ystävistänne ja omistaisitte itsenne huolehtimaan, että sisarenne tulee kunnollisesti hoidetuksi. Minä huolehdin hänestä lääkärinä, mutta lääkäri ja hoitajattaret eivät ole omaisia, te tiedätte, ja —"
Kesteven saapui heidän luokseen sivuovesta aikataulu kädessään. Hän kumarsi tyynesti Hextallille ja kääntyi Tressiin päin.
"Yksi ja kaksikymmentäviisi lähtee sopiva juna", hän sanoi. "Ajatteles, me —"
Darrell Tress katsahti Hextalliin.
"Tohtori arvelee että minun olisi jäätävä kotiin huolehtimaan
Paquitasta", hän sanoi. "Minä — minä luulen, että minun on se tehtävä.
Minä en siis tule, Kesteven. Mene sinä."
Hextall havaitsi nopean välähdyksen Kestevenin silmissä. Hän käsitti sen merkityksen — se osoitti niin selvästi kuin katse voi osoittaa, ettei Kesteven ollut niitä miehiä, joitten suunnitelmia voitiin häiritä. Mutta välähdys oli poissa yhtä nopeasti kuin oli ilmaantunutkin — ja Kesteven käänsi tyynen ja suopean katseen Hextalliin.
"Oh, tietysti, jos kerran tohtori Hextall arvelee niin!" hän virkkoi. "Tietysti — varmastikin! Mutta minä käsitin tarvittavan ehdotonta hiljaisuutta, joten oletin parhaimmaksi, että me olisimme tieltä poissa. Jos sinä siis haluat jäädä sisaresi luokse —"
Hextall poistui hoidokkinsa huoneeseen, mutta täällä ei ollutkaan riippuvainen ja alistunut potilas, vaan itseensä luottava, lujatahtoinen nuori nainen, joka vastasi itseään koskeviin kysymyksiin halukkaasti ja vaati toisilta vastauksen omiinsa.
"Minä en suostu makaamaan täällä", hän sanoi. "Kaikki moisen pienen naarmun vuoksi! Sehän on naurettavaa!"
Yksi hoitajattarista, vanhemman puoleinen nainen, hymyili kainostellen tohtorille.
"Neiti Tress tahtoo nousta ylös", hän huomautti.
"Ei missään tapauksessa tänään", määräsi Hextall katsahtaen häneen kohdistettuihin kapinallisesti vetoaviin silmiin. "Te saisitte kuumeen ja silloin en minä voi vastata mahdollisista seurauksista. Tämä oli enemmän kuin pelkkä naarmu, kuten tiedätte. Kuulahan oli tunkeutunut koko lailla syvälle."
Paquita Tress käänsi hitaasti päätään ja silmäili Hextallia vakavasti minuutin ajan.
"Lähettäkää nuo naiset pois", hän sanoi odottamattoman päättävästi.
"Minä tahdon puhua teille — kahdenkesken."
Hoitajattaret poistuivat, ja Hextall istuutui vuoteen viereen.
"No niin?" hän kysyi rauhallisesti. "Mitä teillä olisi sanottavaa?"
"Sitä, minkä te luultavasti voitte arvata, jos teillä vaan on olettamani määrä huomiokykyä", hän vastasi. "Mikä tekee minut kuumeiseksi, mikä turmelee kaiken sen hyvän minkä te minulle teette, on levottomuus. Se juuri — näettekö te? Mitä minun veljeni hommailee?"
"Teidän veljenne miettii kuinka hän parhaiten voisi teistä huolehtia ja poistaa levottomuutenne", vastasi Hextall. "Hän aikoi matkustaa, että te hoitajattarinenne olisitte saaneet olla rauhassa. Mutta käsittääkseni hän on muuttanut mielensä."
Paquita katsoi häneen tiukasti ja kauan.
"Ja — Kesteven?" kysyi hän vihdoin.
"Viimeksi kuulemassani lauseessa myönsi Kesteven, että jos veljenne kerran halusi jäädä luoksenne, niin oli hänen tietenkin jäätävä", vastasi Hextall, joka jo aikoja sitten oli huomannut, että häntä kohtaan oli paras olla vilpitön.
"Oh", mutisi Paquita. Sitten hänen silmissään äkisti välähti.
"Kesteven", hän virkkoi katkerasti, "on toinen piru ihmishahmossa".
"Siinä tapauksessa hänet on voitettava", naurahti Hextall huvitettuna. "No, mitä te nyt erityisemmin haluatte? Parasta, että sanotte sen minulle."
"Voinko puhutella veljeäni muutaman minuutin?" hän kysyi.
Hextall meni takaisin saliin. Ja siellä hän löysi Kestevenin ja nuoren Tressin seisomassa samanlaisessa asennossa kahden puolen aamiaispöytää. Heidän asentonsa ilmaisi, että he olivat syvissä aatoksissa — toisin sanoen, kumpikin seisoi kädet housuntaskuissa ja tuijotti pää kumarassa lattiamattoon. Tohtorin saavuttua katsahti Kesteven ylös ja loi häneen hymyilevän katseen, joka ainakin ulkonaisesti oli vilpitön.
"Kuulkaahan nyt, tohtori", hän sanoi. "Olkaamme suoria. Me olemme puhelleet Tressin kanssa, ja — lyhyesti sanoen, minä luulen parhaaksi, että menen matkoihini joksikin ajaksi, eikö niin, ja jätän Tressin huolehtimaan, sisarestaan, koska hänellä kerran on sairas kotonaan — niinhän?"
Hextall vastasi ulkonaisesti vilpittömään katseeseen todellisesti vilpittömällä.
"Minä ajattelen ehdottomasti, että olisi hyvä, jos neiti Tress jätettäisiin muutamaksi vuorokaudeksi täydelliseen rauhaan", hän vastasi.
"Aivan niin", myönsi Kesteven. "Hyvä on — minä poistun tunnin kuluessa."
Hän hävisi nopeasti viereiseen huoneeseen, ja Hextall kääntyi Tressin puoleen.
"Teidän sisarenne haluaa nähdä teitä", hän sanoi ja lisäsi sitten merkitsevästi katsoen: "Ja luulen ilahuttavanne sisartanne, jos te hänelle ilmoitatte, että teidän ystävänne menee matkoihinne ja te jäätte kotiin."
Darrell Tress läksi sisarensa huoneeseen jonkunlainen hirtetyn koiran ilme kauniilla kasvoillaan, ja Hextall poistui talosta ja meni sairaskäynneilleen. Mutta hänet oli vallannut omituinen salaperäisyyden tuntu, ja monasti sen päivän kuluessa hän huomasi ajattelevansa mitä Paquita Tress oli tarkoittanut sanoessaan, että Kesteven oli toinen piru ihmishahmossa. Hän ajatteli sitä vielä myöhään illallakin rauhallisesti tupakoidessaan, kun hänen oveltaan äkkiä kuului hälinää. Sieltä kantautui kova kellonsoittoja hätäisiä ääniä, joista toinen kuulosti estelevänä ja toinen jyrkästi vaativana. Ja se vaativa ääni oli — Paquitan!