XXVIII
KREIKKALAISET TAAS ESILLÄ
Heti Hextallin sanoman kuultuaan Smith sieppasi hattunsa ja päällystakkinsa. Mutta kiskoessaan takkia yllensä hän pysähtyi kesken kaiken ja silmäili Styleriä hieman huolestuneen näköisenä.
"Sepä kiusallista", harmitteli hän. "Sähkösanoma saapuu! Toisen meistä pitäisi olla täällä ottamassa se vastaan. Sanoiko Hextall tarvitsevansa meitä molempia — nimenomaan?"
"Hän sanoi: 'Voitteko te molemmat tulla heti luokseni?'" vastasi Styler. "Mutta hän ei tuntunut erikoisen kiihtyneeltä." Smith harkitsi hetkisen ja teki pian päätöksensä.
"En halua viivytystä, jos se sähkösanoma tulee", sanoi hän. "Jääkää te tänne ainakin vähäksi aikaa, ja jos se tulee, tuokaa se Hextallin asuntoon! Soittakaa minulle sinne, että aiotte tulla! Minä puolestani ilmoitan puhelimitse teille, jos siellä on jotakin erikoista tekeillä."
Hän kiiruhti Strandille, huusi ensimmäisen näkemänsä vapaan ajurin ja ajoi suoraapäätä Hextallin asunnolle Wimpole-kadulle. Hextall oli ilmeisesti odottanut häntä ja vei hänet heti yksityiseen huoneeseensa.
"Totisesti, Smith!" alkoi hän. "Tämä alkaa käydä kirotun vakavaksi. Emmekö voi tehdä mitään? Jotakin on tehtävä! Jollei — no niin, minä pelkään — oikeastaan olen varma, että jotakin tapahtuu."
Smith oli jo huomannut, että Hextall oli hermostunut, kiihtynyt ja hämmentynyt, ja senvuoksi hän itse tekeytyi tyyneksi, asialliseksi, liikemiesmäiseksi. Hän riisui päällystakin ja hatun yltään, valitsi mukavimman tuolin ja sytytti kylmäverisesti savukkeen.
"Nyt, rakas naapuri", sanoi hän sitten, "sinun olisi parasta kertoa minulle, mitä on tapahtunut. Mutta luullakseni osaan minä kertoa sen sinulle. Sinua tapaamassa on käynyt joku etsivän osaston päämajan miehiä. Sinua on vaivattu neiti Paquitaa koskevilla kysymyksillä. Suu puhtaaksi!"
Hextall liikahti kärsimättömän levottomasti.
"Yksi heistä oli luonani eilen-illalla", huudahti hän, "toinen tänä aamuna, kaksi taaskin tunti sitten, ja kaikki he esittivät minulle kysymyksiä, joita minä pidän tuiki naurettavina! Luulinko tätä mahdolliseksi? Pidinkö sitä mahdollisena? Olinko pannut merkille sen? Olinko nähnyt tämän? Sanoin heille kaikille, että he tuntuivat koettavan saada minua viittailemaan, miten neiti Tress olisi voinut tai saattanut ampua tai ampunut Kestevenin."
"Niin tietysti, rakas Hextall; mitä muuta varten arvelet mies-parkojen tulleen?" huomautti Smith nauraen. "Heidän on tehtävä työnsä, täytettävä juhlalliset velvollisuutensa, ja luonnollisesti he käyttävät jokaista tilaisuutta saadakseen jonkun auttamaan työssä ja huojentamaan velvollisuuksia. He olisivat sinulle rajattoman kiitollisia, jos tekisit jutun yksinkertaisemmaksi ja sanoisit heti uskovasi varsin mahdolliseksi sen, että neiti Paquita ampui Kestevenin. Nämä herrat eivät niin kovin paljoa välitä vaikuttimista, jolleivät ne ole kouraantuntuvia ja heille avuksi; he pitävät selvistä, suorista todistuksista. Mutta saitko sinä puolestasi mitään irti heiltä? Ilmoittivatko he sinulle, aikovatko he toimia Waltersin ilmiannon nojalla? Aikovatko he vangita neiti Tressin?"
"Oh, en tiedä!" vastasi Hextall ähkäisten. "Ne kaksi, jotka olivat täällä tunti sitten, puhuivat hyvin varovasti jotakin sentapaista, etteivät he ryhdy äärimmäisiin toimenpiteisiin, jolleivät todistukset ole hyvin raskauttavat, mutta —"
"Täsmälleen; ja he ovat vaivanneet sinua, toivoen sinun lujittavan heidän todistusketjuaan", virkkoi Smith. "Toivottavasti olet kiinteästi pysynyt varmalla kannalla koko ajan puhellessasi heidän kanssaan. Miten esiinnyit?"
"Kerroin heille suoraan, että neiti Tressillä on unissakävijän taipumuksia ja ettei hän mitenkään ollut voinut ampua Kesteveniä liikkuessaan unissaan", vastasi Hextall. "Joku heistä tahtoi todenteolla tietää, pidinkö mahdollisena, että hän oli lähtenyt ulkosalle ja ampunut Kestevenin normaalisessa tilassaan ja vaipunut unissakävijän tilaan teon tehtyään palatessaan taloon! Aasi!"
"Sano mieluummin tieteellinen mietiskelijä, jonka ajatukset eivät vielä ole saavuttaneet kypsyysastetta", huomautti Smith. "No niin, mainitsinhan sinulle ja Tressille, että aina siitä alkaen, kun Walters kävi kertomassa tietonsa poliiseille, on ollut olemassa se vaara, että neiti Paquita vangitaan — kaikki on sen varassa, kuinka tärkeänä johtavat viranomaiset pitävät palvelijan lausuntoa ja minkälaisia lisätodistuksia he saavat haalituksi kokoon. Epäluulo on luonnollisestikin olemassa — sitä vastaan ei kannata väittää. Ja tärkein tehtävä, Hextall, päästääksemme sinut ja kaikki muutkin kaikesta levottomuudesta, on sen miehen tai naisen löytäminen, joka murhasi sekä Kestevenin että neiti Brockin — sillä on yhtä varmaa kuin kohtalo, että ne murhat olivat saman käden työtä!"
"Miehen tai naisen?" kertasi Hextall. "Luuletko todellakin, että se on saattanut olla naisen puuhaa?"
"Miksi ei? Kuka nainen hyvänsä osaa käyttää revolveria", vastasi Smith. "Muutamat seikat — minun ei tarvinne vielä syventyä niihin — panevat minut ajattelemaan, että murhaaja mahdollisesti oli nainen. Sinun on muistettava, että nainen on liukkaampi kuin mies — useammassa mielessä kuin yhdessä ja useammalla tavoin — ja että hänellä on enemmän oveluutta, suurempi pettämiskyky ja paremmat piiloutumistilaisuudet. Niin, Hextall, se käsi, joka riisti hengen niiltä molemmilta, saattoi olla naisen."
Hextall, joka oli rauhattomasti kävellyt edestakaisin huoneessa, seisahtui uuninmatolle ja loi Smithiin tutkivan katseen.
"Kunniasanalla, Smith!" huudahti hän. "Uskotko todella saavasi selville murhaajan — kummassakin tapauksessa? Tahtoisin sen tietää."
"Kunniasanalla, uskon saavani selville murhaajan molemmissa tapauksissa", vakuutti Smith. "Ja kuten jo huomautin, olemme tekemisissä vain yhden syyllisen kanssa. Tässä nuorassa on paljon säikeitä tässä kudoksessa paljon poimuja ja käänteitä, mutta asteettain löydämme muutamien päitä ja anomme toisten solmuja. Yhdestä asiasta olen varsin varma — näiden murhien vaikutin osoittautuu hyvin yllättäväksi. Ja epäämättömän varmasti voin nyt jo vakuuttaa sinulle sen, ettei se millään tavoin ole ystäviesi Tressien yhteydessä. Darrel ja Paquita Tress ovat ihan satunnaisia lisiä — pelkkiä korsia, jotka sula sattuma on imenyt tähän pyörteeseen. Minä tiedän sen! Tiedän sen vakuutan. Juuri senvuoksi odotan rauhallisena, että poliisit ehkä alkavat syyttää neiti Paquitaa. Se olisi hänestä vastenmielistä; se merkitsisi, että häntä pidettäisiin Brixtonissa muutamia päiviä, mutta —"
Samassa astui huoneeseen Hextallin sisäkkö, ja Smith nousi pystyyn, ennenkuin hän ehti virkkaa mitään.
"Tulitteko käskemään minua puhelimeen?" kysyi hän. "Ahaa, niin arvelinkin. Suo anteeksi, Hextall! Viivyn vain minuutin — soittaja on luultavasti Styler."
Hän oli niin varma olettamuksensa paikkansapitäväisyydestä, että hän heti tiedusti Styleriltä sähkösanomaa. Styler vastasi ihan yhtä lakoonisesti:
"Se saapui — juuri äsken!"
"Tuokaa se tänne heti!" komensi Smith. Hän palasi Hextallin luokse, vaipui jälleen nojatuoliinsa ja alkoi jatkaa katkennutta esitystään. "Olisi epämieluista Paquitalle", toisti hän, "jos hänet vangittaisiin ja häntä syytettäisiin Kestevenin kuoleman aiheuttamisesta; se olisi epämieluista hänen veljelleen, epämieluista kaikille. Mutta", puhui hän edelleen, "sellaisia ikävyyksiä on joskus mahdoton torjua; joka tapauksessa Paquitaan kohdistetun syytöksen täytyy romahtaa; ja se, että yleisön huomio kiintyy juttuun, saattaa mahdollisesti edistää todellisen syyllisen kiinnijoutumista."
"Minä toivoisin, että se saataisiin aikaan jollakin muulla tavoin", murahti Hextall jurosti. "Tahtoisin pitää neiti Tressin erillään siitä. Minusta on tavatonta, etteivät poliisit kykene tekemään mitään! Miksi he tuhlaavat niin paljon aikaa udellakseen minulta kaikenlaista eivätkä etsi sitä miestä, joka nähtiin neiti Brockin seurassa? Minkä tähden he eivät —"
"Rakas ystävä!" keskeytti Smith nauraen. "Sinä et ymmärrä poliisiemme menettelytapoja. Minä arvasin, miten kävisi, heti kun kuulin Waltersin lörpötelleen, Viralliset poliisimme pitävät aina selvistä asioista. Ja käsitäthän, on epäilemättä selvää, että neiti Paquita Tress oli revolveri muassaan Kestevenin läheisyydessä murhan aikana ja sentähden —"
"Sentähden he heti unohtavat, että neiti Brock on viimeksi nähty elävänä oudon miehen seurassa, jonka löytämiseksi he eivät näy tehneen mitään!" huudahti Hextall katkerasti.
"No, no, ethän sinä tiedä, mitä he ovat tehneet ja parhaillaan tekevät!" tyynnytti Smith. "Ethän oikein tiedä sitäkään, mitä minä puuhaan ja mitä olen puuhannut."
"Mieluummin haluaisin tietää sen kuin sen, mitä ne toiset ajavat takaa", vastasi Hextall. "Otaksuttavasti sinulla on syviä juonia — mutta minä olen kauhean huolissani, Smith — kauhean!"
"Kas niin", virkkoi Smith, kun Styler samassa saapui huoneeseen, "tässä tulee jotakin, mistä ehkä saat vähän tietoja — se on yli viidentuhannen kilometrin päästä saapunut sanoma, Hextall. Ja se saattanee tuntua sinusta merkityksettömältä — mutta minusta sillä ehkä on suuri merkitys — nimittäin luettuani sen."
Hän avasi hitaasti Stylerin ojentaman kuoren ja levitti yhtä verkkaisesti sen sisältämän arkin. Siinä ainakin oli vastaus. Hän luki sen ääneti ja miettivästi.
"Smith, Pumppu-piha, Lontoo.
Sain sähkösanomanne ja rahalähetyksenne Polbeckin ja Brinen välityksellä. Kysymyksessä oleva mies teki itsemurhan Cayennessa kolme viikkoa sitten. Oli tuomittu Pariisissa kuusi vuotta sitten Spencer Eilisin nimellä. Oli minulle tuttu Charleston Legettenä, Amerikan kansalaisena. Jos asia on sanomalehdissämme selostetun Kesteven-jutun yhteydessä, voin antaa tärkeitä tietoja. Sähköttäkää seuraavalla osoitteella, ja tarvittaessa voin lähteä seuraavassa laivassa Englantiin.
Sam Edwards, Georgetown."
Smith otti silmälasit nenältään ja ojensi mitään virkkamatta sähkösanoman Stylerille. Hän tarkkaili, kun Styler luki sen, ja kehoitti sitten antamaan sen Hextallille. Tämä luki sen, antoi sen takaisin Smithille ja pudisti päätään.
"En luonnollisestikaan tiedä, mitä se merkitsee", sanoi hän. "Te sen kaiketi tiedätte. Mutta tärkeämpää minusta onkin, auttaako tuo teitä? Onko se luonut lisävalaistusta —"
Hän katkaisi lauseensa, kun sisäkkö astui taaskin huoneeseen — tällä kertaa tuoden käyntikortin. Vilkaistuaan siihen Hextall kääntyi Smithin puoleen, päästäen puolittain tukahdutetun kiukkuisen huudahduksen.
"Siellä on taaskin joku poliisi!" jupisi hän. "Kirottua —"
"Rakas naapuri, anna heti opastaa tämä mies sisälle", kehoitti Smith. "Tietysti — tietysti! Hän epäilemättä luulee olevansa ylettömän kohtelias sinua kohtaan vaivautuessaan niin paljon — et tiedä, kuinka miellyttäviä poliisimme voivat olla, jos haluavat. Anna hänen tulla sisälle heti!"
Mies, joka astui huoneeseen — toinen niistä, jotka olivat käyneet Darrell Tressin asunnossa edellisenä iltapäivänä — oli tosiaankin varsin miellyttävä ja herttainen. Hän tervehti Smithiä ja Styleriä huulillaan kohtelias, hyväntuulinen hymy ja kääntyi anteeksipyytävästi Hextallin puoleen.
"Te ajattelette, etten ikinä lakkaa teitä vaivaamasta, tohtori", alkoi hän istuutuessaan. "Mutta asia on niin, että arvelin parhaaksi ilmoittaa teille, miten juttu sujuu. Minua peloittaa, että nuoren neidin on annettava jonkunlainen selitys, jos hän voi."
"Suoraan puhuen", virkkoi Hextall hieman ärtyneesti, "tarkoitatte, että hänet vangitaan? Paras sanoa se suoraan."
Etsivä katsahti Smithiin ja hymyili jälleen.
"No niin, jos pidätte suorasta puheesta, sir — kyllä", vastasi hän. "Otaksuttavasti huomenaamulla. Nähkääs, häntä vastaan on riittävästi todistuksia sitä varten. Hämmästynette, hyvät herrat, mutta asia on niin, että kamaripalvelija on kielinyt!"
"Kamaripalvelija? Fowlerko?" huudahti Hextall.
"Juuri hän, tohtori, Fowler", myönsi etsivä tyynesti. "Hän kävi osastolla tänä iltana — selittäen, ettei hän enää suostunut pitämään asioita salassa. Hän kertoi siitä herra Tressin asunnossa sattuneesta tapahtumasta, jota varten teidät kutsuttiin. Ja ymmärrät tehän, sir, jos neiti oli valmis käyttämään revolveriaan sinä iltana, niin minkä tähden —"
Taaskin sisäkkö avasi oven — tällä kertaa päästäen sisälle vieraan, jolla ilmeisesti oli hyvin kiire. Heti hänet nähtyään Hextall ja Smith ponnahtivat pystyyn. Tulija oli Victor Demetriadi hilpeänä, hyväntuulisena, ja heti huomasi, että hänellä oli kiihdyttäviä uutisia. Hän astui käsi ojossa Hextallin luokse, hymyillen leveästi.
"Hyvää iltaa — kuinka voitte — hyvin?" huudahti hän. "Oh, niin! Pistäydyin tänne kertomaan teille hyvän uutisen. Luultavasti ystäväni Chimbouloglos ja minä olemme — niin! — miten sanotte — tavoittaneet sen miehen, joka tappoi Kestevenin ja pienen kotiopettajatarrukan — niin; kyllä!"