KOLMASKOLMATTA LUKU
Kuka oli nainen?
Luullakseni jokainen pöydän ympärillä istuvista miehistä tunsi, että vihdoinkin saataisiin jonkun verran valaistusta Mazaroffin murhaan, joka tähän asti oli pysynyt läpitunkemattoman pimeyden verhossa. Ainakin minä itse oivalsin sen, ja mieltäni alkoivat vaivata omituisen vastenmieliset pahat aavistukset, jotka olivat yhteydessä edellisen illan tapahtumien kanssa. Eccleshare tiesi jotakin, samoin otaksuttavasti Parslave. Mutta mitä?
"Kuten mainitsin, oli minulla syitä pysyä vaiti", jatkoi Eccleshare, istuutuen puhumaan meille. "Minulla oli! Ja ne olivat minusta kyllin voimakkaat. Kenties olen ollut väärässä, kenties tällaisissa jutuissa — murha! — ei kukaan saisi pysyä vaiti minkäänlaisissa oloissa. Mutta miehinä te kuitenkin käsitätte, että minulla oli syitä, painavia syitä.
"Koska se nyt näyttää ehdottoman välttämättömältä, kerron teille tarkalleen, mitä Parslavelle ja minulle tapahtui sinä iltana, jona Mazaroff sai surmansa. Alan alusta. Ennen kuin lähdin pohjoiseen Marrasdaleen linnustamaan Courthopen luona, joka on saman kerhon jäsen kuin minäkin ja kuten Armintradekin, olin päättänyt luopua harjoittamasta täällä lääkärintointa — olin oikeastaan sen jo tehnyt — lähteä Euroopasta Etelä-Amerikkaan viettämään tyyten toisenlaista elämää — etsimään kultaa, linnustamaan, metsästämään ja niin edelleen. Tahdoin ottaa mukaani miehen, josta olisi minulle hyötyä — mieluummin maaseutulaisen; ulkoilmaelämään tottunut metsästysvartija oli mieleiseni. Marrasdalessa osuin tapaamaan Parslaven — kuten itse voitte nähdä, on hän juuri kaipaamani kaltainen jäntevä, vankkalihaksinen mies. Hän on, kuten hän itse äsken mainitsi, yksinäinen, eikä mikään sido häntä Englantiin. Hän on hyvin perehtynyt metsänkävijä ja niin poispäin; lyhyesti sanoen, hän on juuri sellainen mies, jota etsin.
"Esitin hänelle asian, ja pian olimme sopineet ehdoista. Hän voi suorittaa puolestani erinäisiä asioita Lontoossa, minkä vuoksi järjestettiin niin, että hänen piti tulla tänne ennen minua ja majoittua asuntooni siksi, kunnes palaisin. Sovimme vielä, että palattuaan Cloughthwaiten markkinoilta, joilla hänen oli käytävä liikeasioissa, hänen oli saman päivän iltana tultava tapaamaan minua, jolloin minä antaisin hänelle rahaa ja lopulliset määräykseni. Sen jälkeen hänen oli lähdettävä Newcastleen ja Lontooseen."
"Miksi Newcastlen kautta?" kysyi Maythorne. "Se on tosin pieni seikka, mutta miksi ei Black Gillin aseman ja Carlislen kautta enemmän käytettyä läntistä rataa myöten?"
"No niin", vastasi Eccleshare. "Parslavella on osuus eräässä pienessä talossa Newcastlessa. Koska hän aikoi poistua Englannista, tahtoi hän tavata Newcastlessa olevan asianajajansa, joka hoitaa mainittua taloa, ja antaa hänelle eräitä ohjeita. Päätimme senvuoksi, että hänen erottuaan minusta oli mentävä nummen poikki pienelle, Marrasdalen itäpuolitse kulkevalle haararadalle, noustava viimeiseen Newcastleen menevään junaan, vietettävä yö siellä, käytävä aamulla asianajajansa puheilla ja sitten jatkettava matkaansa King's Crossille. Ja niin, kuten hän itse teille kertoo, hän tekikin."
"Entä seniltainen kohtauksenne?" tiedusti Maythorne.
"Tulen siihen nyt", jatkoi Eccleshare. "Olin käskenyt Parslaven tulla tapaamaan minua High Cap Lodgen ja Lehtokurpan väliselle polulle kello kahdeksan. Lähdin kävelemään häntä vastaan heti, kun Courthopen luona oli syöty päivällinen. Silloin lienee kello ollut noin kymmenen minuuttia yli seitsemän. Kohtasimme toisemme vähän matkan päässä Reiver's Denistä Lehtokurppaan päin. Mikäli muistan, oli kello silloin hiukkasen yli kahdeksan. Seisoimme muutamia minuutteja keskustellen. Sitten —"
"Hetkinen, suvaitkaa!" keskeytti Maythorne. Hän otti esille muistikirjan, laski sen avattuna eteensä pöydälle ja kiinnitti Ecclesharen huomiota yhdelle sivulle lyijykynällä karkeasti hahmoiteltuun piirrokseen. "Tämän luonnoksen tein samana päivänä, jolloin saavuin Lehtokurppaan. Siinä on nummen poikki vievät polut. High Cap Lodgesta päin tulee kaksi polkua Lehtokurppaa kohti. Toinen kulkee aivan Reiver's Denin editse, kallioseinämän juuritse — nimittäkäämme sitä ylemmäksi. Toinen on viisitoista tai kaksikymmentä metriä alempana kanervikossa; olkoon sen nimi alempi polku. Kummalla te ja Parslave olitte?"
Eccleshare kumartui hetkiseksi tarkastamaan luonnosta pyöräytettyään sen ympäri saadakseen paremman kuvan sen ilmansuunnista. Sitten hän laski sormensa erääseen kohtaan.
"Olimme suunnilleen tuolla. Alemmalla polulla. Mutta karttanne ei taida olla aivan selvä. Molemmat polut — toinen, alempi, on pelkkä lammaspolku — melkein yhtyvät Reiver's Denin länsipuolella, High Cap Lodgen puolella, lähellä Cowien mökkiä. Niiden välillä on siellä vain metri tai pari. Sitten alempi suuntautuu kanervikon halki High Cap Lodgen yläpuolelle; toinen sivuuttaa High Cap Lodgen alapuolitse noin viidenkymmenen metrin päässä ja yhtyy Cloughthwaiteen menevään nummitiehen."
"Niin", virkkoi Maythorne. "Joka tapauksessa te ja Parslave olitte alemmalla?"
"Olimme alemmalla lähes sadan metrin päässä Reiver's Denistä. Ja, kuten mainitsin, seisoimme siinä muutamia minuutteja. Silloin oli jo pimeä, mutta ilta oli tähtikirkas. Olimme juuri lähtemäisillämme liikkeelle High Cap Lodgen suuntaan, kun kuulimme laukauksen. Se tuntui, mikäli saatoimme eroittaa, kuuluvan Reiver's Denistä tai juuri sen takaa — luullakseni Reiver's Denistä, sillä kalliot kajahtelivat selvästi. Senjälkeen emme kuulleet mitään, emme huutoa, emme parkaisua emmekä muuta sentapaista. Kumpikaan meistä ei välittänyt siitä sen enempää — luultavasti ajattelimme kumpikin, että ampuja oli joku metsästysvartija, joka liikkui omilla asioillaan. Kiinnitimme siihen niin vähän huomiota, että keskustelimme sopimuksestamme vielä pari minuuttia laukauksen jälkeen. Koska Parslaven sitten oli aika kiiruhtaa junalle, siirryimme toiselle polulle, joka vei suoraan nummitielle. Kun parhaiksi olimme päässeet sille, kuulimme askelia Reiver's Denistä päin. Lähellämme oli korkeita, tiheitä pensaita, ja — en oikein tiedä, miksi sen teimme — painauduimme vaistomaisesti niiden varjoon, jossa oli aivan pimeä. Ja minuuttia myöhemmin meni ohitsemme hyvin vinhasti kävelevä nainen."
"Nainen!"
Tämä terävä huudahdus pääsi Mannersilta. Hän, kuten me kaikki muutkin, oli kuunnellut Ecclesharen kertomusta tarkkaavasti. Nyt hän näytti kiihtyneeltä; ilmeisesti hän oli äkkiä saanut mielijohteen.
"Nainen", toisti Eccleshare levollisesti. "Pitkä, hoikka nainen, joka asteli hyvin ripeästi — eroitimme hänen raskaan huohotuksensa. Hän kiiti sivuitsemme kuin leimaus."
"Mihin suuntaan?" kysyi Maythorne.
"Marrasdaleen päin", vastasi Eccleshare.
"Entä sitten?" hoputti Maythorne lyhyen hiljaisuuden jälkeen.
"Sitten Parslave ja minä lähdimme jatkamaan matkaamme — hänen aikansa alkoi olla täpärällä. Emme enää nähneet emmekä kuulleet mitään. Menimme Cowien mökin ohitse. Kerroitte Cowien nähneen meidät. Se on todennäköistä, mutta me emme huomanneet häntä. Kävelimme ripeästi nummen poikki ja valtatielle päästyämme erosimme. Minä menin High Cap Lodgeen, ja Parslave — mutta kertokoon Parslave itse, mitä hän teki!"
Käännyimme kaikki Parslaven puoleen, joka yhä istui oven pielessä tuolin reunalla, pyöritellen peukaloitaan.
"Menin tietä pitkin suoraa päätä Petherbyn asemalle", alkoi Parslave. "Nousin yhdeksän ja viidentoista junaan — se oli viimeinen Newcastleen päin. Saavuin Newcastleen kymmenen ja viisikymmentä. Majoituin yöksi aseman lähellä olevaan raittiushotelliin. Kävin herra Grahamin, lakimiehen, luona heti syötyäni aamiaista seuraavana aamuna — kello lienee ollut noin kymmenen. Toimitettuani asiani hänen luonaan haukkasin palasen ja sitten nousin Lontooseen lähtevään kahdentoista ja kymmenen pikajunaan. Saavuin King's Crossille neljänneksen yli kuusi samana iltana. Tulin suoraan tänne ja täällä olen ollut siitä asti."
"Sallikaa minun tehdä Parslavelle kysymys, niin kauan kun se on mielessäni", sanoi Crole. "Parslave, tarkoitatteko ettette Marrasdalesta lähdettyänne ole saanut mitään tietoa siellä tapahtuneesta murhasta? Ette sanomalehdistäkään?"
"En osaa lukea, sir", vastasi Parslave. "En ole käynyt kouluja. En osaa lukea enkä kirjoittaa."
"Mutta olettehan ollut tohtori Ecclesharen taloudenhoitajattaren seurassa", jatkoi Crole. "Väitättekö, ettei hänkään ole milloinkaan lukenut teille siitä sanomalehdistä?"
Parslave pudisti päätään.
"Niin, sir — hän ei ole. Hän ei näy olevan lehtien lukija, hän. Hän lukee kertomuksia — romaaneja — sellaisia. Mutta sanomalehtiä en ole nähnyt hänen lukevan."
"No niin, mutta teillä on täällä ollessanne epäilemättä ollut tapana käydä ryyppäämässä lasi olutta jossakin kapakassa", tiukkasi Crole. "Ettekö sielläkään ole kuullut siitä puhuttavan?"
"En, sir", vakuutti Parslave juhlallisen varmasti. "En kertaakaan! Käyn aina ottamassa naukun tämän saman kadun varrella olevassa kapakassa syötyäni päivällistä ja toistamiseen illallisen jälkeen, mutta en ole koskaan puhellut kenenkään kanssa — en ymmärrä näiden lontoolaisten puhetta — se on minulle kuin vierasta kieltä. En ole milloinkaan kuullut kenenkään mainitsevan tätä murhaa."
"Voitte uskoa vakuutustani, herra Crole", puuttui Eccleshare puheeseen, "ettei Parslave ollut kuullut mitään Mazaroffin murhasta ennenkuin eilen illalla minun palattuani kotiin. Kerroin siitä hänelle — keskustelimme omista näkemistämme Reiver's Denin luona sinä yönä — taustana kaikki se, mitä muistimme, tietystikin."
"Juuri siitä haluaisin esittää teille muutamia kysymyksiä, tohtori", sanoi Crole. "Minusta tuntuu, että olemme pääsemässä lähemmäksi tämän salaperäisen arvoituksen ratkaisua kuin tähän asti olemme olleet. Ette kai pahastu, jos tiedustan teiltä suoraan eräitä seikkoja?"
"Kyselkää niin paljon kuin tahdotte!" vastasi Eccleshare.
"Olitte Mazaroffin murhan johdosta Lehtokurpassa pidetyssä kuulustelussa. Annoitte lausunnon —"
"Puhtaasti ammatillisen", pisti Eccleshare väliin.
"Juuri niin — kuoleman syystä", myönsi Crole. "No niin, miksi ette kertonut tutkintotuomarille ja valamiehille sitä, minkä nyt olette kertonut meille?"
"Ja — Jos saan lisätä sanasen", ehätti Manners puolestaan kysymään, "miksi ette ilmoittanut meille — poliiseille, mitä äsken kerroitte meille Parslavesta, vaikka varsin hyvin tiesitte, että haeskelimme häntä?"
"Mitä tulee teidän kysymykseenne, Manners, en tiennyt Parslaven katoamisen nostattamasta hälystä niin paljoa kuin luulette", vastasi Eccleshare. "En oleksinut Marrasdalen seuduilla niin paljoa kuin Courthopen kartanon itäpuolella. Mitä taas tulee teidän kysymykseenne, Crole, niin olen jo tunnustanut kenties tehneeni erehdyksen — epäilemättä teinkin. Mutta minulla oli syitä olla puhumatta mitään. Ne on pian lueteltu. Se henkilö, jonka Parslave ja minä näimme rientävän Reiver's Denistä — missä otaksuttavasti juuri sitä ennen oli tehty murha — oli nainen!"
Crole kehoitti meitä olemaan hyvin tarkkaavaisia, luoden nopean katseen ympäri pöydän. Sitten hän kääntyi jälleen Eccleshareen päin.
"No niin, tohtori! Älkäämme kaarrelko enää! Totuus esille, olkoonpa se vaikka kuinka vastenmielinen! Muodostitteko mitään mielipidettä siitä, kuka nainen oli?"
Eccleshare teki liikkeen, joka osoitti, että tilanne oli hänestä kiusallinen. Mutta hän taivutti päätään ja vastasi empimättä:
"Kyllä — varmasti!"
"Kuka hän oli?"
"Rouva Elphinstone!"
"Oletteko varma siitä?"
"Ehdottoman varma. Kysykää Parslavelta!"
Crole pyörähti Parslaveen päin, ja tämä keikautti päänsä pystyyn.
"Mitä sanotte, Parslave? Kuka oli se nainen, joka meni ohitsenne?"
"Rouva Elphinstone, sir — siitä ei ole epäilystäkään. Itse en ole sitä lainkaan epäillyt."
Crole kääntyi jälleen Ecclesharen puoleen. "Mainitsitte, että silloin oli pimeä, vaikkakin taivas oli tähdessä. Miten tunsitte hänet?"
"Vartalosta, kävelystä, hahmosta", oli vastaus. "En epäillyt sitä silloin enkä epäile nytkään. Se nainen, joka meni Parslaven ja minun ohitseni heti — ainakin melkein heti — laukauksen pamahdettua, oli rouva Elphinstone."
"Senkö tähden ette puhunut?" huomautti Crole.
"Ajattelin asiaa seuraavana aamuna", vastasi Eccleshare. "Minä pysyin vaiti — Parslavehan oli matkustanut pois. Minä — niin, minä en tahtonut antaa ilmi naista. Ja sitäpaitsi — olihan mahdollista, että asia voitaisiin selittää."
"Selittää!" huudahti Crole. "Se —"
"Tässä on jotakin, mikä tarvitsee selittämistä", keskeytti Maythorne. "Sekä tohtori Eccleshare että Parslave väittävät yksimielisesti kuulleensa laukauksen Reiver's Denin läheltä kohta kello kahdeksan jälkeen. Vanha herra Hassendeane kertoi meille, Crole, kun Holt ja minä tapasimme hänet siellä, kuulleensa sieltä pamahduksen muistaakseni kello kymmenen. No niin, kumpi niistä laukauksista tuotti kuoleman Mazaroffille? Ajatelkaa! Ei Eccleshare eikä Parslave nähnyt vilahdustakaan Mazaroffista Reiver's Denin lähellä kello kahdeksan. Ja kuitenkin, jos kello kahdeksan laukaus surmasi hänet, olisi hänen pitänyt olla niillä seuduin samaan aikaan kuin hekin. Mitä päättelette siitä?"
"En osaa sanoa — sitä on mietittävä", vastasi Crole. "Mutta minusta on tärkeä kohta seuraava. Tohtori Eccleshare ja Parslave väittävät molemmat ehdottoman varmasti nähneensä rouva Elphinstonen tulevan Reiver's Denistä, mistä myöhemmin löydettiin Mazaroffin eloton ruumis, jolta oli ryöstetty rahat, arvoesineet, paperit ja jälkisäädös. Ja sitten, Manners ja Corkerdale eivät tiedä siitä mitään — ja kerron sen heille, koska he ovat poliisiupseereita. Muutamia päiviä murhan jälkeen huomattiin eräänä iltana, että jälkisäädös oli rouva Elphinstonen hallussa. Miten hän oli sen saanut?"